torstai 25. joulukuuta 2014

MUUTOS VAALEIHIN

Keväällä 2015 Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Toivon mukaan äänestysprosentti nousee korkeaksi jo taloustilanteenkin kannalta tärkeissä vaaleissa.

Olin viime kevään Euroopan Unionin vaaleissa vaalivirkailijana ja mielestäni toimintaa äänestyspaikalla kannattaisi päivittää nykyaikaisempaan suuntaan.

Jokainen äänestänyt tietää että tällä hetkellä tullaan äänestämään esittämällä henkilötodistus, jonka jälkeen vaalivirkailija alkaa selaamalla etsiä äänestäjän nimeä paksusta paperipinkasta. Kun nimi on löytynyt, se ruksataan ja äänestäjä suuntaa äänestyskoppiin.

Tämä tulostenippusysteemi pitäisi mielestäni muuttaa tietokoneella tapahtuvaksi nimen etsinnäksi. Papereitten plaraaminen onnistuu kyllä, mutta on hidasta ja jonon kasvaessa sekä väsymyksen painaessa päälle hidastuu entisestään. Lisäksi kiireessä satojen tai tuhansien nimien joukossa helposti ruksaa yli väärän nimen, ja siitä tulee lisäviivettä. Oma ongelmansa ovat sitten vanhaksi käyneet kuvat korteissa. Jotain tarvittaisiin tilalle.

Sähköinen äänestys kotoa voi olla hyvä ajatus, mutta tällä hetkellä kannatan käsin täytettyjä äänestyslippuja. Vaalien järjestelyä voisi kuitenkin tietokoneistaa sujuvuuden lisäämiseksi ja harmia aiheuttavien erheitten vähentämiseksi. Ensi vaaleihin muutosta ei ehdittäne tehdä, mutta ehkä sitä seuraaviin.

Esa Paloniemi

perjantai 19. joulukuuta 2014



MUTAKUONOTYTTÖ

Ohut lumipeite risahteli Shaimaan jalkojen alla oululaisella kadulla. Pakkasta oli juuri sen verran, ettei lumiharso muuttunut harmaaksi loskaksi. Shaimaa oli matkalla kotiin lähellä kirkkoa sijaitsevasta ammattikoulusta, jossa hän opiskeli kokiksi.

20- vuotias arabityttö oli muuttanut Suomeen kaksi vuotta aiemmin Irakista. Hän oli tullut Pohjolaan turvapaikanhakijan kuten tuhannet muutkin, tosin kiintiöpakolaisena ja luvallisesti eikä vain ollut ilmaantunut perheineen rajalle eräitten tavoin.

Shaimaan perheeseen kuuluivat isä, äiti ja kolme pienempää sisarta. Vanhemmat kävivät kielikurssia ja sisaret olivat ylä-asteella. Vanhin lapsi Shaimaa, oli oppinut suomen kielen reilussa vuodessa ja oli elokuussa aloittanut kokin opinnot suomeksi suomalaisessa koulussa. Vielä viikko ja alkaisi joululoma. Shaimaan perhe oli kristitty ja he viettivät joulua vieraassakin maassa.

Oulun tuomiokirkon ja hotellin välissä oli Kuvernöörin pysäkki. Kotiin Meri- Toppilaan Shaimaa matkustaisi bussilla, mutta hän kävelisi vielä muutaman sata metriä Lyseon lukion pysäkille. Hänellä oli uusia ystäviä jotka tulisivat bussiin siltä pysäkiltä ja Shaimaa halusi olla varma että pääsisi istumaan ystäviensä viereen.

Kolme Kuvernöörillä linja-autoa odottavaa miestä katseli Shaimaata, sen hän huomasi. Nämä olivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä; iältään ehkä alta neljänkymmenen, pukeutuneet lämpimästi tummiin toppatakkeihin kuten useimmat suomalaiset ennen joulua, yksi oli hoikka ja kaksi muuta normaalin verran pulskia. Yhdellä oli siniset farkut, toisella harmaat suorat housut ja kolmannella reisitaskulliset maastohousut. Farkkuihin pukeutuneella oli silmälasit ja kaikilla erivärinen pipo.
Mustiin farkkuihin ja punaiseen talvitakkiin pukeutunut Shaimaa ohitti katoksen alla seisovat miehet kolmen metrin etäisyydeltä. Hänellä ei ollut päähinettä, pitkät mustat hiukset valuivat olkapäille.

-Onpa kaunis mutakuono, suoriin housuihin pukeutunut punapipoinen tokaisi kavereilleen. Kaksi muuta miestä murahteli myöntäen. Kaikki kolme katsoivat Shaimaata hänen kulkiessaan pysäkin ohi. Sanat lausuttiin ilman himoa, ihailua tai muita tunteita; ihan vain todeten tosi asia.

Shaimaa kuuli sanat ja häntä harmitti. Hän oli kyllä huomannut samalla luokalla olevan Markun usein tulevan juttelemaan hänelle ja muittenkin poikien katselevan kohti ruokalassa, mutta häntä ei oltu koskaan kutsuttu ääneen kauniiksi. Ei ennen kuin vieraan miehen toimesta kadulla, eikä edes nyt suoraan Shaimaalle.

-Loukattiinko minua vai ei, mietti Shaimaa ärtyneenä. Kauniiksihan häntä oli mainittu mutta siihen oli liitetty ruma ”mutakuono”- sana. Ilman mutakuonoksi nimittämistä Shaimaa olisi voinut iloita saaduista kehuista, mutta miten nyt pitäisi suhtautua?

Shaimaa pohti sarkastisesti: ”Onkohan tämä nyt jokin suomalaisten geneettinen erityispiirre, jollaisista se Halla-ahokin puhuu? Kehutaan silloinkin kun haukutaan ja haukutaan silloinkin kun kehutaan?”  Shaimaa aikoi tehdä itselleen elämän Suomessa ja seurasi Suomen medioita oppiakseen. Hän tunsi Jussi Halla-ahon ajatukset paremmin kuin useimmat muut maahanmuuttajat tai edes suomalaiset.

-Minua sanottiin kauniiksi, pitää muistaa vain se, ajatteli Shaimaa kotimatkallaan. Siihen oli paras keskittyä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014



PASTORI, JOKA EI PUHU HEPREAA

Oululainen monialamies Mikko Salmi kävi Mielenvireydessä haastateltavana lokakuun alussa. Mikko on 1975 Ylitorniolla syntynyt oululaistunut pappi, muusikko ja sosiaalidemokraattinen poliitikko.

Piispa Samuel Salmen poika tutustui isänsä työtä seuraten papin tehtäviin jo lapsena. Häät, jumalanpalvelukset ja muut toimitukset kävivät niin tutuiksi, että Mikko sanoo ”oppineensa papiksi jo ennen kouluikää”.  Ammatin valinta vei Mikon Helsingin yliopiston kautta suorittamaan pariksi vuodeksi pastoraalitutkintoa Oulun hiippakuntaan. Tutkintoon kuului muun muassa sielunhoidon ja kasvatuksen opiskelua ennen varsinaista papiksi ryhtymistä. Nyt Mikko juontaa Radio Deissä Toivon Päivä -lähetystä arkisin klo 15-17.

Yleisön tietoisuuteen Mikko nousi vuoden 2005 Tangomarkkinoilla, joilla hän voitti Golden Stars- kilpailun. Hän on myös juontanut keskusteluohjelmaa televisiossa ja pariakin radio-ohjelmaa. Näyttelijän työstä ja kolumnistina toimimisesta Mikolla myös on kokemusta.

Mielenvireydestä Mikko tunsi ennakolta lähinnä nimen.  Mielenterveystyö on kuitenkin tuttua; pappina hän on osallistunut järjestötasolla alan toimintaan. Mikon omassa elämässäkin on ollut vaihteluita, mutta jos tilanne jää päälle, niin kyseessä on sairaus.

Mikko Salmella on elämässä monta roolia; muusikko, pappi, poliitikko ja vielä käsikirjoittajakin. Tuiran kirkossa esitetään 10.-12.12.2014 kolmena näytöksenä Mikon ja Hannu Sirénin kirjoittama jouludraama Tähdenkantajat.

Mikko ei kuitenkaan halua lokeroitua johonkin tiettyyn ammattiin.  Kaikki toiminta tähtää heikkojen auttamiseen ja maailman parantamiseen. Mieskuoro Huutajien Petri Sirviön sanoin Mikko kuvaa itseään ”ihmisluonnon suojelijaksi”.  Nyky-yhteiskunnassa ei ole hauraille tilaa ja Mikko Salmi haluaa olla hyvä hyville ja kova koville.  Pappina vastaan on tullut kysymys: onko elämää kuoleman jälkeen? Vastaus siihen ollee uskon asia, mutta Mikko on myös pohtinut onko elämää ennen kuolemaa.

Jumalan Mikko ymmärtää näin: Jeesus on täynnä armoa ja jumala on lihaksi tullut Jeesus. Mikon mukaan Jumalan rakkaus ihmisiin on kuin vanhemman rakkaus lapseen, josta huolehditaan viimeiseen asti.

Politiikassa Mikko on SDPn kaupunginvaltuutettu. Hänet valittiin vuoden 2012 vaaleissa yli 800 äänellä, mikä on erinomainen tulos. Äänimäärä ja kansalaisten kannustus on saanut Mikon pyrkimään ensi kevään vaaleissa eduskuntaan. Hänet on jo nimetty SDPn kansanedustajaehdokkaaksi.

Papit monesti mielletään Kokoomuksen kannattajiksi ja Mikko myöntää kotinsa olleen melko oikeistolainen. Hänet itsensä vei sosiaalidemokraatteihin heidän ajatuksensa yhteiskunnan heikoimmista huolehtimisesta. Mikko Salmi sanoo SDPn olevan tasa-arvoinen ja osaavan asettua toisten asemaan.  Luokkayhteiskunta on tekemässä paluuta ja sitä Mikko sekä SDP vastustavat.  Papin voisi kuvitella hakeutuvan kristillisdemokraatteihin, mutta Mikko vierastaa ajatusta erillisestä kristillisestä puolueesta. ”Jokaisessa puolueessa on kristillistä arvopohjaa”, kertoo Mikko. 

Politiikassa hän ei aio salata kristillisiä arvojaan. Hän jatkaa sanomalla, ettei Raamattua saa käyttää lyömäaseena eikä papin pidä olla tuomari, kuten usein mielletään.

Mikko Salmen mukaan jokaisen poliitikon pitäisi lukea Raamattua, mutta Raamattuun ei pidä takertua. Hän ei myöskään suosi joka sunnuntaista kirkossa käyntiä, silloin on riski että uskonto määrää elämää eikä ohjaa sitä. ”Kohtuu kaikessa” on hyvä periaate. Esimerkiksi kauhuelokuvat ja wiccalaisuus ynnä muut vastakulttuurit, joista monet papit varoittavat, peilaavat Mikko Salmen mukaan elämää johon kuuluu uteliaisuus ja niihin voi tutustua mutta kohtuudella. Niiden, kuten ei uskonnonkaan, ei pidä antaa olla elämän tärkein asia.

Mikko Salmi sanoo olevansa ”pappi, joka ei puhu hepreaa”. Se ei täysin pidä paikkaansa, Mikko on opiskellut hepreaa ja osaa heprean kieltä jonkin verran. Kuvauksellaan itsestään Mikko tarkoittaa, että hän pyrkii puhumaan selvää kieltä jota ihmiset ymmärtävät.

Lähitulevaisuudessa Mikko Salmi keskittyy tuleviin eduskuntavaaleihin. Jossain vaiheessa matka suuntautunee enon talolle Teneriffalle lepäämään tai ehkä kävelemään Lapin luontoon, mitä Mikko pitää eräänä parhaista keinoista huolehtia mielenterveydestään. Hänellä ei kuitenkaan ole tapana miettiä tarkkoja suunnitelmia tai varasuunnitelmia. Ensin selvitetään vaalit, jatkoa ajatellaan sitten ja sillat ylitetään sitä mukaa kuin niitä tulee.

Yhdistyksen lehteen kirjoittamani oululaisprofiilin haastattelu.

tiistai 16. joulukuuta 2014



BIG MAC COMPANY

Ollessani viime viikolla Metalliliiton Murikka-opistossa puhetaidon kurssilla, silmäilin tapani mukaan koulussa olevia metallityöläisten tekemiä taideteoksia. Eräs seinällä oleva taulu oli nimeltään Nuoruusmuisto. Siinä oli nuori mies vanhanaikaisessa työpuvussa; erillisessä takissa ja housuissa eikä siis nykyaikaisissa haalareissa,  lippalakki päässään ja työsti jotakin alasimen äärellä. Taustalla näkyi verstaan ikkunasta harjakattoisia asuintaloja. Tekijän nimeä en enää muista. Taulu sai minut miettimään omia nuoruusmuistojani, joista yksi on alla oleva.

Kesällä 1996 olin asunut Ruotsin Smoolannissa vajaan vuoden, tarkemmin sanottuna Gislavedissa lähellä Värnamon kaupunkia. Olin työtön, mutta auto minulla oli. Hollannissa valmistettu sininen Volvo 345. Ei mikään kaunis auto, mutta varmakäyntinen.

Olin eräänä päivänä ajelemassa Värnamon lähellä satuin kulkemaan kaupungin ulkopuolella olevan McDonaldsin kohdalle. Noihin aikoihin Mäkkäreitä syntyi kuin sieniä sateella, joku tuttavani oli kertonut McDonaldsilla olevan suunnitelmana saada McDonalds jokaiseen maailman yli 10.000 asukkaan kaupunkiin. Voi olla tottakin, Värnamossa oli nelisenkymmentä tuhatta asukasta. Alkoi olla nälkä, joten päätin kokeilla ruotsalaista Mäkkäriä.

Sisällä katselin ympärilleni; siisti sisustus, metallikalusteet ja joitakin lapsiperheitä lounaallaan. En usko olleeni aiemmin MacDonaldsissa asiakkaana vaikka ensimmäisen hampurilaiseni olin syönyt 13- vuotiaana Oulun Järvigrillillä. Mietin mitä tilaisin; listalla oli englanninkielisiä annoksia joista yhden tunnistin. Edellisenä talvena olin Gislavedissä nähnyt serkuntapaiseni Karin kanssa tuolloin uuden elokuvan Pulp Fiction, jonka alussa John Travolta ja Samuel L. Jackson keskustelevat hampurilaisista. Yksi heidän Pulp Fictionissa mainitsemansa ateria oli nimeltään quarterpounder, jonka näin olevan tarjolla myös Värnamon McDonaldsissa kuten myös kaikissa maailman Mäkkäreissä. Kun en muitakaan ollut maistanut, päätin tilata quarterpounderin.

-En quarterpounder  tack, sanoin myyjänä toimivalle parikymppiselle vaalealle nuorukaiselle.
-Ursäkta,vad? ihmetteli myyjä. Olin omasta mielestäni lausunut aterian nimen selvästi ja hyvin artikuloiden, joten Mäkkärin myyjän olisi pitänyt työpaikkansa tuote tunnistaa. Mutta ei.
-Quarterpounder, tokaisin lyhyesti ilman blondeja hämmentäviä ylimääräisiä sanoja. Poika katsoi minua silmät ymmyrkäisinä eikä ymmärtänyt tilaustani.
-Kvaatöpaunder! Yritin lausua sanan kuten oletin amerikkalaisten sen lausuvan, leveästi ja kovaa. Myyjä vain katsoi minua ihmeissään.  Kolmas kerta toden sanoi; eikä toimi, päätin muuttaa tilaustani.

-Big Mac Company, sanoin selkeästi ja lausuin sanan kuten suomalainen; joka sanan kuten se kirjoitetaan. Vaalea myyjäpoika tajusi heti, ja riensi täyttämään tilaustani. Sain Big Mac Companyn ilman minkäänlaisia ihmettelyjä tai mutinoita ja nopeasti.

Syödessäni pohdin mikä oli mennyt vikaan. Luulisi quarterpounderin olevan tuttu ruotsalaiselle mäkkärin työntekijälle kaikilla mahdollisilla tavoilla lausuttuna, miljoona maahanmuuttajaa Ruotsissa ja Värnamon alueellakin tuhansia ja kymmeniä ellei satoja kansallisuuksia.

Uskon tapahtuneen seuraavaa: myyjänä ollut ilmeisesti etninen ruotsalainen oli aiemmin elämässään törmännyt vain maassa koko ikänsä olleisiin maahanmuuttajiin, jotka puhuivat sujuvaa ruotsia ja vasta maahan tulleisiin maahanmuuttajiin, jotka olivat enimmäkseen etelämaalaisia ja joista päällepäinkin osasi aavistaa kyseessä olevan uuden tulijan, ja ruotsin taidon saattavan olla murteellista. Tämä siis oli 90-luvun puolivälissä; Ruotsiin oli tullut muutamana aiempana vuotena kymmeniä tuhansia pakolaisia Balkanilta, Irakista ja muista etelän kriisipesäkkeistä.

Ja sitten minä tulin hämmentämään vaalean ruotsalaispojan päätä; valkoinen mies, selvästi suomalainen tai ehkä ruotsalainen, joka mursi ruotsia pahasti vaikka kieliopissa ei vikaa ollutkaan. Myyjä yllättyi ja hänen pasmansa menivät sekaisin kun hänen näkemänsä asiakkaan ulkonäkö ja kuulemansa asiakkaan puhe eivät täsmänneet myyjän odotuksia sujuvasti sujuvasta ruotsin kielestä. Puskasta tuli yllätys, joka sekoitti nuoren miehen pään. Näin järkeilin pöydässä tapahtunutta, ikäiseni ruotsinsuomalaiset olivat käyneet koulunsa ruotsiksi ja myyjä ei ymmärtänyt valkonaamaa, joka puhui kuin mutiainen.

Söin ateriani ja poistuin ravintolasta jatkaakseni matkaani volvollani.  Enkä palannut kyseiseen McDonaldsiin kolmeen vuoteen. Paikka ei ollut mustalla listallani, ajoin autoni romuksi joitakin aikoja myöhemmin ja Värnamon McDonalds ei vain sattunut enää matkan varrelle junalla kaupunkiin tullessani.

Joskus vuonna 1999 olin työkaverini Kimmon kanssa ryyppäämässä. Kimmolle tuli viinanjuonnin jälkeisenä aamuna monesti hinku päästä Mäkkärille syömään, niin myös tällä kertaa. Kimmon autolla ajoimme samalle McDonaldsille, jossa olin vuosia aiemmin yrittänyt tilata quarterpounderin. Kimmo oli maltillinen juoja, joten rattijuopumuksen rajaa tuskin tuli rikottua.

Uskaltauduin yrittämään uudestaan quarterpounderin tilaamista. Myyjänä oli tällä kertaa parinkymmenen ikäinen ruskeaverikkö, hänkin luultavasti etninen ruotsalainen, ainakin viehättävästä ulkonäöstä päätellen.

-En quarterpounder tack, sanoin kirkkaalla äänellä sanat selkeästi lausuen. Toivoin parasta, mutta olin varautunut Big Mac Companyyn.
-Ett ögönblick, sanoi ruskeatukkainen ja kääntyi hoitamaan tilaustani. Hetken päästä mutustelin hampurilaistani Kimmon seurana pöydässä. Kolme vuotta siihen meni, mutta sain quarterpouderin maistettavakseni. Nälkä sillä ainakin lähti.

Näin siis 1950- luvulla Suomessa maalatun taulun aasinsillan kautta päädyin kertomaan omaa nuoruudenmuistoani 1990- luvun Ruotsista.

torstai 11. joulukuuta 2014

IHMISTEN EDESSÄ

Olen viimeisen viikon opiskellut julkista esiintymistä ja puhumista Työväen Kansanopisto Murikassa. Kaikki tehtävät olen  tehnyt tunnollisesti eli pitänyt puheita luokan edessä ja muutenkin pyrkinyt olemaan aktiivinen oppilas antamaan myönteistä palautetta muille oppilaille. Julkisia esiintymisiä on harjoitusmielessä ollut useita ja olen havainnut olevani enemmän kirjoittaja kuin puhuja. En silti kadu kurssille tuloani, esiintymiskammoni on esiintymiskokemuksen myötä vähentynyt ja tiedän nyt pystyväni pitämään puheen ihmisten edessä, vaikka en siitä juurikaan nauti. Harjoitusta julkisiin esiintymisiin tulin Murikasta hakemaankin.

Tänään oli eräänlainen loppukoe, jokainen piti puheen taikka esitelmän parinkymmenen hengen luokan edessä, ja puhe nauhoitettiin. Itse pidin esitelmän egyptinitalialaisesta laulajasta Dalidasta, josta olen myös tänne kirjoittanut tekstin nimeltä "Miss Egypti". Onnistuin puhumaan seitsemisen minuuttia, mikä on minulta pitkä saavutus, vaikka puheen laatu onkin tärkeämpi kuin pituus. Peruskoulussa minulle kyllä opetettiin toista, mistä syystä julkinen esiintyminen on minulle kauhistus. Nauhoitetusta loppukoepuheesta vielä sen verran, että itse puheen pitäminen ei tuottanut vaikeuksia mutta sitä oli tuskallista katsella videolta vaikkei siinä vikoja juuri ollutkaan.

Puheeni herätti keskustelua ja sain kiitosta. Äänei sanottiin sopivan hyvin vaikkapa satujen kertomiseen lapsille, radioon tai äänikirjojen lukemiseen.  On kyllä myönnettävä, että puheen kirjoittaminen ei riitä; sitä on myös etukäteen harjoiteltava. Harjoitus tekee mestarin, kuten tavataan sanoa. Pistän siis korvan taakse: Harjoittele ja harjoittele paljon etukäteen. Jos menee kylmiltään puhumaan, sen yleisö huomaa ja harjoiteltua puhetta on kuulijoittenkin mukavampi seurata.

Tämä on neljäs Murikan kurssini reilun vuoden sisällä ja olen viihtynyt loistavasti kuten aiemminkin. Porukka on ystävällistä, ruoka erinomaista ja harvaan kouluun olen tullut yhtä mielelläni. Uusia kursseja olen jo alkanut etsiä.  Muutama käymätön on sellainen ettei tarvitse olla Metalliliiton virkailija vaan muutkin voivat hakea. Ja kuten aiemmillakin kursseilla, intoni aktivoitua metalliliittolaisena on kasvanut.

Baarimestari Muusi jäi kesällä eläkkeelle, mikä on sinällään sääli mutta onpa hänellä pitkä työura takanaan. Toivotan Muusille hyviä eläkepäiviä.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

EROON VALTIONKIRKOISTA

Suomen lainsäädännössä evankelisluterilainen sekä ortodoksinen kirkko ovat valtionkirkkoja ja niillä on muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin verrattuna erityisasema.

Eräille kirkko, joka useimmille tarkoittaa luterilaista kansankirkkoa, on liian suvaitsematon ja toisille taas liian vapaamielinen uskonnonharjoituksessaan ja toiminnassaan. Kummastakin syystä ihmisiä eroaa kirkon jäsenyydestä.

Ehdotan, että valtionkirkkojärjestelmä lopetetaan ja molemmista kansankirkoista tulisi asemaltaan tasaveroisia muitten uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Tämä lopettaisi riitelyn siitä millainen kirkon tulisi olla. Mikäli kirkko joutuisi rahoittamaan toimintansa vapaaehtoiselta pohjalta kerättyjen kymmenysten tai lahjoitusten varassa, verottajan keräämien verojen sijaan, kirkot kuuntelisivat tarkemmin millaisen kirkon ihmiset haluavat. Nyt tilanne on se, että kansan halutaan olevan kirkolle mieleinen eikä kirkon kansalle.

Jos kaikki uskonnolliset yhteisöt olisivat tasaveroisia, ihmisten olisi helpompi hakeutua uskonsa mukaiseen yhteisöön. Mikäli sellaista ei löydy, voisi perustaa oman ja rahoittaa parhaaksi katsomallaan laillisella tavalla. Jokaiselle löytyisi omien mielipiteitten mukainen uskonnollinen yhteisö ja niitten ulkopuolellakin voisi halutessaan olla.

Valtion ja kirkkojen erottaminen toisi vaihtoehtoja suomalaisille uskoville, lopettaisi riidat kirkon asenteista ja säästäisi valtiolle rahaa.

Esa Paloniemi

Kalevaan lähettämäni mielipide.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

TUNISIAN KAUNEIN ITALIALAINEN TYTTÖ

Italialaisia on ollut pohjois-Afrikassa tuhansien vuosien ajan ja vielä 1900- luvun puolivälissä Välimeren eteläpuolella asui kymmeniä tuhansia italialaistaustaisia. Yksi heistä on Claudia Cardinale, joka tunnetaan näyttelijänä ja naisten oikeuksien puolustajana.

Claudia syntyi 15. huhtikuuta 1938  La Gouletten kaupungissa Tunisiassa. Maa oli tuolloin Ranskalle kuuluva siirtomaa ja siellä asui noin 80.000 italialaista. La Gouletten kaupungin lähes 6.000 asukkaasta noin 40% prosenttia oli italialaisia.

Kasteessa nimen Claude Joséphine Rose Cardinale saaneen Claudian vanhemmat olivat molemmat taustaltaan sisilialaisia, kotirouvaäiti oli syntynyt Tunisiassa ja rautatietyöläisenä työskennellyt isä muuttanut maahan. Claudia oppi lapsena ranskaa, arabiaa sekä sisilian kieltä, mutta italiaa hän oppi vasta parinkymmenen ikäisenä Italiaan muutettuaan.

Nuorena Claudia kävi koulua Tunisiassa ja suunnitteli opettajan uraa. Hänen on kuvailtu olleen murrosiässä "hiljainen, outo ja villi". Teini-iässä hänen elämänsä sai uuden suunnan, hän oli luokkatovereittensa kanssa mukana ranskalaisen René Vautierin Tunisiassa kuvatussa lyhytelokuvassa. Claudian osa huomattiin ja hänestä tuli hetkessä paikallinen kuuluisuus. Ohjaaja Jacques Baratier samoihin aikoihin etsi elokuvaansa Goha tunisialaista näyttelijätärtä ja otti osaan huomaamansa Claudia Cardinalen.Tästä katsotaan Claudian uran elokuvissa alkaneen, ja vuonna 1957 ura sai uutta puhtia Claudian voitettua kauneuskisan nimeltä "Tunisian kaunein italialainen tyttö". Palkintona oli matka Venetsian elokuvafestivaaleihin ja yhteydet italialaisiin elokuvantekijöihin.

Venetsiassa Claudia huomattiin ja hänelle tarjottiin paikka italialaisessa näyttelijäkoulussa. Claudian opinnot kuitenkin keskeytyivät kolmen kuukauden jälkeen opintovaikeuksiin, mm. italian kielen heikon osaamisen johdosta.

Claudia palasi Tunisiaan ja huomasi olevansa raskaana itseään kymmenen vuotta vanhemmalle ranskalaiselle miehelle. 1950- luvulla avioliiton ulkopuolinen raskaus oli paha juttu, ja Claudia pelastautui saamalla tarjouksen seitsemän vuoden näyttelijäsopimuksesta Vides- yhtiön Franco Cristaldilta. Claudia ja Franco menivät naimisiin vuonna 1966 ja erosivat 1975.

Raskaana ollut Claudia teki työtä eri elokuvissa seitsemänteen kuuhun asti, ja salasi tilansa. Hän pyysi Francoa irtisanomaan sopimuksen, mutta Franco päätti  lähettää Claudian synnyttämään Englantiin. Avioton lapsi olisi lopettanut Claudian uran ja Englannin matkan virallinen syy olivat kieliopinnot elokuvia varten. Claudian äitiys paljastui vasta lehtijutussa seitsemän vuotta myöhemmin ja salaisuuden paljastuttua Claudia sanoi olevansa helpottunut.

Vuoden 1960  molemmin puolin Claudia näytteli neorealistisen Italian useissa elokuvissa ja hänen maineensa kasvoi. Hän esiintyi myös ulkomaisissa elokuvissa kuten ranskalaisessa Napoleone ad Austerlitz- ja amerikkalaisessa Circus World-elokuvassa, jossa näyttelivät myös legendat John Wayne ja Rita Hayworth. Komediassa Vaaleanpunainen pantteri, Claudian vastanäyttelijänä oli englantilainen David Niven, joka kuvasi Claudiaa lauseella: "Italian iloisin keksintö sitten spagetin."

Kansainvälisellä elokuvauralla oli omat vaikeutensa. Claudia aloitti uransa italialaisissa elokuvissa osaamatta italiaa, ja myöhemmin näytteli ranskan- ja englanninkielisissä elokuvissa ilman kielitaitoja. Toisinaan hänen roolihahmonsa repliikit dubattiin, eli Claudia näytteli osan ja repliikit lausui joku muu, joka ei välttämättä saanut nimeään lopputeksteihin.

1960- luvun lopulla Claudia Cardinale oli Italian suosituin näyttelijätär ja hän keskittyi tekemään elokuvia pääasiassa Italiassa, huolimatta hyvin alkaneesta urasta Hollywoodissa. Syynä kääntää selkänsä Hollywoodille ja Yhdysvalloille saattoivat olla vaikeudet kilpailla osista englantia ilman korostusta puhuvien näyttelijöitten kanssa.

Sergio Leonen ohjasi vuonna 1968 spagettiwesternin Huuliharppukostaja, josta Claudia Cardinale parhaiten muistetaan. Claudia esitti elokuvassa tilallisen leskeä, entistä ilotyttöä joka joutuu ongelmiin tilaansa havittelevan rautatieyhtiön kanssa.

Claudian elokuvaura on ollut menestys, vaikka häntä ei elokuva-alaa seuraamaton yleisö muistatakaan muusta kuin Huuliharppukostajasta. Hänen uransa on kuitenkin jatkunut 1950-luvulta 2010- luvulle asti. Viimeksi hän näytteli ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvassa sotaelokuvassa The silent mountain vuodelta 2013.

Kuuluisuuttaan Claudia Cardinale on käyttänyt ajaakseen naisten asemaa maailmassa. Hän ollut UNESCOn naisten oikeuksien hyvän tahdon lähettiläs vuodesta 2000 ja 2006 Maailman vesipäivän hyvän tahdon lähettiläs. Poliittisesti hän on liberaali ja Claudia on ylpeä taustastaan Tunisiassa ja juuristaan arabialaisessa kulttuurissa. Hän on julkaissut ranskaksi kirjat Ma Tunisie suhteestaan Tunisiaan ja elämäkertansa Moi Claudia, toi Claudia. 

Itse Claudia Cardinale kertoo urastaan näin:

"En ole koskaan kokenut, että kohu tai avautuminen olisi näyttelijälle tarpeen. En ole koskaan paljastanut sieluani tai edes vartaloani elokuvassa. Arvoitus täytyy säilyttää."

The Los Times Magazinen mukaan Claudia Cardinale on yksi 50stä kauneimmasta naisesta elokuvan historiassa.








perjantai 14. marraskuuta 2014

HARTTI KRISTOLA- NORJAN RIKKAIN SUOMALAINEN

Suomalaisia on aikojen mittaan lähtenyt eri puolille maailmaa, myös kaikkiin Pohjoismaihin. Viime aikoina Suomen työttömiä on kehotettu hakeutumaan kotimaisesta työttömyydestä Norjan työmarkkinoille hyvien työmahdollisuuksien ja korkeitten palkkojen perässä.

Moni on myös lähtenyt, Suomen ulkomisteriön mukaan Norjassa asuu pysyvästi noin 6.250 Suomen kansalaista ja arvion mukaan suomalaisia on Norjassa kaiken kaikkiaan ehkä jopa 8.000 ihmistä, lukuunottamatta suomalaissyntyisiä Norjan kansalaisia. Lisäksi Norjassa on mahdollisesti jopa 30.000 kveeniä, 1800-luvulla Ruijaan muuttaneitten suomalaisten jälkeläistä. Heistä noin 8.000 puhuu suomen kieleen pohjautuvaa kveenin kieltä.

Eräs norjansuomalaisista on Hartti Kristola. Vuonna 1950 Lapualla syntynyt Hartti lähti jo 15- vuotiaana töihin Ruotsiin kuten tuohon aikaan sadat tuhannet muutkin suomalaiset. Muutaman Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen, hän parikymppisenä asui jo vasta öljyä alueeltaan löytäneen Norjan pääkaupungissa Oslossa ja työskenteli työnjohtajana eri rakennustyömailla.

Vuoteen 1988 mennessä, Hartti Kristola oli muuttanut Stavangerin kaupunkiin jossa hän tuona vuonna perusti oman yrityksen. Waco Isolering A/S toimitti eristeitä öljylauttojen tekniikkaan ja menestyi hyvin offshore- tekniikan alihankkijana. Pääpaikkanaan Stavangerin kunnassa sijaitseva Dusavik, Hartin yritys työllisti parhaimmillaan 600 työntekijää. Nykyisin työntekijämäärä on laskenut noin kolmannekseen.

Hartti Kristola työllistänyt useita suomalaisia, ja 1990- luvulla nämä kertoivat pomolleen halustaan pelata jääkiekkoa. Hartti pisti toimeksi ja hankki yritykseensä jääkiekkovarusteita alaistensa käyttöön. Pian kymmenet työntekijät osallistuivat iltaisin järjestettäviin jääkiekkopeleihin, ja heidän joukossaan oli useampikin, jotka olivat pelanneet jääkiekkoa ammattilaistasolla. Nälkä kasvoi syödessä ja puulaaki sarja muuttui aikanaan Norjan liigaksi.

Sarjaan siirtymistä auttoi Stavangerin oman jääkiekkojoukkueen vararikkoon joutuminen ja uuden Viking Hockeyn rahapulmat. Kaupungissa oli jääkiekkotyhjiö, ja Hartti Kristola rahoitti ja perusti Stavanger Oilers- joukkueen, joka aloitti Norjan II- divisioonassa ja nousi vuonna 2003 Norjan pääsarjaan. Hartti toimi viime vuosiin saakka joukkueen pääomistajana mutta on nykyisin keskittynyt enemmän muihin liiketoimiinsa.

Hartti Kristola on tiedon mukaan "Norjan rikkain suomalainen", hänen öljyalalla toimivan eristysyrityksensä liikevaihto on nykyään noin 40 miljoonaa Norjan kruunua. Suomen Lapualta Ruotsin kautta Norjan Stavangeriin siirtynyt Hartti on kotiutunut uuteen kotimaahansa hyvin. Eräässä hänen haastattelussaan lähemmäs 50 vuotta Suomen ulkopuolella asunut Hartti totesi, että jos hän muuttaisi pois Norjasta, hän tuskin muuttaisi Suomeen.

Yrittäjähenkiseltä Pohjanmaalta Amerikkaan lähteneistä moni on menestynyt uudessa ympäristössä hyvin. Hartti Kristolan esimerkki näyttää, ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

PÄÄOMAVEROTUS PROGRESSIIVISEKSI

Osinko-, korko-, vuokra- ja muita pääomatuloiksi laskettuja tuloja verotetaan nyt 30% ja 40.000 eurosta eteenpäin 32%. Tällainen korkea tasaverotus ei houkuttele piensijoittajia, jotka saisivat vain pienehköjä määriä pääomatuloja.

Ehdotan, että pääomaverotuksessa siirrytään progressiiviseen verotukseen eli pienistä pääomatuloista menisi vähemmän veroa ja voittojen kasvaessa kasvaisi myös pääomaveroprosentti. Korkein prosentti tulisi kuitenkin pitää matalana, jotta pääoma pysyisi Suomessa.

Ansiotuloissakin vähemmän tienaavat maksavat veroja pienemmällä veroprosentilla kuin enemmän ansaitsevat. Tätä voisi toteuttaa pääomaverotuksessakin. Mikäli piensijoittajalle jäisi pienestä voitosta suurempi prosentuaalinen summa itselle, se houkuttelisi uusia ihmisiä sijoittamaan varojaan osakkeisiin, asuntoihin ynnä muuhun rakentavaan. Ja kuten medioissa on kerrottu, Suomi tarvitsee pääomaa ja monien piensijoittajien sijoituksista kasvaisi yhdessä suuri piristysruiske Suomen näivettyvään talouteen.
Kehotan kansanedustajaehdokkaita tutkimaan asiaa ja ottamaan pääomaverojen progressiivisen verotuksen käyttöönoton vaalikampanjaansa.

perjantai 7. marraskuuta 2014

SUOMEN TALOUSHISTORIA

Maassamme eletään taloudellisesti karuja aikoja; suurtyöttömyyttä ja harva se päivä uutisia irtisanomisista sekä puheita palveluitten leikkauksista.

Nykyinen, vuonna 2008 Lehman Brothersin kaatumisesta Yhdysvalloissa alkanut taantuma, lama, euro/laina/finanssikriisi ei kuitenkaan ole lähellekään ainutlaatuinen talouskurimus Suomessa.

Reilut parikymmentä vuotta sitten 1990-luvun alussa oli sillonkin suurtyöttömyyttä, jota reikusti kutsuttiiin lamaksi eufemismien sijaan. Pahimmillaan 520.000 ihmistä oli työttömänä viiden miljoonan asukkaan Suomessa. Nokia- buumin ansiosta suosta noustiin vuoden 2000 molemmin puolin.

Neljännesvuosisata ennen 90-luvun lamaa 1960-luvulla oli Suomessa myös massatyöttömyyttä, sotien jälkeen syntyneitten suurten ikäluokkien hakeutuessa työelämään. Tuolloin työttömyyteen auttoi muutto Ruotsiin ja myöhemmin Norjaankin.

Eikä sekään vielä riitä; 1930-luvun maailmanlaajuisesta lamasta ja massatyöttömyydestä ollevat kaikki kuulleet. Lama päättyi sitten lopullisesti toiseen maailmansotaan, jonka jälkeen jälleenrakennus toi työtä henkiinjääneille.

Ja on vielä lisääkin; ennen ensimmäistä maailmansotaa vuoden 1910 tienoilla, Euroopassa oli silloinkin taantuma ja työttömyyttä. Noihin vuosiin sijoittuu suursiirtolaisuus Yhdysvaltoihin, suomalaisiakin lähti ennätysmäärä.

Taloushistoriaa en tarkoin tunne, 1800-luvun puolella Suomessa oli vielä selkeästi maatalouteen pohjautuva omavaraistalous. Teollisuus ja kaupungistuminen olivat lapsenkengissään. Yllä olevat esimerkit ovat sellaisia, joista olen minäkin kuullut.

Ikävästi tilanne näyttää minusta siltä, että lama, taantuma, talouden yskiminen tai mitä nimeä sitten käytetäänkin on Suomen taloudelle normaali olotila. Parinkymmenen vuoden välein suurtyöttömyyttä, sitten muutama hyvä vuosi jolloin halukkaille riittää työtä ja suurella osalla kansaa on taloudellisesti kiva olla. Sitten taas talou alkaa yskiä seuraa pitkä laihojen vuosien sarja, josta taas vähäksi aikaa noustaan.

Taloushan on maailmanlaajuinen järjestelmä; ei se useimmiten ole vain Suomi joka kärsii. Suomalaisena minulle on kuitenkin kiinnostavinta Suomen tilanne. Erityisen pahasti talouden aaltoliikkeen aallonpohjat tuntunevat Suomessa. Sellaisen käsityksen olen ainakin saanut.

Ensimmäistä ja toista maailmansotaa seurasi talousbuumi ja talouden kultaiset ajat. Jos huonosti käy, nykyisen laman korjaa kolmas maailmansota taas vähäksi aikaa kunnes pyörä on kierroksensa pyörähtänyt. Johan tässä on sotaa terroria vastaan käyty jo toistakymmentä vuotta, muttei täydellä teholla. Ja Nato sekä Venäjä nokittelevat toisilleen ja varustautuvat. Kannattaisi varmaan sijoittaa rahansa sotateollisuuden ja puolustusteknologian osakkeisiin.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

KEPUMAAN KUNINGAS

Keskustan Juha Sipilää nostetaan Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Saattaan olla hyväkin mies hallituksen johtajaksi, mutta vakuuttunut en ole. Juhan noste perustuu aika paljon siihen, ettei hän ole mokannut, puheet ovat aika kilttejä jotka eivät kansan joukossa vastustusta herätä. Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Juha Sipilä ei vielä ole ehtinyt tehdä virheitä tai kiistaa herättäviä tekoja tai päätöksiä.

Juha on ollut kansanedustaja vuoden 2011 vaaleista asti. Voi olla ettei hän tunne poliittista järjestelmää niin hyvin, että voisi saada merkittäviä päätöksiä aikaan. Hän tarvinnee kokeneitten poliitikkojen apua päätöstensä tekoon ja toteuttamiseen, mikä avaa oven suhmuroinnille, pekkaroinnille ja koplaukselle. Kun kokeneet kehäketut nykäisevät mahdollista pääministeri Sipilää hihasta ja kuiskaavat ettei noin voi tehdä tai sanoa, vaan pitää toimiä näin, kokemattomuuttaan Juha voi joutua muitten vietäväksi.

Juha Sipilä nousi siis kansanedustajaksi 2011. Sitä ennen hän toimi yritysmaailmassa, muun muassa Solitra- ja Elektrobit- yhtiöissä joko omistajana tai johtajana. Itse epäilen vahvasti onko pienituloiselle rivikansalaiselle hyväksi, jos Suomea johtaa yritysjohtajana kannuksensa tienannut henkilö. Juha ajatellee asioita suuryrittäjän kannalta ja tehnee päätöksiä heidän hyväkseen. Siinä on riski, että pienyrittäjiltä ja yksityisiltä kansalaisilta jäävät varpaat ovenväliin. Yritysjohtaja Sipilän kaverit ja muut tuttavat ollevat muita yritysjohtajia. Vaikka Juha aidosti haluaisi ajaa rivikansalaisten asiaa, kaveripiirin ryhmäpaine saattaa ajaa hänet joustamaan kansan edusta suuryrittäjien hyödyksi.

Nähdäkseni pääministeri Juha Sipilä olisi kokemattomuutensa vuoksi kokeneempien johdateltavissa, tai hän toimisi suurpääoman eduksi. Kolmas vaihtoehto on, että Juhalle jäisi neutraali vaihde päälle eikä hän tekisi päätöksiä joista kukaan suuttuisi. Keskustan Matti Vanhanen teki niin, eli Juhan puolueella on asiassa ennakkotapaus.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä että Juha Sipilää huonompia vaihtoehtoja pääministeriksi on useampikin, ja näen hyvääkin Juha Sipilässä. Osa muista puoluejohtajista ei edes yritä vakuuttaa olevansa muitten kuin itsensä ja eturyhmiensä asialla. Juha Sipilä on vielä politiikan untuvikko, jota reaalipolitiikka ei vielä olle pilannut. Mutta kuten sanotaan; "tie helvettiin on katetty hyvillä aikomuksilla".

Eräät ovat kritisoineet Juha Sipilän kristillistä vakaumusta. Kuten totesin, Juha yrittää olla suututtamatta ketään ja tästä syystä hän julkisuudessa paljoa puhu taustastaan lestadiolaisena. Täällä pohjoisen Kepumaassa lestadiolaisuus herättää mielipiteitä, sekä puolesta että vastaan. Itse näkisin myönteisenä, jos Suomea johtaisi uskovainen kristitty.


torstai 30. lokakuuta 2014

KIITÄN HALLITUSTA

Suomen viimeaikaisia hallituksia on paljon haukuttu, myös nykyistä pääministeri Alexander Stubbin johtamaa hallitusta. Tällä kertaa valtioneuvosto kuitenkin suunnittelee jotain,mitä kiitän.

Pääministeri Stubbin hallitus harkitsee lukukausimaksuja suomalaisissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muilla kuin suomen- tai ruotsinkielisillä linjoilla opiskeleville Euroopan Unionin ja ETA- alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Summaksi on kaavailtu 4000 euroa, mitä pidän kohtuullisena.

On mielestäni väärin ja tyhmää kouluttaa suomalaisten veronmaksajien rahoilla ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka valmistuttuaan hyödyttävät suomalaisella tietotaidollaan suomalaisten yritysten kanssa kilpailevia ulkomaalaisia yrityksiä. Suomi siis kouluttaa omalla rahallaan itselleen kilpailijoita eli sahaa omaa oksaansa kansainvälisillä markkinoilla. Suomeen jäävät opiskelijat taas kilpailevat suomalaisten opiskelijoitten kanssa vähistä työpaikoista, opiskelijoitten Suomeen jääminenkään ei siis ole hyvä asia.
Hallituksen suunnitelmaa lukukausimaksuista on arvosteltu sillä perusteella, että se vähentäisi Suomen houkutusvoimaa Unionin ja ETAn ulkopuolelta tulevien opiskelijoitten parissa eli määrä vähenisi. Itse näen asian näin: jos opiskelijat eivät ole halukkaita suomalaisesta koulutuksesta maksamaan, niin suomalaisessa yliopisto- ja ammattikorkeakoulutuksessa on jotain pahasti vialla. Ilmaiselle tavaralle on aina ottajia, mutta laadusta ollaan valmiita maksamaan.
Lukukausimaksuista huolimatta tuhannet suomalaiset valitsevat opiskella ulkomailla vaikka Suomessa opiskelu on maksutonta. Unionin ulkopuolisille myyty koulutus voisi olla Suomelle se jo parikymmentä vuotta etsitty uusi Nokia.
Kiitän siis pääministeri Alexander Stubbia ja Suomen hallitusta suunnitelmastaan ja toivon että ministerit toteuttavat kaavaillut lukukausimaksut Euroopan Unionin ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille.

Esa Paloniemi
Oulu

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

ADOLF EICHMANNIN TELOITUS

Adolf Eichmann oli vastuussa juutalaisten kansanmurhan käytännön toteutuksesta; uhrien tunnistamisesta valtaväestön joukosta ja kuljetuksista tuhoamiskeskuksiin. Hän onnistui pakoilemaan tuomiota 15 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

"Kansanmurhan kansliapäälliköksi" kutsuttu Otto Adolf Eichmann syntyi Solangenissa Saksan keisarikunnassa maaliskuun 19. päivä 1906 liikemiehenä toimivan kirjanpitäjän perheeseen.  Hän asui perheineen nuorena Itävalta- Unkarin keisarikunnassa ja häntä kiusattiin "juutalaisen" ulkonäön vuoksi. Myöhemmin hän palasi tasavallaksi muuttuneeseen Saksaan ja liittyi vuonna 1932 Saksan natsipuolueeseen ja pian myös SS:ään. Adolf Eichmann palveli muun muassa aliupseerina Dachaun keskitysleirissä josta hänet poimittiin turvallisuuspalvelun juutalaisasioista vastaavaan toimistoon. Vuonna 1937 hän matkusti ,sionismiin ja juutalaisuuteen tutustuneena, Palestiinaan eli nykyiseen Israeliin tutkimaan mahdollisuutta siirtää Euroopan juutalaiset Lähi-Itään. Suunnitelmasta luovuttiin Eichmannin ja hänen kumppaninsa raportin perusteella, jossa todettiin arabien vastustavan juutalaisten maahanmuuttoa.

Sodan aikana Adolf Eichman yleni SS-everstiluutnantiksi ja Gestapon juutalaisista vastaavan jaoston päälliköksi. Hän myös osallistui 20.1.1942 käytyyn Wannseen konferenssiin, jossa lopullisesti päätettiin murhata Euroopan juutalaiset ja suunniteltiin Holokaustin käytännön toteutus.

Saksan hävittyä toisen maailmansodan Adolf Eichmann katosi. Hänen tiedetään olleen väärällä nimellä parikin kertaa liittoutuneitten vankina, mutta häntä ei tunnistettu ja hän pakeni vankeudesta kummallakin kerralla. Adolf Eichmann piileskeli väärällä nimellä Ala- Saksissa vuoteen 1950, jolloin hän siirtyi Italian kautta Argentiinaan. Hänen vaimonsa ja kolme lastaan seurasivat perässä vuonna 1953. Adolf Eichmann vietti Argentiinassa köyhähköä elämää tehden töitä eri tehtaissa.

Vuoden 1957 lopulla yksi Adolf Eichmannin pojista tapasi Argentiinassa asuvan saksanjuutalaisen miehen tyttären ja tapaili tätä jonkin aikaa. Poika esittäytyi oikealla nimellään Eichmann, mikä sai appiehdokkaan epäilemään sukulaisuutta pääpyöveli Adolf Eichmanniin. Hän välitti tiedon Israeliin ja tammikuussa 1958 Mossadin agentti tuli tarkistamaan tiedon. Harmillista kyllä, Eichmannien vuokraaman talon omisti muuan itävaltalainen ja tätä luultiin ensin Eichmanniksi. Tutkimukset lopetettiin kun kyseinen mies ei selvästikään ollut Adolf Eichmann.

Puolitoista vuotta myöhemmin eräs tutkija sai tutkimukset jatkumaan ja pian paljastui, että aiempi vihje oli ollut oikea mutta epäilty oli ollut väärä. Adolf Eichmannin "oikean" väärän nimen paljastuminen Mossadille sai tutkijat uuteen osoitteeseen muuttaneen Eichmannin jäljille. Ricardo Klement- nimellä elänyt Adolf Eichmann tunnistettiin ja hänet päätettiin siepata Israeliin tuomittavaksi. Vuonna 1960 joukko Mossadin agentteja, joukossa monia Holokaustista selvinneitä, saapui Argentiinaan toteuttamaan operaatiota. Suunnittelun ja valmistelujen jälkeen 11.5.1960 taskulampun valossa bussipysäkiltä kotiinsa kävellyt Adolf Eichmann vangittiin ja vietiin agenttien suojapaikkaan kuulusteltavaksi sodan jälkeisestä elämästään. Vangittu myönsi hetken emmittyään olevansa etsitty Adolf Eichmann.

22.5. 1960 huumattu, tunnistamattomaksi meikattu ja israelilaisen lentoyhtiö El Alin univormuun puettu Adolf Eichmann saapui Lodin kentälle Israeliin. Häntä pidettiin vangittuna ja oikeudenkäynti alkoi huhtikuun 11. 1961 Jerusalemissa. Luodinkestävässä lasikopissa istunutta Eichmannia vastaan todisti 110 Holokaustista selvinnyttä ja syyttäjä Gideon Hausner vaati kuolemanrangaistusta. Joulukuun 15. vuonna 1961 Adolf Eichmann tuomittiin kuolemaan. Hän anoi armahdusta mutta sekä korkein oikeus että presidentti Jitzhak Ben-Zvi hylkäsivät anomuksen. Adolf Eichmannista tulisi vuonna 1948 vakoilusta brittien hyväksi ammutun Israelin armeijan kapteeni Meir Tubianskyn ohella ainoa Israelissa teloitettu ihminen.

Toukokuun 31. vuonna 1962 Adolf Eichmann teloitettiin. Tiedon tulevasta kuolemasta saatuaan Adolf Eichmann kirjoitti kirjeitä perheelleen puolikkaan israelilaisen Carmel- punaviinipullon juoden. Eichmann oli vankeudessa saanut keskustella kristityn pastorin kanssa ja sama pastori saapui vangin selliin ennen keskiyötä kuten usein ennenkin. Aiemmin keskustelut olivat monesti koskeneet Raamattua, mutta ei tällä kertaa. "Minulla ei ole aikaa tuhlattavaksi", selitti Adolf Eichmann papille.

Papin lähdettyä Eichmann ei ollut kauan yksin. Vaaleanruskeaan vangin pukuun pukeutunutta Adolf Eichmannia tuli tapaamaan hänet siepanneen ryhmän johtaja, Rafi Eitan. Vieras ei puhunut ja Eichmann sanoi tälle saksaksi: "Toivon sinun vuorosi tulevan minun jälkeeni."

Teloituksen aika Ramlan kaupungissa läheni. Vartijat veivät Adolf Eichmannin juuri tätä tarkoitusta varten teloituskammioksi muutettuun pieneen huoneeseen. Eichmann asetettiin hirttolavan luukun päälle ja hänen kaulaansa laitettiin hirttoköyden silmukka. Paikalla oli muutamia virkamiehiä ja toimittajia, sekä teloitusta valvova lääkäri. Kuten tapana on, Adolf Eichmann sai mahdollisuuden sanoa viimeiset sanansa. Tiedon mukaan hän puhui eläneensä Jumalaan uskoen, olleen uskollinen maansa lipulle ja noudattaneensa sodan lakeja sekä tulevasta jälleentapaamisesta kuoleman jälkeen.

Wikipedian mukaan Adolf Eichman sanoi viimeisenä näin:

"Eläköön Saksa. Eläköön Argentiina. Eläköön Itävalta. Näihin kolmeen maahan olen ollut eniten yhteydessä enkä tule niitä unohtamaan. Tervehdin vaimoani, perhettäni ja ystäviäni. Olen valmis. Pian tapaamme uudelleen, kuten on kaikkien ihmisten kohtalo. Kuolen uskoen Jumalaan."

Telotuskammion lasin takana olivat teloittajat, kaksi poliisia. He painoivat yhtä aikaa kumpikin omaa nappiaan, joista vain toinen avasi luukun. Ei siis ole tiedossa, kumpi poliiseista teloitti Adolf Eichmannin.

Adolf Eichmannin toive oli ollut, että hänen ruumiinsa vietäisiin Linzin kaupunkiin Itävaltaan ja ruumiinavauksen jälkeen tuhkattaisiin. Tämä toive torjuttiin.

Teloituksen jälkeen Adolf Eichmannin ruumis poltettiin vankilan pihalle rakennetussa alumiinisessa uunissa. Kesäkuun 1. päivän aamuna vuonna 1962 Israelin merivartioston alus vei Adolf Eichmannin tuhkat Israelin aluevesien ulkopuolelle. Sammutettuaan moottorin ja veneen ajelehtiessa, Eichmannin tuhkat siroteltiin Välimereen.

Se ei ole tiedossa, tuhkattiinko Eichmann jottei hänen haudastaan tulisi natsien pyhiinvaelluskohdetta vai oliko kyseessä Hammurabin lain mukainen rangaistus 5,978 miljoonan juutalaisen murhan toteutuksen järjestäneelle miehelle.