FAHRENHEIT 451

Viime aikoina äänikirjat ovat nostaneet suosiotaan. Vuonna 2019 äänikirjoja myytiin Suomessa yli 11 miljoonalla eurolla. Myynnissä oli nousua lähes 130 prosenttia. Samana vuonna kaunokirjallisuutta myytiin Suomessa noin 32 miljoonalla eurolla.

Kirjallisuuden harrastaminen muodossa tai toisessa on hyvä asia, mutta näen äänikirjoissa myös uhkan. Äänikirjojen kuuntelu on monille pelkkää taustahälyn luomista, koska nykyihmistä hiljaisuus usein ahdistaa. Kuuntelemalla äänikirjaa kuuntelija torjuu hiljaisuutta, mutta ei keskity kuuntelemaan teosta. Äänikirja "soi" taustalla kotona puuhaillessa, mutta sitä ei todella kuunnella.

Äänikirja on helppo tapa tutustua kirjallisuuteen, mutta se ei korvaa lukemista. Paperisen kirjan tekstiin täytyy keskittyä pysyäkseen mukana sen juonessa. Jokainen sana ja kirjain on luettava tai ainakin vilkaistava läpi ja ymmärrettävä sen merkitys, jotta kirja aukeaa lukijalle.

Mikäli äänikirja todella lyö itsensä läpi ja tietokoneet sekä niitten tarjoamat palvelut muuttuvat äänellä, silmien liikkeellä tai ajatuksilla ohjattavaksi, silloin ei enää ole käyttöä ole käyttöä luku- ja kirjoitustaidolle. Jos saamansa viestin voi kuunnella ja vastauksen kännykkään sanella, ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa.

Suomessa on opetettu kansaa lukemaan ja kirjoittamaan 1500-luvulta lähtien mutta nyt on olemassa mahdollisuus, että luku- ja kirjoitustaito tulevat muutaman sukupolven kuluessa katoamaan tarpeettomina. Kun kirjat, uutiset ja televisio-ohjelmat kuunnellaan, katsellaan ja kuvakulmaa muunnellaan, ei enää ole tarvetta lukea ja kirjoittaa.

Sähköisesti tallennettuja kirjoja on mahdollista muuttaa, toisin kuin painettua sanaa. Painettu kirja ja sen sisältö  säilyy sellaisena kuin se on painettu, ja kun kirjaa on painettu sekä jaettu runsaasti, kaikkien kappaleitten tuhoutuminen on epätodennäköistä. Sähköisessä muodossa olevan kirjan sisältöä voidaan nappia painamalla muuttaa kulloinkin vallitsevan politiikan mukaiseksi.

Kirjailija Ray Bradbury kirjoitti kirjassaan Fahrenheit 451 maailmasta, jossa painettu sana oli kielletty. Olemme matkalla tällaiseen maailmaan, mutta siinä ei Guy Montag ratsaa ihmisten kirjahyllyjä polttaen löytämänsä kirjat vaan ihmiset itse luopuvat kyvystään lukea, kirjoittaa ja tutkia itse.

ROMAANIARVOSTELU SKEEMA

Ortodoksi.net-sivusto on julkaissut uusimmasta kirjastani, Uuden Petsamon ortodoksiluostariin sijoittuvasta romaanistani Skeema, laajan arvostelun. Palaute on se, joka auttaa kehittymään. Arvostelussa huomioidaan, että käyttämäni Uuden Valamon munkkien nimet mahdollisesti hämmentävät Valamoa tuntevia suomalaisia. Varmasti totta, en tullut asiaa ajatelleeksi. Olen itse kirkoton kristitty ja ortodoksit ovat minulle melko eksoottisia, vaikka olenkin Valamossa usein ollut talkoolaisena.

Mikäli en olisi kopsannut nimiä Uuden Valamon hautausmaalta, todennäköisesti Skeeman munkit olisivat Ivan, Boris, Vladimir tai muita venäläisiä nimiltään. Vukol, Paftani, Damaskin, Akaki ynnä muut tuntuivat minusta epätavallisilta nimiltä. Vaikka ortodoksit Suomessa mielletään Venäjän kirkoksi, yritin välttää kliseisyyttä ja ennakkoluuloja nimissä.

Esa Paloniemi: Skeema
ISBN 978-952-69-4559-7
Julkaisija ja kustantaja: omakustanne
Myynti: Adlibris ja Booky .
Julkaisupäivämäärä: kesä 2020
Sivumäärä: 238 sivua

Suomessa on ilmestynyt melko vähän fiktiivisiä ortodoksisia romaaneja. Yksi entisistä piispoistamme, poliisin poika muuten, on niitä muutamia tehnyt omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten innoittamana. Siksi oli mielenkiintoista löytää uusi tätä teemaa käsittelevä kirja, joka sijoittuu Suomeen ja Kainuuseen Suomen sotien ja niiden jälkeiseen aikaan.

Kirjassa pohjoisessa Petsamossa olevat munkit kohtaavat 1939 Suomessa alkaneen talvisodan ja joutuvat lähtemään pois luostaristaan Jäämeren rannalta evakkoon – aivan samalla tavalla kuin aikanaan tekivät myös Laatokan saarella sijainneessa Valamon luostarissa elänyt veljestö. Siinä kun valamolaiset sijoittivat oman luostarinsa Heinävedelle, Papinniemeen, tässä fiktiivisessä tarinassa petsamolaiset evakuoidaan Kainuuseen, parinsadan kilometrin päähän Oulujärven rannalla sijaitsevaan Usvasalon kartanoon, minne he perustavat Uuden Petsamon luostarin.

Kirjassa vilisee tuttuja munkkien nimiä, Akaki, Johannes, Herman, Trifon ja igumeni Damaskin, joilla ei kuitenkaan todellisuudessa välttämättä ole mitään vastaavuutta samannimisiin munkkeihin, joita sittemmin elivät tässä toisessa evakkoon joutuneessa luostarissa, Valamossa. Siksi varmaan joitain ortodoksisia lukijoita hämää nimien samankaltaisuus ja asiaa olisi varmaan saattanut selvittää mahdollisesti muiden nimien käyttö.

Kuten aina, luostareihin kohdistuu runsaasti mielenkiintoa siellä elävien munkkien erilaisten elämänkohtaloiden kautta. Niin oli myös Uuden Petsamon luostarissa, joka jo alkuaankin oli peräisin varsin erikoisia tarinoita ja poliittista kähmintääkin sijainneelta alueelta pohjoisesta, nikkelikaivosten paikkakunnalta. Kun munkit vielä kaiken lisäksi olivat venäläisiä, joista Petsamossa palvelevat suomalaiset kirjassa sotilaat ihmettelivät, että miksi he lähtevät omiaan pakoon. Tähän toinen selitti, etteivät puna-armeijan sotilaat välttämättä ole edes venäläisiä, vaan ukrainalaisia tai muita ostjakkeja ja Petsamo ja Suomi olivat venäläisille ainoita paikkoja maailmassa, jossa he saivat olla niin venäläisiä kuin kristittyjä, ilman, että komissaari ampuu päähän.

Uuden Petsamon luostari on kirjassa mukana monella tapaa maailman myllerryksissä aina juutalaisten asuttamista myöten ja niin suomalaisen kuin koko maailman sotahistorian käänteet koskettavat sitä monella tavalla.

Kirja jakaantuu kahteen aikakauteen sota-aikaan ja aikaan nyt. Uuden ajan teksteissä vilisee myös lukuisia tuttuja ortodoksisia nimiä kuten vaikka Sidoroff tai Volkoff. Uuden Petsamon luostarista on tullut kuuluisa matkailukohde Kainuussa – kuinka ollakaan – kirkkoineen, museoineen ja kongressikeskuksineen. Alkuosassakin jo mainittu pohjoismaiden vanhin asukas on myös yhtenä kohteena tarinankerronnassa ja monia muitakin yhtäläisyyksiä nykyäänkin olemassa olevaan luostariin tarinoista löytyy, jopa siinä määrin, että se niitä ja veljestöä tunteville saattaa aiheuttaa outoja ajatuksia ja asian olisi varmaan voinut uloskirjoittaa muullakin tavoin. Myös Valamon nörttimunkki Viktor on saanut oman moottoripyörällä liikkuvan vastikkeensa kertomukseen Uuden Petsamon luostarissa, siinä hän on veli Vukolin.

Jos osaa laittaa syrjään lukuisat mielleyhtymät nykyiseen olemassa olevaan luostariin, kirja on varmasti mielenkiintoinen juuri näiden ”lähes oikeiden” ihmisten ja heihin liitettyjen tarinoidenkin kautta. Itseäni ne hieman hämmensivät, kun tunnen suurimman osan heistä hyvin.

Joka tapauksessa 2000-luvulla joukko talkoolaisia kokoontuu vapaaehtoistyöhön Uuden Petsamon luostariin. Joukossa on rakastavaisia, sivareita, punkkareita, roistoja ja poliiseja sekä – tietysti, onhan kyseessä rikosromaani – murhaaja. Kun murhaaja valmistautuu iskemään, katoaa Venäjän keisarin lahja Petsamon luostarille, kultainen Tsaarin risti – jolla myös muuten on oikeassa elämässä vastikkeensa.

Kirjailija Esa Paloniemi on oululainen 1971 Ruotsissa syntynyt kaksoiskansalainen, jonka Ruotsi-tausta näkyy myös vahvasti tässä kirjassa. Tässä hänen kuudennessa kirjassaan esiintyy kolmatta kertaa myös hänen luomasa alter ego, Ilkka Teerivaara niminen hahmo.

Kirjailija itse ei omien sanojensa mukaan kuulu ortodoksiseen kirkkoon ja on eronnut aikanaan myös luterilaisesta kirkosta. Miten hän sitten onnistuu monissa mutkikkaissa ortodoksisissa termeissä ja muissa kirkollisissa kuvioissa, sen voi jokainen itse arvioida lukemalla kirjan. Taustalla lienee kuitenkin kirjailijan kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan ja aikanaan tehdyt talkootyöt Valamon luostarissa.

Kirja on varmasti monelle ortodoksille ja miksi ei muillekin piristävää kesälukemista synkän koronakevään päätteeksi. Se on omakustanne, jota voi tilata suoraan kirjailijalta itseltään tai erilaisten nettikirjakauppojen (mm. Adlibris, Booky) kautta.

Ortodoksi.net / HAP
13.7.2020

https://www.ortodoksi.net/index.php/Skeema_(kirja)

KUMMITTELEVA KIRJOITUSKONE

Ruotsin Gislavedissa kuulin 1990-luvulla tarinan kummittelevasta kirjoituskoneesta. Tarinan mukaan paikallisella suomalaisella perheellä oli hallussaan vanha kirjoituskone, joka kirjoitti itsestään öisin.

Muuan perheenjäsen laittoi koneeseen paperin ja siihen ilmestyi kertoman mukaan saatananpalvontaan/ okkultismiin liittyvää tekstiä. Toisen tarinan mukaan paperille tuli pelkkää siansaksaa, mutta kone kirjoitti omin päin tai näkymätön näppäili kirjoituskonetta.

Tunsin ko. perheen pojan, joka kertoi konetta säilytettävän perheen talon vintillä ja sitä ei näytetä kenellekään. Kun kerran on vaarallinen.

Hänen veljensä tosin kertoi, että kone olisi upotettu järveen Gislavedin lähellä, ja ongelma oli sillä ratkaistu.

Tiedä sitten mikä tai kumpi on totuus.

TEE-SE-ITSE-KIRJAILIJA: OMAKUSTANNE ON VAIHTOEHTO

Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kuten kirjailija Louis l´Amour sanoi: ”kirjasto on kirjailijan koulu.” 

Lukemalla kirjoja oppii siis kirjoittamaan kirjoja.

Kymmenillä, tai ehkä jopa sadoilla tuhansilla suomalaisilla on haaveita kirjan kirjoittamisesta ja julkaisusta. Romaaninsa tai runokokoelmansa piilossa pitäviä ”pöytälaatikkokirjailijoita”, jotka kirjoittavat mutta eivät yritä saada tekstiään julkaistua on Suomessa pilvin pimein ja lisäksi monet julkaisevat runonsa, mietteensä tai ajatuksensa blogissa tai lehtien mielipidepalstoilla.

Kirjoittamisesta

Kirjan kirjoittaminen on prosessin helpoin osa. Kirjoittajan tarvitsee vain oman inspiraationsa tai aikataulunsa mukaisesti istua koneensa ääreen ja alkaa naputtaa. Esimerkiksi edes 15 minuuttia tai yhden tunnin joka päivä kirjoittaminen merkitsee kirjan valmistumista liuska tai pari kerrallaan. Jos kirjoittaa yhden A4- liuskan joka päivä, vuoden kuluttua on 365 liuskaa valmiina. Kokoon A5 muutettuna tämä on noin 730 sivuinen tiiliskiviromaani tai muu teos.

Kustannusliikkeet

Kirjan julkaisu kustantamossa on se vaikea kohta. Vain noin 5% käsikirjoituksista saa kustannussopimuksen eli jokaisesta tarjotusta sadasta käsikirjoituksesta korkeintaan viisi kappaletta kustannetaan. Seula on siis tiukka.

Omakustanteet

Nykyään onneksi on vaihtoehtona omakustanne. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjailija itse maksaa kirjansa painamisen kirjapainossa ja huolehtii sen myymisestä, markkinoinnista, jakelusta ja muista asiaan kuuluvista toimista.

Kirjapainoja Suomessa on runsaasti ja monet painattavat kirjansa myös Virossa tai Kiinassa, joissa hinnat ovat alhaisempia. Ulkomailla painattamiseen kuuluu yleensä riski mahdollisista reklamaatioista ja rahtikustannukset ovat tavallisesti suurempia kuin Suomessa. Omakustanteen tekeminen tarkoittaa jonkin verran töitä, sillä kirjalle täytyy itse tehdä taitto, eli laittaa kirjan sivut oikeaan kokoon, esimerkiksi koosta A4 kokoon A5, sekä muuttaa teksti PDF-muotoon ja rakentaa kirjalle itse myös kannet. 

Esimerkiksi canva.com- sivustolla voi ilmaiseksi ja suhteellisen helposti valmistaa kannet, ellei halua maksaa jollekin niitten rakentamisesta. Taittoon on olemassa ohjelmia, mutta tekstin voi myös siirtää haluttuun kohtaan kursoria liikuttamalla.

Omakustanteesta ei kannata ottaa optimistisesti liian suurta painosta. Esimerkiksi 100 kappaletta on sekin niin suuri, että todennäköisesti osa jää kirjailijan arkistoon eli vaatehuoneen nurkkaan. 

Omakustanne voi olla bestseller, mutta luultavasti ei. Ottamalla pienemmän painoksen, vaikkapa 75-100 kpl kirjoja riittää kaikille haluaville mutta silti jää muutama vastaisen varalle, jos vaikka kymmenen vuoden kuluttua joku kappaleen itselleen haluaisi. Jos on suuri suku tai kirjalla on muuten laaja ostajapiiri, kirjoja menee enemmänkin mutta aina voi ottaa uuden painoksen, mikäli lisää tarvitaan.

Omakustannekirjoja otetaan hyvin vastaan esimerkiksi kotikunnan kirjastossa, paikallisen kirjailijan tukemiseksi ja lisukkeeksi omaan maakuntakokoelmaan. Paikallinen kirjakauppa ottaa usein omakustanteita hyllytavaraksi myymäläänsä. Lisäksi sukulaiset, naapurit ja ystävät voivat ottaa tai ostaa  tutun kirjoittajan kirjan.

ISBN-tunnus

Omakustanteen markkinointia helpottaa, jos sillä on ISBN-tunnus, eli kirjan ”rekisterinumero.” Tämän saa kätevästi hankittua lomakkeen täyttämällä Kansalliskirjaston ISBN-keskuksen sivuilla tai paperisena. Tunnus tulee yleensä jo seuraavana arkipäivänä. Se ei myöskään maksa mitään. Useampia kirjoja julkaisevia omakustannekirjailijoita muutaman kirjan jälkeen saatetaan pyytää rekisteröitymään kustantajiksi, joka on vapaaehtoista.

Omakustanteen markkinointi

Omakustanteen markkinoinnissa kannattaa olla aloitteellinen. Kannattaa lähettää arvostelukappale paikkakunnan lehtiin, myös ilmaisjulkaisuihin ja tarjoutua haastateltavaksi.  Samoin kirja kannattaa laittaa myyntiin myös Facebookin myyntisivuille ja muille netin kauppasivustoille. Kirjavälitys Oy:llä on Onix-palvelu, jonka kautta kirjat päätyvät kirjakauppojen verkkokirjakauppoihin ja lisäksi on olemassa Kirjastopalvelu, josta kirjastot ottavat kirjoja listoilleen. Molemmat ovat hyviä keinoja saada kirja liikkumaan.

Kirjan hinnoittelussa kannattaa katsella kirjakaupoissa, paljonko fyysisesti samankaltaisesta tai saman aiheen kirjasta kaupat pyytävät ja hinnoitella sen alle, koska kirjakaupat haluavat myös ansaita kirjalla.

Palvelukustanne

Jos on rahaa ja halua käyttää sitä unelmansa toteuttamiseen, on olemassa ns. ”palvelukustanne.” Tämä tarkoittaa, että kirjailija lähettää aineistonsa kustantajalle ja kustantaja tekee siitä painovalmiin kirjan taittoineen, kansineen ja ISBN-tunnuksineen sekä ilmoittaa sen esimerkiksi Onix-palveluun. 

Tämän jälkeen kustantamo painaa kirjaa halutun määrän ja toimittaa ne kirjailijalle, jolle jää markkinointi ja jakelu. Tämä on usein kallein ja helpoin tapa. Kustannukset palvelukustanteelle ovat helposti nelinumeroinen summa, mutta allekin hinta voi jäädä. Palvelukustannussopimus ei ole kustannussopimus, vaikka moni kirjailijaehdokas haluaa näin uskoa, vaan sopimus kirjan painamisesta.

Omakustanne on vaihtoehto, mikäli haluaa toteuttaa haaveensa kirjan julkaisusta ja kustantamot eivät ota onkeen. Jos vaihtoehtona on haaveensa hautaaminen, kannattaa miettiä  kummasta on enemmän iloa; matkasta etelään vai oman kirjan julkaisusta.

Kirjoittaminen on rentouttava tapa saada asioita ulos systeemistään ja tekstinsä näkeminen painettuna on kuin oman lapsen näkeminen ensi kertaa. Kirjoitellaan!