ELINKAUTISISTA ELÄMÄN PITUINEN
Suomen
rikoksien rangaistuskäytäntöjä pidetään syystä rikollisia suosivina.
Jokaiseen tapaukseen löytyy jokin syy lieventää, lyhentää tai alentaa
rangaistusta. Tiettävästi vain pari prosenttia vankeusrangaistuksista on
yli kahden vuoden mittaisia ja moni vankeus määrätään ehdollisena, eli
käytännössä ei joudu vankilaan ja jää ilman rangaistusta.
Lyhyet
tuomiot olisivat kelpo juttu, mikäli rikokset olisivat lieviä mutta
tavaksi on tullut antaa törkeistäkin väkivaltarikoksista lyhyitä ja
usein ehdollisia tuomioita. Lyhyitäkin tuomioita lyhennetään lomilla,
ehdonalaiseen pääsyllä ja ennenaikaisella koevapaudella, joitten aikana
osa vangeista tekee uusia rikoksia.
Elinkautiseen
vankeuteen tuomitaan Suomessa vain äärimmäisen raaoista murhista ja
elinkautista tuomiota suorittavat ennemmin tai myöhemmin päästetään
vapaaksi yhteiskuntaan. Ja useamman kerran yksi henkilö on istunut
useamman elinkautisen syyllistyttyään uuteen tai uusiin murhiin. Jos
mukaan huomioitaisiin määräaikaisia tuomioita tapoista ja
kuolemantuottamuksista istuneet, moneen kertaan ihmisen tappamiseen
syyllistyneitä on vielä enemmän.
Olen sitä mieltä, että
murhasta tuomitun elinkautisen vankeuden tulisi olla elämän pituinen
vankeus. Murha on niin vakava rikos, ettei pidä ottaa riskiä sen
uusimisesta. Lisäksi on ajattelen sitä, että murhaajan uhri pysyy
kuolleena, hän ei saa uutta mahdollisuutta. Miksi murhaajan pitäisi
saada uusi mahdollisuus?
Lukemattomien kirjojen ystävä. "Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana." Venäläinen sananlasku.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
lauantai 30. toukokuuta 2015
JÄLKIMIETE TAAKANJAOSTA
Kirjoitin Kalevan ja kolmen muun lehden mielipidepalstalle tekstin, jossa olin Unionin taakanjakoa vastaan. Yksi lehti julkaisi ja lisäksi se on täällä blogissani.
Joka tapauksessa, olen jossain määrin lieventänyt kantaani. Perusteluni on se, että Suomi on Euroopan Unionin rajamaa; Unioni loppuu Suomen ja Venäjän rajalle. Eli jos elintasopakolaiset päättävät että on liian kallista, liian vaarallista, liian märkää tai ei vaivan arvoista tulla Eurooppaan Välimeren yli, he hakevat vaihtoehtoisia reittejä. Yksi voi olla tulla Venäjältä Suomeen. Sehän olisi humamun kannalta nappiratkaisu; pääsisi heti pohjoismaisen sosiaaliturvan piiriin ja koska Suomi olisi ensimmäinen EU-maa johon maanmuuttaja tulisi, Dublin- sääntökin olisi laittoman maahantulijan puolella.
Tuleehan itärajan yli mamuja nytkin, mutta ei vielä samanlaisia massoja kuin Välimerellä. Mikäli itärajan ylittäjien määrä kasvaa ja tilanne pahenee, se olisi Suomi joka ruikuttaa muita Unionin maita ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan ja jakamaan taakkaa ettei Suomi joutuisi kaikkia notkujia elättämään.
Taakanjaosta täysin kieltäytyminen saattaa joskus tulevaisuudessa kääntyä puraisemaan suomalaisia pyllystä, kuten amerikkalainen sanonta kuuluu.
Kirjoitin Kalevan ja kolmen muun lehden mielipidepalstalle tekstin, jossa olin Unionin taakanjakoa vastaan. Yksi lehti julkaisi ja lisäksi se on täällä blogissani.
Joka tapauksessa, olen jossain määrin lieventänyt kantaani. Perusteluni on se, että Suomi on Euroopan Unionin rajamaa; Unioni loppuu Suomen ja Venäjän rajalle. Eli jos elintasopakolaiset päättävät että on liian kallista, liian vaarallista, liian märkää tai ei vaivan arvoista tulla Eurooppaan Välimeren yli, he hakevat vaihtoehtoisia reittejä. Yksi voi olla tulla Venäjältä Suomeen. Sehän olisi humamun kannalta nappiratkaisu; pääsisi heti pohjoismaisen sosiaaliturvan piiriin ja koska Suomi olisi ensimmäinen EU-maa johon maanmuuttaja tulisi, Dublin- sääntökin olisi laittoman maahantulijan puolella.
Tuleehan itärajan yli mamuja nytkin, mutta ei vielä samanlaisia massoja kuin Välimerellä. Mikäli itärajan ylittäjien määrä kasvaa ja tilanne pahenee, se olisi Suomi joka ruikuttaa muita Unionin maita ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan ja jakamaan taakkaa ettei Suomi joutuisi kaikkia notkujia elättämään.
Taakanjaosta täysin kieltäytyminen saattaa joskus tulevaisuudessa kääntyä puraisemaan suomalaisia pyllystä, kuten amerikkalainen sanonta kuuluu.
torstai 28. toukokuuta 2015
ESPANJALAISTEN TEURASTUS ISLANNISSA
Pohjoisella Atlantilla sijaitseva Islanti tunnetaan kalastuksesta, kuumista lähteistä ja muutaman vuoden takaisesta tuhkapilvestä joka lamautti Euroopan ilmaliikenteen joksikin aikaa. Islannin asuttivat tuhatkunta vuotta sitten Eurooppaa rosvoilevat viikingit ja irlantilaiset munkit, ja nykyään saarta pidetään rauhallisena luontoidyllinä josta ei juuri muuta mediassa kerrota.
Islannilla on ollut myös synkät hetkensä ja yksi niistä tapahtui 400 vuotta sitten. Jo tuolloin Islannin vedet tunnettiin veden viljastaan ja se houkutteli alueelle kalastajia ja valaanpyytäjiä Etelä- Eurooppaa myöten. Vuonna 1615 Espanjasta kotoisin oleva kolmen valaanpyyntialuksen laivasto tuhoutui myrskyssä Islannin rannikolla, lähellä paikkaa nimeltä Västfjordarna eli Länsivuonot.
Haaksirikko jätti noin 80 baskikansaan kuuluvaa merimiestä oman onnensa nojaan Islantiin. Baskimaa oli silloin, kuten nytkin osa Espanjan valtakuntaa ja baskit siis Espanjan alamaisia. Islanti taas oli Tanskan alainen syrjäseutu, jota hallittiin jotenkuten Kööpenhaminasta käsin. Haaksirikkoisilla baskeilla ei ollut keinoa saada apua Espanjan kuninkaalta kotiin päästäkseen. Avun saanti islantilaisiltakaan, jotka elivät itsekin suurelta osin köyhyydessä, ei ollut toimiva vaihtoehto; lähes sata kielitaidotonta miestä vaatimassa ruokaa, majapaikan, vaatteita ynnä muuta oli pienelle Islannille melkoinen ylimääräinen rasite.
Ei ole tiedossa pyysivätkö espanjalaiset baskit apua Västfjordarnan asukkailta, mutta se on tiedossa että baskit alkoivat nälkäänsä varastaa ja ryöstellä alueen maatiloja. Sitä eivät paikalliset islantilaiset sietäneet; ulkomaalaiset rosvoamassa ruuat paikallisten suusta oli liikaa jo 1600-luvulla.
Tilanne paheni ja riidat kärjistyivät niin pahaksi, että Västfjordarnan nimismies Ari Magnusson antoi säädöksen jolla espanjalaisen saattoi surmata tavattaessa ilman rangaistusta. Muutaman seuraavan viikon aikana nimismiehen johtamat maanviljelijät etsivät ja tappoivat 32 espanjalaisiksi kutsumaansa kuokkavierasta. Tapaus tunnetaan nimellä "Espanjalaisten teurastus", ja on yksi pahimmista joukkomurhista Islannin historiassa, lähes Algeriasta tulleitten turkkilaisten merirosvojen seuraavalla vuosikymmenellä Islantiin tekemien tihutöitten veroinen.
Aikanaan baskitilanne rauhoittui mutta tarina ei päättynyt. Nimismies Ari Magnussonin määräys espanjalaisten surmaamisesta tavattaessa nimittäin jäi voimaan. Vasta vuonna 2015 Västfjordarnan hallinto kumosi 1615 annetun asetuksen ja teki alueella oleskelevien espanjalaisten tappamisesta rikoksen. Luonnollisesti kyseessä oli lain kuollut kirjain jo espanjalaisten harvoin eksyessä Västfjordarnan taajamaan Islannissa ja Islannin valtion lain mennessä paikallisen säädöksen yli rangaisten murhasta uhrin kansallisuudesta riippumatta.
Vuonna 2015 islantilaiseen Västfjordarnaan saapui turvallisin mielin baskien edustajia juhlistamaan tappokäskyn kumoamista ja vuonna 1615 surmattujen baskien kunniaksi pystytetyn muistomerkin paljastamista. Baskit ja islantilaiset kättelivät toisiaan tilaisuudessa sovinnon merkiksi.
Pohjoisella Atlantilla sijaitseva Islanti tunnetaan kalastuksesta, kuumista lähteistä ja muutaman vuoden takaisesta tuhkapilvestä joka lamautti Euroopan ilmaliikenteen joksikin aikaa. Islannin asuttivat tuhatkunta vuotta sitten Eurooppaa rosvoilevat viikingit ja irlantilaiset munkit, ja nykyään saarta pidetään rauhallisena luontoidyllinä josta ei juuri muuta mediassa kerrota.
Islannilla on ollut myös synkät hetkensä ja yksi niistä tapahtui 400 vuotta sitten. Jo tuolloin Islannin vedet tunnettiin veden viljastaan ja se houkutteli alueelle kalastajia ja valaanpyytäjiä Etelä- Eurooppaa myöten. Vuonna 1615 Espanjasta kotoisin oleva kolmen valaanpyyntialuksen laivasto tuhoutui myrskyssä Islannin rannikolla, lähellä paikkaa nimeltä Västfjordarna eli Länsivuonot.
Haaksirikko jätti noin 80 baskikansaan kuuluvaa merimiestä oman onnensa nojaan Islantiin. Baskimaa oli silloin, kuten nytkin osa Espanjan valtakuntaa ja baskit siis Espanjan alamaisia. Islanti taas oli Tanskan alainen syrjäseutu, jota hallittiin jotenkuten Kööpenhaminasta käsin. Haaksirikkoisilla baskeilla ei ollut keinoa saada apua Espanjan kuninkaalta kotiin päästäkseen. Avun saanti islantilaisiltakaan, jotka elivät itsekin suurelta osin köyhyydessä, ei ollut toimiva vaihtoehto; lähes sata kielitaidotonta miestä vaatimassa ruokaa, majapaikan, vaatteita ynnä muuta oli pienelle Islannille melkoinen ylimääräinen rasite.
Ei ole tiedossa pyysivätkö espanjalaiset baskit apua Västfjordarnan asukkailta, mutta se on tiedossa että baskit alkoivat nälkäänsä varastaa ja ryöstellä alueen maatiloja. Sitä eivät paikalliset islantilaiset sietäneet; ulkomaalaiset rosvoamassa ruuat paikallisten suusta oli liikaa jo 1600-luvulla.
Tilanne paheni ja riidat kärjistyivät niin pahaksi, että Västfjordarnan nimismies Ari Magnusson antoi säädöksen jolla espanjalaisen saattoi surmata tavattaessa ilman rangaistusta. Muutaman seuraavan viikon aikana nimismiehen johtamat maanviljelijät etsivät ja tappoivat 32 espanjalaisiksi kutsumaansa kuokkavierasta. Tapaus tunnetaan nimellä "Espanjalaisten teurastus", ja on yksi pahimmista joukkomurhista Islannin historiassa, lähes Algeriasta tulleitten turkkilaisten merirosvojen seuraavalla vuosikymmenellä Islantiin tekemien tihutöitten veroinen.
Aikanaan baskitilanne rauhoittui mutta tarina ei päättynyt. Nimismies Ari Magnussonin määräys espanjalaisten surmaamisesta tavattaessa nimittäin jäi voimaan. Vasta vuonna 2015 Västfjordarnan hallinto kumosi 1615 annetun asetuksen ja teki alueella oleskelevien espanjalaisten tappamisesta rikoksen. Luonnollisesti kyseessä oli lain kuollut kirjain jo espanjalaisten harvoin eksyessä Västfjordarnan taajamaan Islannissa ja Islannin valtion lain mennessä paikallisen säädöksen yli rangaisten murhasta uhrin kansallisuudesta riippumatta.
Vuonna 2015 islantilaiseen Västfjordarnaan saapui turvallisin mielin baskien edustajia juhlistamaan tappokäskyn kumoamista ja vuonna 1615 surmattujen baskien kunniaksi pystytetyn muistomerkin paljastamista. Baskit ja islantilaiset kättelivät toisiaan tilaisuudessa sovinnon merkiksi.
maanantai 18. toukokuuta 2015
POLITIIKKA ON LEIPÄLAJI
Monesti medioissa hehkutetaan urheilijoita ja laulajia, lähinnä räppäreitä, jotka ovat syntyneet köyhyyteen ja urheilijan tai esiintyjän taidoillaan raivanneet tiensä maineeseen sekä rikkauteen. Mitä näitä nyt on; Zlatan, Ronaldinho, Eminem ynnä muita.
Ellei urheilu tai taiteilu luonnistu, niin politiikka on yksi tapa saada elantonsa vaikka siitä ei paljon medioissa kerrotakaan. Ei se niin paljon urheilusta taikka laulamisesta eroa, molemmissa ulospäin suuntautuneet kovaääniset saavat sanansa sanottua. Kuten urheilu ja taiteilu, myös politiikka usein aloitetaan nuorena. Urheilussa urheiluseuroissa, esiintymisessä Idolseissa tms ja politiikassa opiskelijapolitiikassa. Useimmat tunnetuimmat poliitikot ovat nuoresta pitäen olleet politiikassa, eräät eivät ole muita töitä edes kokeilleet. "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa", kuten sanotaan.
Politiikkaan mukaan pääsy vanhanakaan ei itse asiassa ole kovin vaikeaa; puolueisiin jäseneksi pääsy ei ole hankalaa ja kuntavaalien aikaan vähänkään isommassa kunnassa paitansa puhtaana pitänyt on hyvissä asemissa ehdokkaaksi päästäkseen, sillä ehdokaslistaa isollakin puolueella on usein vaikea saada täyteen sopivia ehdokkaita. Pienemmissä puolueissa rima ehdokkaaksi pääsyyn voi olla hyvinkin alhaalla. Kaiken huipuksi ei tarvitse edes tulla valituksi, sillä ehdokkaille tai muuten reippaille henkilöille riittää luottamustoimia yhtiöitten hallituksissa ja erilaisissa lautakunnissa, joissa mukana olo antaa panoksia seuraaviin vaaleihin.
Luulenpa, että jos taloudellinen tilanne huononee, politiikasta tulee uusi urheilu jolla ihmiset yrittävät saada elantonsa ja ehkä mainettakin. Politiikassa pätkätyötkin ovat hyväpalkkaisia ja pitempiä kuin vaikkapa kaupan myyjänä, muista eduista puhumattakaan.
Tämä tulisi viemään politiikkaa populistisempaan suuntaan, ehdokkaitten kamppaillessa äänistä ja valituksi tulosta. Se voi olla hyvä tai huono asia, riippuu siitä miten asiaa katsoo; populisti antaa kansalle mitä kansa tahtoo, ja toisenlainen politiikko tekee mitä tahtoo kansan tahdosta piittaamatta. Kummin tahansa, lopputuleman kertoo historia.
Monesti medioissa hehkutetaan urheilijoita ja laulajia, lähinnä räppäreitä, jotka ovat syntyneet köyhyyteen ja urheilijan tai esiintyjän taidoillaan raivanneet tiensä maineeseen sekä rikkauteen. Mitä näitä nyt on; Zlatan, Ronaldinho, Eminem ynnä muita.
Ellei urheilu tai taiteilu luonnistu, niin politiikka on yksi tapa saada elantonsa vaikka siitä ei paljon medioissa kerrotakaan. Ei se niin paljon urheilusta taikka laulamisesta eroa, molemmissa ulospäin suuntautuneet kovaääniset saavat sanansa sanottua. Kuten urheilu ja taiteilu, myös politiikka usein aloitetaan nuorena. Urheilussa urheiluseuroissa, esiintymisessä Idolseissa tms ja politiikassa opiskelijapolitiikassa. Useimmat tunnetuimmat poliitikot ovat nuoresta pitäen olleet politiikassa, eräät eivät ole muita töitä edes kokeilleet. "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa", kuten sanotaan.
Politiikkaan mukaan pääsy vanhanakaan ei itse asiassa ole kovin vaikeaa; puolueisiin jäseneksi pääsy ei ole hankalaa ja kuntavaalien aikaan vähänkään isommassa kunnassa paitansa puhtaana pitänyt on hyvissä asemissa ehdokkaaksi päästäkseen, sillä ehdokaslistaa isollakin puolueella on usein vaikea saada täyteen sopivia ehdokkaita. Pienemmissä puolueissa rima ehdokkaaksi pääsyyn voi olla hyvinkin alhaalla. Kaiken huipuksi ei tarvitse edes tulla valituksi, sillä ehdokkaille tai muuten reippaille henkilöille riittää luottamustoimia yhtiöitten hallituksissa ja erilaisissa lautakunnissa, joissa mukana olo antaa panoksia seuraaviin vaaleihin.
Luulenpa, että jos taloudellinen tilanne huononee, politiikasta tulee uusi urheilu jolla ihmiset yrittävät saada elantonsa ja ehkä mainettakin. Politiikassa pätkätyötkin ovat hyväpalkkaisia ja pitempiä kuin vaikkapa kaupan myyjänä, muista eduista puhumattakaan.
Tämä tulisi viemään politiikkaa populistisempaan suuntaan, ehdokkaitten kamppaillessa äänistä ja valituksi tulosta. Se voi olla hyvä tai huono asia, riippuu siitä miten asiaa katsoo; populisti antaa kansalle mitä kansa tahtoo, ja toisenlainen politiikko tekee mitä tahtoo kansan tahdosta piittaamatta. Kummin tahansa, lopputuleman kertoo historia.
perjantai 15. toukokuuta 2015
EUROOPAN JUUTALAISTEN TUHO
Israelilaisen professori Tuvia Brodien kolumnin mukaan juutalaisten katoaminen Euroopasta ei lakannut Saksan tappioon vuonna 1945, vaan jatkuu yhä. Tuvia Brodie perustelee näkemystään sillä, että vuonna 1933 Holokaustin alkaessa, Euroopassa oli noin 9,5 miljoonaa juutalaista ja vuonna 2014 ehkä 350.000 juutalaista pelkästään Euroopan Unionin alueella. Unioniin kuulumattomassa Euroopassa on myös juutalaisia vähemmistöjä. Vuonna 1945 Euroopassa oli arvion mukaan 3,5 miljoonaa juutalaista. Yhdistyneitten Kansakuntien laskelmien mukaan Holokaustissa kuoli 5,978 miljoonaa juutalaista.
Vuoden 1945 jälkeen Euroopan väkiluku on Tuvian mukaan kasvanut jopa 50%, ns. "suurten ikäluokkien" ja maahanmuuton seurauksena. Juutalaisten määrä ei kuitenkaan ole kasvanut lähellekään samassa suhteessa. Syynä ollee juutalaisten maastamuutto Israeliin, Yhdysvaltoihin ja muualle maailmaan. Syynä on luultavasti muslimien juutalaisiin kohdistama viha. Maahanmuuttajat Euroopassa ovat useimmiten muslimeja, jotka suhtautuvat vihamielisesti Israeliin ja sitä myötä kaikkiin juutalaisiin. Viime aikaiset muslimien terrori-iskut ovat edelleen saaneet juutalaisten maastamuuton kasvamaan.
Itä-Euroopan alueella juutalaisten katoaminen on enemmän käsinkosketeltavaa; alueella oli vuonna 1933 lähes 5,3 miljoonaaa juutalaista ja nyt 2014 vajaat 90.000. Professori Brodien laskelman mukaan vähennystä on tullut peräti 98%.
Muutto pois Euroopasta ,yhdessä Holokaustin kanssa, selittää juutalaisten nykyisen katoamisen maanosastamme. Maastamuutto jatkunee siihen saakka, että juutalaisille saadaan turvatumpi olo muslimien uhkaa vastaan.
Israelilaisen professori Tuvia Brodien kolumnin mukaan juutalaisten katoaminen Euroopasta ei lakannut Saksan tappioon vuonna 1945, vaan jatkuu yhä. Tuvia Brodie perustelee näkemystään sillä, että vuonna 1933 Holokaustin alkaessa, Euroopassa oli noin 9,5 miljoonaa juutalaista ja vuonna 2014 ehkä 350.000 juutalaista pelkästään Euroopan Unionin alueella. Unioniin kuulumattomassa Euroopassa on myös juutalaisia vähemmistöjä. Vuonna 1945 Euroopassa oli arvion mukaan 3,5 miljoonaa juutalaista. Yhdistyneitten Kansakuntien laskelmien mukaan Holokaustissa kuoli 5,978 miljoonaa juutalaista.
Vuoden 1945 jälkeen Euroopan väkiluku on Tuvian mukaan kasvanut jopa 50%, ns. "suurten ikäluokkien" ja maahanmuuton seurauksena. Juutalaisten määrä ei kuitenkaan ole kasvanut lähellekään samassa suhteessa. Syynä ollee juutalaisten maastamuutto Israeliin, Yhdysvaltoihin ja muualle maailmaan. Syynä on luultavasti muslimien juutalaisiin kohdistama viha. Maahanmuuttajat Euroopassa ovat useimmiten muslimeja, jotka suhtautuvat vihamielisesti Israeliin ja sitä myötä kaikkiin juutalaisiin. Viime aikaiset muslimien terrori-iskut ovat edelleen saaneet juutalaisten maastamuuton kasvamaan.
Itä-Euroopan alueella juutalaisten katoaminen on enemmän käsinkosketeltavaa; alueella oli vuonna 1933 lähes 5,3 miljoonaaa juutalaista ja nyt 2014 vajaat 90.000. Professori Brodien laskelman mukaan vähennystä on tullut peräti 98%.
Muutto pois Euroopasta ,yhdessä Holokaustin kanssa, selittää juutalaisten nykyisen katoamisen maanosastamme. Maastamuutto jatkunee siihen saakka, että juutalaisille saadaan turvatumpi olo muslimien uhkaa vastaan.
tiistai 12. toukokuuta 2015
JÄRKEÄ TAAKANJAKOON
Eurooppaan virtaa noin puoli miljoonaa turvapaikanhakijaa joka vuosi, ja he kuormittavat varsinkin Välimeren rantavaltioita ja muita Unionin eteläisten ulkorajojen maita. Tästä syystä Euroopan Unioni haluaa jakaa turvapaikanhakijoista koituvan taakan tasaisemmin Unionin jäsenvaltioitten kesken. Aloitustarjous on 20.000 turvapaikanhakijaa jaettuna eri kriteerein 28 EU-maan kesken ja mahdollisuus hakea turvapaikkaa jo Afrikassa.
Ajatus on kaunis ja teoriassa toimiva, mutta käytännössä se on kammottava virhe. Ensinnäkin, kun sana Eurooppaan pääsyn helpottumisesta leviää, maahantulevien turvapaikanhakijoitten määrä nousee. Ensi alkuun 20.000 ihmistä riittää helpottamaan tilannetta, mutta seuraavana vuonna lukua pitäisi nostaa ja myöhemmin ihmisvirran kasvaessa nostaa vielä lisää. Taakanjako siis vain pahentaa tilannetta, eikä paranna sitä.
Toiseksi, Euroopassa on vapaa liikkuvuus. Maahantulijat eivät jää sinne, mistä saavat oleskeluluvan taakanjaon nimissä. Heti kun mahdollista, he siirtyvät sinne mistä uskovat saavansa parhaan mahdollisen elämän mahdollisimman helpolla. Eli sinne, missä on maanmiehiä ja koska töitä ei Euroopassa juurikaan ole, sinne missä on paras mahdollinen sosiaaliturva. Ruotsi, ja siinä sivussa Suomi ollevat listan kärjessä.
Maailman köyhyys ei ratkea sillä, että siirretään köyhät rikkaisiin maihin. Maahantulijoista koituva taakanjako hoitaa oiretta, ei tautia eikä ratkaise mitään vaan siirtää köyhien, sotivien maitten ongelmat Eurooppaan. Kehitysmaalaisia on autettava kehitysmaissa, sillä siellä vähälläkin rahalla saadaan enemmän aikaiseksi kuin antamalla ympäristöä kuormittava länsimainen elintaso vastikkeetta kaikille oveen koputtaville.
Suomi ei ole maailman Kela ja Suomen tulee ajatella ensisijassa suomalaisten hyvinvointia.
Eurooppaan virtaa noin puoli miljoonaa turvapaikanhakijaa joka vuosi, ja he kuormittavat varsinkin Välimeren rantavaltioita ja muita Unionin eteläisten ulkorajojen maita. Tästä syystä Euroopan Unioni haluaa jakaa turvapaikanhakijoista koituvan taakan tasaisemmin Unionin jäsenvaltioitten kesken. Aloitustarjous on 20.000 turvapaikanhakijaa jaettuna eri kriteerein 28 EU-maan kesken ja mahdollisuus hakea turvapaikkaa jo Afrikassa.
Ajatus on kaunis ja teoriassa toimiva, mutta käytännössä se on kammottava virhe. Ensinnäkin, kun sana Eurooppaan pääsyn helpottumisesta leviää, maahantulevien turvapaikanhakijoitten määrä nousee. Ensi alkuun 20.000 ihmistä riittää helpottamaan tilannetta, mutta seuraavana vuonna lukua pitäisi nostaa ja myöhemmin ihmisvirran kasvaessa nostaa vielä lisää. Taakanjako siis vain pahentaa tilannetta, eikä paranna sitä.
Toiseksi, Euroopassa on vapaa liikkuvuus. Maahantulijat eivät jää sinne, mistä saavat oleskeluluvan taakanjaon nimissä. Heti kun mahdollista, he siirtyvät sinne mistä uskovat saavansa parhaan mahdollisen elämän mahdollisimman helpolla. Eli sinne, missä on maanmiehiä ja koska töitä ei Euroopassa juurikaan ole, sinne missä on paras mahdollinen sosiaaliturva. Ruotsi, ja siinä sivussa Suomi ollevat listan kärjessä.
Maailman köyhyys ei ratkea sillä, että siirretään köyhät rikkaisiin maihin. Maahantulijoista koituva taakanjako hoitaa oiretta, ei tautia eikä ratkaise mitään vaan siirtää köyhien, sotivien maitten ongelmat Eurooppaan. Kehitysmaalaisia on autettava kehitysmaissa, sillä siellä vähälläkin rahalla saadaan enemmän aikaiseksi kuin antamalla ympäristöä kuormittava länsimainen elintaso vastikkeetta kaikille oveen koputtaville.
Suomi ei ole maailman Kela ja Suomen tulee ajatella ensisijassa suomalaisten hyvinvointia.
maanantai 11. toukokuuta 2015
KUUNATSIT JA JUHA SIPILÄ
Juha Sipilä on nyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valittu Suomen uuden hallituksen muodostajaksi ja todennäköiseksi pääministeriksi. Käytännössä mahdollisuus, että Juha epäonnistuisi hallituksen muodostamisessa ja jostain muusta tulisi Suomen pääministeri on teoreettinen.
Pääministeri Sipilän hallitukseen, mikäli neuvottelut menevät halutusti, kuuluu Keskustan lisäksi Perussuomalaiset, valtiovarainministerinä Timo Soini ja Kokoomus. Takiais- tai tukipuolueiksi nimitetyille pienpuolueille ei tällä hetkellä näyttäisi ministeriaudin ovi aukeavan.
Tilanteen on heti vaalien jälkeen povattu voivan muuttua; jospa kolmen suuren sopua hallitusohjelmasta ei synny ja Sipilän hallitus nimeltä Trio S jää syntymättä. Eräs asiaa tunteva ennusti peräti kesäksi -15 uusia vaaleja ja uutta hallituksen muodostajaa Juha Sipilän tilalle.
Nykyinen vuonna 2015 alkava hallituskausi jatkunee vuoteen 2019, mikäli oppositio tai muu tekijä ei hajota tulevaa hallitusta sitä ennen. Vaikka hallituksella kaikki menisi kuin Strömsössä, pääministeri voi vaihtua jo sitä ennen.
Iron Sky- elokuvasta tutulla vuonna 2018 Suomessa nimittäin on presidentinvaalit. Presidentti Sauli Niinistön jatkokaudesta ei vielä tiedetä ja pääministerinä sekä Keskustan puheenjohtajana Juha Sipilä ollee itseoikeutettu Keskustan presidenttiehdokas. Ja jos rökälevoiton tuonut kansansuosio kantaa vuoteen 2018, Juha saattaa hyvinkin tulla valituksi. Se merkitsisi Juhan siirtymistä puoluepolitiikan ulkopuolelle vallattomaksi valtionpäämieheksi ja Keskustan uuden puheenjohtajan pääsemistä pätkäpääministeriksi, samaan tapaan kuin Mari Kiviniemi ja Alexander Stubb aiemmin.
Voi tietysti olla, että Juha Sipilä haluaa presidenttiehdokkaaksi jonkun muun keskustalaisen tai käy presidentinvaalit puolivaloilla ettei tulisi valituksi. Nyt vuonna 2015 on kiva jossitella tilanteesta vuonna 2018. Eduskuntavaalit olivat ja menivät, presidenttipeli lienee jo kulissien takana alkanut.
Juha Sipilä on nyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valittu Suomen uuden hallituksen muodostajaksi ja todennäköiseksi pääministeriksi. Käytännössä mahdollisuus, että Juha epäonnistuisi hallituksen muodostamisessa ja jostain muusta tulisi Suomen pääministeri on teoreettinen.
Pääministeri Sipilän hallitukseen, mikäli neuvottelut menevät halutusti, kuuluu Keskustan lisäksi Perussuomalaiset, valtiovarainministerinä Timo Soini ja Kokoomus. Takiais- tai tukipuolueiksi nimitetyille pienpuolueille ei tällä hetkellä näyttäisi ministeriaudin ovi aukeavan.
Tilanteen on heti vaalien jälkeen povattu voivan muuttua; jospa kolmen suuren sopua hallitusohjelmasta ei synny ja Sipilän hallitus nimeltä Trio S jää syntymättä. Eräs asiaa tunteva ennusti peräti kesäksi -15 uusia vaaleja ja uutta hallituksen muodostajaa Juha Sipilän tilalle.
Nykyinen vuonna 2015 alkava hallituskausi jatkunee vuoteen 2019, mikäli oppositio tai muu tekijä ei hajota tulevaa hallitusta sitä ennen. Vaikka hallituksella kaikki menisi kuin Strömsössä, pääministeri voi vaihtua jo sitä ennen.
Iron Sky- elokuvasta tutulla vuonna 2018 Suomessa nimittäin on presidentinvaalit. Presidentti Sauli Niinistön jatkokaudesta ei vielä tiedetä ja pääministerinä sekä Keskustan puheenjohtajana Juha Sipilä ollee itseoikeutettu Keskustan presidenttiehdokas. Ja jos rökälevoiton tuonut kansansuosio kantaa vuoteen 2018, Juha saattaa hyvinkin tulla valituksi. Se merkitsisi Juhan siirtymistä puoluepolitiikan ulkopuolelle vallattomaksi valtionpäämieheksi ja Keskustan uuden puheenjohtajan pääsemistä pätkäpääministeriksi, samaan tapaan kuin Mari Kiviniemi ja Alexander Stubb aiemmin.
Voi tietysti olla, että Juha Sipilä haluaa presidenttiehdokkaaksi jonkun muun keskustalaisen tai käy presidentinvaalit puolivaloilla ettei tulisi valituksi. Nyt vuonna 2015 on kiva jossitella tilanteesta vuonna 2018. Eduskuntavaalit olivat ja menivät, presidenttipeli lienee jo kulissien takana alkanut.
perjantai 8. toukokuuta 2015
AVOCADO
Vuonna 1993, ollessani ensimmäistä viikkoa kibbutsilla
Israelissa, olin työssä avocadopelloilla. Minulle oli määrätty opastajaksi
juutalainen nimeltä Golan. Ilmeisesti aika yleinen nimi Israelissa. Joka
tapauksessa, ollessani tauolla pellon laidalla muitten kanssa, minun tarvitsi
kysyä jotain Golanilta. En muista mitä, eikä sillä tarinan kannalta ole paljoa
merkitystä.
Golan istui joidenkin metrien päässä, sen verran kaukana
että piti huutaa tai ainakin puhua kuuluvasti jos aikoi keskustelua käydä.
Työstä väsyneenä en lähtenyt erikseen viereenkään kävelemään. Ongelmana oli
etten vasta tapaamani tyypin nimeä saanut mieleeni.
-Se alkoi go ja sitten jotain, mietin paikallani. –Go-, Go-
GOLEM! Se on jotain juutalaista, se se varmasti on ajattelin ja huusin
reippaalla äänellä:
-Golem! Hei, Golem!
Golan sävähti ja näin hänen vilkaisevan minua, mutta ei
reagoinut huutooni. Ihmettelin mikä oli vikana. Tyyppi selvästikin kuuli minut,
mutta ei vastannut.
Muut juutalaiset työntekijät alkoivat nauraa. Minä
hämmennyin entistä enemmän. Jotain oli vialla mutta mikä? Nimen piti olla
oikein, siitä olin varma. Jotenkin golem juutalaisiin liittyi, ihan varmasti.
Yksi työntekijöistä, se joka oli useimmiten äänessä, kysyi
minulta naureskellen tiesinkö mikä Golem on. Vastasin etten, mutta tiesin sen
olevan jonkinlainen juutalainen juttu.
Olihan se, paljon puhuva selitti. Kyseessä on vanha
juutalainen tarina paskasta, tai kiltimmän version mukaan savesta tehdystä
elävästä ihmisen kuvasta, nimeltä Golem. Kertoman mukaan prahalainen rabbi Löw
valmisti ja herätti henkiin Golemin alueen juutalaisia suojelemaan. Nykyään Golem voi tulla vastaan Terry
Pratchettin eräässä kirjassa sekä muun
muassa Clash of Clans- tai Dungeons and Dragons- tietokonepeleissä.
Ja avukseni kysymäni miehen nimi on siis Golan, ei Golem, sekin
kävi selväksi. Erehdykseni nauratti juutalaisia, ei kylläkään Golania. Hän
istui myrtyneenä ja hiljaa paikallaan. Selitin parhaani mukaan tehneeni silkan
virheen, Golan ja Golem muistuttivat
sanoina toisiaan ja olivat juutalaisia sanoja. Golan sanoi ymmärtävänsä ja
pitävänsä itsekin hauskana juttuna, että tulin kutsuneeksi häntä paskasta
tehdyksi ihmisen kuvaksi.
Golan ei sitten kaunaa kantanut, sanoi pitävänsä asiaa hauskana
kommelluksena. Myöhemmin pistin merkille, että kun muut työntekijät heittivät
herjaa, se usein kohdistui Golaniin. Kaipa hän oli tottunut
ilkeämielisempäänkin pottuiluun, kuin juutalaista kulttuuria tuntemattoman
gentilen erehdykseen.
lauantai 2. toukokuuta 2015
MUSTA MIES
Muistan kun ensi
kerran näin mustan ihmisen, neekerin. Se oli joulun tienoilla 1975 ja
olin neljä ja puolivuotias. Olin lähtenyt isän mukana keskustaan, ja jäin
autoon odottamaan kun isä lähti asioille. Auto taisi olla se valkoinen Vauxhall
Viva jonka muistan ja auto parkkeerattiin muistini mukaan Pakkahuoneenkadulle,
siihen nykyisen Rotuaarin kulmille. Oli pakkasta ja lunta maassa, saattoi vähän
sataa lisää luntakin. Isä lähti siis asioille ja minä jäin autoon odottamaan.
Muutin kuitenkin saman tien mieltäni ja lähdin isän perään.
Lähdin autosta ja
kiiruhdin kulma taakse. Ja siellä tuli musta mies vastaan. Leukapartainen
neekeri skottiruutuisessa puvussa, solmio kaulassa ja manttelin tyyppinen takki
puvun päällä. Taisi olla silmälasitkin. Olin ällistynyt, tuollaista en ollut
osannut odottaa näkeväni, en ollut mustista edes kuullut. Olin siis nelivuotias
1970-luvun Oulussa. Neekeri saattoi olla jotain Oulun yliopiston porukkaa, en
tiedä. Pysähdyin kadulle kuin seinään ja saatoin pyllähtää istualleni
hämmästyksestä ja tuijotin näkemääni. Mies hymyili minulle ja se hämmensi minua
entisestään. Mies ei ollut mikään ruskea neekeri vaan patamusta, ja hänellä oli
valkoiset hampaat. Siis pikimusta mies jolla oli helmenvalkoiset hampaat,
kontrasti hämmensi nelivuotiasta minua. Jotenkin olisi, siis nelivuotiaalle,
ollut selvää että mustalla ihmisellä on mustat hampaat.
Neekeri meni sitten menojaan ohitseni ja minä lähdin isän
perään. Hän tulikin saman tien vastaani. Kerroin näkemästäni ja isä ei siihen
paljoa virkkanut. Taisi sanoa joittenkin ihmisten olevan mustia. Kotona kerroin
kavereille kokemuksestani, minua vuotta vanhempi Mannisen Jari ei uskonut vaan
luuli minun keksivän.
Tapauksella oli minulle suuri merkitys. Se sai minut
ensimmäisen kerran tajuamaan että on olemassa paikkoja ja ihmisiä, jotka ovat
olemassa vaikken ole niitä nähnyt tai edes kuullut niistä. Eräänlainen
ensimmäinen ”syvällisempi” ajatus päässäni. Kuten sanottua, olin nelivuotias.
Kotona kuuntelin ensi kerran elämässäni tarkasti uutisia ja kuuntelin minulle
uusia paikannimiä joita silloin 1975 uutisissa mainittiin. Muistelen kuulleeni
sanan ”Rhodesia”, nykyinen Zimbabwe jossa 1970-luvulla käytiin sisällissotaa
mustien ja valkoisten kesken, sekä ”Mosambik” jossa sielläkin oli sota meneillään.
Muistan sanoneeni äidilleni uuden paikannimen kuullessani, että tuonne haluan
joskus mennä. Nyt on syyskuu 2013, ja Afrikka on vielä näkemättä. Muita maita
olen sentään jonkin verran nähnyt.
Tämä nyt oli vanha muistelu joka aina silloin tällöin tulee
mieleen. Joskus olen jollekin tuntemattomalle erehtynyt asiasta kertomaan,
mutta se on ollut virhe. Kuulija uskoo asiassa olevan rotuun liittyvä tai
rasistinen pointti eikä ole tajunnut sen olevan pelkkä muisto lapsuuden
tapahtumasta. Ihan kuin mustista ei voisi puhua ilman joko rasistista tai
rasismin vastaista kantaa. Eikä kumpaakaan tässä tapauksessa ole.
Muistiin merkitsemäni tapahtuma lapsuusvuosiltani. Kirjoitettu talteen toissa vuonna.
perjantai 1. toukokuuta 2015
KUMMITUKSEN LUOMINEN
Jokainen meistä tietää kummitusjutut; kuolleitten ihmisten sielujen vierailut elävien luona. On myös tehty yritys luoda kummitus. Sen voisi luulla tarkoittavan ihmisen tappamista jotta tästä tulisi kummitus tai aave, mutta näin ei ole; kyseessä on jotensakin tieteellinen koe yliluonnollisen olennon aikaansaamiseksi ja havaitsemiseksi. Englanninkieliseltä nimeltään koe oli "The Philip Experiment".
Vuonna 1972 Kanadan Torontossa matemaatikko A.R.G Owen päätti kokeilla onnistuisiko joukko päättäväisiä ihmisiä luomaan kuvitteellisen aaveen, jolla olisi elämäntarina, ja viestimään luomansa kummituksen kanssa.
Matemaatikko Owenin koetta yrittävään ryhmään kuuluivat hänen Kanadan Mensan johtoon kuulunut vaimonsa Iris Owen, teollinen muotoilija Margaret Sparrows, LVI-insinööri Al Peacock, kirjanpitäjä Dorothy O´Donnel ja sukunimeltään tuntemattomat kirjanpitäjä Bernice M, sosiologian ylioppilas Sidney K sekä Andy H vaimonsa Lornan kanssa. Psykologi Joel Whitton toimi Philip- kokeen valvojana.
Kokeen tarkoituksena oli tarkoitushakuisessa seanssissa eli spiritistisessä istunnossa ajatusten voimalla luoda henki nimeltä Philip Aylesford, ja viestiä tämän Philipin kanssa. Owenin ryhmän kehittelemän Philipin elämäntarinan mukaan kuvitteellinen kummitus olisi syntynyt vuonna 1624 Englannissa aatelismieheksi ja toiminut Englannin sisällissodassa kuningas Kaarle II:n vakoojana ja ystävänä. Myöhemmin Philip- kummitus olisi tarinan mukaan ollut onnettomassa avioliitossa Dorothea- nimisen naisen kanssa ja tehnyt itsemurhan 30- vuotiaana rakastamansa mustalaistytön tultua poltetuksi roviolla noitana.
Owenin spiritistiryhmä yritti turhaan ensimmäisissä seansseissaan saada yhteyttä tuonpuoleiseen. Minkään näköistä viestiä tai ilmestystä ei saatu minkäänlaiselta aaveelta, ei aidolta eikä keinotekoiselta. Matemaatikko Owen ryhmineen ei kuitenkaan lannistunut.
Saadakseen enemmän tehoa ja aavemaista tuntua spiritistiseen istuntoonsa, Owen himmensi valoja ja muutti kalustusta perinteisemmän, elokuvista tutun seanssin tyyliseksi. Tämä näyttikin johtavan tuloksiin; ryhmän jäsenet alkoivat tuntea ilmavirtoja, kuulla outoja kaikuja ja raapivia ääniä, kokea pöydän liikkuvan ja yleensäkin Owenin ryhmään kuuluvat tunsivat jonkin läsnäolon. Tämän lisäksi istunnossa esitettyihin kysymyksiin saatiin vieläpä Philip Aylesfordin elämään täsmääviä vastauksia.
Näin ainakin ryhmä jälkikäteen väitti, mitään selittämätöntä ei saatu kunnolla dokumentoitua. Kokeen valvojan, tohtori Joel Whittonin mukaan ryhmään kuuluneet alitajuisesti tuottivat havaitsemansa ilmiöt jonkinlaisena puolustusmekanismina. Ilman havaintoja jääminen olisi ollut ryhmäläisille liian kova pala.
Uusissa kokeissa, kuten esimerkiksi nimillä Lilith ja Humphrey tunnetuissa kahdessa kokeessa, saatiin Philip-kokeen kaltaisia tuloksia samanlaisissa olosuhteissa, mutta ratkaisevia todisteita puoleen tai toiseen ei saatu.
Useilla elokuvilla on jonkinasteinen tositarina taustalla ja Philip- koe on innoittanut kaksikin eri fiktiivistä kauhuelokuvaa; The Apparition (2012) sekä The Quiet Ones (2014). Molemmat elokuvat löytyvät hyvin varustetuista kirjastoista sekä videoliikkeistä.
Jokainen meistä tietää kummitusjutut; kuolleitten ihmisten sielujen vierailut elävien luona. On myös tehty yritys luoda kummitus. Sen voisi luulla tarkoittavan ihmisen tappamista jotta tästä tulisi kummitus tai aave, mutta näin ei ole; kyseessä on jotensakin tieteellinen koe yliluonnollisen olennon aikaansaamiseksi ja havaitsemiseksi. Englanninkieliseltä nimeltään koe oli "The Philip Experiment".
Vuonna 1972 Kanadan Torontossa matemaatikko A.R.G Owen päätti kokeilla onnistuisiko joukko päättäväisiä ihmisiä luomaan kuvitteellisen aaveen, jolla olisi elämäntarina, ja viestimään luomansa kummituksen kanssa.
Matemaatikko Owenin koetta yrittävään ryhmään kuuluivat hänen Kanadan Mensan johtoon kuulunut vaimonsa Iris Owen, teollinen muotoilija Margaret Sparrows, LVI-insinööri Al Peacock, kirjanpitäjä Dorothy O´Donnel ja sukunimeltään tuntemattomat kirjanpitäjä Bernice M, sosiologian ylioppilas Sidney K sekä Andy H vaimonsa Lornan kanssa. Psykologi Joel Whitton toimi Philip- kokeen valvojana.
Kokeen tarkoituksena oli tarkoitushakuisessa seanssissa eli spiritistisessä istunnossa ajatusten voimalla luoda henki nimeltä Philip Aylesford, ja viestiä tämän Philipin kanssa. Owenin ryhmän kehittelemän Philipin elämäntarinan mukaan kuvitteellinen kummitus olisi syntynyt vuonna 1624 Englannissa aatelismieheksi ja toiminut Englannin sisällissodassa kuningas Kaarle II:n vakoojana ja ystävänä. Myöhemmin Philip- kummitus olisi tarinan mukaan ollut onnettomassa avioliitossa Dorothea- nimisen naisen kanssa ja tehnyt itsemurhan 30- vuotiaana rakastamansa mustalaistytön tultua poltetuksi roviolla noitana.
Owenin spiritistiryhmä yritti turhaan ensimmäisissä seansseissaan saada yhteyttä tuonpuoleiseen. Minkään näköistä viestiä tai ilmestystä ei saatu minkäänlaiselta aaveelta, ei aidolta eikä keinotekoiselta. Matemaatikko Owen ryhmineen ei kuitenkaan lannistunut.
Saadakseen enemmän tehoa ja aavemaista tuntua spiritistiseen istuntoonsa, Owen himmensi valoja ja muutti kalustusta perinteisemmän, elokuvista tutun seanssin tyyliseksi. Tämä näyttikin johtavan tuloksiin; ryhmän jäsenet alkoivat tuntea ilmavirtoja, kuulla outoja kaikuja ja raapivia ääniä, kokea pöydän liikkuvan ja yleensäkin Owenin ryhmään kuuluvat tunsivat jonkin läsnäolon. Tämän lisäksi istunnossa esitettyihin kysymyksiin saatiin vieläpä Philip Aylesfordin elämään täsmääviä vastauksia.
Näin ainakin ryhmä jälkikäteen väitti, mitään selittämätöntä ei saatu kunnolla dokumentoitua. Kokeen valvojan, tohtori Joel Whittonin mukaan ryhmään kuuluneet alitajuisesti tuottivat havaitsemansa ilmiöt jonkinlaisena puolustusmekanismina. Ilman havaintoja jääminen olisi ollut ryhmäläisille liian kova pala.
Uusissa kokeissa, kuten esimerkiksi nimillä Lilith ja Humphrey tunnetuissa kahdessa kokeessa, saatiin Philip-kokeen kaltaisia tuloksia samanlaisissa olosuhteissa, mutta ratkaisevia todisteita puoleen tai toiseen ei saatu.
Useilla elokuvilla on jonkinasteinen tositarina taustalla ja Philip- koe on innoittanut kaksikin eri fiktiivistä kauhuelokuvaa; The Apparition (2012) sekä The Quiet Ones (2014). Molemmat elokuvat löytyvät hyvin varustetuista kirjastoista sekä videoliikkeistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)