torstai 30. tammikuuta 2020


AMMATTIYHDISTYKSIÄ TARVITAAN YHÄ

Juuri alkanut lakkosuma, jonka uskotaan laajenevan, on saanut pinnalle kysymyksen tarvitaanko ammattiyhdistyksiä vielä 2020-luvulla. Ammattiyhdistysliike kamppaili työntekijöille 1800-luvun lopulta alkaen mm. tapaturmakorvauslain, vuosiloman, työehtosopimuslain ja yleisen työajan. Myös lapsilisät ja kansaneläke ovat ammattiyhdistysten saavutuksia.Ammattiyhdistysliikkeen viime vuosien aikaansannoksia ovat esimerkiksi irtisanottujen oikeus työterveyshuoltoon ja irtisanomisehtojen heikennyksen torjuminen.

Vastaus kysymykseen, tarvitaanko ay-liikettä 2000-luvulla on jyrisevä "kyllä". Työnantajat ovat järjestäytyneet ja siksi myös työntekijöitten tulee sitä olla. Työnantaja on aina vahvemmassa asemassa neuvoteltaessa yksittäisen työntekijän kanssa ja ilman ammattiyhdistysten joukkovoimaa, työntekijää pissitään aina linssiin. 

Mikäli joku on sitä mieltä, että ammattiyhdistystä ei tarvita, "koska mitään ei kuitenkaan satu" ja "meillä on lait työntekijän turvana", niin tämä on väärä ajattelutapa. Jos työnantajan kanssa menevät sukset ristiin, liitto tukee jäsentään. Yksinäinen työntekijä taas on voimaton työnantajajärjestöjen tukemäa pomoa vastaan. 

Ammattiliiton jäsenyys on kuin vakuutus, jos liiton turvaa ei tarvitse, niin hyvä mutta jos tarvitsee, se on hyvä olla olemassa.

Ammattiyhdistysliike sai aikaan lait ja oikeudet, jotka työntekijöillä nyt on. Ilman ammattiliittojen voimaa nämä lait saatetaan muuttaa työntekijälle haitallisiksi ja oikeudet menettää. Työnantaja ei ajattele työntekijän etua, paitsi jos se on hänelle tai yhtiölle eduksi. 

Miettikää miksi työnantajat haluavat murentaa ammattiyhdistysten joukkovoiman, vastaus on koska ammattiyhdistyksiä tarvitaan yhä 2020-luvulla. Ilman ammattiliittoja työnantajapuoli määrää yksin työehdot ja palkat. Työpaikan vaihto ei auta työntekijää, koska samat työnantajajärjestöjen määräämät ehdot pätevät kaikissa työpaikoissa.


tiistai 28. tammikuuta 2020

KELLOKORTIT KOULUIHIN

Suomalainen koulu on tutkimusten mukaan maailman paras ja se on jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä. Kirjanpito läsnä- ja poissaolevista oppilaista ei kuitenkaan ole muuttunut kymmeniin vuosiin.

Vielä 2020-luvun kynnyksellä opettaja manuaalisesti katsoo luokkaansa ja merkitsee poissaolijat tai pitää nimenhuudon, mikäli ei osaa oppilaitaan ulkoa.

Tämä ei ole teknologiamaa Suomen arvoista. Ehdotan, että kouluihin otetaan käyttöön työmaailmasta tuttu kulunvalvonta- eli kellokorttisysteemi. Oppilas siis muovisella kortilla leimaa itsensä sisään ja ulos koulusta ja tunnilta. Näin olisi helppo pitää silmällä oppilaitten koulussakäyntiä ja puuttua poissaoloihin. Uskon myös vahingonteon vähenevän, kun luokkiin, sosiaalitiloihin ynnä muihin täytyy leimautua sisään ja ulos.

Korttin voi myös muokata toimimaan lisäksi vaikkapa oppilaan Kela- tai henkilökorttina, kirjastokorttina, bussikorttina tai vastaavana. Kortin ei välttämättä tarvitse edes olla kortti, myös esimerkiksi asian ajava, koululaisille jaettava älysormus saattaisi olla luova ratkaisu.

Koulua ollaan kehittämässä yhä enemmän itseopiskelun ja omaehtoisen koulunkäynnin suuntaan. Tulevaisuudessa yhä harvemmalla oppitunnilla on mukana opettaja fyysisesti. Koulujen kulunvalvonta- tai kellokorttijärjestelmä antaa paremmat mahdollisuudet pitää silmällä oppilaitten opiskelua ilman opettajan haukansilmää.

perjantai 24. tammikuuta 2020

KEHITYSAPUAATELI KANSAN PARIIN

Suomi on kunnostautunut maailmalla kehitysavun antajana, sellaista maailman kolkkaa ei olekaan, jossa suomalaisia ei ole ollut kehitysaputöissä. Nytkin Suomen hallitus aikoo taata Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen velkoja lähes 25 miljoonan edestä, mikä sekin on osa Suomen kansainvälistä avustustyötä.

Suomalaiset ovat olleet kehittämässä maailman köyhiä maita jo puoli vuosisataa, ja median mukaan kehitysaputyöntekijät elävät herroiksi kohdemaissaan. Heillä on omat vartioidut asuinalueensa, joissa on pohjoismaista tasoa olevat talot, uima-altaat ja puutarhat,lisäksi näistä huolehtivat veronmaksajan palkkaamat paikalliset palvelijat puutarhureineen ja kotiapulaisineen. Kaiken huipuksi kehitysaputyöntekijöillä ei ole työstään vastuuta vaan jokainen kehitysapuprojekti onnistuu aina lopputuloksesta riippumatta. Ainakaan media ei vuosikymmenten mittaan ole kertaakaan kertonut kehitysapuprojektin epäonnistuneen. 

Joku voisi kuvitella kehitysaputyöntekijöitten tekevän työtään aatteesta ja halusta auttaa. Mutta näin ei ole, kehitysaputyöntekijät ovat kovapalkkaisia, koulutettuja ihmisiä, joille maksetaan Suomen palkat ja sosiaaliedut.

Ehdotan, että Suomi muuttaa politiikkaansa ja suomalaiset kehitysaputyöntekijät asutetaan paikallisväestön joukkoon samalla palkalla. Perusteluni on, että näin saataisiin laskettua Suomen kehitysapumiljoonia, kun palkka- ja majoituskustannukset laskevat. Suomen oma talous on kuralla ja Suomessa asuvien suomalaisten edun tulee olla etusijalla ja rahat käyttää Suomen kehittämiseen.

Tällä hetkellä suomalainen kehitysapuaateli elää juuri samanlaista elämää uima-altailla kuin brittiläiset siirtomaavirkailijat ennen kuin siirtomaat itsenäistyivät. Esimerkiksi afrikkalaisen maan asukkaan kannalta mikään ei ole muuttunut, vaan hän edelleen kantaa valkoiselle drinkkejä ja siivoaa valkoisten koteja. Tämä ei voi olla kehitysavun tarkoitus ja herättää pahaa verta paikallisissa asukkaissa. Kehitysaputyönteijöitten tulee jalkautua avutettaviensa pariin saadakseen tehokkuutta toimintaansa.

Suomen halutaan nostavan kehitysapumäärärahat 0,7% valtion budjetista, mutta kukaan ei kysy, mitä rahoilla on tarkoitus tehdä tai varsinkaan saada aikaan. Summaa nostetaan, ja vasta sitten mietitään mihin rahat laitetaan,.

Rahanjakoa järkeistämällä saadaan vähemmällä rahalla enemmän aikaan. Ylellisen elämän kustantaminen kehitysapuaatelille ei kuulu kehitysapubudjettiin. Ne, jotka haluavat auttaa, maksakoon omasta pussista elämisensä kuten Suomessa työtä tekevät suomalaiset.

Suomi ei ole puolessa vuosisadassa saanut mitään pysyvää kehitysavulla aikaan ja silti rahaa rahdataan gepardihattuisten miesten varastettaviksi ja herrasväen elättämiseen. Suomen on joko korjattava kehitysavun virheet tai lakattava maksamasta kehitysapua.

perjantai 10. tammikuuta 2020


KYMMENES RISTIRETKI

Syyskuun 11. vuonna 2001 islamistinen al-Qaida hyökkäsi New Yorkiin ja Washingtoniin kaappaamillaan lentokoneilla. Tämä merkitsi terrorismin vastaisen sodan alkua.

Sota terroria vastaan ei ole ensimmäinen kerta, jolloin kristitty Länsi taistelee islamismia vastaan. Tuhat vuotta sitten kristityt eurooppalaiset vapauttivat ja pitivät hallussaan Jerusalemia ja nykyisen Israelin aluetta lähes 200 vuoden ajan. 1096-1291 käydyt yhdeksän ristiretkeä päättyivät kristittyjen tappioon ja islamismin leviämiseen.

Nykyinen kristityn Lännen ja islamismin kamppailu on kymmenes ristiretki islamismin valloituspyrkimysten torjumiseksi ja se päättyy toisen täydelliseen tappioon ja toisen täydelliseen voittoon. Tasaveroinen yhteiselo kristittyjen ja islamistien kesken ei ole mahdollista. Tasaveroinen asema antaisi hävinneelle mahdollisuuden kerätä voimia  ja johtaisi vain uuteen kamppailuun.
Islamismi on ajettiin pois Espanjasta vuonna 1492 ja islamistien hyökkäykset Eurooppaan on torjuttu vuosina 732, 1529 ja 1683. Myös nyt käytävä kamppailu päättyy Lännen voittoon ennemmin tai myöhemmin Lännen teknisen etumatkan vuoksi.

Islamismi voidaan ja tulee pysäyttää Euroopan rajalle.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

ASEKAUPALLA SUOMI NOUSUUN

Kansainvälinen asekauppa on eräs maailman suurimmista bisneksistä. Suomi taas on lähes koko historiansa ollut köyhä maa ja nytkin olemme vuosikymmenen olleet taloudellisessa kurimuksessa. Asekauppa olisi erinomainen keino paikata Suomen taloutta ja tuoda Suomelle vaikutusvaltaa kansainvälisessä politiikassa.

Suoen aseteollisuus on pientä, mutta hyvälaatuista ja suomalaisille aseille olisi kysyntää maailman kriisialueilla. Suomalaisia Valmet-rynnäkkökiväärejä on jo käytössä muun muassa Libyassa ja Pohjois-Irlannissa, mutta asekaupan hyödyt ovat menneet ulkomaisille välittäjille.

Luopumalla asekauppaa koskevista rajoituksista ja kehittämällä Suomen aseteollisuutta voisimme ansaita miljardeja aseistamalla sotaa käyviä maita ja järjestöjä. Asekauppa toisi myös Suomelle ulkopoliittista arvovaltaa, sillä Suomi voisi esimerkiksi myydä sodan X osapuoli A:lle aseita halvemmalla kuin sodan osapuoli B:lle jolloin A;n voitto olisi todennäköinen ja Suomi näin vaikuttaisi sodan lopputulokseen.

Suurvallat tekevät menestyksekästä politiikkaa asekaupalla ja tosiasia on, että asekauppiasta kaikki kuuntelevat aina ja rauhantekijää kuunnellaan vain, jos se ei haittaa bisneksiä. Esimerkkinä voin käyttää naapuriamme Ruotsia; joka on iso tekijä kansainvälisessä asekaupassa. Ruotsilla on myös paljon suurempi vaikutusvalta maailman politiikassa kuin Suomella. Sattumaako? Enpä usko. 

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, aseilla saadaan rauha aikaan tehokkaammin kuin neuvotteluilla.

Ajatukseni on epäilemättä nihilistinen ja kyyninen, mutta omasta mielestäni Suomen tulee pitää huolta omasta kansastaan ja siihen tarvitaan rahaa sekä vaikutusvaltaa. Asekauppa toisi Suomelle kumpaakin.