KIelivalinta

VALINNANVAPAUS KIELIOPINTOIHIN

Suomessa jokaisen suomenkielisen suomalaisen tulee opiskella ruotsia. Tämä on voimavarojen tuhlaamista ja haitaksi Suomen kehitykselle sekä taloudelle. Suomenkieliset oppilaat opiskelevat ruotsia vaikka heidän kotiseudullaan ei olisi lainkaan ruotsinkielisiä suomalaisia.

Pakollista ruotsin opiskelua perustellaan ruotsinkielisten oikeudella saada palvelua omalla kielellään, mutta on järjetöntä pakottaa suomalaisten enemmistö opettelemaan pienen vähemmistön kieltä, jotta suomalaiset voisivat palvella ruotsinkielisiä näitten omalla kielellä. Pakkaa vielä sekoittaa se, että peruskoulussa hyvin harva oppii ruotsia ja useimmat ruotsia oppineista unohtavat vähäiset ruotsinkielen taitonsa, sillä sitä ei suurimmassa osassa Suomea tarvita.

Olen itse muuttanut Ruotsista Ouluun ja parinkymmenen vuoden aikana olen Suomessa käyttänyt ruotsin kieltä muutaman harvan kerran. Kertaakaan en Suomessa ole Ruotsin suurlähetystön ulkopuolella ruotsin kieltä tarvinnut, mutta olen valinnut puhua sitä ummikon ruotsalaisen tavatessani. 

Kun pakollinen ruotsin opiskelu poistetaan, voidaan tilalle ottaa muita kieliä ja näin laajentaa Suomen väestön kielipohjaa saksaan, ranskaa, venäjään, viroon, espanjaan, norjaan tai muihin kieliin, jotka kyseisellä paikkakunnalla ovat tarpeellisempia kuin ruotsin taito. Nyt suomalaisten kielipohja on käytännössä rallienglanti ja ruotsiksi osataan kysyä "talar du engelska?"

Pakolla ei suomalainen opi kuin vihaamaan. Minä nuorena raaputin koulukirjoista ruotsinkieliset paikannimet pois mutta kun sitten tarvitsin ruotsia, opettelin sitä vapaaehtoisesti. Lyhyesti sanottuna, pakko tappaa motivaation.

Tässä vaiheessa joku varmaan miettii, että myös matematiikka on pakollista, mutta toisin kuin ruotsin taidolla, Oulussa opitulla matematiikalla pärjää kaikkialla maailmassa ja jopa maailmankaikkeudessa.

Jääkiekkoa lukuunottamatta ruotsalaiset eivät osaa mitään, mitä suomalaiset eivät osaisi tehdä paremmin ja Ruotsin menestys taloudessa sekä kulttuurin alalla johtuu osaltaan siitä, että ruotsalaisilla on kieliopinnoissa valinnanvaraa. Ruotsalaisten kielipohja on laajempi kuin suomalaisten.

Naapurimaan kielen osaamisen sanotaan olevan hyödyllistä ja pakollista ruotsin opiskelua perustellaan myös yhteisellä historialla mutta yhteisestä historiasta huolimatta eivät ruotsalaiset opettele suomea eivätkä suomalaiset venäjää.

Suomessa on riittävästi halukkaita opettelemaan ruotsia ilman, että sitä pakotetaan kaikille haluttomille.

KANNABIS OK

KANNABIS EI OLE RIKOS

Eduskunnalle on 5.11.2020 jätetty aloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi. Aloite on kannatettava ja toivottavasti se saa asiallisen käsittelyn.

Kieltolaki ei toimi ja kannabiksen hallittu laillistaminen tekisi Suomesta paremman paikan. Alkoholi on päihteistä pahin ja aiheuttaa väkivaltaa, rikoksia ja inhimillistä kärsimystä mutta on kaikesta aiheuttamastaan pahasta huolimatta laillinen päihde, Onko kukaan koskaan edes kuullut kannabiksen käyttäjän tapelleen grilli- tai taksijonossa?

Kun alkoholin vaihtoehtona olisi kannabis, väkivalta ja kärsimys Suomessa vähenisi.

Puoli vuosisataa kannabiksen kieltolakia on kuormittanut viranomaisia vaikka työtä heillä olisi tärkeämmissä rikoksissa. Kannabista käyttää Suomessa säännöllisesti noin 100.000 ihmistä mutta läheskään kaikki eivät käytä kannabista päihteenä, sillä useat tuhannet lääkitsevät sillä erilaisia vaivojaan.

Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistaminen ei ole iso askel. Jo nyt muutama sata ihmistä saa lääkitä itseään kannabiksella laillisesti.

Käytännössä eduskunnalle annettu aloite tarkoittaa sitä, että henkilö voi käyttää kannabista ilman rangaistusta, pitää hallussaan korkeintaan 25 grammaa kannabista ja viljellä omaan käyttöönsä korkeintaan neljää kukkivaa hamppukasvia. 

Dekriminalisointi tulee Suomessa suureen tarpeeseen, sillä nykykäytäntö tekee noin miljoonasta suomalaisesta rikollisia, sillä niin moni on joskus elämässään käyttänyt kannabista.Joka neljäs ikähaarukassa 15-69 vuotta on Suomen nykyisen lain mukaan rikollinen.

 SODAN MUISTO

Vuoteen 2025 saakka on joka vuosi viime sotien tapahtumien 80- vuotispäivä. Tänä vuonna on kulunut 80 vuotta Talvisodan päättymisestä ja ensi vuonna 80 vuotta Jatkosodan alkamisesta.

Tänä vuonna on kulunut myös 80 vuotta ruotsalaisen vapaaehtoisjoukon taistelusta Suomen puolesta. Oulun ja koko Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta vastasi Ruotsin vapaaehtoisista koottu Flygflottilj 19, joka 20 koneella suojasi suomalaisia joukkoja rintamalla ja Pohjois-Suomen taajamia pommituksilta.

Osaston koneet olivat lainassa Ruotsin ilmavoimilta ja niitä huolsivat ja lensivät ruotsalaiset vapaaehtoiset. Osasto oli omavarainen, sen polttoaine, ammukset ja varaosat tulivat Ruotsista. Flygflottilj 19 ampui alas tai tuhosi maahan parin kuukauden aikana yhdeksän neuvostokonetta. Osasto kärsi myös tappioita, kolme lentäjää kaatui taisteluissa tai onnettomuuksissa ja kaksi jäi neuvostoliittolaisten sotavangiksi. Heidät vapautettiin toukokuussa 1940.

Ruotsalaisessa Linköpingin ilmailumuseossa on kaksi Suomen Talvisodan aikaisilla tunnuksilla varustettua konetta. Toinen on Pohjois.Suomen puolustukseen osallistunut  Gloster Gladiator- hävittäjä ja toinen on Hawker Hart- merkkinen tiedustelu- ja pommikone, joka on samaa mallia kuin Talvisotaan osallistuneet Hartit, mutta kyseinen yksilö ei kuitenkaan palvellut Suomessa.

Olen tehnyt Oulun kaupungille kuntalaisaloitteen, jotta kotikaupunkiamme puolustanut Gloster Gladiator- hävittäjä lainattaisiin Linköpingistä Ouluun, esimerkiksi vuodeksi. Koneelle varmasti sopiva paikka löytyisi.

Suomea puolustanut Gladiator houkuttelisi historianharrastajia ja koululaisryhmiä eri puolilta Pohjois-Suomea Ouluun ja laina tiivistäisi Suomen ja Ruotsin vuosisatoja kestäneitä suhteita.

Viimeinen Talvisotaan osallistunut ruotsalainen vapaaehtoinen kuoli vastikään ja Suomessakin veteraanien rivit harvenevat päivittäin. Valtion arvioitten mukaan veteraanieläkkeitten maksu loppuu 2030-luvulla, alle 20 vuoden kuluessa.

Nyt on aika muistaa ja elävöittää Suomen historiaa, jotta se ei unohtuisi kirjojen kansien väliin tai muutu vain viihde-elokuvien aiheeksi.

SISÄLLISSOTA

 Työn alla oleva lännentarinani ja historianörttiyteni saa minut kuuklailemaan Villiin Länteen ja Yhdysvaltain sisällissotaan liittyvää. Tässä pari jännää nippelitietoa:

Viimeinen Yhdysvaltain sisällissodan veteraanin leski kuoli vain 12 vuotta sitten vuonna 2008. Kyseinen rouva syntyi 1914 ja meni nuorena naisena vuonna 1934 naimisiin 86-vuotiaan Konfederaatin joukoissa taistelleen sisällissodan veteraanin kanssa. Hän oli viimeinen virallinen sisällissodan veteraanin leski, joskin on varmentamattomia tietoja kahdesta muusta pitempään eläneestä veteraanin leskestä. Vielä 1980-luvulla, yli 120 vuotta sodan päättymisen jälkeen sisällissodan veteraanin leskiä oli tiettävästi  satakunta.

Viimeinen ihminen, jonka isä oli Yhdysvaltain sisällissodassa taistellut veteraani kuoli tänä vuonna. Tämä rouva syntyi vanhan, sekä Etelän että Pohjoisen joukoissa palvelleen miehen tyttäreksi 1930 ja kuoli 31.5.2020, alle neljä kuukautta sitten. Hän oli viimeinen henkilö jolle maksettiin Yhdysvaltain sisällissodassa ansaittuja eläkkeitä.

HX-HANKE

Hävittäjät ovat hukkahankinta. Niitä tarvitaan vain isojen poikien sotaleikkeihin öljymaissa, kunhan Suomi on liittynyt Natoon.

Hävittäjät eivät pysäytä turvapaikanhakijoita. Jos ja kun Suomeen hyökätään, rajan yli ei tule vihreitä miehiä ja panssareita tykkien tuella, vaan rajoille ilmestyy satoja tuhansia 17-vuotiaita hakemaan turvapaikkaa. Silloin Suomen puolustusvoimat pokkuroi ja kumartelee tulijoille kantaessaan valloittajien kapsäkit busseihin.

Ei ole mitään järkeä hyökätä asein Suomeen ja kärsiä menetyksiä kun aseitta tulemalla kukaan ei pistä hanttiin vaan päinvastoin pistää valloittajalle pöydän koreaksi.

RAHASTA LÄHIMMÄISTÄSI

Sain muutama päivä sitten sähkölaskun. Sähköä olin kuluttanut 28 euron arvosta ja sähkönsiirtomaksu oli 41 euroa. Pidän tätä kalliina.

Sähkön hinta on Suomessa mielestäni yksittäiselle kansalaiselle melko halpaa, mutta sähkönsiirtomaksujen voi sanoa hajottavan. Useimmilla suomalaisilla siirtomaksu on sähkölaskua korkeampi ja vaikka sähköä ei kuluttaisi lainkaan, siirtomaksun joutuu silti maksamaan. Tämä on tilanne esimerkiksi monilla kesämökin omistajilla, joitten mökki on tyhjänä ja sähköä ei kulu pitkiin aikoihin.

Nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto oli päällepäsmärinä, kun Suomen kansallisomaisuus sähköverkko myytiin ulkomaisille sijoittajille ja vaikka sähkön hinta on säännöstelty, niin sähkönsiirtomaksuja  sijoittajat tiettävästi voivat nostaa jopa 15% vuodessa omalla päätöksellään. 

Väittämän mukaan sähkönsiirtomaksuilla kustannetaan sähkölinjojen maakaapelointi ja muu sähkön jakelun turvaaminen, mutta siirtomaksujen järjetön hinta saa epäilemään siirtohinnoissa olevan ilmaa ja maksujen päätyvän ulkomaisten sijoittajien saamina osinkoina Panaman tileille. Kyseessä on varainsiirto tavallisilta suomalaisilta maailman ökyrikkaille.

Sähkönsiirtomaksuissa on käsittääkseni suuri osa Suomen valtiolle tulevia veroja, mutta hallituksen talouspolitiikan vuoksi nekin rahat menevät Euroopan Unionin kautta rahoittamaan Italian ja Espanjan helppoa elämää. 

Siirtomaksuja saisi inhimillisen kokoisiksi mikäli veron osuutta laskettaisiin tai jos sähkön siirtomaksut saisi kilpailuttaa sähkön tavoin.

Käytännössä jokainen suomalainen kuluttaa sähköä. Sähkönsiirtomaksuilla tapahtuvaan rahastukseen puuttuminen olisi Perussuomalaisille loistava teema tuleviin eduskuntavaaleihin tai jo aiemmin oppositiopolitiikkaan.

Vanha sanonta on saanut päivityksen nykyaikaan: 

Kolmelta ei voi välttyä: kuolemalta, veroilta ja sähkönsiirtomaksuilta.

FIXIT 1.9.2020

Helsingin Fixit-mielenosoitus on tällä kertaa ohi, mutta lisää on luvassa. Lisäksi eilen jätettiin eduskunnalle kansanaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi EUn jäsenyydestä.

Eduskuntatalon piha oli täynnä ihmisiä, useimmat eroa Euroopan Unionista kannattavia suomalaisia mutta joukossa kierteli kaksi balkanintummaa naista, joista toinen möi Isoa Numeroa ja toinen kerjäsi avoimesti. Ihmisiä oli oman arvioni mukaan ehkä 700, poliisi arvioi 500 osallistujaa ja lehdet sanoivat osallistujia olleen 350 ihmistä. Sattumoisin satojen ihmisten joukosta lehtikuviin valikoitui vain ne pari Soldier of Odinia, jotka vastoin ohjeita tulivat firman takeissa paikalle.

Ennen Fixitiä, Eduskuntatalolla oli jokin Falun Gongin joogalentäjien Kiinanvastainen miekkari. Tekivät siellä tai chi'tä useamman tunnin mutta poistuivat Fixitin alta pois.

Tapasin muutaman henkilön Marskin patsaalla ja kahvittelimme Kiasmassa. Erään kanssa olimme aikoinaan samoilla ammattiyhdistyksen kursseilla. Olin aiemmissa tapahtumissa katsonut, että "tutun näköinen mies" mutta luulin tuntevani vain miekkareista. Maailma on pieni ja niin edelleen.

Sää oli mainio ja kun tilaisuus päättyy noin kello 16.05, ehdin sopivasti kello 16.24 junaan ja olin illalla kotona. Hyvin menee mutta menköön.

AVARUUSVALTIO SUOMI

Kirjoitukseni vuodelta 2017. Katri Kulmunin idea avaruushallinnosta on hyvä ja avaruusteknologia on uusi Nokia. Joko Suomelle tai jollekin muulle

Kuusikymmentä vuotta maailman ensimmäisen satelliitin matkasta avaruuteen, Suomikin liittyi avaruusvaltioitten sarjaan lähettämällä Maan ulkopuolelle ensimmäisen kokonaan oman satelliitin nimeltä Aalto-2. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Mahdollisesti jo muutaman vuoden sisällä Suomi saa myös oman astronautin Vesa Heilalan päästessä varaamalleen kaupalliselle avaruuslennolle, siis mikäli amerikansuomalaista astronauttia Timothy Kopraa ei oteta lukuun.

Suomen astumista avaruusaikaan on suunniteltu ja odotettu pitkään; jo 1980-luvulla kaavailtiin suomalaisen kosmonautin lähettämistä avaruuteen jollakin Neuvostoliiton avaruusohjelman lennolla, mutta tämä kuivui jostain syystä kasaan.

Suomen jotos avaruuteen on ollut pitkä, mutta etenee koko ajan. Avaruusteknologia onkin yksi ala, jolta kauan kaivattu uusi Nokia saattaisi löytyä. Mikäli isompia mullistuksia ei Maan päällä tapahdu, maailman tulevaisuus on avaruuden varassa. Satelliitteja ja niitä avaruuteen vieviä kantoraketteja- ja sukkuloita tullaan tarvitsemaan lisää. Suomen tulisikin tarjota esim satelliittien suunnittelupalveluja rahakkaille, mutta ilman tietotaitoa ja tämän lajin voimavaroja oleville maille, yrityksille ja järjestöille. Todennäköisesti satelliiteista tulee piakkoin sarjatuotantotavaraa ja siihen saumaan Suomen tulisi iskeä ennen kuin Kiina ottaa markkinat haltuunsa. Kantorakettien ja - sukkuloitten osia, tai miksei koko hoitoakin voidaan rakentaa Suomessa. Kännykkä- ja jäänmurtaja tms- teollisuudesta ei ole mahdoton teknologialoikka avaruusbisnekseen. Nokiakin alunperin siirtyi kumisaappaitten tuotannosta IT-teknologian jätiksi.

Toivoisin Oulun Yliopiston ja ammattikorkeakoulun osallistuvan Suomen avaruusteknologian kehitykseen, oululaisilla on siihen hyvät edellytykset.

Maailma on avoin kuten sanotaan, ja nyt avaruuskin on Suomelle ja Oululle avoinna. Latu avaruuteen on avattu ja nyt sitä tulisi hiihtää kohti suurta tulevaisuutta.

MORMONIEN KOSTON ENKELI

Myyttisen Villin Lännen katsotaan olleen vuosina 1795-1912. Vielä 1900-luvun puolella pyssymiehet ratsastivat pakoon posseja ryöstön jälkeen ja viimeinen intiaanitaistelu käytiin vuonna 1911 karjaa varastaneita shoshoneja vastaan.

Lännen legendoja on lukemattomia ja yksi heistä on mormonien puolustaja ja lainvalvoja Orrin Porter Rockwell.

Vuonna 1823 Massachusettsissa syntynyt Porter Rockwell tutustui mormonikirkon perustajaan Joseph Smithiin ja liittyi mormoneihin vuonna 1830 New Yorkin osavaltion Ontario Countyssa. Rockwellin kerrotaan keränneen marjoja auttaakseen Mormonien kirjan painatuksessa.

Mormoneihin suhtauduttiin epäillen, muun muassa moniavioisuuden vuoksi ja he joutuivat toistuvasti hyökkäysten kohteeksi. Kirkon perustaja lähetti Orrin Porter Rockwellin Missourin Jackson countyyn perustamaan mormonien uutta tukikohtaa. Mormonien vaikeudet muun väestön kanssa jatkuivat myös Missourissa ja Joseph Smith perusti miliisijoukon nimeltä Israelin armeijat puolustamaan mormoneja. Porter Rockwell, joka tunnettiin nimellä "Old Port" liittyi tähän joukkoon ja huomasi olevansa tarkka ja pystyvä asemies. Rockwell ja hänen vaimonsa olivat arvostettuja vieraita kirkon johtajien kodeissa, joissa keskusteltiin mormonien suojelusta väkivaltaa vastaan.

Vuoteen 1838 mennessä väkivalta mormonien ja missourilaisten välillä kiihtyi niin suureksi, että konfliktia kutsuttiin Missourin mormonisodaksi. Mormonien miliisin Israelin armeijoitten sisälle muodostui astetta tiukempi aseistettu ryhmä nimeltä Daanilaiset, jotka olivat valmiita iskemään lujempaa ja väkivaltaisemmin mormonien vihollisia vastaan. Porter Rockwellin sanotaan olleen Daanilaisten johtaja, mutta tämä on pelkkää arvailua.

Vuonna 1838 Missourin kuvernööri Lillburn Boggs antoi määräyksen kohdella mormoneja maahantunkeutuneina vihollisina. Boggs käski joko ajamaan mormonit osavaltiosta tai surmaamaan nämä. Missourin mormonisota jatkui ja 1842 kuvernööri Boggsia ammuttiin ikkunan lävitse hänen kotonaan. Boggs sai päähänsä kaksi luotia, yhden kurkkuun ja yhden niskaan mutta selvisi hengissä. Rikkoutuneen ikkunan takaa löydettiin yliladattu ase, joka ilmeisesti putosi ampujan kädestä suuren rekyylin vuoksi. Ase oli varastettu paikallisesta kaupasta.

Porter Rockwell tunnettiin jo mormonien nyrkkinä ja ilman varmoja todisteita, hänet vangittiin kuvernööri Boggsin murhan yrityksestä. Rockwell kielsi osallisuutensa ja kertoi kuulustelijoille "En koskaan ammu ketään" mutta hän sanoi kuulusteluissa myös näin:

"Jos minä ammun, uhri kuolee! Ja hän (Boggs) elää yhä?"

Porter Rockwell vapautettiin todisteitten puutteessa yhdeksän kuukauden vankeuden jälkeen. Joseph Smith oli muuttanut Illinoisiin ja Rockwell seurasi perässä. Joseph Smith toivotti hänet tervetulleeksi takaisin joukkoon.

Tiettävästi Joseph Smith sanoi näin Rockwellille hänet uudelleen tavattuaan:

"Jos pysyt uskollisena mormoneille, et aja partaa tai hiuksia, et kuole luodista tai puukosta!"

Porter Rockwell toimi Joseph Smithin henkivartijana, mutta vuonna 1844 väkijoukko onnistui lynkkaamaan Mormonien johtajan. Uusi johtaja Brigham Young, jonka henkivartija Rockwell myös oli, päätti viedä mormonit muualle elämän rauhassa. Hänen johdollaan mormonit asettuivat Utahiin ja perustivat Salt Lake Cityn. Alue on edelleen vahvaa mormoniseutua.

Ennen lähtöä Utahiin mies nimeltä Frank A. Worrell tappoi Hancock countyn mormonisheriffin Jacob Backentosin. Surmaa ei jätetty kostamatta. Porter Rockwell nimitettiin samantien varasheriffiksi ja siinä ominaisuudessa hän ampui Worrellin hengiltä. Koska Worrell oli murhaepäilty ja hänet tappoi lainvalvoja, tapaus oli Villin Lännen tapojen mukaan kunnossa ilman turhia miettimisiä.

Vuonna 1849 Orrin Porter Rockwell oli Utahin territorion ensimmäisiä lainvalvojia. Työssään hän ei hienostellut ja käynyt elokuvista tuttuja kaksintaisteluja pölyisellä kadulla. Rockwell piti mukanaan kahta niin sanottua "koston enkeliä" eli revolvereita, joitten piippu oli sahattu alle kolmen tuuman (7,5 sentin) pituuteen. Tällaisella aseella ei pysty ampumaan tarkasti, mutta ne saa nopeasti esille ja ovat läheltä laukaistuna tappavia. Koston enkeleitä käytettiin lain molemmin puolin.

Orrin Porter Rockwellin taktiikka oli yksinkertainen: hän meni kohteensa lähelle, tempaisi lyhyeksi sahatut reveolverit esille ja tyhjensi ne kohteena olevaan rikolliseen tai mormonien viholliseen. Vuosien mittaan Rockwellin maine pysyymiehenä kasvoi ja niin kasvoi myös "koston enkelien" kaliiperi kaliiperista 0.32 ylöspäin.Elämänsä loppupuolella raju maine piti yritteliäät pyssymiehet loitolla ja Rockwellille riitti lainvalvojan työssä yksi 0.36 kaliiperinen Colt Navy- revolveri.

 Vuonna 1869 Rockwell kertoi tapoistaan näin:

"En koskaan tapa ketään, joka ei sitä ansaitse."

Lausahduksen teki kuuluisaksi näyttelijä John Wayne, joka käytti sitä elokuvissaan.

Orrin Porter Rockwell ei pitänyt kirjaa tapoistaan. Hän ei välttämättä osannut edes lukea tai kirjoittaa vaan oli käytännön väkivallan virkamies. Hänen uskotaan uransa aikana tappaneen 24 miestä. Orrin Porter Rockwell kuoli kesäkuussa 1878 luonnollisista syistä. Joseph Smithin Raamatusta tuttu ennustus piti siis ehkä paikkansa. Kuollessaan Rockwell odotti oikeudenkäyntiä kahden miehen murhasta.

Orrin Porter Rockwell on ollut hahmona useissa lännenelokuvissa ja televisiosarjoissa.

FAHRENHEIT 451

Viime aikoina äänikirjat ovat nostaneet suosiotaan. Vuonna 2019 äänikirjoja myytiin Suomessa yli 11 miljoonalla eurolla. Myynnissä oli nousua lähes 130 prosenttia. Samana vuonna kaunokirjallisuutta myytiin Suomessa noin 32 miljoonalla eurolla.

Kirjallisuuden harrastaminen muodossa tai toisessa on hyvä asia, mutta näen äänikirjoissa myös uhkan. Äänikirjojen kuuntelu on monille pelkkää taustahälyn luomista, koska nykyihmistä hiljaisuus usein ahdistaa. Kuuntelemalla äänikirjaa kuuntelija torjuu hiljaisuutta, mutta ei keskity kuuntelemaan teosta. Äänikirja "soi" taustalla kotona puuhaillessa, mutta sitä ei todella kuunnella.

Äänikirja on helppo tapa tutustua kirjallisuuteen, mutta se ei korvaa lukemista. Paperisen kirjan tekstiin täytyy keskittyä pysyäkseen mukana sen juonessa. Jokainen sana ja kirjain on luettava tai ainakin vilkaistava läpi ja ymmärrettävä sen merkitys, jotta kirja aukeaa lukijalle.

Mikäli äänikirja todella lyö itsensä läpi ja tietokoneet sekä niitten tarjoamat palvelut muuttuvat äänellä, silmien liikkeellä tai ajatuksilla ohjattavaksi, silloin ei enää ole käyttöä ole käyttöä luku- ja kirjoitustaidolle. Jos saamansa viestin voi kuunnella ja vastauksen kännykkään sanella, ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa.

Suomessa on opetettu kansaa lukemaan ja kirjoittamaan 1500-luvulta lähtien mutta nyt on olemassa mahdollisuus, että luku- ja kirjoitustaito tulevat muutaman sukupolven kuluessa katoamaan tarpeettomina. Kun kirjat, uutiset ja televisio-ohjelmat kuunnellaan, katsellaan ja kuvakulmaa muunnellaan, ei enää ole tarvetta lukea ja kirjoittaa.

Sähköisesti tallennettuja kirjoja on mahdollista muuttaa, toisin kuin painettua sanaa. Painettu kirja ja sen sisältö  säilyy sellaisena kuin se on painettu, ja kun kirjaa on painettu sekä jaettu runsaasti, kaikkien kappaleitten tuhoutuminen on epätodennäköistä. Sähköisessä muodossa olevan kirjan sisältöä voidaan nappia painamalla muuttaa kulloinkin vallitsevan politiikan mukaiseksi.

Kirjailija Ray Bradbury kirjoitti kirjassaan Fahrenheit 451 maailmasta, jossa painettu sana oli kielletty. Olemme matkalla tällaiseen maailmaan, mutta siinä ei Guy Montag ratsaa ihmisten kirjahyllyjä polttaen löytämänsä kirjat vaan ihmiset itse luopuvat kyvystään lukea, kirjoittaa ja tutkia itse.

SUOMEN SININEN KULTA

Maailman väestö kasvaa ja sitä mukaa kasvaa myös vedenkulutus. Viimeisen sadan vuoden aikana vedenkäyttö maailmassa on kuusinkertaistunut ja kasvaa yhä. Suurin veden käyttäjä on teollisuus. 

Vettä kuluttaa jokainen ihminen elääkseen tai käyttämiensä tuotteitten valmistamiseen. Suomen asukas kuluttaa joka päivä vettä noin 155 litraa. Toistaiseksi vettä riittää jokaiselle Suomessa, joskin kinaa on herättänyt kastellaanko ruokaa tuottavat pellot vai golfkentät. Molempiin ei kuivina vuosina vettä Suomessa aina riitä.

Suomen lain mukaan maanomistaja ei omista maallaan olevaa vettä vaikka hänellä on oikeus kaivaa maalleen kaivo ja käyttää vettä. Teollinen käyttö omalla maalla vaatii luvan. Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille, sitä ei voi omistaa.

Vesi on kuitenkin suurta bisnestä huolimatta siitä, että YK vuonna 2010 hyväksyi puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Eräitten mielestä vesi on pikemminkin elintarvike ja ihmisoikeus ei tarkoita ilmaista. Maailman sijoittajat ovat havainneet veden tarpeen ja haluavat omistukseensa maailman vesivarat, myös Suomen. Tämä onnistuisi lakia muuttamalla.

Suomella on runsaat ja Unescon tutkimuksen mukaan maailman puhtaimmat vesivarat, jotka kortit oikein pelaamalla voivat 30 vuoden kuluttua olla samanlainen vaurauden ja hyvinvoinnin lähde kuin öljy on nyt Norjalle. Maailma tarvitsee vettä ja meillä on sitä. Suomi voi tulevaisuudessa myydä vettä ulkomaille hyvään hintaan, mikäli pidämme vesivaramme omissa käsissämme.

Suomi on jo antanut malminsa ulkomaisten liikemiesten haltuun pikkurahasta ja vesi on vaarassa mennä samaa tietä. Suomea ei turhaan sanota Pohjolan Kongoksi. Jos pelaamme korttimme väärin, vesi on suomalaisille samanlainen kirous kuin koboltti, timantit ja muut mineraalit Kongolle, rikkaus joka menee ulkomaalaisten taskuihin väestön saadessa vain rippusia kansallisomaisuudestaan.

Viron pääkaupunki Tallinna möi vesiyhtiönsä kansainvälisille sijoittajille ja katui katkerasti veden kuluttajahinnan noustessa roimasti ja yhtiön virolaisten työntekjöitten saadessa potkut. Vedestä saadut rahatkin katosivat osinkoina ulkomaille. Tallinnalta kesti 20 vuotta korjata ulkomaalaisten liikemiesten aiheuttama vahinko, joka olisi vältetty pitämällä Tallinnan vesilaitos virolaisten omistuksessa.

Teoriassa yksityistäminen tuo varallisuutta ja parantaa palveluja mutta käytännössä yksityistäminen tuo varallisuutta vain kapitalisteille, sillä hintoja nostetaan ja huonontaa palveluja, koska palvelujen huonontaminen laskee kuluja ja siis lisää voittoja. Tästä on olemassa surullisenkuuluisa esimerkki, kun Suomen hallitus möi sähkön kantaverkon ulkomaalaisille.

Toivon, mutta en luota, Suomen päättäjien tulevaisuudessa ajavan suomalaisten asiaa ja pitävän suomalaisten sinisen kansallisomaisuuden Suomen omistuksessa, poissa ison rahan käsistä.

Veden tarve tulee vain lisääntymään. Jo 1980-luvulla ennustettiin 2000-luvulla sotia käytävän vesivaroista, kuten on käyty öljystä. Suomen sininen kulta on suomalaisille joko turmion tuova gorillan koura tai hyvinvointia puskeva Kalevalan sampo.

ROMAANIARVOSTELU SKEEMA

Ortodoksi.net-sivusto on julkaissut uusimmasta kirjastani, Uuden Petsamon ortodoksiluostariin sijoittuvasta romaanistani Skeema, laajan arvostelun. Palaute on se, joka auttaa kehittymään. Arvostelussa huomioidaan, että käyttämäni Uuden Valamon munkkien nimet mahdollisesti hämmentävät Valamoa tuntevia suomalaisia. Varmasti totta, en tullut asiaa ajatelleeksi. Olen itse kirkoton kristitty ja ortodoksit ovat minulle melko eksoottisia, vaikka olenkin Valamossa usein ollut talkoolaisena.

Mikäli en olisi kopsannut nimiä Uuden Valamon hautausmaalta, todennäköisesti Skeeman munkit olisivat Ivan, Boris, Vladimir tai muita venäläisiä nimiltään. Vukol, Paftani, Damaskin, Akaki ynnä muut tuntuivat minusta epätavallisilta nimiltä. Vaikka ortodoksit Suomessa mielletään Venäjän kirkoksi, yritin välttää kliseisyyttä ja ennakkoluuloja nimissä.

Esa Paloniemi: Skeema
ISBN 978-952-69-4559-7
Julkaisija ja kustantaja: omakustanne
Myynti: Adlibris ja Booky .
Julkaisupäivämäärä: kesä 2020
Sivumäärä: 238 sivua

Suomessa on ilmestynyt melko vähän fiktiivisiä ortodoksisia romaaneja. Yksi entisistä piispoistamme, poliisin poika muuten, on niitä muutamia tehnyt omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten innoittamana. Siksi oli mielenkiintoista löytää uusi tätä teemaa käsittelevä kirja, joka sijoittuu Suomeen ja Kainuuseen Suomen sotien ja niiden jälkeiseen aikaan.

Kirjassa pohjoisessa Petsamossa olevat munkit kohtaavat 1939 Suomessa alkaneen talvisodan ja joutuvat lähtemään pois luostaristaan Jäämeren rannalta evakkoon – aivan samalla tavalla kuin aikanaan tekivät myös Laatokan saarella sijainneessa Valamon luostarissa elänyt veljestö. Siinä kun valamolaiset sijoittivat oman luostarinsa Heinävedelle, Papinniemeen, tässä fiktiivisessä tarinassa petsamolaiset evakuoidaan Kainuuseen, parinsadan kilometrin päähän Oulujärven rannalla sijaitsevaan Usvasalon kartanoon, minne he perustavat Uuden Petsamon luostarin.

Kirjassa vilisee tuttuja munkkien nimiä, Akaki, Johannes, Herman, Trifon ja igumeni Damaskin, joilla ei kuitenkaan todellisuudessa välttämättä ole mitään vastaavuutta samannimisiin munkkeihin, joita sittemmin elivät tässä toisessa evakkoon joutuneessa luostarissa, Valamossa. Siksi varmaan joitain ortodoksisia lukijoita hämää nimien samankaltaisuus ja asiaa olisi varmaan saattanut selvittää mahdollisesti muiden nimien käyttö.

Kuten aina, luostareihin kohdistuu runsaasti mielenkiintoa siellä elävien munkkien erilaisten elämänkohtaloiden kautta. Niin oli myös Uuden Petsamon luostarissa, joka jo alkuaankin oli peräisin varsin erikoisia tarinoita ja poliittista kähmintääkin sijainneelta alueelta pohjoisesta, nikkelikaivosten paikkakunnalta. Kun munkit vielä kaiken lisäksi olivat venäläisiä, joista Petsamossa palvelevat suomalaiset kirjassa sotilaat ihmettelivät, että miksi he lähtevät omiaan pakoon. Tähän toinen selitti, etteivät puna-armeijan sotilaat välttämättä ole edes venäläisiä, vaan ukrainalaisia tai muita ostjakkeja ja Petsamo ja Suomi olivat venäläisille ainoita paikkoja maailmassa, jossa he saivat olla niin venäläisiä kuin kristittyjä, ilman, että komissaari ampuu päähän.

Uuden Petsamon luostari on kirjassa mukana monella tapaa maailman myllerryksissä aina juutalaisten asuttamista myöten ja niin suomalaisen kuin koko maailman sotahistorian käänteet koskettavat sitä monella tavalla.

Kirja jakaantuu kahteen aikakauteen sota-aikaan ja aikaan nyt. Uuden ajan teksteissä vilisee myös lukuisia tuttuja ortodoksisia nimiä kuten vaikka Sidoroff tai Volkoff. Uuden Petsamon luostarista on tullut kuuluisa matkailukohde Kainuussa – kuinka ollakaan – kirkkoineen, museoineen ja kongressikeskuksineen. Alkuosassakin jo mainittu pohjoismaiden vanhin asukas on myös yhtenä kohteena tarinankerronnassa ja monia muitakin yhtäläisyyksiä nykyäänkin olemassa olevaan luostariin tarinoista löytyy, jopa siinä määrin, että se niitä ja veljestöä tunteville saattaa aiheuttaa outoja ajatuksia ja asian olisi varmaan voinut uloskirjoittaa muullakin tavoin. Myös Valamon nörttimunkki Viktor on saanut oman moottoripyörällä liikkuvan vastikkeensa kertomukseen Uuden Petsamon luostarissa, siinä hän on veli Vukolin.

Jos osaa laittaa syrjään lukuisat mielleyhtymät nykyiseen olemassa olevaan luostariin, kirja on varmasti mielenkiintoinen juuri näiden ”lähes oikeiden” ihmisten ja heihin liitettyjen tarinoidenkin kautta. Itseäni ne hieman hämmensivät, kun tunnen suurimman osan heistä hyvin.

Joka tapauksessa 2000-luvulla joukko talkoolaisia kokoontuu vapaaehtoistyöhön Uuden Petsamon luostariin. Joukossa on rakastavaisia, sivareita, punkkareita, roistoja ja poliiseja sekä – tietysti, onhan kyseessä rikosromaani – murhaaja. Kun murhaaja valmistautuu iskemään, katoaa Venäjän keisarin lahja Petsamon luostarille, kultainen Tsaarin risti – jolla myös muuten on oikeassa elämässä vastikkeensa.

Kirjailija Esa Paloniemi on oululainen 1971 Ruotsissa syntynyt kaksoiskansalainen, jonka Ruotsi-tausta näkyy myös vahvasti tässä kirjassa. Tässä hänen kuudennessa kirjassaan esiintyy kolmatta kertaa myös hänen luomasa alter ego, Ilkka Teerivaara niminen hahmo.

Kirjailija itse ei omien sanojensa mukaan kuulu ortodoksiseen kirkkoon ja on eronnut aikanaan myös luterilaisesta kirkosta. Miten hän sitten onnistuu monissa mutkikkaissa ortodoksisissa termeissä ja muissa kirkollisissa kuvioissa, sen voi jokainen itse arvioida lukemalla kirjan. Taustalla lienee kuitenkin kirjailijan kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan ja aikanaan tehdyt talkootyöt Valamon luostarissa.

Kirja on varmasti monelle ortodoksille ja miksi ei muillekin piristävää kesälukemista synkän koronakevään päätteeksi. Se on omakustanne, jota voi tilata suoraan kirjailijalta itseltään tai erilaisten nettikirjakauppojen (mm. Adlibris, Booky) kautta.

Ortodoksi.net / HAP
13.7.2020

https://www.ortodoksi.net/index.php/Skeema_(kirja)

SUOMEN KULTAVARANNOT

Suomen Pankin tiedote Suomen omistaman kullan sijainneista vuonna 2013.

Suomen Pankin kullan sijaintimaat
Tiedotteet  Tiedote nro 26  keskiviikko 30.10.2013, 13.00

Suomen Pankilla on varannossaan 49,035 tonnia kultaa. Sen arvo markkinahintaan 25.10.2013 oli 1 559 miljoonaa euroa.

Suomen Pankki on vahvistanut varannossaan pitämänsä kullan nykyiset säilytysjärjestelyt. Saatuaan suostumuksen säilyttäjäkeskuspankeilta Suomen Pankki on päättänyt julkaista kullan sijaintipaikat. 

Kultaa säilytetään maantieteellisesti hajautettuna keskuspankeissa. Suomen 

Pankin kullasta 51 % on säilytyksessä Isossa-Britanniassa (Bank of England), 

20 % Ruotsissa (Sveriges Riksbank), 

18 % Yhdysvalloissa (Federal Reserve Bank of New York), 

7 % Sveitsissä (Schweizerische Nationalbank) ja 

4 % Suomessa (Suomen Pankki).

KUMMITTELEVA KIRJOITUSKONE

Ruotsin Gislavedissa kuulin 1990-luvulla tarinan kummittelevasta kirjoituskoneesta. Tarinan mukaan paikallisella suomalaisella perheellä oli hallussaan vanha kirjoituskone, joka kirjoitti itsestään öisin.

Muuan perheenjäsen laittoi koneeseen paperin ja siihen ilmestyi kertoman mukaan saatananpalvontaan/ okkultismiin liittyvää tekstiä. Toisen tarinan mukaan paperille tuli pelkkää siansaksaa, mutta kone kirjoitti omin päin tai näkymätön näppäili kirjoituskonetta.

Tunsin ko. perheen pojan, joka kertoi konetta säilytettävän perheen talon vintillä ja sitä ei näytetä kenellekään. Kun kerran on vaarallinen.

Hänen veljensä tosin kertoi, että kone olisi upotettu järveen Gislavedin lähellä, ja ongelma oli sillä ratkaistu.

Tiedä sitten mikä tai kumpi on totuus.

GALAKSI JA BULEVARDISOINTI

Oulun Yliopistoa ollaan muuttamassa kaupungin keskusta-alueelle. Mikäli muutto toteutuu, siirtyminen vie aikaa parisenkymmentä vuotta. Muutto voi olla hyväkin asia tai sitten ei, sen tietävät parhaiten Oulun Yliopiston opiskelijat ja henkilökunta.

On kuitenkin olemassa suunnitelmat, joilla Tuirasta lähtisi bulevardi kohti Linnanmaan kampusta, joka liittäisi Yliopiston tiiviimmin keskustaan. Välivainio ja Alppila muodostaisivat Galaksi-nimellä suunnitellun tiiviin asuinalueen ja raitioliikennettä Linnanmaalle on mietitty. Tämänkin toteuttaminen kestäisi parikymmentä vuotta ja rakentaminen osittain on jo aloitettu.

Eli tilanne saattaa olla sellainen, että kun bulevardisointi on valmis ja yhdistäisi Linnamaan kampusta keskustaan, Oulun Yliopisto muuttaakin sieltä pois. Jäljelle jäisi uusi, hieno urbaani asuinalue ja bulevardi, joka ei johda oikeastaan minnekään. Jos Oulun Yliopisto muuttaa Linnanmaalta, alueelle jäisi lähinnä asuntoja, joihin ei välttämättä löydy asukkaita, koska ei ole enää yliopistoa.

SUOMEN SININEN KULTA

Maailman väestö kasvaa ja sitä mukaa kasvaa myös vedenkulutus. Viimeisen sadan vuoden aikana vedenkäyttö maailmassa on kuusinkertaistunut ja kasvaa yhä. Suurin veden käyttäjä on teollisuus. 

Vettä kuluttaa jokainen ihminen elääkseen tai käyttämiensä tuotteitten valmistamiseen. Suomen asukas kuluttaa joka päivä vettä noin 155 litraa. Toistaiseksi vettä riittää jokaiselle Suomessa, joskin kinaa on herättänyt kastellaanko ruokaa tuottavat pellot vai golfkentät. Molempiin ei kuivina vuosina vettä Suomessa aina riitä.

Suomen lain mukaan maanomistaja ei omista maallaan olevaa vettä vaikka hänellä on oikeus kaivaa maalleen kaivo ja käyttää vettä. Teollinen käyttö omalla maalla vaatii luvan. Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille, sitä ei voi omistaa.

Vesi on kuitenkin suurta bisnestä huolimatta siitä, että YK vuonna 2010 hyväksyi puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Eräitten mielestä vesi on pikemminkin elintarvike ja ihmisoikeus ei tarkoita ilmaista. Maailman sijoittajat ovat havainneet veden tarpeen ja haluavat omistukseensa maailman vesivarat, myös Suomen. Tämä onnistuisi lakia muuttamalla.

Suomella on runsaat ja Unescon tutkimuksen mukaan maailman puhtaimmat vesivarat, jotka kortit oikein pelaamalla voivat 30 vuoden kuluttua olla samanlainen vaurauden ja hyvinvoinnin lähde kuin öljy on nyt Norjalle. Maailma tarvitsee vettä ja meillä on sitä. Suomi voi tulevaisuudessa myydä vettä ulkomaille hyvään hintaan, mikäli pidämme vesivaramme omissa käsissämme.

Suomi on jo antanut malminsa ulkomaisten liikemiesten haltuun pikkurahasta ja vesi on vaarassa mennä samaa tietä. Suomea ei turhaan sanota Pohjolan Kongoksi. Jos pelaamme korttimme väärin, vesi on suomalaisille samanlainen kirous kuin koboltti, timantit ja muut mineraalit Kongolle, rikkaus joka menee ulkomaalaisten taskuihin väestön saadessa vain rippusia kansallisomaisuudestaan.

Viron pääkaupunki Tallinna möi vesiyhtiönsä kansainvälisille sijoittajille ja katui katkerasti veden kuluttajahinnan noustessa roimasti ja yhtiön virolaisten työntekjöitten saadessa potkut. Vedestä saadut rahatkin katosivat osinkoina ulkomaille. Tallinnalta kesti 20 vuotta korjata ulkomaalaisten liikemiesten aiheuttama vahinko, joka olisi vältetty pitämällä Tallinnan vesilaitos virolaisten omistuksessa.

Teoriassa yksityistäminen tuo varallisuutta ja parantaa palveluja mutta käytännössä yksityistäminen tuo varallisuutta vain kapitalisteille, sillä hintoja nostetaan ja huonontaa palveluja, koska palvelujen huonontaminen laskee kuluja ja siis lisää voittoja. Tästä on olemassa surullisenkuuluisa esimerkki, kun Suomen hallitus möi sähkön kantaverkon ulkomaalaisille.

Toivon, mutta en luota, Suomen päättäjien tulevaisuudessa ajavan suomalaisten asiaa ja pitävän suomalaisten sinisen kansallisomaisuuden Suomen omistuksessa, poissa ison rahan käsistä.

Veden tarve tulee vain lisääntymään. Jo 1980-luvulla ennustettiin 2000-luvulla sotia käytävän vesivaroista, kuten on käyty öljystä. Suomen sininen kulta on suomalaisille joko turmion tuova gorillan koura tai hyvinvointia puskeva Kalevalan sampo. 

KAKSI SIKAA

Yleltä kuultu vitsi.

TEE-SE-ITSE-KIRJAILIJA: OMAKUSTANNE ON VAIHTOEHTO

Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kuten kirjailija Louis l´Amour sanoi: ”kirjasto on kirjailijan koulu.” 

Lukemalla kirjoja oppii siis kirjoittamaan kirjoja.

Kymmenillä, tai ehkä jopa sadoilla tuhansilla suomalaisilla on haaveita kirjan kirjoittamisesta ja julkaisusta. Romaaninsa tai runokokoelmansa piilossa pitäviä ”pöytälaatikkokirjailijoita”, jotka kirjoittavat mutta eivät yritä saada tekstiään julkaistua on Suomessa pilvin pimein ja lisäksi monet julkaisevat runonsa, mietteensä tai ajatuksensa blogissa tai lehtien mielipidepalstoilla.

Kirjoittamisesta

Kirjan kirjoittaminen on prosessin helpoin osa. Kirjoittajan tarvitsee vain oman inspiraationsa tai aikataulunsa mukaisesti istua koneensa ääreen ja alkaa naputtaa. Esimerkiksi edes 15 minuuttia tai yhden tunnin joka päivä kirjoittaminen merkitsee kirjan valmistumista liuska tai pari kerrallaan. Jos kirjoittaa yhden A4- liuskan joka päivä, vuoden kuluttua on 365 liuskaa valmiina. Kokoon A5 muutettuna tämä on noin 730 sivuinen tiiliskiviromaani tai muu teos.

Kustannusliikkeet

Kirjan julkaisu kustantamossa on se vaikea kohta. Vain noin 5% käsikirjoituksista saa kustannussopimuksen eli jokaisesta tarjotusta sadasta käsikirjoituksesta korkeintaan viisi kappaletta kustannetaan. Seula on siis tiukka.

Omakustanteet

Nykyään onneksi on vaihtoehtona omakustanne. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjailija itse maksaa kirjansa painamisen kirjapainossa ja huolehtii sen myymisestä, markkinoinnista, jakelusta ja muista asiaan kuuluvista toimista.

Kirjapainoja Suomessa on runsaasti ja monet painattavat kirjansa myös Virossa tai Kiinassa, joissa hinnat ovat alhaisempia. Ulkomailla painattamiseen kuuluu yleensä riski mahdollisista reklamaatioista ja rahtikustannukset ovat tavallisesti suurempia kuin Suomessa. Omakustanteen tekeminen tarkoittaa jonkin verran töitä, sillä kirjalle täytyy itse tehdä taitto, eli laittaa kirjan sivut oikeaan kokoon, esimerkiksi koosta A4 kokoon A5, sekä muuttaa teksti PDF-muotoon ja rakentaa kirjalle itse myös kannet. 

Esimerkiksi canva.com- sivustolla voi ilmaiseksi ja suhteellisen helposti valmistaa kannet, ellei halua maksaa jollekin niitten rakentamisesta. Taittoon on olemassa ohjelmia, mutta tekstin voi myös siirtää haluttuun kohtaan kursoria liikuttamalla.

Omakustanteesta ei kannata ottaa optimistisesti liian suurta painosta. Esimerkiksi 100 kappaletta on sekin niin suuri, että todennäköisesti osa jää kirjailijan arkistoon eli vaatehuoneen nurkkaan. 

Omakustanne voi olla bestseller, mutta luultavasti ei. Ottamalla pienemmän painoksen, vaikkapa 75-100 kpl kirjoja riittää kaikille haluaville mutta silti jää muutama vastaisen varalle, jos vaikka kymmenen vuoden kuluttua joku kappaleen itselleen haluaisi. Jos on suuri suku tai kirjalla on muuten laaja ostajapiiri, kirjoja menee enemmänkin mutta aina voi ottaa uuden painoksen, mikäli lisää tarvitaan.

Omakustannekirjoja otetaan hyvin vastaan esimerkiksi kotikunnan kirjastossa, paikallisen kirjailijan tukemiseksi ja lisukkeeksi omaan maakuntakokoelmaan. Paikallinen kirjakauppa ottaa usein omakustanteita hyllytavaraksi myymäläänsä. Lisäksi sukulaiset, naapurit ja ystävät voivat ottaa tai ostaa  tutun kirjoittajan kirjan.

ISBN-tunnus

Omakustanteen markkinointia helpottaa, jos sillä on ISBN-tunnus, eli kirjan ”rekisterinumero.” Tämän saa kätevästi hankittua lomakkeen täyttämällä Kansalliskirjaston ISBN-keskuksen sivuilla tai paperisena. Tunnus tulee yleensä jo seuraavana arkipäivänä. Se ei myöskään maksa mitään. Useampia kirjoja julkaisevia omakustannekirjailijoita muutaman kirjan jälkeen saatetaan pyytää rekisteröitymään kustantajiksi, joka on vapaaehtoista.

Omakustanteen markkinointi

Omakustanteen markkinoinnissa kannattaa olla aloitteellinen. Kannattaa lähettää arvostelukappale paikkakunnan lehtiin, myös ilmaisjulkaisuihin ja tarjoutua haastateltavaksi.  Samoin kirja kannattaa laittaa myyntiin myös Facebookin myyntisivuille ja muille netin kauppasivustoille. Kirjavälitys Oy:llä on Onix-palvelu, jonka kautta kirjat päätyvät kirjakauppojen verkkokirjakauppoihin ja lisäksi on olemassa Kirjastopalvelu, josta kirjastot ottavat kirjoja listoilleen. Molemmat ovat hyviä keinoja saada kirja liikkumaan.

Kirjan hinnoittelussa kannattaa katsella kirjakaupoissa, paljonko fyysisesti samankaltaisesta tai saman aiheen kirjasta kaupat pyytävät ja hinnoitella sen alle, koska kirjakaupat haluavat myös ansaita kirjalla.

Palvelukustanne

Jos on rahaa ja halua käyttää sitä unelmansa toteuttamiseen, on olemassa ns. ”palvelukustanne.” Tämä tarkoittaa, että kirjailija lähettää aineistonsa kustantajalle ja kustantaja tekee siitä painovalmiin kirjan taittoineen, kansineen ja ISBN-tunnuksineen sekä ilmoittaa sen esimerkiksi Onix-palveluun. 

Tämän jälkeen kustantamo painaa kirjaa halutun määrän ja toimittaa ne kirjailijalle, jolle jää markkinointi ja jakelu. Tämä on usein kallein ja helpoin tapa. Kustannukset palvelukustanteelle ovat helposti nelinumeroinen summa, mutta allekin hinta voi jäädä. Palvelukustannussopimus ei ole kustannussopimus, vaikka moni kirjailijaehdokas haluaa näin uskoa, vaan sopimus kirjan painamisesta.

Omakustanne on vaihtoehto, mikäli haluaa toteuttaa haaveensa kirjan julkaisusta ja kustantamot eivät ota onkeen. Jos vaihtoehtona on haaveensa hautaaminen, kannattaa miettiä  kummasta on enemmän iloa; matkasta etelään vai oman kirjan julkaisusta.

Kirjoittaminen on rentouttava tapa saada asioita ulos systeemistään ja tekstinsä näkeminen painettuna on kuin oman lapsen näkeminen ensi kertaa. Kirjoitellaan!

VARAUTUJA EI YLLÄTY

Taannoinen koronan ilmestyminen Eurooppaan sai ihmiset ostamaan kaupoista hyllyt tyhjiksi. Ihmiset eivät luottaneet, että kauppoihin saataisiin välttämättä uutta tavaraa ostettujen tilalle. 

Tätä kutsutaan varautumiseksi.

Jokainen ihminen on varautuja jollain tavalla. Käytännössä kaikilla on vakuutus, jota ei haluta joutua käyttämään tai flunssalääkettä lääkekaapissa. Kodin vara-avain on esimerkiksi naapurilla tai läheisellä siltä varalta, että avain roskia viedessä unohtuu eteisen pöydälle. Jos laatikoista löytyy varapatterit television kaukosäätimeen, että television katselu jatkuisi myös kaupan ollessa kiinni tai jos lompakossa tai käsilaukussa on kondomi flaksin varalta, olet eräällä tapaa varautuja.

Nykyisessä kielenkäytössä varautujalla tarkoitetaan henkilöä, joka varautuu yhteiskunnan häiriöihin pitämällä esimerkiksi ruokaa ja juomaa kotivarana. Vanhemmille ikäpolville sana ”varautuja” on vieras, mutta heille varautuminen usein on normaalia toimintaa. Tämä periytyy Suomen maaseudulta, jossa ruoka piti käydä kalastamassa, metsästämässä tai keräilemässä ilman taetta saaliista ja jos ei oravan lailla pitänyt elintarvikkeita kellarissa, joutui näkemään nälkää.

Varautumista usein pidetään survivalismin synonyyminä. Eroja kuitenkin on, survivalismiin kuuluu olennaisena osana epäluottamus vallanpitäjiä kohtaan ja jopa vallanpitäjien pitämisenä vihollisena. 

Myös yhteisöllisyys kuuluu survivalismiin. Internet on pullollaan erilaisia ja erimaalaisia survivalistien foorumeita ja ainakin Yhdysvalloissa survivalistit ovat perustaneet omia kaupunkejaan maaseudulle yhteiskunnan romahduksen varalle. Varautuja taas on yksityinen kansalainen, joka elää hissukseen ja omin voimin sekä usein äänestää ja luottaa yhteiskunnan hyvyyteen.

Jokainen meistä on siis varautuja, jollain tavalla. Etukäteen ostettu paketti kipulääkettä, muutama pussi makarooneja, säilykkeitä tai kaapissa lähdevettä varmuuden vuoksi tekee ihmisestä varautujan.

Viranomaisten suositus ja yleisesti hyväksytty periaate on, että yksityisen kansalaisen tulisi pärjätä omillaan 72 tuntia eli kolme vuorokautta tilanteessa, jossa kaupasta ei saa ruokaa, vedentulo on keskeytynyt, lämmitys poikki ja kotoa ei voi poistua ulos kolmeen vuorokauteen.

Tämä ei ole lainkaan mahdoton tehtävä. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija ja tietää, mitä ja paljonko tarvitsee selvitäkseen. Tilanteen ollessa päällä on helposti liian myöhäistä alkaa kerätä varastoja kauppojen tyhjentyessä ja hintojen noustessa. Jos kerran varastoja pitää olla, ne on paras hankkia nyt ja katsella kriisin iskiessä muitten panikointia kaupoissa tyydytystä tuntien.

Yleinen suositus 72 tunnin ns. ”bug-in”- tilanteeseen on seuraava:

-kotoa tulisi löytyä ruokaa ja vettä koko perheelle ja kotieläimille kolmeksi päiväksi. Ruuan tulee olla hyvin säilyvää ja syömäkelpoista ilman lämmitystä ja valmistusta. Vettä voi varastoida vesihanasta säiliöihin ja astioihin tai ostaa kaupasta esimerkiksi lähdevettä useita pulloja. Veden pitkäaikaiseen varastointiin tarvitaan kaupoista löytyviä säilytysaineita.

-ruuan lämmitystä varten sähkökatkon aikana tarvitaan retkikeitin, takka tai nuotiopaikka polttoaineineen. Lämmin ruoka on moraalinkohottaja ja tekee 72 tunnin selviytymisestä vähemmän ikävää.

-peittoja, huopia ja lämpimiä vaatteita.

-kynttilöitä, öljylamppuja, taskulamppuja tai vastaavia korvaavia valonlähteitä. Myös polttoaine ja patterit lamppuihin.

-tulitikkuja

-patterikäyttöinen radio, jotta kykenee kuulemaan viranomaisten tiedotukset sähkökatkon aikana. Myös kännykkään tai tietokoneeseen nykyaikana on hyvä olla varavirtalähde, mahdollisuuksien mukaan.

-lääkkeet, sekä normitilanteessa tarvitsemansa että kipu- ja flunssalääkkeitä.

-jonkinlainen korvaava WC-systeemi on hyvä miettiä etukäteen.

-paras tapa suojella varastojaan ja siten perhettään ryöstäjiä vastaan on OPSEC-periaate eli älä kerro, että sinulla on suuria ruokavarastoja, edes tilanteen ollessa normaali. Sama suomeksi: ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön.”

Nämä ohjeet ovat yleisiä ja jokainen voi muokata niitä tarpeensa mukaan. Toinen varastoi hanhenmaksapalleroita sekä muita lempiruokiaan ja joku toinen taas laskee tarkkaan ruuan kaloreita, löytääkseen parhaan elintarvikkeen selviytymisen kannalta. Monilla myös raha rajoittaa varautumista, mutta hernekeitto- tai papupurkit ovat edullista ruokaa.

Yhteiskunnan häiriö, oli se sitten mellakka, laaja sähkökatkos, epidemia, yleislakko, myrsky tai mikä tahansa, ei välttämättä mene ohitse 72 tunnissa. Jossain vaiheessa ihmisten on tultava ulos etsimään lisää elintarvikkeita ja läheisiään. Silloin myös kotoa lähteminen turvallisemmille seuduille tulee ajankohtaiseksi. Survivalisteilla on käytössään termi ”Bug-Out-Location” eli BOL. Tämä tarkoittaa mitä tahansa etukäteen mietittyä kohdetta, johon vetäydytään odottamaan tilanteen tasaantumista. Suomessa ensimmäisenä mieleen tulevat sadat tuhannet Suomen kesämökit, joihin voi evakuoida itsensä. BOL voi myös olla tuttu leiripaikka kansallispuistossa tai kaupungissa jokin omaa kotia parempi paikka pärjätä. Kaupungit tosin helposti muuttuvat kuolemanloukuiksi veden ja ruuan puutteen vuoksi pitemmän kriisin aikana.

Selvittyään 72 tuntia, yhteiskunnalla on todennäköisesti omat suunnitelmansa jatkosta ja silloin kansalainen toimii tilanteen mukaan. Jos pärjää itse, se on hyvä ja jos tarvitsee apua, yhteiskunta voinee auttaa.

Varautuminen ja sen astetta ammattimaisempi muoto survivalismi, auttavat selviämään kriisitilanteissa. Jokaisen suomalaisen tulisi ajatella omaa ja läheistensä tulevaisuutta pitämällä 72 tunnin kotivaraa. Tai edes jotain kaapin pohjalla. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei ole kiveen hakattu. Täälläkin tulee häiriöitä ja kriisitilanteita, vaikka postapokalyptinen MadMax- maailma ei olekaan ihan nurkan takana.

TATAARIMURHA HELSINGISSÄ 1942

Suomessa on aina historiansa aikana ollut pieniä määriä vähemmistöjä Suomen ruotsinkielisen vähemmistön lisäksi. Yksi näistä on islaminuskoiset tataarit. Turkkilaisiin kansoihin kuuluvat Suomen tataarit erään teorian mukaan polveutuvat suomalais-ugrilaisesta heimosta tuhannen vuoden takaa, mutta Suomeen heidän esi-isänsä saapuivat tsaarin aikaan Venäjältä vuoden 1900 molemmin puolin.Tataarit ovat kotoutuneet Suomeen erinomaisesti ja he ovat kantaneet kortensa kekoon myös Suomen puolustamisessa.

Suomalaisista tataareista noin 170 osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla, väestönsuojelussa, lottana  tai kauppalaivastossa ja heistä kaatui rintamalla tai sai surmansa kymmenen.

Terijoella 1912 syntynyt Siaetdin Samlihan on yksi surmansa saaneista. Hänet murhattiin kotilomalla.

Asiamiehenä ja nahkurina sivillissä toiminut sotamies Samlihan astui aseelliseen palvelukseen vapaaehtoisena talvisodassa helmikuussa 1940. Siaetdin Samlihan koulutettiin autonkuljettajaksi ja määrättiin Helsingin autokomppaniaan huhtikuussa 1940. Hänen palvelusarvosanansa olivat enimmäkseen hyviä, joskin sotamies Samlihan sai välirauhan kesän elokuussa 1940 kolme vuorokautta yksinkertaista arestia. Hänen palveluksensa päättyi täysinpalvelleena tammikuussa 1941.

Jatkosodan kynnyksellä kesäkuun 18. päivä 1941 sotamies Siaetdin Samlihan kutsuttiin uudelleen palvelukseen autonkuljettajaksi 48. autokomppaniaan, josta hänet joulukuussa siirrettiin sotasairaalan kautta samaan tehtävään Helsingin suojeluskuntapiirin liikennetoimistoon. Siellä hän palveli kuolemaansa saakka.

Syyskuussa 1942 sotamies Samlihan sai kotiloman, jonka aikana hänet murhattiin. Sotamies Siaetdin Samlihan käveli myöhään illalla syyskuun 15. päivä 1942 asepuvussa ystävänsä kanssa helsinkiläisellä kadulla. He keskustelivat keskenään turkiksi, joka oli molempien äidinkieli.

Yhtä-äkkiä, ilmeisesti ilman näkyvää syytä, muuan ohikulkija ampui Siaetdin Samlihanin kuoliaaksi. Vatsaontelon ja keuhkon lävistänyt luoti aiheutti keuhkoihin Samlihanin kuolemaan johtavan veritulpan.

Tapausta on varmasti poliisi tai sotilaspoliisi tutkinut, mutta murhan tutkintapöytäkirjoja tai muita asiakirjoja ei arkistoista löydy. Ne ovat ehkä vuosikymmenten mittaan tuhottu erehdyksessä tai vahingossa, tai arkistoitu tuntemattomaan paikkaan. Sekin on teoriassa mahdollista, että sotaa käyvässä Suomessa Siaetdin Samlihanin murha haudattiin vähin äänin, koska olisi propagandamielessä ollut haitallista,jos olisi levinnyt tieto, että kotilomalla olevia suomalaisia sotilaita murhataan kotikaupungeissaan.

Koska tietoja ei arkistosta löydy, ei ole tiedossa käytetty ase, sen kaliiperi tai ampujan tuntomerkkejä. Murhan motiivi on murhaajan ohella myös tuntematon. Eräs teoria on, että ampuja piti turkkia puhunutta ja Suomen armeijan univormuun pukeutunutta Siaetdin Samlihania neuvostoliittolaisena desanttina eli Suomeen ujutettuna valepukuisena Venäjän vakoilijana ja sabotöörinä. Tämä on mahdollista, mutta mietityttää, miten oletettavasti suomalainen ei erottanut turkkia venäjänkielestä tai ilmoittautunut poliisille, jos piti tekoaan vihollisen surmaamisena. Ehkä kyseessä oli jokin Suomen maaseudun asukas, joka ei ollut ollut tekemisissä venäläisten kanssa, ja vielä vähemmän turkkia puhuvien.

Siaetdin Samlihanin murha on siis saattanut olla nykykielellä sanottuna rasistinen. Joka tapauksessa ampujaa ei saatu kiinni ja Samlihanin murha Helsingissä 1942 on edelleen selvittämättä.

AMMATTIYHDISTYKSIÄ TARVITAAN YHÄ

Juuri alkanut lakkosuma, jonka uskotaan laajenevan, on saanut pinnalle kysymyksen tarvitaanko ammattiyhdistyksiä vielä 2020-luvulla. Ammattiyhdistysliike kamppaili työntekijöille 1800-luvun lopulta alkaen mm. tapaturmakorvauslain, vuosiloman, työehtosopimuslain ja yleisen työajan. Myös lapsilisät ja kansaneläke ovat ammattiyhdistysten saavutuksia.Ammattiyhdistysliikkeen viime vuosien aikaansannoksia ovat esimerkiksi irtisanottujen oikeus työterveyshuoltoon ja irtisanomisehtojen heikennyksen torjuminen.

Vastaus kysymykseen, tarvitaanko ay-liikettä 2000-luvulla on jyrisevä "kyllä". Työnantajat ovat järjestäytyneet ja siksi myös työntekijöitten tulee sitä olla. Työnantaja on aina vahvemmassa asemassa neuvoteltaessa yksittäisen työntekijän kanssa ja ilman ammattiyhdistysten joukkovoimaa, työntekijää pissitään aina linssiin. 

Mikäli joku on sitä mieltä, että ammattiyhdistystä ei tarvita, "koska mitään ei kuitenkaan satu" ja "meillä on lait työntekijän turvana", niin tämä on väärä ajattelutapa. Jos työnantajan kanssa menevät sukset ristiin, liitto tukee jäsentään. Yksinäinen työntekijä taas on voimaton työnantajajärjestöjen tukemäa pomoa vastaan. 

Ammattiliiton jäsenyys on kuin vakuutus, jos liiton turvaa ei tarvitse, niin hyvä mutta jos tarvitsee, se on hyvä olla olemassa.

Ammattiyhdistysliike sai aikaan lait ja oikeudet, jotka työntekijöillä nyt on. Ilman ammattiliittojen voimaa nämä lait saatetaan muuttaa työntekijälle haitallisiksi ja oikeudet menettää. Työnantaja ei ajattele työntekijän etua, paitsi jos se on hänelle tai yhtiölle eduksi. 

Miettikää miksi työnantajat haluavat murentaa ammattiyhdistysten joukkovoiman, vastaus on koska ammattiyhdistyksiä tarvitaan yhä 2020-luvulla. Ilman ammattiliittoja työnantajapuoli määrää yksin työehdot ja palkat. Työpaikan vaihto ei auta työntekijää, koska samat työnantajajärjestöjen määräämät ehdot pätevät kaikissa työpaikoissa.

KELLOKORTIT KOULUIHIN

Suomalainen koulu on tutkimusten mukaan maailman paras ja se on jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä. Kirjanpito läsnä- ja poissaolevista oppilaista ei kuitenkaan ole muuttunut kymmeniin vuosiin.

Vielä 2020-luvun kynnyksellä opettaja manuaalisesti katsoo luokkaansa ja merkitsee poissaolijat tai pitää nimenhuudon, mikäli ei osaa oppilaitaan ulkoa.

Tämä ei ole teknologiamaa Suomen arvoista. Ehdotan, että kouluihin otetaan käyttöön työmaailmasta tuttu kulunvalvonta- eli kellokorttisysteemi. Oppilas siis muovisella kortilla leimaa itsensä sisään ja ulos koulusta ja tunnilta. Näin olisi helppo pitää silmällä oppilaitten koulussakäyntiä ja puuttua poissaoloihin. Uskon myös vahingonteon vähenevän, kun luokkiin, sosiaalitiloihin ynnä muihin täytyy leimautua sisään ja ulos.

Korttin voi myös muokata toimimaan lisäksi vaikkapa oppilaan Kela- tai henkilökorttina, kirjastokorttina, bussikorttina tai vastaavana. Kortin ei välttämättä tarvitse edes olla kortti, myös esimerkiksi asian ajava, koululaisille jaettava älysormus saattaisi olla luova ratkaisu.

Koulua ollaan kehittämässä yhä enemmän itseopiskelun ja omaehtoisen koulunkäynnin suuntaan. Tulevaisuudessa yhä harvemmalla oppitunnilla on mukana opettaja fyysisesti. Koulujen kulunvalvonta- tai kellokorttijärjestelmä antaa paremmat mahdollisuudet pitää silmällä oppilaitten opiskelua ilman opettajan haukansilmää.

KEHITYSAPUAATELI KANSAN PARIIN

Suomi on kunnostautunut maailmalla kehitysavun antajana, sellaista maailman kolkkaa ei olekaan, jossa suomalaisia ei ole ollut kehitysaputöissä. Nytkin Suomen hallitus aikoo taata Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen velkoja lähes 25 miljoonan edestä, mikä sekin on osa Suomen kansainvälistä avustustyötä.

Suomalaiset ovat olleet kehittämässä maailman köyhiä maita jo puoli vuosisataa, ja median mukaan kehitysaputyöntekijät elävät herroiksi kohdemaissaan. Heillä on omat vartioidut asuinalueensa, joissa on pohjoismaista tasoa olevat talot, uima-altaat ja puutarhat,lisäksi näistä huolehtivat veronmaksajan palkkaamat paikalliset palvelijat puutarhureineen ja kotiapulaisineen. Kaiken huipuksi kehitysaputyöntekijöillä ei ole työstään vastuuta vaan jokainen kehitysapuprojekti onnistuu aina lopputuloksesta riippumatta. Ainakaan media ei vuosikymmenten mittaan ole kertaakaan kertonut kehitysapuprojektin epäonnistuneen. 

Joku voisi kuvitella kehitysaputyöntekijöitten tekevän työtään aatteesta ja halusta auttaa. Mutta näin ei ole, kehitysaputyöntekijät ovat kovapalkkaisia, koulutettuja ihmisiä, joille maksetaan Suomen palkat ja sosiaaliedut.

Ehdotan, että Suomi muuttaa politiikkaansa ja suomalaiset kehitysaputyöntekijät asutetaan paikallisväestön joukkoon samalla palkalla. Perusteluni on, että näin saataisiin laskettua Suomen kehitysapumiljoonia, kun palkka- ja majoituskustannukset laskevat. Suomen oma talous on kuralla ja Suomessa asuvien suomalaisten edun tulee olla etusijalla ja rahat käyttää Suomen kehittämiseen.

Tällä hetkellä suomalainen kehitysapuaateli elää juuri samanlaista elämää uima-altailla kuin brittiläiset siirtomaavirkailijat ennen kuin siirtomaat itsenäistyivät. Esimerkiksi afrikkalaisen maan asukkaan kannalta mikään ei ole muuttunut, vaan hän edelleen kantaa valkoiselle drinkkejä ja siivoaa valkoisten koteja. Tämä ei voi olla kehitysavun tarkoitus ja herättää pahaa verta paikallisissa asukkaissa. Kehitysaputyönteijöitten tulee jalkautua avutettaviensa pariin saadakseen tehokkuutta toimintaansa.

Suomen halutaan nostavan kehitysapumäärärahat 0,7% valtion budjetista, mutta kukaan ei kysy, mitä rahoilla on tarkoitus tehdä tai varsinkaan saada aikaan. Summaa nostetaan, ja vasta sitten mietitään mihin rahat laitetaan,.

Rahanjakoa järkeistämällä saadaan vähemmällä rahalla enemmän aikaan. Ylellisen elämän kustantaminen kehitysapuaatelille ei kuulu kehitysapubudjettiin. Ne, jotka haluavat auttaa, maksakoon omasta pussista elämisensä kuten Suomessa työtä tekevät suomalaiset.

Suomi ei ole puolessa vuosisadassa saanut mitään pysyvää kehitysavulla aikaan ja silti rahaa rahdataan gepardihattuisten miesten varastettaviksi ja herrasväen elättämiseen. Suomen on joko korjattava kehitysavun virheet tai lakattava maksamasta kehitysapua.

KYMMENES RISTIRETKI

Syyskuun 11. vuonna 2001 islamistinen al-Qaida hyökkäsi New Yorkiin ja Washingtoniin kaappaamillaan lentokoneilla. Tämä merkitsi terrorismin vastaisen sodan alkua.

Sota terroria vastaan ei ole ensimmäinen kerta, jolloin kristitty Länsi taistelee islamismia vastaan. Tuhat vuotta sitten kristityt eurooppalaiset vapauttivat ja pitivät hallussaan Jerusalemia ja nykyisen Israelin aluetta lähes 200 vuoden ajan. 1096-1291 käydyt yhdeksän ristiretkeä päättyivät kristittyjen tappioon ja islamismin leviämiseen.

Nykyinen kristityn Lännen ja islamismin kamppailu on kymmenes ristiretki islamismin valloituspyrkimysten torjumiseksi ja se päättyy toisen täydelliseen tappioon ja toisen täydelliseen voittoon. Tasaveroinen yhteiselo kristittyjen ja islamistien kesken ei ole mahdollista. Tasaveroinen asema antaisi hävinneelle mahdollisuuden kerätä voimia  ja johtaisi vain uuteen kamppailuun.

Islamismi on ajettiin pois Espanjasta vuonna 1492 ja islamistien hyökkäykset Eurooppaan on torjuttu vuosina 732, 1529 ja 1683. Myös nyt käytävä kamppailu päättyy Lännen voittoon ennemmin tai myöhemmin Lännen teknisen etumatkan vuoksi.

Islamismi voidaan ja tulee pysäyttää Euroopan rajalle.

ASEKAUPALLA SUOMI NOUSUUN

Kansainvälinen asekauppa on eräs maailman suurimmista bisneksistä. Suomi taas on lähes koko historiansa ollut köyhä maa ja nytkin olemme vuosikymmenen olleet taloudellisessa kurimuksessa. Asekauppa olisi erinomainen keino paikata Suomen taloutta ja tuoda Suomelle vaikutusvaltaa kansainvälisessä politiikassa.

Suoen aseteollisuus on pientä, mutta hyvälaatuista ja suomalaisille aseille olisi kysyntää maailman kriisialueilla. Suomalaisia Valmet-rynnäkkökiväärejä on jo käytössä muun muassa Libyassa ja Pohjois-Irlannissa, mutta asekaupan hyödyt ovat menneet ulkomaisille välittäjille.

Luopumalla asekauppaa koskevista rajoituksista ja kehittämällä Suomen aseteollisuutta voisimme ansaita miljardeja aseistamalla sotaa käyviä maita ja järjestöjä. Asekauppa toisi myös Suomelle ulkopoliittista arvovaltaa, sillä Suomi voisi esimerkiksi myydä sodan X osapuoli A:lle aseita halvemmalla kuin sodan osapuoli B:lle jolloin A;n voitto olisi todennäköinen ja Suomi näin vaikuttaisi sodan lopputulokseen.

Suurvallat tekevät menestyksekästä politiikkaa asekaupalla ja tosiasia on, että asekauppiasta kaikki kuuntelevat aina ja rauhantekijää kuunnellaan vain, jos se ei haittaa bisneksiä. Esimerkkinä voin käyttää naapuriamme Ruotsia; joka on iso tekijä kansainvälisessä asekaupassa. Ruotsilla on myös paljon suurempi vaikutusvalta maailman politiikassa kuin Suomella. Sattumaako? Enpä usko. 

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, aseilla saadaan rauha aikaan tehokkaammin kuin neuvotteluilla.

Ajatukseni on epäilemättä nihilistinen ja kyyninen, mutta omasta mielestäni Suomen tulee pitää huolta omasta kansastaan ja siihen tarvitaan rahaa sekä vaikutusvaltaa. Asekauppa toisi Suomelle kumpaakin.