SUOMEN KULTAVARANNOT

Suomen Pankin tiedote Suomen omistaman kullan sijainneista vuonna 2013.

Suomen Pankin kullan sijaintimaat
Tiedotteet  Tiedote nro 26  keskiviikko 30.10.2013, 13.00

Suomen Pankilla on varannossaan 49,035 tonnia kultaa. Sen arvo markkinahintaan 25.10.2013 oli 1 559 miljoonaa euroa.

Suomen Pankki on vahvistanut varannossaan pitämänsä kullan nykyiset säilytysjärjestelyt. Saatuaan suostumuksen säilyttäjäkeskuspankeilta Suomen Pankki on päättänyt julkaista kullan sijaintipaikat. 

Kultaa säilytetään maantieteellisesti hajautettuna keskuspankeissa. Suomen 

Pankin kullasta 51 % on säilytyksessä Isossa-Britanniassa (Bank of England), 

20 % Ruotsissa (Sveriges Riksbank), 

18 % Yhdysvalloissa (Federal Reserve Bank of New York), 

7 % Sveitsissä (Schweizerische Nationalbank) ja 

4 % Suomessa (Suomen Pankki).

VARAUTUJA EI YLLÄTY

Taannoinen koronan ilmestyminen Eurooppaan sai ihmiset ostamaan kaupoista hyllyt tyhjiksi. Ihmiset eivät luottaneet, että kauppoihin saataisiin välttämättä uutta tavaraa ostettujen tilalle. 

Tätä kutsutaan varautumiseksi.

Jokainen ihminen on varautuja jollain tavalla. Käytännössä kaikilla on vakuutus, jota ei haluta joutua käyttämään tai flunssalääkettä lääkekaapissa. Kodin vara-avain on esimerkiksi naapurilla tai läheisellä siltä varalta, että avain roskia viedessä unohtuu eteisen pöydälle. Jos laatikoista löytyy varapatterit television kaukosäätimeen, että television katselu jatkuisi myös kaupan ollessa kiinni tai jos lompakossa tai käsilaukussa on kondomi flaksin varalta, olet eräällä tapaa varautuja.

Nykyisessä kielenkäytössä varautujalla tarkoitetaan henkilöä, joka varautuu yhteiskunnan häiriöihin pitämällä esimerkiksi ruokaa ja juomaa kotivarana. Vanhemmille ikäpolville sana ”varautuja” on vieras, mutta heille varautuminen usein on normaalia toimintaa. Tämä periytyy Suomen maaseudulta, jossa ruoka piti käydä kalastamassa, metsästämässä tai keräilemässä ilman taetta saaliista ja jos ei oravan lailla pitänyt elintarvikkeita kellarissa, joutui näkemään nälkää.

Varautumista usein pidetään survivalismin synonyyminä. Eroja kuitenkin on, survivalismiin kuuluu olennaisena osana epäluottamus vallanpitäjiä kohtaan ja jopa vallanpitäjien pitämisenä vihollisena. 

Myös yhteisöllisyys kuuluu survivalismiin. Internet on pullollaan erilaisia ja erimaalaisia survivalistien foorumeita ja ainakin Yhdysvalloissa survivalistit ovat perustaneet omia kaupunkejaan maaseudulle yhteiskunnan romahduksen varalle. Varautuja taas on yksityinen kansalainen, joka elää hissukseen ja omin voimin sekä usein äänestää ja luottaa yhteiskunnan hyvyyteen.

Jokainen meistä on siis varautuja, jollain tavalla. Etukäteen ostettu paketti kipulääkettä, muutama pussi makarooneja, säilykkeitä tai kaapissa lähdevettä varmuuden vuoksi tekee ihmisestä varautujan.

Viranomaisten suositus ja yleisesti hyväksytty periaate on, että yksityisen kansalaisen tulisi pärjätä omillaan 72 tuntia eli kolme vuorokautta tilanteessa, jossa kaupasta ei saa ruokaa, vedentulo on keskeytynyt, lämmitys poikki ja kotoa ei voi poistua ulos kolmeen vuorokauteen.

Tämä ei ole lainkaan mahdoton tehtävä. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija ja tietää, mitä ja paljonko tarvitsee selvitäkseen. Tilanteen ollessa päällä on helposti liian myöhäistä alkaa kerätä varastoja kauppojen tyhjentyessä ja hintojen noustessa. Jos kerran varastoja pitää olla, ne on paras hankkia nyt ja katsella kriisin iskiessä muitten panikointia kaupoissa tyydytystä tuntien.

Yleinen suositus 72 tunnin ns. ”bug-in”- tilanteeseen on seuraava:

-kotoa tulisi löytyä ruokaa ja vettä koko perheelle ja kotieläimille kolmeksi päiväksi. Ruuan tulee olla hyvin säilyvää ja syömäkelpoista ilman lämmitystä ja valmistusta. Vettä voi varastoida vesihanasta säiliöihin ja astioihin tai ostaa kaupasta esimerkiksi lähdevettä useita pulloja. Veden pitkäaikaiseen varastointiin tarvitaan kaupoista löytyviä säilytysaineita.

-ruuan lämmitystä varten sähkökatkon aikana tarvitaan retkikeitin, takka tai nuotiopaikka polttoaineineen. Lämmin ruoka on moraalinkohottaja ja tekee 72 tunnin selviytymisestä vähemmän ikävää.

-peittoja, huopia ja lämpimiä vaatteita.

-kynttilöitä, öljylamppuja, taskulamppuja tai vastaavia korvaavia valonlähteitä. Myös polttoaine ja patterit lamppuihin.

-tulitikkuja

-patterikäyttöinen radio, jotta kykenee kuulemaan viranomaisten tiedotukset sähkökatkon aikana. Myös kännykkään tai tietokoneeseen nykyaikana on hyvä olla varavirtalähde, mahdollisuuksien mukaan.

-lääkkeet, sekä normitilanteessa tarvitsemansa että kipu- ja flunssalääkkeitä.

-jonkinlainen korvaava WC-systeemi on hyvä miettiä etukäteen.

-paras tapa suojella varastojaan ja siten perhettään ryöstäjiä vastaan on OPSEC-periaate eli älä kerro, että sinulla on suuria ruokavarastoja, edes tilanteen ollessa normaali. Sama suomeksi: ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön.”

Nämä ohjeet ovat yleisiä ja jokainen voi muokata niitä tarpeensa mukaan. Toinen varastoi hanhenmaksapalleroita sekä muita lempiruokiaan ja joku toinen taas laskee tarkkaan ruuan kaloreita, löytääkseen parhaan elintarvikkeen selviytymisen kannalta. Monilla myös raha rajoittaa varautumista, mutta hernekeitto- tai papupurkit ovat edullista ruokaa.

Yhteiskunnan häiriö, oli se sitten mellakka, laaja sähkökatkos, epidemia, yleislakko, myrsky tai mikä tahansa, ei välttämättä mene ohitse 72 tunnissa. Jossain vaiheessa ihmisten on tultava ulos etsimään lisää elintarvikkeita ja läheisiään. Silloin myös kotoa lähteminen turvallisemmille seuduille tulee ajankohtaiseksi. Survivalisteilla on käytössään termi ”Bug-Out-Location” eli BOL. Tämä tarkoittaa mitä tahansa etukäteen mietittyä kohdetta, johon vetäydytään odottamaan tilanteen tasaantumista. Suomessa ensimmäisenä mieleen tulevat sadat tuhannet Suomen kesämökit, joihin voi evakuoida itsensä. BOL voi myös olla tuttu leiripaikka kansallispuistossa tai kaupungissa jokin omaa kotia parempi paikka pärjätä. Kaupungit tosin helposti muuttuvat kuolemanloukuiksi veden ja ruuan puutteen vuoksi pitemmän kriisin aikana.

Selvittyään 72 tuntia, yhteiskunnalla on todennäköisesti omat suunnitelmansa jatkosta ja silloin kansalainen toimii tilanteen mukaan. Jos pärjää itse, se on hyvä ja jos tarvitsee apua, yhteiskunta voinee auttaa.

Varautuminen ja sen astetta ammattimaisempi muoto survivalismi, auttavat selviämään kriisitilanteissa. Jokaisen suomalaisen tulisi ajatella omaa ja läheistensä tulevaisuutta pitämällä 72 tunnin kotivaraa. Tai edes jotain kaapin pohjalla. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei ole kiveen hakattu. Täälläkin tulee häiriöitä ja kriisitilanteita, vaikka postapokalyptinen MadMax- maailma ei olekaan ihan nurkan takana.

EI ISIS-TERRORISTEJA SUOMEEN

Euroopan maat miettivät, mitä tehdä murskattuun Islamilaiseen Valtioon muuttaneille asukkailleen ja näitten lapsille, jotka ovat asuneet Syyrian ja Irakin alueilla olleessa valtiossa koko ikänsä, tai eivät muista muualla olleensakaan.

Suomen ei pidä vastaanottaa Islamilaisesta Valtiosta tulijoita, vaikka he olisivatkin Suomesta lähteneet. He ovat valinneet lähteä Suomesta maahan, joka katsoo olevansa sodassa Suomen kanssa ja joko palvelleet Islamilaisen Valtion armeijassa tai tukeneet sen sotatoimia siviilityöntekijöinä. Koska Suomi on käytännössä, joskaan Suomen hallitus ei sitä myönnä, sodassa islamismia ja Islamilaista valtiota vastaan, Isiksen joukoissa taistelleet ja sen sotatoimia tukeneet Suomen kansalaiset ovat syyllisiä maanpetokseen. Mikäli he tulisivat Suomeen, heidät tulisi asettaa syytteeseen maanpetoksesta ja mahdollisista sotarikoksista.

Islamilaisen Valtion loppu ei tarkoita loppua vuodesta 2001 jatkuneelle Sodalle terroria vastaan, johon Suomi on osallistunut sodan osapuolena vuodesta 2002, jolloin suomalaiset sotilaat lähtivät Afganistaniin "rauhanturvaajan" nimikkeellä.

Isiksen joukoissa olleet Suomen entiset asukkaat eivät luovu islamista ja mielipiteistään Islamilaisen Valtion kaaduttua, vaan jatkaisivat taistelua Suomesta käsin ja Suomessa, mikäli heidät tänne päästetään.

Suomen laki on tulkinnan varainen eli voimme tulkita lakia niin, että muuttamalla Suomen viholismaahan ja palvelemalla sitä, Islamilaiseen Valtioon muuttaneet ovat luopuneet Suomen kansalaisuudesta ja menettäneet oikeuden palata Suomeen.

Niin sanotut "Isis-lapset", jotka eivät itse ole valinneet lähteä Suomesta Islamilaiseen Valtioon, ovat usein monikansallisista perheistä, jolloin heillä on toisen vanhempansa kautta oikeus jonkin muun maan kansalaisuuteen. He ovat asuneet ja kasvaneet Islamilaisessa Valtiossa, eikä ole mitään syytä päästää "Isis-lapsiakaan" Suomeen; maahan jota eivät tunne ja jossa he ovat vieraan kulttuurin alla. 

Suomen velvollisuus on suojella suomalaisia, ei vihollisen kätyreitä.

SUOMEN SISÄLLISSODAN PYHIMYS

Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.

Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".

Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.

1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.

Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin  munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.

Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.

Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.

Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.

Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".

Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.

Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.

Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.

Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.

Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.

Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.

Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:

- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana

Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).

Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.

Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.

ARMEIJAMUSEO OULUUN

Oululla on pitkät sotilasperinteet, jo vuonna 1590 perustettiin Oulujoen varteen linna, jonka ympärille muodostui 1600-luvun alkuun mennessä Oulun kaupungin itu. Oulussa on taisteltu ja täällä ovat kymmenet tuhannet miehet Suomesta ja muualta suorittaneet asepalvelusta sodan ja rauhan aikana.

Tätä historiaa tulee vaalia ja sitä ei pidä unohtaa, vaikka osa muistoista on ikäviä kuten Oulun taistelu suomalaisten kesken sata vuotta sitten. Ouluun tulisi perustaa erityinen armeija- tai sotilasmuseo muistamaan Oulun sotilas- ja sotahistoriaa. Jos Suomen osalta sodat on sodittu, niin armeijamuseolle olisi tarvetta ja jos taas uusi sota aikanaan syttyy, on hyvä muistuttaa oululaisia että ennenkin on kovista paikoista selvitty ja elämä jatkunut. Aineistoa museoon löytyy runsaasti Pohjois-Pohjanmaan museon varastoista, jolla ei ole voimavaroja asettaa sotilasesineitä laajemmalti esille.

Oululainen kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps), ehdotti vuonna 2013 saksalaisten vuonna 1942 rakentaman upseerikerhon, myöhemmän Tuiran paloaseman avaamista Pohjolan sotamuseona. Idea torjuttiin tuolloin, mutta asiaa sietäisi miettiä uudemman kerran. Alppilan Alppimajassa ovat toimineet Saksan ja Suomen puolustusvoimien upseerikerhot ja Karjalasta sodan takia evakuoitujen siirtokarjalaisten kulttuuritalo. Perinteitä sota-ajoille rakennuksella siis on.

Sota ja armeija kiinnostavat muun muassa turisteja. Armeijamuseolla olisi potentiaalia varsinkin saksalaisten ja itävaltalaisten turistien kohteena. Asun itse alueella toista kertaa ja vuosien mittaan on useampikin turisti minulta kysellyt missä saksalaisten entinen varuskunta-alue on. 

Alppimajalla on nyt muuta kulttuurikäyttöä ja myöskin muut paikat armeija- tai sotilasmuseolle käyvät, mutta tärkeintä on ettei Oulu unohda menneisyyttään ja ottaa irtoeurot turistien taskuista.

NATOTTAAKO?

Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Hannu Himanen haluaa uudessa kirjassaan Suomen liittyvän NATO:on "pian, ilman kansanäänestystä ja vaikka ilman Ruotsia". Himasen mukaan Suomi on jo Venäjälle NATO-maa, joka on yhteistyössä Pohjois-Atlantin liiton kanssa, mutta jolla ei ole muodollisia turvatakuita.

Suomea viedään NATOn jäseneksi, se on selvä ja jäsenyys on vain ajan kysymys. Ajatusta NATO:on kuuluvasta Suomesta juntataan suomalaisten tajuntaan, niin voimalla, että en usko olevani ainut joka ajattelee "liitytään sitten NATO:on niin loppuu tämä saatanan vinkuminen. Parempi kertarytinä ja ehkä jopa Iso Rähinä kuin jatkuva kitinä". Loppuisi ainakin herrojen Natokiimainen korskeaminen ja päästäisiin rauhassa seuraamaan Idolseja tai jotain urheilua. (huom. sarkasmi)

Itse uskon että NATO:on liittyminen tietää sotaa Venäjää vastaan. Vähintään kylmää sotaa, ellei kuumaa taisteluineen Karjalassa ja Raatteentiellä kuten aiemminkin.

Kylmä tai kuuma sota; Suomi kärsii ja häviää. Kylmässä sodassa Suomelle elintärkeä Venäjänkauppa tukahtuu ja kuumassa taistelut tullaan käymään Suomessa, joko viimeisessä Natomaassa ennen Venäjää tai ensimmäisessä Natomaassa Venäjältä länteen. Sillä ei ole väliä kumpi hyökkää ensin; voittaja kirjoittaa historian ja tulevan sodan historiassa voittaja kertoo joutuneensa ensin hyökkäyksen kohteeksi tai olleensa pakotettu tekemään ennaltaehkäisevän hyökkäyksen torjuakseen häviäjän valmisteleman hyökkäyksen.

Suomi on erehtymättä useita kertoja onnistunut olemaan häviäjän puolella jokaisessa käymässään sodassa läpi historian. Viimeksi taisimme olla voittajan puolella osana Ruotsia sodassa Tanskaa vastaan 1670-luvulla. Suomella ei ole sodan voittamisen kulttuuria ja häviäminen; torjuntavoitot, hopeamitalit ja pistesijat ovat tuttuja myös liike-elämästä, Euroviisuista ja urheilusta.

Kyllä me sotia osaamme, ainakin voittaa taisteluita, mutta sodan voittaja ei ole sama kuin taistelun voittaja. Myös tulevassa sodassa olemme häviäjän puolella, tämänhetkisen tiedon mukaan Naton mutta jos tilanne jyrkästi muuttuu voi se olla Venäjäkin. Suomi ei pysty voittamaan sotaa.

Olkoon voittaja meille armollinen.

LAATTA LYSEON SEINÄÄN

Pokkitörmällä sijaitseva Oulun lyseon lukio on vaikuttanut Oulun ja Suomen historiaan monella tavalla. Paikalla on sijainnut merikoulu ja Lyseo on kasvattanut kolmekin Suomen presidenttiä, joukossa rauhannobelisti Martti Ahtisaari.

Lyseon rakennuksen seinässä näkyvät Talvisodan pommitusten jäljet, mutta se ei ole ainut kerta jolloin Oulun lyseo on ollut sotanäyttämönä.

Parin päivän ajan vuoden 1918 Kansalaissodan aikana valkoiset suojeluskuntalaiset olivat piiritettynä Tuomiokirkon alueella ja Lyseon rakennuksessa punaisten vallankumouksellisten saartaessa heitä ulkopuolelta. Helmikuun alkupäivinä 1918 punaiset pitivät hetken valtaa Oulussa ja taistelivat venäläisten avuilla Vaasan hallituksen puolella olevaa Oulun suojeluskuntaa vastaan.

Pari päivää ja yhden yön kestänyt oulun lyseon piiritys päättyi eversti Tunzelman von Adlerflugin johtaman avustusretkikunnan saapumiseen, Oulun valtaukseen ja punakaartilaisten vangitsemiseen Raatinsaaren vankileiriin. Taistelussa kuoli noin 60 suomalaista ja venäläistä.

Suomella on rikas sotahistoria ja Oululla on siinä osuutensa. Ehdotan laatan asettamista Lyseon seinään presidenttien, merikoulun ja Lyseolla Talvisodassa kaatuneen tanskalaisen vapaaehtoisen laattojen jatkoksi.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden jatkoksi tulee Kansalaissodan 100-vuotismuistovuosi ja Lyseolla käyty taistelu tulisi muistaa osana sitä.