Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittajakoulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittajakoulutus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. maaliskuuta 2021

 INDIEKIRJAILIJA ESA PALONIEMI

Haaveilin lapsesta saakka kirjan kirjoittamisesta mutta koska juttuja tapahtui ja toisia ei tapahtunut, toteutin haaveeni vasta aikuisiällä. Vuodesta 2015 lähtien olen julkaissut kirjan vuodessa, parhaassa useamman.

Kirjani löytyvät hyvin varustetuista kirjastoista ja monista verkkokirjakaupoista.

Esimerkiksi:

Booky.fi https://www.booky.fi/kustantaja/Esa+Paloniemi

Adlibris https://www.adlibris.com/fi/kirja/tulikiila-9789526945514

Olen kirjoittanut laajalla skaalalla runoista dekkareihin ja sotaaan, joukossa scifiä sekä kauhua. Kirjoitan ahkerasti myös Oulun seudun lehtien mielipidepalstoille. Tällä hetkellä kirjoitan kolmatta lännenromaaniani ja ideoita on useampaan, muista ideoistan puhumattakaan.

Ensimmäinen kirjani oli runokirja, jossa purin mieltäni läheiseni sairastuttua. Muuan ystäväni on lukenut kaiken kirjoittamani ja sanoo, ensimmäiseni olevan "aidointa Esaa." Mene ja tiedä, mutta kirjoittaminen tuo minulle endorfiinit vereen kuin viina juopolle. 

En ehkä ole synnynnäisesti mestarikirjailija mutta minulla on Kalle Päätalon kaltaista peruslahjakkuutta, jota jalostan ja yritän oppia lisää kirjailijana. Olen käynyt Metalliliiton Murikkaopiston kirjoituskurssin 2013 Päätalo-instituutin yksivuotisen kirjoittajakurssin kahdesti, vuosina 2017 ja 2019. Kaikki kurssit ovat olleet minulle hyödyksi, ja ties vaikka menisin Taivalkoskelle vielä kolmannen kerran. Pätevä opetus ja kannustava yhteisö; mikäpä sen parempaa.

Kalle Päätalo on sivumennen sanottuna minulle kaukaista sukua, tosin vain avioliiton kautta mutta Kirjailijamestarin ollessa kyseessä, pienikin linkki lasketaan.

Road so far:

Runoja yksinäisyydestä ja kuolemasta (2015)

Mutakuonotyttö ja muita kertomuksia- minuutin mittaisia tarinoita (novelli- ja kertomuskokoelma 2016)

Musta sappi ja muita runoja (2017)

Vaalivalvojaiset (pienoisromaani 2018) https://www.suomalainen.com/products/vaalivalvojaiset

Puukotus (romaani 2019) https://www.suomalainen.com/products/puukotus

Skeema (romaani 2020) https://www.suomalainen.com/products/skeema

Tulikiila (romaani 2020) https://www.suomalainen.com/products/tulikiila

Miekka ja revolveri (romaani 2021) https://www.suomalainen.com/products/miekka-ja-revolveri

Väkivallan laulu (romaani 2021) https://www.suomalainen.com/products/vakivallan-laulu

perjantai 8. toukokuuta 2020


TEE-SE-ITSE-KIRJAILIJA: OMAKUSTANNE ON VAIHTOEHTO

Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kuten kirjailija Louis l´Amour sanoi: ”kirjasto on kirjailijan koulu.” 

Lukemalla kirjoja oppii siis kirjoittamaan kirjoja.

Kymmenillä, tai ehkä jopa sadoilla tuhansilla suomalaisilla on haaveita kirjan kirjoittamisesta ja julkaisusta. Romaaninsa tai runokokoelmansa piilossa pitäviä ”pöytälaatikkokirjailijoita”, jotka kirjoittavat mutta eivät yritä saada tekstiään julkaistua on Suomessa pilvin pimein ja lisäksi monet julkaisevat runonsa, mietteensä tai ajatuksensa blogissa tai lehtien mielipidepalstoilla.

Kirjoittamisesta

Kirjan kirjoittaminen on prosessin helpoin osa. Kirjoittajan tarvitsee vain oman inspiraationsa tai aikataulunsa mukaisesti istua koneensa ääreen ja alkaa naputtaa. Esimerkiksi edes 15 minuuttia tai yhden tunnin joka päivä kirjoittaminen merkitsee kirjan valmistumista liuska tai pari kerrallaan. Jos kirjoittaa yhden A4- liuskan joka päivä, vuoden kuluttua on 365 liuskaa valmiina. Kokoon A5 muutettuna tämä on noin 730 sivuinen tiiliskiviromaani tai muu teos.

Kustannusliikkeet

Kirjan julkaisu kustantamossa on se vaikea kohta. Vain noin 5% käsikirjoituksista saa kustannussopimuksen eli jokaisesta tarjotusta sadasta käsikirjoituksesta korkeintaan viisi kappaletta kustannetaan. Seula on siis tiukka.

Omakustanteet

Nykyään onneksi on vaihtoehtona omakustanne. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjailija itse maksaa kirjansa painamisen kirjapainossa ja huolehtii sen myymisestä, markkinoinnista, jakelusta ja muista asiaan kuuluvista toimista.

Kirjapainoja Suomessa on runsaasti ja monet painattavat kirjansa myös Virossa tai Kiinassa, joissa hinnat ovat alhaisempia. Ulkomailla painattamiseen kuuluu yleensä riski mahdollisista reklamaatioista ja rahtikustannukset ovat tavallisesti suurempia kuin Suomessa. Omakustanteen tekeminen tarkoittaa jonkin verran töitä, sillä kirjalle täytyy itse tehdä taitto, eli laittaa kirjan sivut oikeaan kokoon, esimerkiksi koosta A4 kokoon A5, sekä muuttaa teksti PDF-muotoon ja rakentaa kirjalle itse myös kannet. 

Esimerkiksi canva.com- sivustolla voi ilmaiseksi ja suhteellisen helposti valmistaa kannet, ellei halua maksaa jollekin niitten rakentamisesta. Taittoon on olemassa ohjelmia, mutta tekstin voi myös siirtää haluttuun kohtaan kursoria liikuttamalla.

Omakustanteesta ei kannata ottaa optimistisesti liian suurta painosta. Esimerkiksi 100 kappaletta on sekin niin suuri, että todennäköisesti osa jää kirjailijan arkistoon eli vaatehuoneen nurkkaan. 

Omakustanne voi olla bestseller, mutta luultavasti ei. Ottamalla pienemmän painoksen, vaikkapa 75-100 kpl kirjoja riittää kaikille haluaville mutta silti jää muutama vastaisen varalle, jos vaikka kymmenen vuoden kuluttua joku kappaleen itselleen haluaisi. Jos on suuri suku tai kirjalla on muuten laaja ostajapiiri, kirjoja menee enemmänkin mutta aina voi ottaa uuden painoksen, mikäli lisää tarvitaan.

Omakustannekirjoja otetaan hyvin vastaan esimerkiksi kotikunnan kirjastossa, paikallisen kirjailijan tukemiseksi ja lisukkeeksi omaan maakuntakokoelmaan. Paikallinen kirjakauppa ottaa usein omakustanteita hyllytavaraksi myymäläänsä. Lisäksi sukulaiset, naapurit ja ystävät voivat ottaa tai ostaa  tutun kirjoittajan kirjan.

ISBN-tunnus

Omakustanteen markkinointia helpottaa, jos sillä on ISBN-tunnus, eli kirjan ”rekisterinumero.” Tämän saa kätevästi hankittua lomakkeen täyttämällä Kansalliskirjaston ISBN-keskuksen sivuilla tai paperisena. Tunnus tulee yleensä jo seuraavana arkipäivänä. Se ei myöskään maksa mitään. Useampia kirjoja julkaisevia omakustannekirjailijoita muutaman kirjan jälkeen saatetaan pyytää rekisteröitymään kustantajiksi, joka on vapaaehtoista.

Omakustanteen markkinointi

Omakustanteen markkinoinnissa kannattaa olla aloitteellinen. Kannattaa lähettää arvostelukappale paikkakunnan lehtiin, myös ilmaisjulkaisuihin ja tarjoutua haastateltavaksi.  Samoin kirja kannattaa laittaa myyntiin myös Facebookin myyntisivuille ja muille netin kauppasivustoille. Kirjavälitys Oy:llä on Onix-palvelu, jonka kautta kirjat päätyvät kirjakauppojen verkkokirjakauppoihin ja lisäksi on olemassa Kirjastopalvelu, josta kirjastot ottavat kirjoja listoilleen. Molemmat ovat hyviä keinoja saada kirja liikkumaan.

Kirjan hinnoittelussa kannattaa katsella kirjakaupoissa, paljonko fyysisesti samankaltaisesta tai saman aiheen kirjasta kaupat pyytävät ja hinnoitella sen alle, koska kirjakaupat haluavat myös ansaita kirjalla.

Palvelukustanne

Jos on rahaa ja halua käyttää sitä unelmansa toteuttamiseen, on olemassa ns. ”palvelukustanne.” Tämä tarkoittaa, että kirjailija lähettää aineistonsa kustantajalle ja kustantaja tekee siitä painovalmiin kirjan taittoineen, kansineen ja ISBN-tunnuksineen sekä ilmoittaa sen esimerkiksi Onix-palveluun. 

Tämän jälkeen kustantamo painaa kirjaa halutun määrän ja toimittaa ne kirjailijalle, jolle jää markkinointi ja jakelu. Tämä on usein kallein ja helpoin tapa. Kustannukset palvelukustanteelle ovat helposti nelinumeroinen summa, mutta allekin hinta voi jäädä. Palvelukustannussopimus ei ole kustannussopimus, vaikka moni kirjailijaehdokas haluaa näin uskoa, vaan sopimus kirjan painamisesta.

Omakustanne on vaihtoehto, mikäli haluaa toteuttaa haaveensa kirjan julkaisusta ja kustantamot eivät ota onkeen. Jos vaihtoehtona on haaveensa hautaaminen, kannattaa miettiä  kummasta on enemmän iloa; matkasta etelään vai oman kirjan julkaisusta.

Kirjoittaminen on rentouttava tapa saada asioita ulos systeemistään ja tekstinsä näkeminen painettuna on kuin oman lapsen näkeminen ensi kertaa. Kirjoitellaan!


torstai 19. heinäkuuta 2018

ME PÄÄTALOT 2

Olin vuonna 2017 Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksessa Taivalkoskella. Koulutukseen kuului neljä viikonlopun mittaista lähiopiskelujaksoa, joissa käsiteltiin viikonloppujen välissä kirjoitettuja tekstejä.

Itselleni opiskelu avautui viiveellä; oletin ensin, että joka jaksolle kirjoitettaisiin uusi teksti käsiteltäväksi eli esimerkiksi neljä lähijaksoa olisi neljä eri novellia. Näinhän se ei kuitenkaan ollut, vaan Taija Tuomisen opastuksella ja kurssitovereitten kannustuksella ensin kirjoitettaisiin tarina tai tarinan alku ja sitä vuoden mittaan kotona sekä Taivalkosken lähijaksoilla jalostettaisiin pitemmälle; novelliksi/ novellikokoelmaksi, romaaniksi tai vaikkapa runokokoelmaksi.

Lyhyitten kirjoitusten kirjoittamisen osasin jo. Pystyn kirjoittamaan A4-pituisen  kelvollisen tekstin lähes helposti ja muutaman A4-sivun mittaisen novellinkin pystyn saamaan aikaan ilman suurempaa luomisen tuskaa.Kirjoitin kurssille neljän sivun mittaisen novellin Vaalivalvojaiset, joka on fiktiivinen kuvaus Oulun Perussuomalaisten vaalivalvojaisista kuntavaalipäivänä 9.4.2017. Tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta pohjautuvat todellisuuteen, joko Perussuomalaisissa tai puolen vuosisadan mittaisen elämäni aikana tapahtuneeseen tai tapaamiini ihmisiin. Tosielämän Robert Keinänen on ollut mukana Big Brotherissa, Jenna Timosen hahmo rakennutti hirsitaloa miehensä kanssa ja ohitseni kulkenut itkevä israelilainen tyttö todella kulki ohitseni Jaffassa vuonna 1995.

Kun Taija Tuominen selitti, että kirjoitettua tekstiä tulee lihottaa ja jalostaa, niin olin uuden opin edessä. Minulla oli ollut siihen asti tapana kirjoittaa, julkaista ja unohtaa mutta nyt opettelin keskeyttämään kirjoittamisen ja jatkamaan sitä myöhemmin; seuraavana päivänä tai viikon kuluttua.

Oppi meni kurssin aikana päähäni ja nyt kykenen jatkamaan siitä, mihin aiemmin olin lopettanut.Vaalivalvojaiset turposi vuodessa neljästä sivusta viiteenkymmeneen A4-sivuun, ja julkaisin sadan A5-sivuisen pienoisromaanini vuoden 2018 alussa.

Tänä vuonna menin jatkokurssille. Viikonlopun aikana tapasin tuttuja ja sain evästyksiä uuteen kirjaani, joka kertoo vanhan tarinan katoavasta liftarista käärittynä maahanmuuttokriittiseen huopaan. Itseasiassa kertomukseni alkua ei varsinaisesti haukuttu, mutta siinä sanottiin olevan "kaikki turvapaikanhakijoihin liitetyt ennakkoluulot". Toisaalta ideaani sanottiin myös "huikeaksi". Kun saa sekä kritiikkiä että kehuja, ollaan oikeilla jäljillä.

Vielä olisi marraskuussa uusi jatkokurssi ja mikä ettei vuoden mittaista kurssia voisi käydä uudelleenkin. Ideoita minulla on, mutta kannustus ja neuvot ovat aina hyväksi. Viime kurssilla sain kirjan aikaiseksi, joten ehkä uudellakin mutta toisaalta pitäisi oppia kirjoittamaan omilta jaloilta. Kirjoittaminen on lapsuuden haaveeni, joka on ollut mielessä nelisenkymmentä vuotta, mutta koska asioita sattui ja toisia ei sattunut, aloin kirjoittamaan vasta aikuisiässä.

En ole ikinä ollut hyvä koulussa; en peruskoulussa, en kauppakoulussa tai edes autokoulussa mutta käymilläni kirjoituskursseilla Taivalkoskella ja Murikka-opistossa olen kokenut oppimisen iloa ja saanut jotain aikaiseksikin. Onnistumisen kokemus on aina hyvä kokemus.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

ME PÄÄTALOT

Tämä viimeisin Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksen viikonloppu oli minulle hyväksi. Minulla on ollut paha tapa kirjoittaa kaikki yhdeltä istumalta. Jos olen jotain jättänyt kesken, en ole osannut jatkaa sitä vaan on tuntunut helpommalta aloittaa kokonaan uusi projekti. Mutta nyt tehtäväksi annettiin laajentaa edellistä tehtävää. Alunperin kirjoitin nelisivuisen novellin ja nyt se pitäisi turvottaa max. 20 sivuun. Istahdin kotiin tultuani koneelle, heti kissan ruokittuani ja vanhan tekstin laajentaminen ja muokkaus sujui hyvin. Ei takkuillut yhtään. Vielä on työtä jäljellä mutta neljä sivua muuttui parissa tunnissa seitsemäksi ja ideoita jatkoon on tekstarina kännykässäni. (muistikirjat on out) Päätalo-instituutin koulutukseen meno saattoi hyvinkin olla oikea ratkaisu; jotain tärkeää olen oppinut jo nyt. Lasikatot särkyvät helinällä.