torstai 26. joulukuuta 2013

JOEY DYNGLYKKE RAVN- KADONNUT TUNTUREILLE

Heinäkuussa vuonna 2012 kaksi tanskalaista nuorta, 19-vuotias Joey Dynglykke Ravn ja hän 17-vuotias toverinsa olivat vaelluksella Kalottireitillä Ruotsin Lapissa. 25.heinäkuuta he leiriytyivät lähelle Kutjauren tunturitupaa Allaktunturin juuressa, jonkin matkan päähän Norjan rajasta. Leiriydyttyään Joey päätti lähteä noin kello 15 jalkaisin Allaktunturin huipulle. Vaelluskumppani jäi leirille odottamaan. Joeytä ei kuitenkaan kuulunut takaisin ja kello 21.45 samana iltana toveri teki katoamisilmoituksen poliisille. Häntä ei ole löydetty.

Etsintää ei kuitenkaan aloitettu ennenkuin seuraavana päivänä. Käytössä olisi ollut sekä koiria että lämpökameroilla varustettuja helikoptereita, mutta etsinnät aloitettiin vasta katoamista seuraavana päivänä. Yöllä oli ollut 3 tai 4 lämpöastetta, ja ilman kunnon varusteita hengissä selviäminen olisi noissa oloissa epävarmaa. Etsijöitä eli poliisia, Tunturipelastuspalvelua ja Kodinturvajoukkoja, on kritisoitu myös siitä ettei Norjan viranomaisille ilmoitettu kadonneesta. Etsintä järjestettiin siis vain Ruotsin puolella ja osallistujilla oli epävarmoja tietoja omista rooleistaan etsinnöissä.

Joeyn lähdettyä kohti tunturin huippua, alkoi sataa ja lämpötila laski. Ruotsin poliisi uskoo hänen eksyneen sadepilvien peittämällä Allaktunturilla ja mahdollisesti hakeutuneen suojaan tai pudonneen johonkin kallionkoloon. Kallionkoloja alueella on lukemattomia ja ellei etsijä satu juuri oikeaan koloon katsomaan, kadonneesta voi mennä vierestä ohi tätä huomaamatta. Tutkimusten mukaan 95% luonnossa kadonneista löytyy 20 kilometrin sisältä katoamispaikastaan eli alue on laaja ja piilopaikkoja monta. Etsijät ovat varmoja, että Joey on kuollut, joko paleltunut hengiltä tai joutunut onnettomuuteen ja ruumis on joutunut eläinten syömäksi. Rikoksen mahdollisuuttakin on mietitty, mutta sitä pidetään erittäin epätodennäköisenä. Ehkä on mahdollista, että Joey ja hänen toverinsa tappelivat, Joey pääsi hengestään ja joutui tunturihautaan mutta katoamispaikka on ilmeisesti miehitetyn tunturituvan läheisyydessä, joten joku olisi huomannut tapahtuneen.

Etsinnät keskeytettiin elokuun 2. päivä 2012. Asiantuntijoitten mukaan mahdollisuus löytää Joey hengissä, oli olematon ja voimavaroja piti säästää sellaisille jotka voitaisiin pelastaa. Mikäli Joey, ilman varusteita ja tunturikokemusta, olisi useita päiviä katoamisensa jälkeen ollut yhä hengissä, hän löytäisi itse turvaan.

Joey Dynglykke Ravn on kuitenkin edelleen kateissa. Kesällä 2013 etsintöjä jatkettiin, mutta merkkiäkään Joeystä ei löydetty. Alue on erittäin vaikeasti tutkittavaa eikä ole varmaa, onko Joey etsityllä alueella. Jos hyväkuntoinen teini on selvinnyt parikin päivää tuntureilla, hän on saattanut eksyksissään kävellä pitkällekin.

Luontoon häviää aina silloin tällöin ihmisiä, uppoaa suohon, joutuu onnettomuuteen ja eläimet hävittävät ruumiin. Ruotsin Lapissa on myös juoksuhiekkaa johon kadota. Mahdollisuuksia on monia ja niihin tulisi varautua,silti niitä (liikaa) pelkäämättä. Esimerkiksi ottamalla kartta ja kompassi mukaan lyhyellekin retkelle leiristä ja pukeutumalla niin että voi pärjätä yönkin luonnossa.


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

RÜDIGER NEHBERG-  SEIKKAILIJA JA IHMISOIKEUSAKTIVISTI

Saksalainen leipuri Rüdiger Nehberg lienee jäänyt ansioistaan huolimatta Suomessa vähälle huomiolle. Useita matkakirjoja ja elämänkertansa kirjoittanut Rüdiger on matkustellut eksoottisissa paikoissa jo vuosikymmeniä. Suomeksi häneltä on ilmestynyt vain Etiopian valloituksesta 1972 kertova Sinisen Niilin seikkailu ( saksaksi nimellä Abenteuer abenteuer), ja sekin Valittujen Palojen lyhennettynä rikoksena ihmisyyttä vastaan vuonna 1986.

Lempinimellä "Sir Vival" tunnettu Rüdiger suoritti ensimmäisen seikkailunsa kolmevuotiaana Bielefeldissä; hän taapersi kahdeksan tuntia kohti mummon kotia ja juuri ennen määränpäätä natsipoliisi koukkasi Rüdigerin talteen. Tämä oli siis Saksassa vuonna 1938, eli kyseessä oli juurikin natsipoliisi.

Sir Vival syntyi mainitussa Bielefeldissä toukokuun 4. vuonna 1935 ja opiskeli aikanaan leipuri-kondiittoriksi ja omistaa nykyään konditorian Hampurissa. Nuorena miehenä hän opiskelujen lomassa pyöräili ja matkusteli muuten ympäri jaettua Eurooppaa, ensin yksin ja myöhemmin ympäri maailmaa Maggy-vaimonsa kanssa.

Sinisen Niilin seikkailu 1970-luvulla on Rüdigerin tunnetuimpia matkoja. Itse asiassa matkoja Niilille on kolme; ensimmäinen toverin kanssa vuonna 1971 joka päättyi parin viikon jokivaelluksen jälkeen veneen juututtua apinanleipäpuuhun, toinen onnistunut kahden kumppanin kanssa vuonna 1972 ja viimeinen vuonna 1975. Kolmas retki päättyi jo vuoden 1972 retkellä mukana olleen Michael Teichmannin kuolemaan rosvojen ampumana. Muita Afrikan retkiä ovat muun muassa matkat Danakilin autiomaassa Etiopiassa ja Tanajärvelle Keniassa. Vuonna 1981 Rüdiger vaelsi silloisessa Länsi-Saksassa muutaman viikon luonnon antimilla eläen eli kastemadoilla, hämähäkeillä ja muulla löytämällään.

Rüdiger Nehberg on saksankielisellä alueella luonnossa selviytymisen guru ja on kirjoittanut aiheesta englanniksikin käännetyn oppaan Die Kunst zu Überleben, sekä muita selviytymisoppaita. Harmillista kyllä oppaita ja matkakertomuksia ei ole saatu suomen kielelle, eikä edes muille pohjoismaisille.

1980-luvulla Rüdiger vaelsi Etelä-Amerikassa Yanonami- heimon alueelle, ja on siitä ast toiminut intiaanien asian hyväksi. Etelä-Amerikassa hän myös oli mukana paljastamassa Tatunca Nara- huijausta. Kyseisessä jutussa saksalainen Hans Günther Hauck -niminen elämäntapaintiaani julisti olevansa 15.000 vuotta vanhan Akakorin kaupungin ja sen asukkaitten hallitsija. Hauckin väite todettiin pian mielikuvituksen tuotteeksi.

Viime vuodet Rüdiger Nehberg on toiminut perustamassaan Target- järjestössä naisten ympärileikkausta vastaan. Järjestön saavutuksiin kuuluu vuonna 2006 Kairossa ollut kokous, jossa joukko islamilaisia johtajia tuomitsi naisten ympärileikkauksen. Ansioistaan naisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta hän on saanut kiitosta ympäri maailmaa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

RAMMAT KOTKAT

Vuosina 1964-1979 Rhodesiassa, joka nykyään tunnetaan nimellä Zimbabwe, käytiin sotaa valkoisen hallinnon ja Neuvostoliiton, Itä-Saksan, Kuuban sekä Pohjois-Korean tukemien mustien sissien välillä. Valkoiset rhodesialaiset ja osa mustista oli huolestuneena katsellut itsenäisyyden saaneen Kongon vajoamista kaaokseen ja sisällissotaan 1960. Itsenäisyys oli ovella Rhodesiallekin mutta siirtomaaisäntä halusi itsenäistyviin alusmaihinsa enemmistövallan, mikä olisi merkinnyt kovia aikoja vähemmistöille, kuten valkoisille. Rhodesia julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 11.11.1965 Ian Smithin johdolla saamatta tunnustusta miltään valtiolta.

Mustat sissit surmasivat 4.7.1964 valkoisen miehen nimeltä Pieter Johan Andries Oberholzer ja hänen kuolemaansa pidetään Rhodesian puskasotana tunnetun sodan alkuna ja ensimmäisenä menetyksenä.
Huolimatta siitä, että ei-eurooppalaisille rhodesialaisille oli varattu kahdeksan paikkaa Rhodesian parlamentissa ja äänioikeus oli rodusta riippumatta kaikilla, sota nähtiin maailmalla mustien sotana vapaudesta valkoista sortajaa vastaan. Kommunistinen itäblokki tuki mustien eri sissiliikkeitä ja valkoinen Rhodesia sai vapaaehtoisia Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Yhdysvalloista saapui Rhodesiaan noin 300 vapaaehtoista. Heidät tunnetaan nimellä The Crippled Eagles, rammat kotkat. Perusteena nimelle oli se, että he olivat itse vapaaehtoisina hakeutuneet taistelemaan Rhodesiaan, vastoin USAn politiikkaa ja saamatta ulkomisteriön tukea apua tarvitessaan. Nimen ja Rampojen kotkien tunnuksen keksi kirjailija Robin Moore, joka Suomessa tunnetaan Lauri Törnistä kertovan Vihreät Baretit-kirjan kirjoittajana. Mooren talo Rhodesian Salisburyssä, nykyisin Harare, toimi Kotkien epävirallisena kokoontumispaikkana.
Varsinkin Vietnamissa palvelleita amerikkalaisia vapaaehtoisia arvostettiin Rhodesiassa. Heillä oli tuoretta kokemusta samankaltaista taktiikkaa käyttävistä sisseistä. Monilla ei tosin ollut lainkaan sotakokemusta, eräät olivat valinneet taistella Rhodesiassa Vietnamin sijaan.

Amerikkalaiset, kuten muutkin ulkomaiset vapaaehtoiset, palvelivat tavallisina sotilaina. He saivat saman palkan ja palvelusolosuhteet kuin rhodesialaiset aseveljensä. He eivät siis olleet rahasta taistelevia palkkasotureita, vaan heidän syynsä taistella Afrikassa vaihtelivat. Kuten jo mainitsin, osa oli osallistunut Vietnamin sotaan ja halusi jatkaa taistelua kommunismia vastaan. Eräät Vienamin veteraaneista lienevät päässeet “sodan makuun”, eikä heillle enää siviilielämä maistunut. Sotakokemusta vaillla olleista osa oli tietoisia valkoisia vastaan suunnatuista hirmutöistä itsenäistyneissä Afrikan valtioissa, kuten Kongossa muutama vuosi aiemmin, ja halusivat suojella omakseen katsomaansa kansanryhmää. Kolmen sadan amerikkalaisen vapaaehtoisen joukkoon on todennäköisesti kuulunut myös niitä, jotka suunnittelivat uraa palkkasoturina ja värväytyivät Rhodesian turvallisuusjoukkoihin saadakseen taistelu- ja sotilaskokemusta.Lisäksi on todennäköiseti ollut vapaaehtoisia, jotka eivät uskoneet mustien afrikkalaisten kykenevän pitämään yllä länsimaista yhteiskuntaa ja halusivat pitää Rhodesian hallinnan pääasiassa valkoisella vähemmistöllä. 1970-luvulla palkkasoturiaiheinen Soldier of Fortune -lehti julkaisi lähes joka numerossaan jutun Rhodesian taisteluista, mikä levitti tietoa mahdollisuudesta taistella Afrikassa ja sai monet värväytymään sotapalvelukseen eksoottisessa Afrikassa.

Rhodesian armeijassa ei ollut erillisiä yksiköitä ulkomaalaisille vapaaehtoisille, pois lukien lyhytikäinen ranskankielinen 7. Independent Company, vaan lähinnä englanninkielisistä maista saapuneet sotilaat palvelivat rhodesialaisista kootuissa yksiköissä, kuten Rhodesian SAS- tai Rhodesian Light Infantry- osastoissa.
Sota, jota mustat zimbabwelaiset sanovat Toiseksi Chimurengaksi, päättyi valkoisen Rhodesian tappioon 1979 ja maa palasi lyhyeksi aikaa Ison-Britannian siirtomaaksi, ennen kuin siitä tuli Robert Mugaben johtama itsenäinen valtio nimeltä Zimbabwe 1980. Mugabe johtaa maata edelleen 33 vuoden jälkeen.

Ian Smithin johtama Rhodesia kävi sotaa pääasiassa kahden mustien sissijärjestön kanssa, mosambikilaiseen FRELIMO- järjestöön kytköksissä olevan ZANLA-liikettä ja enimmäkseen nbele- heimolaisista koostuvaa ZIPRA-liikettä vastaan. ZANLA ja ZIPRA taistelivat osittain myös toisiaan vastaan. Sotaa käytiin suurimmaksi osaksi maaseudulla, sissien yrittäessä lamauttaa Rhodesian turvallisuusjoukot asentamalla teille neuvostovalmisteisia miinoja. Sissit ja heidän miinansa eivät erotelleet siviilejä sotilaista, vaan myös siviilien kimppuun käytiin. Rhodesialaiset vastasivat miinauhkaan panssaroimalla ajoneuvonsa ja korvaamalla renkaitten ilma vedellä, mikä vähensi räjähdyksen painetta ja tulipalon vaaraa. Rhodesialaiset sotilaat iskivät sissien tukikohtiin Rhodesian ulkopuolella, kuten Mosambikin Nyadzonaan vuonna 1976.
Myös terrori-iskuja tapahtui. 1978 ja 1979 ZIPRA ampui neuvostoliittolaisilla ohjuksilla alas kaksi aseistamatonta siviilimatkustajakonetta. Vuoden 1978 iskussa 18 koneessa ollutta selvisi hengissä maahan asti, ja syöksypaikalle saapuneen ZIPRAn sissit surmasivat pelastuneista 10, lukuunottamatta viittä jotka olivat lähteneet hakemaan apua ja kolmea pensaisiin piiloutunutta. Surmattujen joukossa oli myös kaksi lasta. Vuoden 1979 iskussa kaikki koneessa olleet 59 ihmistä saivat surmansa.Rhodesian puskasodassa kuoli arvioitten mukaan noin 20.000 ihmistä viidentoista vuoden aikana. Lähes 1.400 rhodesialaista sotilasta, mukana seitsemän amerikkalaista vapaaehtoista, kaatui taisteluissa. Haavoittuneita amerikkalaisia oli monia, useat saivat pysyviä vammoja.Lisäksi surmattiin noin 500 valkoista ja lähes 7.000 mustaa siviiliä sekä noin kymmenen tuhatta mustien eri sissiliikkeitten taistelijaa.
 
Rhodesian puskasodan seurauksena neljännesmiljoonan suuruinen valkoinen vähemmistö on suureksi osaksi muuttanut maasta. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan nykyisessä Zimbabwessa oli 46.000 valkoista. Erään lehtitiedon mukaan Zimbabween jääneitä valkoisia, jotka tunnetaan nimellä Zimbo, olisi 20.000-40.000 henkeä. Maasta muuttanut whenwe- väestö, eli “when we were in Rhodesia”,suomeksi “kun olimme Rhodesiassa”, on jakaantunut kahteen osaan. Afrikaansia puhuvat buurit ovat useimmiten siirtyneet Etelä- Afrikkaan ja englantia puhuvat, kuten britit ja irlantilaiset, Australiaan, Kanadaan, Yhdysvaltoihin tai Isoon- Britanniaan. Yhteisnimeltään valkoisia rhodesialaisia kutsutaan nimellä “rhodie” ja he pitävät yhteyttä toisiinsa esimerkiksi omilla nettifoorumeillaan.
 
Syynä maastamuuttoon on osittain Zimbabwen surkea taloustilanne. Valkoiset joutuvat kilpailemaan työpaikoista mustien kanssa, ja usein mustia työhönotossa suositaan. Maatalous, joka toi asukkaille ennen hyvän elintason, on ajettu alas jakamalla valkoisten suurtilojen maat elinkelvottomiksi tilkuiksi. 89- vuotias Robert Mugabe valittiin juuri uudestaan presidentiksi, ja vaaleja pidetään vilpillisinä. Mugabe pitää maan tiukasti hallussaan, ja on mahdotonta sanoa millaiseksi Zimbabwe muuttuu hänen luovuttuaan vallasta tai kuoltuaan.

Aatteesta taistelleet valkoiset vapaaehtoiset löysivät oman Espanjan sisällissotansa Rhodesiasta, eteläisestä Afrikasta. Valkoisten puolesta taistelleina he kuitenkin olivat poliittisesti epäkorrekteja, eikä heitä ole julkisuudessa paljoa muisteltu. Robin Moore kirjoitti heistä kirjan nimeltä The Crippled Eagles vuonna 1980. Vahvistamattoman tiedon mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö teki parhaansa estääkseen kirjan julkaisun. The Crippled Eagles julkaistiin pitkän kamppailun jälkeen vuonna 1991 nimellä The White Tribe. Lisäksi on 1975 kaatuneen amerikkalaisen John Alan Coeyn päiväkirja julkaistu vuonna 1988 nimellä A Martyr speaks.

Sarastus-lehdessä julkaistu artikkelini.

maanantai 16. joulukuuta 2013

SYYRIALAISET

Syyria on jo kolmatta vuotta ollut uutisissa siellä käytävän sisällisodan takia. Euroopasta on tietojen mukaan satoja tai tuhansia muslimeja ja lännenmiehiä lähtenyt mukaan taisteluihin ja naisia huoltotehtäviin tai miestensä seuraksi. Länsimaiden on pitkään haluttu tarttuvan toimeen Syyriassa ja pakottavan osapuolet, Bashar al-Assadin hallituksen ja sitä vastaan sotivat eri kapinallisryhmät, edes hauraaseen rauhaan.

Itse ihmettelen, mikä tekee Syyriasta poikkeuksellisen että sinne vaaditaan lännen osallistumista ja vapaaehtoisia saapuu ympäri Eurooppaa ja kaiketi muualtakin maailmasta. Darfuriin ei ollut samanlaista tunkua ja Arabikevättä sai toteuttaa ilman väliintuloa kaikissa Kevään maissa, Libyaa lukuunottamatta. Onhan Syyriassa paha tilanne, mutta onpa pahoja tilanteita muuallakin, USAn taistelujoukot lähtivät jo Irakista ja länkkärit aikovat vetää joukkonsa Afganistanista ensi vuonna.

Yksi sota lännemiesten osalta päättyy ja hyvissä ajoin aletaan suunnitella uutta väliintuloa jossain päin kolmatta maailmaa. Melkein kuin asekauppiailla olisi rauhantekijöitä paremmat lobbarit Washingtonissa. Sota on huumekaupan ohella maailman tuottavinta bisnestä. Aseita ja ammuksia täytyy tehdä, kehitellä ja huoltaa eivätkä armeijatkaan selviä ilman ruokaa, vaatteita, kuljetusta ynnä muuta tarpeellista. Sodalla jotkut tienaavat isot rahat.

Mutta takaisin Syyriaan. Voisiko olla, että Syyria on niin lähellä Eurooppaa että se saa erikoiskohtelun? Taistelut ovat niin lähellä, että jos ne leviävät niin sotaa käydään Unionin naapurissa ja ehkäpä pommeja räjähtelisi Irakin tyyliin EUn jäsenvaltioissakin.

Osa kapinallisista on islamisteja, jotka haluavat Syyriasta koraanilla johdetun valtion. Sekin on mahdollista, että Euroopan Unioni ja USA eivät halua mahdollisen tulevan Unionin jäsenen Turkin ja lännen liittolaisen Israelin rajanaapuriksi islamilaista uskonnollista valtiota. Iranissa on pulmaa ihan tarpeeksi. Tässä ajatuksessa on se  heikkous, että Euroopan Unioni on livennyt tuestaan Israelille pohtimalla miehitetyiksi kutsutuilla alueilla tuotettujen israelilaisten tuotteitten boikotointia.

Jokin syy siihen on, että Syyrian kohdalla ei sallita sitä mitä on aiemmin muissa maissa katsottu lähinnä sivusta, isommin asiaan puuttumatta.

perjantai 13. joulukuuta 2013

SUOMESTA ISLAMILAINEN REILUSSA SADASSA VUODESSA

Tohtorismiehet Matti Wiberg ja Tommi Meskanen ovat laskeneet Suomesta tulevan muslimienemmistöisen 161 vuodessa. Heidän mukaansa mikäli jokainen muslimiperhe hankkii kukin neljä lasta, Suomen 60.000 muslimia kasvavat viideksi miljoonaksi muslimiksi 2170-luvulla. Tämä siis sillä edellytyksellä, että Suomeen ei muuta ainuttakaan muslimia vaan islamilaisten väestönkasvu on kokonaan kotikutoista. Näinhän ei tule olemaan, muslimeja muuttanee Suomeen joka päivä. Siinä jo laskelmat heittävät häränpyllyä.

Lisäksi huomaisin ettei muslimien tarvitse olla enemmistö muuttakseen Suomea. Jo nyt on tapoja ja lakeja muokattu islamilaisten hyväksymään muotoon. Joku, olikohan Winston Churchill, on sanonut, "Jotta paha voittaisi, riittää että hyvät ovat hiljaa". Ymmärrän tämän niin, että jos Suomen muslimivähemmistö pitää meteliä ja suomalainen enemmistö on hiljaa eikä pidä oikeuksistaan kiinni, islamilainen vähemmistö on se, joka pitää Suomessa valtaa ja määrää mitä tehdään. Ajatelkaa suomenruotsalaisia; he eivät tingi mielipiteestään mutta suomalaiset tinkivät omastaan, ja niinpä ruotsinkieli pysyy pakollisena kielenä.

Muslimien etu lännessä on siitä kiinni, ettei kukaan sano heille EI, nyt riittää ja vaadi muslimeja sopeutumaan länteen, sen sijaan että länkkärit sopeutuvat ja mukautuvat maahanmuuttajien tapoihin.

Muslimeihin pätee sama sääntö kuin kokouksissa ja kaveripiireissä: se, joka pitää suurinta meteliä, sitä kuunnellaan ja totellaan. Ryhmän hiljaiset, joilla saattaa olla hyväkin idea, pitävät suunsa kiinni ja heidän hyvät ajatuksensa jäävät toteutumatta.

tiistai 10. joulukuuta 2013

RÖTÖSHERRAT EIVÄT JÄÄ KIIKKIIN

Kolme Suomen puolustusvoimien upseeria oli syyteharkinnassa ostettuaan armeijalle viestivälineissä käytettävän piirikortin, jota ei puolustusvoimissa kuitenkaan voida käyttää, syytä ei Iltapulussa sanottu, ehkä tekniikka ei ole yhteensopiva. Hyödytön kapine suomalaisille on kuitenkin verorahoilla hankittu.
Valtionsyyttäjä perusteli syyttämättäjättämispäätöstä, sillä ettei ollut näyttöä upseereitten toimimisesta hyötymistarkoituksessa (ehkä ottivat lahjuksia ehkä eivät) tai laiminlyöneet työtään eli jostain syystä eivät tarkistaneet piirikortin käytön rajoituksia. Valtionsyyttäjän mukaan upseereilla "ei ollut syytä olettaa ettei korttia voi käyttää". Oma henkilökohtainen tapani ostaa teknisiä ja muita tuotteita on se, että tarkistan ja varmistan esimerkiksi kysymällä tai kokeilemalla että voin käyttää kapistusta. Eli kokeilen vaatteita päälle ennen ostamista varmistaakseni saavani oikean koon tai kysyn myyjältä onko vaikkapa televisio tarkoitettu antenni- vai kaapelikotiin. Monesti vielä kysyn miten tavaran voi palauttaa, mikäli en ole siihen tyytyväinen.

Suomen armeijan upseereilta nämäå yksinkertaiset ohjeet ovat jääneet käyttämättä, ehkä oppimattakin. No, ymmärtäähän sen; kun ei tarvitse omalla rahalla maksaa vaan veronmaksajan, ei ole niin nuukaa onko kauppa ja kauppahinta ostajalle hyvät.

Eikä yllä oleva esimerkki ole edes ainoa lajissaan. Viime vuosina kun olen mediaa seurannut, aina kun herrat ovat epäiltyinä rötöksistä, löytyy syy, peruste tai ei ole näyttöä rikoksesta, ja syyttettä joko ei nosteta tai rangaistus on nimellinen. Usein poliitikko selviää "kantamalla poliittisen vastuun" eli eroamalla ja siirtymällä isopalkkaiseen johtajan asemaan jossain firmassa. Matti Vanhanen, Heidi Hautala, Ville Niinistö ja keitä sitä nyt on, ovat päässeet rötöksistään kuin koira veräjästä. Ja nyt Suomen armeijan nimettömiksi jääneet tuntemattomat sotilaat ovat liittyneet riveihin, ministeritasoa alempana osataan myös käyttää asemaa väärin.

Pahimmista väärinkäytöksistä ei edes mediassa paljoa kerrota, uskon että Ilkka Kanerva joutui eroamaan Tuksulle lähetettyjen tekstiviestien takia ihan näön vuoksi, jotta kansalle voidaan sanoa poliitikkojen joutuvan teoistaan vastuuseen.

Aikoinaan Kauko Juhantalo joutui oikeuteen koplauksistaan, tosin sai ehdollista eli pääsi ilman rangaistusta. Siitä on parikymmentä vuotta aikaa ja Veikko Vennamon "Rötösherrat kiikkiin"-lause oli voimissaan. Jossain välissä politiikka on muuttunut ja korkeaa valtaa käyttäviltä poliitikoilta ja virkamiehiltä ei enää vaadita korkeaa moraalia, kun he ovat "vain ihmisiä", Heidi Hautalaa lainatakseni.

torstai 5. joulukuuta 2013

SUOMEN ITSENÄISYYSPÄIVÄ 30. 11.

Otsikossa ei ole tahatonta virhettä, vaan Suomea itsenäiseksi julistettaessa vuonna 1917 oli vähällä ettei Suomen itsenäiseksi julistamista hyväksytty jo 30. marraskuuta 1917.

Itsenäisyys oli ilmassa loppuvuodesta 1917, porvarit pitivät tärkeänä länsivaltojen hyväksyntää ja bolsevikit eli kommunistit halusivat myös itsenäistä Suomea mutta säilyttää hyvät välit Venäjään.

Suomen senaatti eli hallitus, halusi hyväksyttää Suomen itsenäistymisen Suomen eduskunnassa 30.marraskuuta 1917, mutta pahaksi onneksi kyseessä oli eduskunnan viimeinen istuntopäivä ennen viiden päivän mittaista lomaa. Muitakin asioita eduskunnassa 30.11.1917 käsiteltiin ja itsenäistyminen olisi ollut päivän viimeinen päätös kansanedustajille. Päivä ja kansanedustajien lomalle lähtö olisi venähtänyt puolisen tuntia ylitöiksi, joten tuolloinen puhemies päätti lykätä Suomen itsenäistymistä loman jälkeiselle ajalle. Senaatti päätti tehdä Suomesta itsenäisen ilman eduskunnan hyväksyntää, mistä tuli lisää ongelmia.

Viisi päivää myöhemmin, 4. joulukuuta 1917 kansamme edustajien palattua levänneinä lomalta, senaatti ilmoitti eduskunnalle Suomen itsenäistyvän Venäjästä. SDPn kansanedustajat katsoivat senaatin käyttäneen valtaa, joka olisi kuulunut eduskunnalle ja ja jätti vastalauseensa senaatin toiminnasta.

Kaksi päivää myöhemmin, 6. joulukuuta vuonna 1917, Suomen itsenäistymistä Venäjästä vihdoin kösiteltiin eduskunnassa. Esitettiin, että kansanedustajat hyväksyisivät jo annetun Suomen itsenäisyysjulistuksen. Äänin 100 puolesta ja 88 vastaan, esitys Suomen itsenäistymisestä hyväksyttiin. Itsenäisyyttä Venäjästä ei sinällään vastustettu vastaan äänestäneen SDPn sisällä, mutta SDP ei halunnut Suomen julistautuvan itsenäiseksi ilman Venäjän hyväksyntää, kuten porvarit halusivat.

Joulukuun 6. vuonna 1917 Suomesta siis tuli itsenäinen valtio, mutta päivämäärä olisi voinut olla myös 30. marraskuuta samana vuonna. Kaipa isoa asiaa piti harkita ja jokainen meistä tietänee, miltä tuntuu olla töissä tai koulussa lomaa edeltävänä viimeisenä päivänä. Ei silloin jaksa töitä miettiä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja onnea Suomelle! Seuraava juhlapäivä ollee se, jolloin jätämme kehnosti toteutetun Euroopan Unionin.

maanantai 2. joulukuuta 2013

EURAASIAN UNIONI

Venäjä on viime aikoina pyrkinyt luomaan Euroopan Unionin vastineen lähinnä entisen Neuvostoliiton maista. Mukaan tosin havitellaan myös nykyisin EUhun kuuluvia Kreikkaa ja Kyprosta, jotka ovat kreikkalaiskatolisia maita kuten Venäjäkin. Onpa heitetty ajatus jossa Venäjään kuuluneet tai siihen läheisessä suhteessa olevia maita myös otettaisiin mukaan. Esimerkkeinä on mainittu Suomi, Unkari, Tshekki, Bulgaria, Vietnam, Mongolia ja jopa Kuuba sekä Venezuela.

Ajatus ei kuitenkaan ole venäläisten, eikä Vladimir Putinin, joka asiaa on viime aikoina ajanut. Idean heitti Kazakstanin presidentti Nursulta Nazarbajev puheessaan Moskovan yliopistolla vuonna 1994.

Euraasian Unioni on edennyt idea-asteelta käytäntöön; Euraasian talousalue aloitti toimintansa vuoden 2012 alusta ja Euroopan komissiota mukaileva Euraasian komissiota kaavaillaan.

Euraasian Unionista suunnitellaani Euroopan Unionin tyyppistä yhteisöä, jossa venäjä olisi yhteistyön kieli. Ilmeisesti EUssa toistaiseksi käytössä olevaa tapaa yli 20 virallisesta kielestä ei toteutettaisi. Epäilemättä kustannustehokkaampi käytäntö kuin EUn käännös- ja tulkkausrumba.

Lännessä Euraasian Unionia pidetään uutena Neuvostoliittona ja sitä vastustetaan. Osasyynä on epäilemättä se, ettei USAlle ja EUlle haluta kilpailijoita. Tilannehan saattaisi kehkeytyä uudeksi kylmäksi sodaksi maailman herruudesta idän ja lännen välillä.

Jo pitempään on puhuttu Idän noususta uudeksi maailman johtavaksi alueeksi Lännen sijasta, johan Lännen aikaa onkin kestänyt 500 vuotta. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Ehkäpä Suomen kannattaisi harkita hyppäämistä uppoavasta Euroopan Unionista Euraasian Unioniin. Kehitys tulevaisuudessa tapahtunee Aasian maissa ja mahdollisesti Venäjällä. Itse kannatan kansallisvaltioita, jotka tekevät yhteistyötä itsenäisinä valtioina, mutta jos se ei ole vaihtoehto niin Euraasian Unioni saattaisi olla Euroopan Unionia parempi, tai ainakin vähemmän paha, vaihtoehto. Jos Suomi olisi nyt itsenäinen valtio, tipahtaisimme jompaan kumpaan unioniin ajan myötä, pitäisi vain valita pienempi paha.

Aika jolloin Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan 1800-luvulla oli suomalaisille kulta-aikaa; maa ja talous kehittyi 60 vuodessa enemmän kuin 600 vuodessa Ruotsin osana. Ehkä hyvät ajat voisivat tulla takaisin. On totta, että autonomian loppuaika oli riitaisa, koska jotkut venäläiset valittivat Suomen erityisasemasta Venäjän valtakunnassa, mutta eivätpä kaikki suomalaiset nykyään sulata Ahvenanmaan erityisasemaa Suomen tasavallassa. Koulussa minulle opetettiin, että luotaessa Ahvenanmaan autonomiaa, mallina oli Suomen autonomia 1800-luvulla.