Olen Esa Paloniemi, ehdokkaana Oulussa.

 

Olen 50-vuotias eläkeläinen Oulusta, joka harrastan talkootöitä ja romaanien kirjoittamista. Perheeseeni kuuluu vanhempieni lisäksi lapsi ja kissa.

 

Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta oudosta ja epätavallisesta. Olen ufotutkimusyhdistyksen jäsen ja olen myös nähnyt tunnistamattoman lentävän esineen, joka ilmeisesti oli Venäjältä ammuttu kantoraketti. Mutta pienen hetken tunsin suurta jännitystä.

 

Olen nuoresta pitäen lukenut eri uskonnoista ja hengellisistä asioista mutta en koe tarvetta olla järjestäytyneen uskontokunnan jäsen. Haluan olla ulkopuolinen kiinnostunut tarkkailija.

 

Seuraan myös politiikkaa mutta kyynisesti. Olen epäsosiaalinen introvertti ja se vetää minua politiikkaan. Menestyvä poliitikko on sosiaalinen alfahenkilö ja John F. Kennedyn sanoin en tee asioita, koska ne ovat helppoja vaan koska ne ovat minulle vaikeita. Haluan koettaa olla sosiaalinen ja nähdä paljonko ääniä kaltaiseni mörökölli onnistuu kovalla työllä keräämään.

 

VAALITEEMANI

 

Minulla on kahdenkymmenen kohdan lista, joilla voin parantaa oululaisten elämää mutta kolme kärkiteemaani ovat nämä:

 

1. Lännenelokuvafestivaalit Ouluun

Oulu on nouseva elokuvakaupunki ja lännenelokuvista pitävät kaikki enemmän tai vähemmän. Lähin lännenelokuvafestuvaali löytyy Espanjan Almeriasta sekä Coloradosta ja Kaliforniasta. Tässä on Oululle matkailijoita, elokuvatuotantoja sekä rahaa tuova maalin paikka.

 

2. Oulun turvallisuus

Asukkaitten korttelivalvontaa kehitetään poliisin ohjauksessa. Naapurivartioille voidaan antaa järjestyksenvalvojan koulutus ja valtuudet. Jokainen asukkaita kotinsa suojaamiseen osallistava naapurivartio vapauttaa poliiseja henkeä ja terveyttä uhkaavien rikosten torjuntaan.

 

3. Kansallismielinen sosiaalipolitiikka

Oulun on tehtävä sosiaalipolitiikkaa oululaisten eduksi. On järjetöntä, että veronmaksaja maksaa oman hoitonsa veroina sekä maksuina ja lisäksi vielä laittomasti maassa olevien klinikoitten toiminnan. Suomalaiset ovat talkoohenkisiä ja monet ovat valmiita antamaan aikansa ja työpanoksensa yhteiseksi hyväksi. Osallistavan, kansallismielisen sosiaalipolitiikan vapaaehtoiset voivat monin tavoin auttaa sotaveteraaneja, vanhuksia ja muita tukea tarvitsevia arkiaskareissa vapauttaen ammattilaisten kädet vaativampiin tehtäviin.

 

https://www.facebook.com/indiekirjailijaesapaloniemi/

LÄNKKÄRIFESTIVAALIT OULUUN

 LÄNKKÄRIFESTIVAALIT OULUUN

Oulu on nouseva elokuvakaupunki ja meillä on maastoa, miesvoimaa ja materiaalia erilaisiin tuotantoihin. Olen ollut mukana puolessa tusinassa ja pitänyt silmäni auki.

Olen indiekirjailijan,maahanmuuttokriitikon, ufoharrastajan ja kaikesta oudosta kiinnostuneen diletantin ohella myös länkkäriharrastaja. 

Olen kirjoittanut kolme suomalaista lännenromaania, jotka ovat ensimmäiset maassamme 50 vuoteen ja intoa riittää.

Lännenelokuvat ovat aina suosittuja ja Oululla on hyvä sauma perustaa suomalainen lännenelokuvafestivaali nostamaan Oulun mainetta elokuvakaupunkina. Lähimmät lännenelokuviin keskittyvät festivaalit ovat Espanjassa, Coloradossa ja Kaliforniassa. 

Lännenelokuvat Oulussa tuovat mainetta ja mammonaa sekä innostavat elokuvantekijöitä luomaan uuden suomalaisen mämmiwesternin genren.

Lukutaito ja maahanmuutto

 SUOMEN LUKUTAITOPROSENTTI

Muinoin 1980-luvulla kehuttiin Suomen aikuisväestön  lukutaitoprosentin olevan 100%. Olihan sitä muutama poikkeus, lähinnä vanhuksia, jotka eivät olleet oppineet lukemaan tai käytön puutteessa unohtaneet sen, mutta lukutaito Suomen aikuisväestön osalta oli tilastoissa täydet sata prosenttia.

Viimeisen 30 vuoden kuluessa Suomeen on tullut satoja tuhansia ulkomaalaisia, joista moni ei osaa lukea millään kielellä ja eräät vain arabiaksi tai vastaavalla, mikä tekee heistä Suomessa lukutaidottomia.

Mietin, onko lukutaidottomien ulkomaalaisten tulo Suomeen laskenut Suomen aikuisväestön lukutaitoprosenttia esimerkiksi 97% tai 95%. Pidän mahdollisena, että lukutaidottomien ulkomaalaisten tulo on laskenut lukutaitoprosentin alle sadan prosentin.

1980-luvulla sadan prosentin lukutaitoa hehkutettiin mediassa toistuvasti mutta enää siitä ei kirjoiteta. Aloin pohtia miksi.

Kysyin Suomen lukutaitoprusenttia Tilastokeskukselta ja sitä ei enää lasketa.

Tilastokeskus vastasi näin:

"Tilastokeskuksella ei valitettavasti ole laadittu lukutaitoprosenttia. Suomi on kyllä osallistunut lukutaidon osalta Pisan tutkimuksiin."

Eli ennen hehkutettua lukutaitoprosenttia ei enää lasketa ja viitataan epämääräisiin Pisa-pisteisiin, jotka eivät maallikolle aukene paitsi että hyvin menee.

Mieleeni tulivat lukutaitoprosentin laskematta jättämisestä raiskaukset. Ennen raiskaustilastoihin merkittiin raiskaajan rotu, mutta kun ulkomaalaisia raiskaajia alkoi olla nolostuttavan paljon, asia ratkaistiin lopettamalla raiskaajien rodun tilastointi.

Sama pätenee lukutaitoprosenttiin. Lukutaidottomat ulkomaalaiset ovat laskeneet Suomen lukutaitoprosentin nolostuttavan alas ja koska asiaan ei haluta puuttua, tilastointi on lopetettu.

Nykyinen maahanmuutto rappeuttaa ja köyhdyttää Suomen, eikä rappiolle ole alarajaa.

 INDIEKIRJAILIJA ESA PALONIEMI

Haaveilin lapsesta saakka kirjan kirjoittamisesta mutta koska juttuja tapahtui ja toisia ei tapahtunut, toteutin haaveeni vasta aikuisiällä. Vuodesta 2015 lähtien olen julkaissut kirjan vuodessa, parhaassa useamman.

Kirjani löytyvät hyvin varustetuista kirjastoista ja monista verkkokirjakaupoista.

Esimerkiksi:

Booky.fi https://www.booky.fi/kustantaja/Esa+Paloniemi

Adlibris https://www.adlibris.com/fi/kirja/tulikiila-9789526945514

Olen kirjoittanut laajalla skaalalla runoista dekkareihin ja sotaaan, joukossa scifiä sekä kauhua. Kirjoitan ahkerasti myös Oulun seudun lehtien mielipidepalstoille. Tällä hetkellä kirjoitan kolmatta lännenromaaniani ja ideoita on useampaan, muista ideoistan puhumattakaan.

Ensimmäinen kirjani oli runokirja, jossa purin mieltäni läheiseni sairastuttua. Muuan ystäväni on lukenut kaiken kirjoittamani ja sanoo, ensimmäiseni olevan "aidointa Esaa." Mene ja tiedä, mutta kirjoittaminen tuo minulle endorfiinit vereen kuin viina juopolle. 

En ehkä ole synnynnäisesti mestarikirjailija mutta minulla on Kalle Päätalon kaltaista peruslahjakkuutta, jota jalostan ja yritän oppia lisää kirjailijana. Olen käynyt Metalliliiton Murikkaopiston kirjoituskurssin 2013 Päätalo-instituutin yksivuotisen kirjoittajakurssin kahdesti, vuosina 2017 ja 2019. Kaikki kurssit ovat olleet minulle hyödyksi, ja ties vaikka menisin Taivalkoskelle vielä kolmannen kerran. Pätevä opetus ja kannustava yhteisö; mikäpä sen parempaa.

Kalle Päätalo on sivumennen sanottuna minulle kaukaista sukua, tosin vain avioliiton kautta mutta Kirjailijamestarin ollessa kyseessä, pienikin linkki lasketaan.

Road so far:

Runoja yksinäisyydestä ja kuolemasta (2015)

Mutakuonotyttö ja muita kertomuksia- minuutin mittaisia tarinoita (novelli- ja kertomuskokoelma 2016)

Musta sappi ja muita runoja (2017)

Vaalivalvojaiset (pienoisromaani 2018) https://www.suomalainen.com/products/vaalivalvojaiset

Puukotus (romaani 2019) https://www.suomalainen.com/products/puukotus

Skeema (romaani 2020) https://www.suomalainen.com/products/skeema

Tulikiila (romaani 2020) https://www.suomalainen.com/products/tulikiila

Miekka ja revolveri (romaani 2021) https://www.suomalainen.com/products/miekka-ja-revolveri

Väkivallan laulu (romaani 2021) https://www.suomalainen.com/products/vakivallan-laulu

KANNABIS OK

KANNABIS EI OLE RIKOS

Eduskunnalle on 5.11.2020 jätetty aloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi. Aloite on kannatettava ja toivottavasti se saa asiallisen käsittelyn.

Kieltolaki ei toimi ja kannabiksen hallittu laillistaminen tekisi Suomesta paremman paikan. Alkoholi on päihteistä pahin ja aiheuttaa väkivaltaa, rikoksia ja inhimillistä kärsimystä mutta on kaikesta aiheuttamastaan pahasta huolimatta laillinen päihde, Onko kukaan koskaan edes kuullut kannabiksen käyttäjän tapelleen grilli- tai taksijonossa?

Kun alkoholin vaihtoehtona olisi kannabis, väkivalta ja kärsimys Suomessa vähenisi.

Puoli vuosisataa kannabiksen kieltolakia on kuormittanut viranomaisia vaikka työtä heillä olisi tärkeämmissä rikoksissa. Kannabista käyttää Suomessa säännöllisesti noin 100.000 ihmistä mutta läheskään kaikki eivät käytä kannabista päihteenä, sillä useat tuhannet lääkitsevät sillä erilaisia vaivojaan.

Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistaminen ei ole iso askel. Jo nyt muutama sata ihmistä saa lääkitä itseään kannabiksella laillisesti.

Käytännössä eduskunnalle annettu aloite tarkoittaa sitä, että henkilö voi käyttää kannabista ilman rangaistusta, pitää hallussaan korkeintaan 25 grammaa kannabista ja viljellä omaan käyttöönsä korkeintaan neljää kukkivaa hamppukasvia. 

Dekriminalisointi tulee Suomessa suureen tarpeeseen, sillä nykykäytäntö tekee noin miljoonasta suomalaisesta rikollisia, sillä niin moni on joskus elämässään käyttänyt kannabista.Joka neljäs ikähaarukassa 15-69 vuotta on Suomen nykyisen lain mukaan rikollinen.

RAHASTA LÄHIMMÄISTÄSI

Sain muutama päivä sitten sähkölaskun. Sähköä olin kuluttanut 28 euron arvosta ja sähkönsiirtomaksu oli 41 euroa. Pidän tätä kalliina.

Sähkön hinta on Suomessa mielestäni yksittäiselle kansalaiselle melko halpaa, mutta sähkönsiirtomaksujen voi sanoa hajottavan. Useimmilla suomalaisilla siirtomaksu on sähkölaskua korkeampi ja vaikka sähköä ei kuluttaisi lainkaan, siirtomaksun joutuu silti maksamaan. Tämä on tilanne esimerkiksi monilla kesämökin omistajilla, joitten mökki on tyhjänä ja sähköä ei kulu pitkiin aikoihin.

Nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto oli päällepäsmärinä, kun Suomen kansallisomaisuus sähköverkko myytiin ulkomaisille sijoittajille ja vaikka sähkön hinta on säännöstelty, niin sähkönsiirtomaksuja  sijoittajat tiettävästi voivat nostaa jopa 15% vuodessa omalla päätöksellään. 

Väittämän mukaan sähkönsiirtomaksuilla kustannetaan sähkölinjojen maakaapelointi ja muu sähkön jakelun turvaaminen, mutta siirtomaksujen järjetön hinta saa epäilemään siirtohinnoissa olevan ilmaa ja maksujen päätyvän ulkomaisten sijoittajien saamina osinkoina Panaman tileille. Kyseessä on varainsiirto tavallisilta suomalaisilta maailman ökyrikkaille.

Sähkönsiirtomaksuissa on käsittääkseni suuri osa Suomen valtiolle tulevia veroja, mutta hallituksen talouspolitiikan vuoksi nekin rahat menevät Euroopan Unionin kautta rahoittamaan Italian ja Espanjan helppoa elämää. 

Siirtomaksuja saisi inhimillisen kokoisiksi mikäli veron osuutta laskettaisiin tai jos sähkön siirtomaksut saisi kilpailuttaa sähkön tavoin.

Käytännössä jokainen suomalainen kuluttaa sähköä. Sähkönsiirtomaksuilla tapahtuvaan rahastukseen puuttuminen olisi Perussuomalaisille loistava teema tuleviin eduskuntavaaleihin tai jo aiemmin oppositiopolitiikkaan.

Vanha sanonta on saanut päivityksen nykyaikaan: 

Kolmelta ei voi välttyä: kuolemalta, veroilta ja sähkönsiirtomaksuilta.

MORMONIEN KOSTON ENKELI

Myyttisen Villin Lännen katsotaan olleen vuosina 1795-1912. Vielä 1900-luvun puolella pyssymiehet ratsastivat pakoon posseja ryöstön jälkeen ja viimeinen intiaanitaistelu käytiin vuonna 1911 karjaa varastaneita shoshoneja vastaan.

Lännen legendoja on lukemattomia ja yksi heistä on mormonien puolustaja ja lainvalvoja Orrin Porter Rockwell.

Vuonna 1823 Massachusettsissa syntynyt Porter Rockwell tutustui mormonikirkon perustajaan Joseph Smithiin ja liittyi mormoneihin vuonna 1830 New Yorkin osavaltion Ontario Countyssa. Rockwellin kerrotaan keränneen marjoja auttaakseen Mormonien kirjan painatuksessa.

Mormoneihin suhtauduttiin epäillen, muun muassa moniavioisuuden vuoksi ja he joutuivat toistuvasti hyökkäysten kohteeksi. Kirkon perustaja lähetti Orrin Porter Rockwellin Missourin Jackson countyyn perustamaan mormonien uutta tukikohtaa. Mormonien vaikeudet muun väestön kanssa jatkuivat myös Missourissa ja Joseph Smith perusti miliisijoukon nimeltä Israelin armeijat puolustamaan mormoneja. Porter Rockwell, joka tunnettiin nimellä "Old Port" liittyi tähän joukkoon ja huomasi olevansa tarkka ja pystyvä asemies. Rockwell ja hänen vaimonsa olivat arvostettuja vieraita kirkon johtajien kodeissa, joissa keskusteltiin mormonien suojelusta väkivaltaa vastaan.

Vuoteen 1838 mennessä väkivalta mormonien ja missourilaisten välillä kiihtyi niin suureksi, että konfliktia kutsuttiin Missourin mormonisodaksi. Mormonien miliisin Israelin armeijoitten sisälle muodostui astetta tiukempi aseistettu ryhmä nimeltä Daanilaiset, jotka olivat valmiita iskemään lujempaa ja väkivaltaisemmin mormonien vihollisia vastaan. Porter Rockwellin sanotaan olleen Daanilaisten johtaja, mutta tämä on pelkkää arvailua.

Vuonna 1838 Missourin kuvernööri Lillburn Boggs antoi määräyksen kohdella mormoneja maahantunkeutuneina vihollisina. Boggs käski joko ajamaan mormonit osavaltiosta tai surmaamaan nämä. Missourin mormonisota jatkui ja 1842 kuvernööri Boggsia ammuttiin ikkunan lävitse hänen kotonaan. Boggs sai päähänsä kaksi luotia, yhden kurkkuun ja yhden niskaan mutta selvisi hengissä. Rikkoutuneen ikkunan takaa löydettiin yliladattu ase, joka ilmeisesti putosi ampujan kädestä suuren rekyylin vuoksi. Ase oli varastettu paikallisesta kaupasta.

Porter Rockwell tunnettiin jo mormonien nyrkkinä ja ilman varmoja todisteita, hänet vangittiin kuvernööri Boggsin murhan yrityksestä. Rockwell kielsi osallisuutensa ja kertoi kuulustelijoille "En koskaan ammu ketään" mutta hän sanoi kuulusteluissa myös näin:

"Jos minä ammun, uhri kuolee! Ja hän (Boggs) elää yhä?"

Porter Rockwell vapautettiin todisteitten puutteessa yhdeksän kuukauden vankeuden jälkeen. Joseph Smith oli muuttanut Illinoisiin ja Rockwell seurasi perässä. Joseph Smith toivotti hänet tervetulleeksi takaisin joukkoon.

Tiettävästi Joseph Smith sanoi näin Rockwellille hänet uudelleen tavattuaan:

"Jos pysyt uskollisena mormoneille, et aja partaa tai hiuksia, et kuole luodista tai puukosta!"

Porter Rockwell toimi Joseph Smithin henkivartijana, mutta vuonna 1844 väkijoukko onnistui lynkkaamaan Mormonien johtajan. Uusi johtaja Brigham Young, jonka henkivartija Rockwell myös oli, päätti viedä mormonit muualle elämän rauhassa. Hänen johdollaan mormonit asettuivat Utahiin ja perustivat Salt Lake Cityn. Alue on edelleen vahvaa mormoniseutua.

Ennen lähtöä Utahiin mies nimeltä Frank A. Worrell tappoi Hancock countyn mormonisheriffin Jacob Backentosin. Surmaa ei jätetty kostamatta. Porter Rockwell nimitettiin samantien varasheriffiksi ja siinä ominaisuudessa hän ampui Worrellin hengiltä. Koska Worrell oli murhaepäilty ja hänet tappoi lainvalvoja, tapaus oli Villin Lännen tapojen mukaan kunnossa ilman turhia miettimisiä.

Vuonna 1849 Orrin Porter Rockwell oli Utahin territorion ensimmäisiä lainvalvojia. Työssään hän ei hienostellut ja käynyt elokuvista tuttuja kaksintaisteluja pölyisellä kadulla. Rockwell piti mukanaan kahta niin sanottua "koston enkeliä" eli revolvereita, joitten piippu oli sahattu alle kolmen tuuman (7,5 sentin) pituuteen. Tällaisella aseella ei pysty ampumaan tarkasti, mutta ne saa nopeasti esille ja ovat läheltä laukaistuna tappavia. Koston enkeleitä käytettiin lain molemmin puolin.

Orrin Porter Rockwellin taktiikka oli yksinkertainen: hän meni kohteensa lähelle, tempaisi lyhyeksi sahatut reveolverit esille ja tyhjensi ne kohteena olevaan rikolliseen tai mormonien viholliseen. Vuosien mittaan Rockwellin maine pysyymiehenä kasvoi ja niin kasvoi myös "koston enkelien" kaliiperi kaliiperista 0.32 ylöspäin.Elämänsä loppupuolella raju maine piti yritteliäät pyssymiehet loitolla ja Rockwellille riitti lainvalvojan työssä yksi 0.36 kaliiperinen Colt Navy- revolveri.

 Vuonna 1869 Rockwell kertoi tapoistaan näin:

"En koskaan tapa ketään, joka ei sitä ansaitse."

Lausahduksen teki kuuluisaksi näyttelijä John Wayne, joka käytti sitä elokuvissaan.

Orrin Porter Rockwell ei pitänyt kirjaa tapoistaan. Hän ei välttämättä osannut edes lukea tai kirjoittaa vaan oli käytännön väkivallan virkamies. Hänen uskotaan uransa aikana tappaneen 24 miestä. Orrin Porter Rockwell kuoli kesäkuussa 1878 luonnollisista syistä. Joseph Smithin Raamatusta tuttu ennustus piti siis ehkä paikkansa. Kuollessaan Rockwell odotti oikeudenkäyntiä kahden miehen murhasta.

Orrin Porter Rockwell on ollut hahmona useissa lännenelokuvissa ja televisiosarjoissa.

FAHRENHEIT 451

Viime aikoina äänikirjat ovat nostaneet suosiotaan. Vuonna 2019 äänikirjoja myytiin Suomessa yli 11 miljoonalla eurolla. Myynnissä oli nousua lähes 130 prosenttia. Samana vuonna kaunokirjallisuutta myytiin Suomessa noin 32 miljoonalla eurolla.

Kirjallisuuden harrastaminen muodossa tai toisessa on hyvä asia, mutta näen äänikirjoissa myös uhkan. Äänikirjojen kuuntelu on monille pelkkää taustahälyn luomista, koska nykyihmistä hiljaisuus usein ahdistaa. Kuuntelemalla äänikirjaa kuuntelija torjuu hiljaisuutta, mutta ei keskity kuuntelemaan teosta. Äänikirja "soi" taustalla kotona puuhaillessa, mutta sitä ei todella kuunnella.

Äänikirja on helppo tapa tutustua kirjallisuuteen, mutta se ei korvaa lukemista. Paperisen kirjan tekstiin täytyy keskittyä pysyäkseen mukana sen juonessa. Jokainen sana ja kirjain on luettava tai ainakin vilkaistava läpi ja ymmärrettävä sen merkitys, jotta kirja aukeaa lukijalle.

Mikäli äänikirja todella lyö itsensä läpi ja tietokoneet sekä niitten tarjoamat palvelut muuttuvat äänellä, silmien liikkeellä tai ajatuksilla ohjattavaksi, silloin ei enää ole käyttöä ole käyttöä luku- ja kirjoitustaidolle. Jos saamansa viestin voi kuunnella ja vastauksen kännykkään sanella, ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa.

Suomessa on opetettu kansaa lukemaan ja kirjoittamaan 1500-luvulta lähtien mutta nyt on olemassa mahdollisuus, että luku- ja kirjoitustaito tulevat muutaman sukupolven kuluessa katoamaan tarpeettomina. Kun kirjat, uutiset ja televisio-ohjelmat kuunnellaan, katsellaan ja kuvakulmaa muunnellaan, ei enää ole tarvetta lukea ja kirjoittaa.

Sähköisesti tallennettuja kirjoja on mahdollista muuttaa, toisin kuin painettua sanaa. Painettu kirja ja sen sisältö  säilyy sellaisena kuin se on painettu, ja kun kirjaa on painettu sekä jaettu runsaasti, kaikkien kappaleitten tuhoutuminen on epätodennäköistä. Sähköisessä muodossa olevan kirjan sisältöä voidaan nappia painamalla muuttaa kulloinkin vallitsevan politiikan mukaiseksi.

Kirjailija Ray Bradbury kirjoitti kirjassaan Fahrenheit 451 maailmasta, jossa painettu sana oli kielletty. Olemme matkalla tällaiseen maailmaan, mutta siinä ei Guy Montag ratsaa ihmisten kirjahyllyjä polttaen löytämänsä kirjat vaan ihmiset itse luopuvat kyvystään lukea, kirjoittaa ja tutkia itse.

ROMAANIARVOSTELU SKEEMA

Ortodoksi.net-sivusto on julkaissut uusimmasta kirjastani, Uuden Petsamon ortodoksiluostariin sijoittuvasta romaanistani Skeema, laajan arvostelun. Palaute on se, joka auttaa kehittymään. Arvostelussa huomioidaan, että käyttämäni Uuden Valamon munkkien nimet mahdollisesti hämmentävät Valamoa tuntevia suomalaisia. Varmasti totta, en tullut asiaa ajatelleeksi. Olen itse kirkoton kristitty ja ortodoksit ovat minulle melko eksoottisia, vaikka olenkin Valamossa usein ollut talkoolaisena.

Mikäli en olisi kopsannut nimiä Uuden Valamon hautausmaalta, todennäköisesti Skeeman munkit olisivat Ivan, Boris, Vladimir tai muita venäläisiä nimiltään. Vukol, Paftani, Damaskin, Akaki ynnä muut tuntuivat minusta epätavallisilta nimiltä. Vaikka ortodoksit Suomessa mielletään Venäjän kirkoksi, yritin välttää kliseisyyttä ja ennakkoluuloja nimissä.

Esa Paloniemi: Skeema
ISBN 978-952-69-4559-7
Julkaisija ja kustantaja: omakustanne
Myynti: Adlibris ja Booky .
Julkaisupäivämäärä: kesä 2020
Sivumäärä: 238 sivua

Suomessa on ilmestynyt melko vähän fiktiivisiä ortodoksisia romaaneja. Yksi entisistä piispoistamme, poliisin poika muuten, on niitä muutamia tehnyt omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten innoittamana. Siksi oli mielenkiintoista löytää uusi tätä teemaa käsittelevä kirja, joka sijoittuu Suomeen ja Kainuuseen Suomen sotien ja niiden jälkeiseen aikaan.

Kirjassa pohjoisessa Petsamossa olevat munkit kohtaavat 1939 Suomessa alkaneen talvisodan ja joutuvat lähtemään pois luostaristaan Jäämeren rannalta evakkoon – aivan samalla tavalla kuin aikanaan tekivät myös Laatokan saarella sijainneessa Valamon luostarissa elänyt veljestö. Siinä kun valamolaiset sijoittivat oman luostarinsa Heinävedelle, Papinniemeen, tässä fiktiivisessä tarinassa petsamolaiset evakuoidaan Kainuuseen, parinsadan kilometrin päähän Oulujärven rannalla sijaitsevaan Usvasalon kartanoon, minne he perustavat Uuden Petsamon luostarin.

Kirjassa vilisee tuttuja munkkien nimiä, Akaki, Johannes, Herman, Trifon ja igumeni Damaskin, joilla ei kuitenkaan todellisuudessa välttämättä ole mitään vastaavuutta samannimisiin munkkeihin, joita sittemmin elivät tässä toisessa evakkoon joutuneessa luostarissa, Valamossa. Siksi varmaan joitain ortodoksisia lukijoita hämää nimien samankaltaisuus ja asiaa olisi varmaan saattanut selvittää mahdollisesti muiden nimien käyttö.

Kuten aina, luostareihin kohdistuu runsaasti mielenkiintoa siellä elävien munkkien erilaisten elämänkohtaloiden kautta. Niin oli myös Uuden Petsamon luostarissa, joka jo alkuaankin oli peräisin varsin erikoisia tarinoita ja poliittista kähmintääkin sijainneelta alueelta pohjoisesta, nikkelikaivosten paikkakunnalta. Kun munkit vielä kaiken lisäksi olivat venäläisiä, joista Petsamossa palvelevat suomalaiset kirjassa sotilaat ihmettelivät, että miksi he lähtevät omiaan pakoon. Tähän toinen selitti, etteivät puna-armeijan sotilaat välttämättä ole edes venäläisiä, vaan ukrainalaisia tai muita ostjakkeja ja Petsamo ja Suomi olivat venäläisille ainoita paikkoja maailmassa, jossa he saivat olla niin venäläisiä kuin kristittyjä, ilman, että komissaari ampuu päähän.

Uuden Petsamon luostari on kirjassa mukana monella tapaa maailman myllerryksissä aina juutalaisten asuttamista myöten ja niin suomalaisen kuin koko maailman sotahistorian käänteet koskettavat sitä monella tavalla.

Kirja jakaantuu kahteen aikakauteen sota-aikaan ja aikaan nyt. Uuden ajan teksteissä vilisee myös lukuisia tuttuja ortodoksisia nimiä kuten vaikka Sidoroff tai Volkoff. Uuden Petsamon luostarista on tullut kuuluisa matkailukohde Kainuussa – kuinka ollakaan – kirkkoineen, museoineen ja kongressikeskuksineen. Alkuosassakin jo mainittu pohjoismaiden vanhin asukas on myös yhtenä kohteena tarinankerronnassa ja monia muitakin yhtäläisyyksiä nykyäänkin olemassa olevaan luostariin tarinoista löytyy, jopa siinä määrin, että se niitä ja veljestöä tunteville saattaa aiheuttaa outoja ajatuksia ja asian olisi varmaan voinut uloskirjoittaa muullakin tavoin. Myös Valamon nörttimunkki Viktor on saanut oman moottoripyörällä liikkuvan vastikkeensa kertomukseen Uuden Petsamon luostarissa, siinä hän on veli Vukolin.

Jos osaa laittaa syrjään lukuisat mielleyhtymät nykyiseen olemassa olevaan luostariin, kirja on varmasti mielenkiintoinen juuri näiden ”lähes oikeiden” ihmisten ja heihin liitettyjen tarinoidenkin kautta. Itseäni ne hieman hämmensivät, kun tunnen suurimman osan heistä hyvin.

Joka tapauksessa 2000-luvulla joukko talkoolaisia kokoontuu vapaaehtoistyöhön Uuden Petsamon luostariin. Joukossa on rakastavaisia, sivareita, punkkareita, roistoja ja poliiseja sekä – tietysti, onhan kyseessä rikosromaani – murhaaja. Kun murhaaja valmistautuu iskemään, katoaa Venäjän keisarin lahja Petsamon luostarille, kultainen Tsaarin risti – jolla myös muuten on oikeassa elämässä vastikkeensa.

Kirjailija Esa Paloniemi on oululainen 1971 Ruotsissa syntynyt kaksoiskansalainen, jonka Ruotsi-tausta näkyy myös vahvasti tässä kirjassa. Tässä hänen kuudennessa kirjassaan esiintyy kolmatta kertaa myös hänen luomasa alter ego, Ilkka Teerivaara niminen hahmo.

Kirjailija itse ei omien sanojensa mukaan kuulu ortodoksiseen kirkkoon ja on eronnut aikanaan myös luterilaisesta kirkosta. Miten hän sitten onnistuu monissa mutkikkaissa ortodoksisissa termeissä ja muissa kirkollisissa kuvioissa, sen voi jokainen itse arvioida lukemalla kirjan. Taustalla lienee kuitenkin kirjailijan kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan ja aikanaan tehdyt talkootyöt Valamon luostarissa.

Kirja on varmasti monelle ortodoksille ja miksi ei muillekin piristävää kesälukemista synkän koronakevään päätteeksi. Se on omakustanne, jota voi tilata suoraan kirjailijalta itseltään tai erilaisten nettikirjakauppojen (mm. Adlibris, Booky) kautta.

Ortodoksi.net / HAP
13.7.2020

https://www.ortodoksi.net/index.php/Skeema_(kirja)

GALAKSI JA BULEVARDISOINTI

Oulun Yliopistoa ollaan muuttamassa kaupungin keskusta-alueelle. Mikäli muutto toteutuu, siirtyminen vie aikaa parisenkymmentä vuotta. Muutto voi olla hyväkin asia tai sitten ei, sen tietävät parhaiten Oulun Yliopiston opiskelijat ja henkilökunta.

On kuitenkin olemassa suunnitelmat, joilla Tuirasta lähtisi bulevardi kohti Linnanmaan kampusta, joka liittäisi Yliopiston tiiviimmin keskustaan. Välivainio ja Alppila muodostaisivat Galaksi-nimellä suunnitellun tiiviin asuinalueen ja raitioliikennettä Linnanmaalle on mietitty. Tämänkin toteuttaminen kestäisi parikymmentä vuotta ja rakentaminen osittain on jo aloitettu.

Eli tilanne saattaa olla sellainen, että kun bulevardisointi on valmis ja yhdistäisi Linnamaan kampusta keskustaan, Oulun Yliopisto muuttaakin sieltä pois. Jäljelle jäisi uusi, hieno urbaani asuinalue ja bulevardi, joka ei johda oikeastaan minnekään. Jos Oulun Yliopisto muuttaa Linnanmaalta, alueelle jäisi lähinnä asuntoja, joihin ei välttämättä löydy asukkaita, koska ei ole enää yliopistoa.

SUOMEN SININEN KULTA

Maailman väestö kasvaa ja sitä mukaa kasvaa myös vedenkulutus. Viimeisen sadan vuoden aikana vedenkäyttö maailmassa on kuusinkertaistunut ja kasvaa yhä. Suurin veden käyttäjä on teollisuus. 

Vettä kuluttaa jokainen ihminen elääkseen tai käyttämiensä tuotteitten valmistamiseen. Suomen asukas kuluttaa joka päivä vettä noin 155 litraa. Toistaiseksi vettä riittää jokaiselle Suomessa, joskin kinaa on herättänyt kastellaanko ruokaa tuottavat pellot vai golfkentät. Molempiin ei kuivina vuosina vettä Suomessa aina riitä.

Suomen lain mukaan maanomistaja ei omista maallaan olevaa vettä vaikka hänellä on oikeus kaivaa maalleen kaivo ja käyttää vettä. Teollinen käyttö omalla maalla vaatii luvan. Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille, sitä ei voi omistaa.

Vesi on kuitenkin suurta bisnestä huolimatta siitä, että YK vuonna 2010 hyväksyi puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Eräitten mielestä vesi on pikemminkin elintarvike ja ihmisoikeus ei tarkoita ilmaista. Maailman sijoittajat ovat havainneet veden tarpeen ja haluavat omistukseensa maailman vesivarat, myös Suomen. Tämä onnistuisi lakia muuttamalla.

Suomella on runsaat ja Unescon tutkimuksen mukaan maailman puhtaimmat vesivarat, jotka kortit oikein pelaamalla voivat 30 vuoden kuluttua olla samanlainen vaurauden ja hyvinvoinnin lähde kuin öljy on nyt Norjalle. Maailma tarvitsee vettä ja meillä on sitä. Suomi voi tulevaisuudessa myydä vettä ulkomaille hyvään hintaan, mikäli pidämme vesivaramme omissa käsissämme.

Suomi on jo antanut malminsa ulkomaisten liikemiesten haltuun pikkurahasta ja vesi on vaarassa mennä samaa tietä. Suomea ei turhaan sanota Pohjolan Kongoksi. Jos pelaamme korttimme väärin, vesi on suomalaisille samanlainen kirous kuin koboltti, timantit ja muut mineraalit Kongolle, rikkaus joka menee ulkomaalaisten taskuihin väestön saadessa vain rippusia kansallisomaisuudestaan.

Viron pääkaupunki Tallinna möi vesiyhtiönsä kansainvälisille sijoittajille ja katui katkerasti veden kuluttajahinnan noustessa roimasti ja yhtiön virolaisten työntekjöitten saadessa potkut. Vedestä saadut rahatkin katosivat osinkoina ulkomaille. Tallinnalta kesti 20 vuotta korjata ulkomaalaisten liikemiesten aiheuttama vahinko, joka olisi vältetty pitämällä Tallinnan vesilaitos virolaisten omistuksessa.

Teoriassa yksityistäminen tuo varallisuutta ja parantaa palveluja mutta käytännössä yksityistäminen tuo varallisuutta vain kapitalisteille, sillä hintoja nostetaan ja huonontaa palveluja, koska palvelujen huonontaminen laskee kuluja ja siis lisää voittoja. Tästä on olemassa surullisenkuuluisa esimerkki, kun Suomen hallitus möi sähkön kantaverkon ulkomaalaisille.

Toivon, mutta en luota, Suomen päättäjien tulevaisuudessa ajavan suomalaisten asiaa ja pitävän suomalaisten sinisen kansallisomaisuuden Suomen omistuksessa, poissa ison rahan käsistä.

Veden tarve tulee vain lisääntymään. Jo 1980-luvulla ennustettiin 2000-luvulla sotia käytävän vesivaroista, kuten on käyty öljystä. Suomen sininen kulta on suomalaisille joko turmion tuova gorillan koura tai hyvinvointia puskeva Kalevalan sampo. 

TEE-SE-ITSE-KIRJAILIJA: OMAKUSTANNE ON VAIHTOEHTO

Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kuten kirjailija Louis l´Amour sanoi: ”kirjasto on kirjailijan koulu.” 

Lukemalla kirjoja oppii siis kirjoittamaan kirjoja.

Kymmenillä, tai ehkä jopa sadoilla tuhansilla suomalaisilla on haaveita kirjan kirjoittamisesta ja julkaisusta. Romaaninsa tai runokokoelmansa piilossa pitäviä ”pöytälaatikkokirjailijoita”, jotka kirjoittavat mutta eivät yritä saada tekstiään julkaistua on Suomessa pilvin pimein ja lisäksi monet julkaisevat runonsa, mietteensä tai ajatuksensa blogissa tai lehtien mielipidepalstoilla.

Kirjoittamisesta

Kirjan kirjoittaminen on prosessin helpoin osa. Kirjoittajan tarvitsee vain oman inspiraationsa tai aikataulunsa mukaisesti istua koneensa ääreen ja alkaa naputtaa. Esimerkiksi edes 15 minuuttia tai yhden tunnin joka päivä kirjoittaminen merkitsee kirjan valmistumista liuska tai pari kerrallaan. Jos kirjoittaa yhden A4- liuskan joka päivä, vuoden kuluttua on 365 liuskaa valmiina. Kokoon A5 muutettuna tämä on noin 730 sivuinen tiiliskiviromaani tai muu teos.

Kustannusliikkeet

Kirjan julkaisu kustantamossa on se vaikea kohta. Vain noin 5% käsikirjoituksista saa kustannussopimuksen eli jokaisesta tarjotusta sadasta käsikirjoituksesta korkeintaan viisi kappaletta kustannetaan. Seula on siis tiukka.

Omakustanteet

Nykyään onneksi on vaihtoehtona omakustanne. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjailija itse maksaa kirjansa painamisen kirjapainossa ja huolehtii sen myymisestä, markkinoinnista, jakelusta ja muista asiaan kuuluvista toimista.

Kirjapainoja Suomessa on runsaasti ja monet painattavat kirjansa myös Virossa tai Kiinassa, joissa hinnat ovat alhaisempia. Ulkomailla painattamiseen kuuluu yleensä riski mahdollisista reklamaatioista ja rahtikustannukset ovat tavallisesti suurempia kuin Suomessa. Omakustanteen tekeminen tarkoittaa jonkin verran töitä, sillä kirjalle täytyy itse tehdä taitto, eli laittaa kirjan sivut oikeaan kokoon, esimerkiksi koosta A4 kokoon A5, sekä muuttaa teksti PDF-muotoon ja rakentaa kirjalle itse myös kannet. 

Esimerkiksi canva.com- sivustolla voi ilmaiseksi ja suhteellisen helposti valmistaa kannet, ellei halua maksaa jollekin niitten rakentamisesta. Taittoon on olemassa ohjelmia, mutta tekstin voi myös siirtää haluttuun kohtaan kursoria liikuttamalla.

Omakustanteesta ei kannata ottaa optimistisesti liian suurta painosta. Esimerkiksi 100 kappaletta on sekin niin suuri, että todennäköisesti osa jää kirjailijan arkistoon eli vaatehuoneen nurkkaan. 

Omakustanne voi olla bestseller, mutta luultavasti ei. Ottamalla pienemmän painoksen, vaikkapa 75-100 kpl kirjoja riittää kaikille haluaville mutta silti jää muutama vastaisen varalle, jos vaikka kymmenen vuoden kuluttua joku kappaleen itselleen haluaisi. Jos on suuri suku tai kirjalla on muuten laaja ostajapiiri, kirjoja menee enemmänkin mutta aina voi ottaa uuden painoksen, mikäli lisää tarvitaan.

Omakustannekirjoja otetaan hyvin vastaan esimerkiksi kotikunnan kirjastossa, paikallisen kirjailijan tukemiseksi ja lisukkeeksi omaan maakuntakokoelmaan. Paikallinen kirjakauppa ottaa usein omakustanteita hyllytavaraksi myymäläänsä. Lisäksi sukulaiset, naapurit ja ystävät voivat ottaa tai ostaa  tutun kirjoittajan kirjan.

ISBN-tunnus

Omakustanteen markkinointia helpottaa, jos sillä on ISBN-tunnus, eli kirjan ”rekisterinumero.” Tämän saa kätevästi hankittua lomakkeen täyttämällä Kansalliskirjaston ISBN-keskuksen sivuilla tai paperisena. Tunnus tulee yleensä jo seuraavana arkipäivänä. Se ei myöskään maksa mitään. Useampia kirjoja julkaisevia omakustannekirjailijoita muutaman kirjan jälkeen saatetaan pyytää rekisteröitymään kustantajiksi, joka on vapaaehtoista.

Omakustanteen markkinointi

Omakustanteen markkinoinnissa kannattaa olla aloitteellinen. Kannattaa lähettää arvostelukappale paikkakunnan lehtiin, myös ilmaisjulkaisuihin ja tarjoutua haastateltavaksi.  Samoin kirja kannattaa laittaa myyntiin myös Facebookin myyntisivuille ja muille netin kauppasivustoille. Kirjavälitys Oy:llä on Onix-palvelu, jonka kautta kirjat päätyvät kirjakauppojen verkkokirjakauppoihin ja lisäksi on olemassa Kirjastopalvelu, josta kirjastot ottavat kirjoja listoilleen. Molemmat ovat hyviä keinoja saada kirja liikkumaan.

Kirjan hinnoittelussa kannattaa katsella kirjakaupoissa, paljonko fyysisesti samankaltaisesta tai saman aiheen kirjasta kaupat pyytävät ja hinnoitella sen alle, koska kirjakaupat haluavat myös ansaita kirjalla.

Palvelukustanne

Jos on rahaa ja halua käyttää sitä unelmansa toteuttamiseen, on olemassa ns. ”palvelukustanne.” Tämä tarkoittaa, että kirjailija lähettää aineistonsa kustantajalle ja kustantaja tekee siitä painovalmiin kirjan taittoineen, kansineen ja ISBN-tunnuksineen sekä ilmoittaa sen esimerkiksi Onix-palveluun. 

Tämän jälkeen kustantamo painaa kirjaa halutun määrän ja toimittaa ne kirjailijalle, jolle jää markkinointi ja jakelu. Tämä on usein kallein ja helpoin tapa. Kustannukset palvelukustanteelle ovat helposti nelinumeroinen summa, mutta allekin hinta voi jäädä. Palvelukustannussopimus ei ole kustannussopimus, vaikka moni kirjailijaehdokas haluaa näin uskoa, vaan sopimus kirjan painamisesta.

Omakustanne on vaihtoehto, mikäli haluaa toteuttaa haaveensa kirjan julkaisusta ja kustantamot eivät ota onkeen. Jos vaihtoehtona on haaveensa hautaaminen, kannattaa miettiä  kummasta on enemmän iloa; matkasta etelään vai oman kirjan julkaisusta.

Kirjoittaminen on rentouttava tapa saada asioita ulos systeemistään ja tekstinsä näkeminen painettuna on kuin oman lapsen näkeminen ensi kertaa. Kirjoitellaan!

RAISKAAJA MUHAMMAD

Netistä löytyvän 21.6.2017-4.12.2017 Helsingissä annettujen seksuaalirikostuomioitten listalla on 38 nimeä. Suomalaiset nimet ovat vähemmistössä. Sen sijaan arabialaisia nimiä on runsaasti. Arabialainen nimi ei automaattisesti tarkoita muslimia, sillä arabien joukossa on kristittyjä, druuseja, juutalaisia, ja muitten uskontojen kannattajia.

Islamin profeetta Muhammadin kaimoja, eri muodoissaan alle 40 nimen listalta löytyy 5 kappaletta. Lisäksi tuomittujen joukossa on muuan henkilö nimeltä Islam. Muhammad eri muodoissaan on vajaan puolen vuoden aikana tuomittujen joukossa yleisin nimi.

Tilastojen valossa katsottuna on selvää, että Muhammad on tyypillinen raiskaajan nimi ja islam tyypillinen raiskaajan uskonto. Mikään muu uskonto ei yhtä paljon pistä silmään seksuaalirikostilastoista.

Jos miehen nimi on Muhammad tai jokin sen johdannaisista, hän todennäköisemmin on raiskaaja, kuin mies nimeltä Matti tai Pekka.

LOPPU SÄHKÖN SIIRTOMAKSUILLE

Suomessa sähkö on edullista, mutta viime vuosina on alettu kerätä sähkönkulutuksesta riippuvan laskun lisäksi sähkön siirtomaksua. En usko olevani ainoa, jonka sähkön siirtomaksu on suurempi kuin kulutetun sähkön lasku.

Suomen sähköstä 80% on kotimaista ja loppukin tulee naapurimaista. Oulussakin tuotetaan sähköä ja oma sähkölaitos on täällä ollut jo vuodesta 1889..On vaikea mieltää, mihin sähkön siirtomaksua kerätään, kun sähkö tuotetaan itse lähellä ja piuhat ovat jo olemassa. Kertoman mukaan sillä rakennettaisiin uusia sähköverkkoja, mutta ennenkin on verkot rakennettu ja huollettu ilman siirtomaksua.

Suomen kantaverkko on myyty ulkomaalaisille ja herääkin epäily, että sähkön siirtomaksut menevät ulkomaisten kapitalistien taskuihin. Yksittäinen suomalainen on sähkön siirtomaksun suhteen vain maksajan roolissa, siirtomaksut eivät kansalaisen elämässä näy eikä tunnu muualla kuin lompakossa.

Ongelman ydin ollee se, että sähköä on myytävä kansalle kohtuuhintaan, joten on keksitty siirtomaksu, jolla saataneen osingot maksimoitua. Sähkön siirtomaksua voidaan tiettävästi nostaa joka vuosi 15% yhtiöitten omalla päätöksellä mutta varsinainen sähkön hinta on tarkemmin ja sähkön kuluttajan kannalta edullisemmin säänneltyä.

Kehotan poliitikkoja puuttumaan kuluttajien nylkemiseen. On sietämätön tilanne, että sähköä säästämällä ja kulutusta rajoittamalla ei pysty vaikuttamaan sähkölaskun suuruuteen kuin nimellisesti. Lisäksi tilanne pahenee joka vuosi sähkön siirtomaksun noustessa.

VIHAN TUNNE

Sebastian Tynkkynen sai alla olevasta kuvasta teksteineen syytteen. Muokkasin kuvaa ja tekstejä tavalla, joka ei ole vihapuhetta, mutta saa viestin perille.

ELÄMÄN WALTTIKORTTI

Oulussa on hyvintoimiva bussiliikenne, joka kuljettaa luotettavasti ympäri kaupunkia ja kaukoliikenteessä kauemmaskin. Oulun keskustassa omasta autosta on lähinnä vaivaa pysäköintipaikkoja väijyessä ja parkkipirkkoja vältellessä, muun liikenteen seassa pörräilystä puhumattamakaan.

Linja-autot ovat Oulun liikenteen elämänlinjoja; kaikki eivät halua tai pysty polkemaan pyörällä paikasta toiseen, varsinkaan talvella. Lämpimässä onnikassa, ruuhka-ajan ahtaudesta huolimatta on mukavampi kulkea Valkean kauppoihin, kaupunginkirjastoon tai uimahalleihin.

Oulun linja-autoissa hyvä kalusto, hyvät aikataulut ja pätevä henkilökunta mutta myös eräs ongelma.

Linja-autoissa käytettävän Walttikortin voi ladata bussissa vain käteisellä. Tämä on paha kyhmy, muuten erinomaisessa kulkutavassa. Huolimatta siitä, että Nokia oli ja meni, Oulu tunnetaan yhä teknologiakaupunkina. Ei ole kaupunkimme maineen arvoista, että bussissa kortin lataamiseen tarvitaan käteistä rahaa. Lähes kaikki käyttävät maksukorttia, käteistä on vain harvalla.

Olen useamman kerran nähnyt linja-autoon pyrkivän jäävän pysäkille, koska lompakossa ei ole kuin hiluja. Käteisestä rahasta ollaan pikkuhiljaa luopumassa kokonaan ja tästäkin syystä bussikortti tulisi voida ladata linja-autossa myös muovikortilla.

LIMERIKKIKISA OULUUN

Oulussa on paljon kulttuuria,kuten  ilmakitaraa, videofestivaalit ja Qstock. Täällä on myös maailman pohjoisimmat irlantilaisfestivaalit ja Irlanti on tunnettu kirjailijoista ja runoilijoista. Jo 1300-luvulla irlantilaisessa Limerickin kaupungissa alettiin kirjoittaa limerikki- pilailurunoja. 

Se on periaatteessa melko helppo tapa runoilla; limerikissä on viisi säettä tai riviä, ensimmäinen rivi päättyy paikannimeen, seuraava rimmaa paikannimen kanssa, kolmas sekä neljäs rimmaavat keskenään ja kertovat jotain paikannimestä ja viides eli viimeinen rivi rimmaa kahden ensimmäisen rivin kanssa sekä kertoo jonkin, yleensä yllättävän tai nolon tiedon/ havainnon limerikin mainitsemasta paikkakunnasta.

Tähän tapaan:

OULULIMERIKKI

Hyisen meren rannalla Oulu

kaupunki jolla on valkea sielu

sen historiassa tuoksuu terva ja piki

ja paperityöläisten hiki

nyt rahaa Ouluun tuo teknologia ja korkeakoulu

Irlantilaistyyppinen, Oulusta kertovien limerikkien kisa sopisi Ouluun kuin nyrkki silmään. Kulttimaineen saaneessa romaanissakin Linnunradan käsikirja liftareille oli mukana avaruuskansa, joka vietti aikansa limerikkejä kirjoittaen.

Irlannissa käsittääkseni joka mainitsemisen arvoisessa kaupungissa tai pubissa on oma limerikkikisansa ja palkintona on olutta. Oulussakin limerikkikilpailu saattaisi nousta kilpailijaksi pubien tympeille tikka- ja biljardikisoille. 

Mitäpä suomalainen mies ei ilmaisen oluen saadakseen tekisi, ties vaikka kirjoittaisi runoja?

Oulun irkkufestivaalit olisivat oikea aika ja paikka Oulusta kertoville limerikeille, mutta ehkä limerikkejä voi kirjoittaa muutenkin.