torstai 30. marraskuuta 2017

KAUPPAMATKUSTAJAN KUOLEMA

Arthur Miller kirjoitti vuonna 1949 näytelmän Kauppamatkustajan kuolema. Näytelmässä kerrotaan Willy Lomanin ja hänen perheensä elämän alamäestä. Kauppamatkustajan kuolemasta on tehty muutamakin elokuva ja se on eräs tunnetuimmista näytelmistä.

Kultturellia aasinsiltaa on hyvä jatkaa vakavampiin nykyajan tapahtumiin; ihmisten sairastumisiin ja kuolemiin.

Helsingin kaupunki on tähän asti antanut laittomasti maassa oleville ulkomaalaisille eli ns. paperittomille "kiireellistä" hoitoa, pelastaaksen välittömästi vaarassa olevat paperittomat. Eilen 29.11.2017 äänin 45-39 Helsingin kaupungin valtuusto päätti laajentaa ilman henkilö- tai muita papereita Suomessa olevien, toisinaan rikoksilla itsensä elättävien ulkomaalaisten hoitoa, nyt paperittomille annetaan "välttämätöntä" hoitoa. Tämä tarkoittaa myös kiireettömän hoidon antamista. Luonnollisesti esityksen kannattajat sanovat että "tämä ei ole keneltäkään pois", "kenenkään etuja ei tarvitse leikata" ja "tämä ei houkuttele ketään Suomeen". Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa.

Suomalaisella yhteiskunnalla on vain tietty määrä voimavaroja eli rahaa käytettävissään. Aina kun yhdelle annetaan, Helsingin tapauksessa paperittomalle, toiselta leikataan eli suomalaisilta ja Suomessa laillisesti olevilta ulkomaalaisilta veronmaksajilta. Joltain on pakko ottaa, jotta toiselle voi antaa, ilmaisia lounaita tai terveydenhuoltoa ei ole. Joku maksaa aina, usein säntillisesti veronsa hoitava Suomen asukas, joka maksaa sekä omat laskunsa että lainvastaisesti Suomessa olevien ulkomaalaisten laskut.

Myöskään se ei pidä paikkaansa, että Helsingin höveli päätös jakaa muitten rahoja ei houkuttele ihmisiä Suomeen. Ajatelkaapa tilannetta, että Afrikassa on maa, jossa sairaanhoitoa saa vain rahalla ja se ei ole yhtä laadukasta kuin Suomessa. Tällaisessa maassa elävä esimerkiksi syöpää sairastava joutuu miettimään että kotimaassa ei saa hoitoa mutta Suomessa saisi ilmaisen hoidon ja elatuksen. Vaihtoehtoina on siis kuolla köyhänä pian tai elää pitkään rikkaana, suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Tällainen henkilö taatusti alkaa miettiä matkaa Suomeen ja vaikka sairaista vain osa saapuu tänne elättämään itsensä muitten kustannuksella, niin sekin sekin riittää romuttamaan Suomen yhteiskunnan palveluineen. Rahat eivät nytkään riitä edes suomalaisille.

Helsingin päätös on vasta lopun alkua; samaa tullaan ehdottamaan myös Oulussa, muissa Suomen kaupungeissa ja pienissäkin kunnissa. Kun se ei kerran "ole keneltäkään pois."

Suomella on vastuu ainoastaan suomalaisista. Jos rahaa suomalaisten hoitamisen jälkeen jää, voidaan ehkä auttaa ulkomaalaisia.


maanantai 20. marraskuuta 2017

ME PÄÄTALOT

Vuoden kestänyt urakka kirjoittajaopinnoissa Taivalkosken Päätalo-instituutissa päättyi eilen. Vuoden 2016 lopulla ilmoittauduin kurssille, sain vuoden 2017 alussa harjoitustehtävän, jota olen vuoden mittaan laajentanut. Alunperin kyseessä oli Oulun Perussuomalaisten vaalivalvojaisten inspiroima nelisivuinen novelli, joka neljänä lähiviikonloppuna Taivalkoskella kasvoi ensin kahdeksaan A4-sivuun, siitä yhteentoista jolloin jo kurssilla sanoin että "tämä luu on kaluttu, jotain muuta ensik kerralle", mutta kouluttaja Taija Tuomisen ja kurssitovereitteni kannustamana turposi tarinani 32 liuskaan. Eikä se taida siihen ryytyä; sain viimeisellä lähiviikonlopulla uutta kannustusta ja uusia ideoita jatkaa tarinaani, jossa nyt Perussuomalaisten lisäksi seikkailevat Rajakylän originellit, Jeesus, tanskalaiset ja jonka miljööt vaihtelevat Smoolannista Israeliin sekä Rhodesiaan.

Tässä vaiheessa huomautan että tarinan hahmot sekä tapahtumat ovat mielikuvitukseni tuotetta, vaikka niihin on otettu ominaisuuksia kohdalleni puolen vuosisadan mittaan tulleista eri ihmisistä ja tapahtumista.

Eilinen sunnuntai oli haikea päivä. Muutama itkikin kurssin päättyessä ja useampi aikoi tulla vielä jatkokurssille, itse aprikoin olisiko törkeää "jäädä luokalle" ja tulla vielä samanlaiselle vuoden pyrähdykselle. Kirjoittajakurssista oli minulle hyötyä, opin paljon ja opin ottamaan oppini hyötykäyttöön ja sain siis yli 30 liuskaa kelpo tekstiä aikaiseksi. Yksi tärkeimmistä opeista oli taito keskeyttää kirjoitukseni ja jatkaa sitä myöhemmin. Ennen kirjoitin muutaman liuskan novellin yhdellä istunnolla ja olin siihen tyytyväinen; en juuri lainkaan hionut tuotantoni särmiä.

Kirjailijan urani on ottanut norsunaskeleita eteenpäin, uskoisin saavani vuoden vaihteen jälkeen, ehkä kevään korvalla kirjoitettua Kuusamon Sokos-hotellissa muistiin merkitsemäni ideat ja Taijan sekä tovereitteni ehdotukset paperille ja jos eivät kustantajat ota onkeen, niin julkaisen tarinani neljäntenä omakustanteena. Kurssilla oli montakin, jotka saivat julkaistavaa materiaalia vuoden aikana kirjoitettua ja Ville Heikkinen ehti jo julkaista runoin koristellun luontovalokuvakirjansa Sielukas maa omakustanteena, sopivasti joulumarkkinoille. Lisäksi kurssilaisilta on tulollaan runokirjoja, muisteluita ja Pyhäjoen ydinvoimalaan liittyvä toimintaromaani. Hyvin Taija meitä opetti.

Tosin kotiin tultuani kirjailijantaipaleelleni ilmaantui esteitä, mutta tuskin ylipääsemättömiä. Kotona kirjoitinj innolla uusia käänteitä tarinaani ja kone alkoi hälyttää päivityksistä. Kuuliaisesti päivitin ja sen jälkeen tietokone kieltäytyi käynnistymästä. Aina kun yritin, kone ilmoitti "Koneesi ei käynnistynyt oikein" ja tarjosi vaihtoehdoiksi "Käynnistä uudelleen" ja "Lisäasetukset". Kokeilin molempia eikä onnistunut, aina vain samat vaihtoehdot. Yritin palauttaa koneen päivitystä edeltävään tilaan mutta sekään ei auttanut, vaikka koneen mukaan "Palautus onnistui".

En keksinyt muuta kuin palauttaa oletusasetukset ja onnistuin säilyttämään tiedostoni, mutta virustorjunta ja selain katosivat. Sain ne takaisin, mutta eniten kirpaisee Microsoft Officen katoaminen, sitä ei saane takaisin kuin ostamalla uudestaan tai asentamalla epämääräisistä lähteistä ilmaiseksi. Kumpaakin halusin välttää, joten laitoin koneelleni LibreOfficen. Ehkä pärjään sillä, ja jos en, jossain vaiheessa investoin tuttuun Wordiin. LibreOffice tuntuu hitaanlaisesti avaavan vähänkään isommat PDF-tiedostot, joita ilman en pärjää. Muutakin totuttelua ja oppimista siinä on, mutta kirjoitustyötä saan sillä jatkettua.

Kuten Taija Tuominen kurssilla opetti: "Täytyy katsoa esteitten yli maaliin".

perjantai 10. marraskuuta 2017

ROSENCRANTZ JA GUILDENSTERN OVAT KUOLLEET

William Shakespeare kirjoitti vuoden 1600 tienoilla Tanskaan sijoittuvan näytelmänsä Hamlet. Maailman tunnetuimmassa näytelmässä on kaksi sivuhahmoa, joihin perustuen Tom Stoppard kirjoitti oman näytelmänsä ”Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet” yli 400 vuotta myöhemmin. 

Hahmoilla on yhteys, tai ainakin aasinsilta Oulun kaupunkiin.

Shakespeare otti Hamletiin olemassa olevan tanskalaisen Gyldenstjerne-aatelissuvun nimen.  Aikanaan Ruotsiin ja Norjaan levinneen suvun jäsenet palvelivat kuningasta myös Suomessa.
Suku ruotsalaisti nimensä Gyllenstiernaksi ja Erik Kaarlenpoika Gyllenstierna sai ansioistaan Viipurin kuvernöörinä ja Turun hovioikeuden presidenttinä Oulun vapaaherran arvon vuonna 1651.
Oulun kaupunki  oli Erik Kaarlenpojan ja hänen jälkeläistensä omaisuutta 1600-luvun lopulla tapahtuneeseen läänitysten palauttamiseen saakka.

2010-lukuun asia liittyy siten, että Oulun kaupunki laajenee ja uusia katuja sekä paikkoja nimetään. Olisi hieno ele Oululta nimetä esimerkiksi katu Gyllenstiernan suvun mukaan.
Läänityksenä olo on lähes täysin unohdettu Oulun historiassa, joten siitä ei ainakaan huonoja muistoja jäänyt.

Kadun nimeämisestä voisi kesäaikaan saada isonkin mediatapahtuman. Mukaan voisi kutsua Ruotsin valtion edustajan sekä mahdollisesti Gyllenstiernan suvun jäsenen. Heitä yhä elää Ruotsissa.

Tosin Oulun paronien sukulinja sammui Pultavan taistelussa 300 vuotta sitten, mutta soveltaahan voi.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

VARUSMIEHIÄ POLIISIIN

Suomessa ei ole tarpeeksi poliiseja kaduilla ja tilannetta aiotaan korvata ottamalla Puolustusvoimien reserviläisiä poliisin tueksi tarvittaessa. Reservipoliiseiksi halutaan 2000-3000 reserviläistä ja ensimmäisten uskotaan olevan palvelusvalmiina vuonna 2019.

Ajatus on hyvä, tarpeellinen ja kannatettava, mutta mielestäni se jää puolitiehen. Mitä itua on kouluttaa mies tai nainen sotilaaksi, jos hänet sitten laitetaankin poliisiksi pitämään juopot ja konnat kurissa? Ensin laitetaan rahaa ja aikaa sotilaskoulutukseen ja sitten koulutetaan uudestaan poliisiksi. Tämä on tarpeetonta ja päällekkäistä koulutusta.

Ehdotan, että varusmiespalveluksen voisi suorittaa poliisina; saappaina kadulla Poliisiammattikorkeakoulun käyneitten urapoliisien tukena. Juuri tähän nyt aiotaan laittaa tuplakoulutuksen saavat reservipoliisit.

Uskon, että moni siviilipalveluksen valitseva harkitsisi palvella yhteiskuntaa poliisilaitoksessa, varsinkin jos saa olla poliisina kotiseudulla, jossa palvelusta hyödyttäisi kotiseudun ja sen ihmisten tunteminen. Varusmiespoliiseja voidaan myös käyttää haja-asutusalueilla. joihin eivät urapoliisit edes palkkaa vastaan pysyvästi halua.

Puolustusvoimilla on vaikeuksia löytää sijoituspaikka kaikille sotilailleen. Varusmiespalvelus poliisina sitouttaisi useampia suomalaisia yhteiskunnan puolustamiseen. Tulevan sodan aikana jonkun täytyy pitää yllä järjestystä myös kotirintamalla.

Varusmiespoliisien joukosta löytyisi myös alan palveluksensa jälkeen tuntevia tulevia urapoliiseja.