KRYPTOVALUUTTA SUOMEN MARKKA

Ihmiskunta on käyttänyt käteistä rahaa jo 2600 vuotta ja Suomellakin oli oma valuutta, markka, vuosina 1863-2001. Käteinen raha eli kolikot ja setelit ovat kuitenkin pikkuhiljaa katoamassa. Lähes kaikki maksavat suurimman osan maksuistaan maksukortilla tai tilisiirtoina virtuaalisesti, jolloin käytettävä raha on vain bittejä tietokoneella. Syy käteisen katoamiseen on kortin käyttämisen helppous ja pimeän talouden vaikeuttaminen.

2000-luvulla on ilmestynyt useita kryptovaluuttoja, jotka ovat olemasssa ainoastaan bittiavaruudessa ja joita yhteiskunta ei pysty valvomaan. Nämä krypto- tai virtuaalivaluutat ovat usein hämärämiesten bisneksiä ja niissä on suuri riski,sillä kryptovaluutan arvoa ei takaa mikään keskuspankki, kuten ns. "normirahassa".  Luonnollisesti suuri riski merkitsee myös suurta tienausmahdollisuutta.

Tässä olisi hyvä liikeidea Suomen pankille. Pankki loisi uuden, luotettavan kryptovaluutan ja takaisi sen arvon. Käteinen on katoamassa ja euro romahtaa ennemmin tai myöhemmin ja molempiin on syytä varautua. Esimerkiksi vanha Suomen markka, jonka arvon Suomen pankki takaisi, olisi erinomainen varavaluutta euron katoamisen varalta. Siirtyminen kokonaan virtuaalivaluuttaan on myös helpompi, kun luotettava ja kokeiltu käytäntö on olemassa, mikäli euro ihmeen kautta jatkaisi olemassaoloaan Suomen valuuttana.

Luotettu kryptovaluutta Suomen markka olisi myös oiva sijoituskohde, joka toisi rahaa yhteiskunnan kassaan.

Suomen markka takaisin muodossa tai toisessa.

POSTE RESTANTE MAKSUTTOMAKSI

Vuodesta 1638 toiminut Ruotsin kuninkaan perustama Suomen postilaitos muuttui jo vuosia sitten liikeyritykseksi. Tämä merkitsee sitä, että Posti haluaa rahaa palveluistaan myymällä tuotetta eli postinjakelua, eikä tarjoa palvelua.

Uusin idea Postilla on muuttaa ikivanha poste restante- järjestelmä maksulliseksi. Lähetettäessä postia poste restanteen, lähetykseen ei merkitä vastaanottajan osoitetta vaan vastaanottajan nimi, postinumero ja postitoimisto. Vastaanottaja käy sitten hakemassa postitoimistosta hänelle tulleen postin.

Maaliskuun alusta poste restante- postin noutaminen maksaa 3,10 euroa kerralta. Jos postia ei ole tullut, maksua ei mene.

Suomessa on noin 7000 asunnotonta ja läheskään kaikilla ei ole käytössään muita postiosoitteita kuin poste restante. Reilut kolme euroa ei kuulosta paljolta, mutta jos on vain pienet tulot tai ei tuloja lainkaan, summa merkitsee valintaa ruuan ja postin välillä. Tuolla 3,10 eurolla saa esimerkiksi noin 15-20  pussia makaroonia.

Mielestäni poste restante-järjestelmän tulee pysyä maksuttomana. Asunnottomille tarjottu palvelu tuskin Postia vararikkoon ajaa. Mikäli Posti ei halua tai pysty antamaan ilmaista poste restante- palvelua, esimekiksi asunnottomien tukikeskukset voisivat vastaanottaa asunnottomien postin ja niitten asiakkaat hakisivat postinsa sieltä.

Olisi ikävä tilanne, jos esimerkiksi Kela lähettäisi kirjeitse päätöksen asuntotuesta ja koti asunnottomalle olisi käden ulottuvilla, mutta päätös jää saamatta, koska kodittomalta puuttuu reilut kolme euroa.

Asunnottomien postin saaminen on järjestettävä jotenkin; joko Posti pyörtää päätöksensä tai ehdotukseni mukaisesti asunnottomien tukikeskukset ottavat myös postitoimiston roolin.

SUOMEN SISÄLLISSODAN PYHIMYS

Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.

Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".

Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.

1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.

Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin  munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.

Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.

Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.

Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.

Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".

Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.

Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.

Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.

Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.

Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.

Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.

Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:

- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana

Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).

Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.

Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.