lauantai 26. syyskuuta 2015

AMERIKAN MALLI TERVEYSALAN KOULUTUKSEEN

Muutaman kuukauden vallassa ollut hallitus on leikkaamassa rahaa koulutuksesta. Ajatuksena on, että opiskelijat aiempaa suuremmassa määrin rahoittaisivat opiskelunsa lainaa ottamalla. Opiskelijat luonnollisesti vastustavat tätä; kukapa haluaisi niskaansa tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen velan maksettavaksi?

Samaan aikaan, jo vuosien ajan, on ollut hankaluuksia saada lääkäreitä ja hoitajiakin töihin terveyskeskuksiin. Lääkärit saavat paremman palkan yksityisvastaanotoilta ja hoitajat Ruotsista sekä Englannista. Ymmärrän hyvin, että jos on valittava parempipalkkaisen ja huonompipalkkaisen työn välillä, valitaan työ korkeammalla palkalla. Ja seurauksena on se, että Suomen terveyskeskuksiin tuodaan lääkäreitä ja hoitajia ulkomailta, koska Suomen palkat ovat heidän mielestään korkeita, ainakin kotimaan palkkoihin verrattuna.

Yhdysvalloissa on myös ongelmana saada henkilöstöä julkiseen terveydenhuoltoon. Siellä on käytäntönä, että lääkäriksi opiskeleva saa ilmaisen koulutuksen ja valmistuttuaan työskentelee joitakin vuosia lääkärinä esimerkiksi haja-asutusalueella. Säädetyn ajan lääkärinä yhteiskuntaa palveltuaan läkäri on vapaa hakeutumaan yksityiselle puolelle.

Samaa tulisi kokeilla Suomessakin. Jos opiskelee lääkäriksi kuusi vuotta ja saa ilmaisen koulutuksen, ei ole liikaa pyydetty mikäli esimerkiksi 3-5 vuotta maksaa palkkatyössä koulutuksensa takaisin terveyskeskuksissa. Lyhyemmän koulutuksen saaville hoitajille palvelusaika olisi lyhyempi. Mikäli joku mieluummin menee suoraan muualle töihin, hän voi valmistuttuaan ja työpaikan saatuaan ottaa velkaa ja maksaa opiskelunsa siten takaisin.

Tätä käytäntöä on jo käytetty Suomessa; ennen muinoin kun poliisin koulutus kesti kahdeksan kuukautta, valmistuneet poliisit sitoutuivat työskentelemään poliiseina vuoden verran koulutuksensa maksaakseen. Ennakkotapaus siis on.

torstai 17. syyskuuta 2015

40 EEKKERIÄ JA MUULI

Suomeen saapuu lähivuosina turvapaikanhakijoina kymmeniä tuhansia uusia asukkaita joista ainakin puolet tulee jäämään maahamme. Heidän asuttamisensa ja kotouttamisensa Suomeen tulee olemaan poliitikkojen sanaa käyttääkseni haastavaa. Useimmat tulijat haluavat suuriin kaupunkeihin ja nimenomaan niitten keskustoihin, kuten suuri osa suomalaisistakin. Käytännössä tämä tarkoittaa pahenevaa asuntopulaa ja vuokrien nousua. Tilanteeseen tulee keksiä jokin ratkaisu.

Kaikki maahantulijat eivät kuitenkaan ole urbaaneja cityihmisiä, vaan ovat kotoisin ja haluavat Suomessakin asua omassa rauhassa maaseudulla. Ja Suomen maaseudulla on tuhansittain asumiskelpoisia rakennuksia ja maatiloja tyhjillään.

Ehdotan, että halukkaille maahanmuuttajille annetaan asuttavaksi asutustila Suomen maaseudulta ja tarpeellinen tuki mahdollisimman itsenäiseen asumiseen. Mitä enemmän maahantulleet kasvattavat itse ruokaansa, sitä vähemmän he tarvitsevat veronmaksajan tukia. Euroopan Unionilta tuleva maataloustuki voi myös auttaa maaseudun uudelleen asuttamisessa.

Ajatus ei ole uusi; Jatkosodan jälkeen evakot asutettiin pakko-ottamalla määrätyn kokoisilta maatiloilta tietty prosenttiosuus pinta-alasta ja antamalla se uusille asukkaille. Suomen maaseudulla on tyhjää, joten pakko-ottoihin ei tarvitse ryhtyä. Itse ajatus asutustiloista on vielä 1940-lukuakin vanhempi; 1800-luvun Amerikassa vapautetut orjat saivat 40 eekkeriä eli noin 16 hehtaaria maata ja muulin tilansa hoitoon. Kun ihmiset saavat itse tehdä omaksi hyväkseen työtä, yhteiskunnan kuormitus pienenee.

Mielessäni on uusvanha kruununtorpparijärjestelmä; valtio antaa lainaksi tai nimellistä vuokraa vastaan maata viljeltäväksi. Lahjaksi ei tiloja kannata antaa, ne menisivät myyntiin ja rahat myyjän taskuun. Mikään ei estä tarjoamasta torppia myös suomalaisten viljeltäväksi, mikä myös helpottaisi työttömyyttä ja kaupunkien asuntopulmaa.

Kaikki eivät halua asua maalla, mutta moni haluaa ja se tulisi heille suoda. Tämä pätee myös turvapaikanhakijoihin.

perjantai 11. syyskuuta 2015

SUOMI EI NOUSE LEIKKAUKSILLA

Satakunta päivää istunut pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkaissut leikkauslistan, jolla Suomen kurjistuva talous yritetään saada jaloilleen.

Muun muassa sunnuntain työnteon korvaus pienenee neljänneksellä, vapaapäiviä muutetaan palkallisista palkattomiksi ja eläkeläisten erillinen asumistuki poistuu eli käytännössä eläkeläiset saavat vähemmän asumistukea. Pääministeri Sipilän hallituksen keinoilla suomalaisten yritysten kilpailukykyä yritetään parantaa viisi prosenttia ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan toimet luovat "kymmeniä tuhansia" uusia työpaikkoja.

Itse en ole talousmies mutta epäilen leikkausten tehoa. Jos ihmisten tulot vähenevät, niin silloin vähenee kulutuskin; ostetaan vähemmän tavaroita ja palveluja. Kulutus on se, mikä pitää yhteiskunnan talouden toimivana, jos suuri osa kansasta alkaa tiukasti säästää, raha ei liiku ja kukaan ei tienaa. Säästeliäisyys on hyve, mutta euro sukanvarressa on vain paperinpala. Pankissakaan olevat säästöt eivät hyödytä yhteiskuntaa koska säästökuurilla olevat kansalaiset eivät uskalla ottaa velkaa.

Luvatut kymmenet tuhannet työpaikatkaan eivät herätä luottamusta; ihmiset ehkä tekevät työtä mutta eivät tule leikatuilla palkoillaan toimeen ja ovat yhteiskunnan kukkarolla.

Kun talous yskii näin pahasti, kannattaisi pikemminkin laskea veroja ja saada kansa kuluttamaan rahaa ja näin saada raha liikkumaan. Rahan kuluttaminen suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin nostaa Suomen suosta, johon Euroopan Unioni on meidät laulanut. Leikkauspolitiikka lisää vain ennestään rikkaitten omaisuutta.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

MAAHANMUUTTAJAT TÖIHIN

Suomeen tulee vuoden sisällä arviolta 15.000, ehkä jopa 40.000 maahanmuuttajaa, siirtolaista, turvapaikanhakijaa tai mitä nimeä heistä käytetäänkin. Luvut ovat siis arvioita, mutta lienee varmaa että vaikkapa seuraavan 10 vuoden aikana Suomi saa satoja tuhansia uusia asukkaita ulkomailta, joista useimmat myös jäävät Suomeen pysyvästi eri syistä ja perustein.

Uusien suomalaisten kotouttaminen on suomalaisten ja Suomen valtion kannalta erittäin tärkeää. Mikäli uudet asukkaat suuressa määrin jäävät veronmaksajien elätettäväksi, niin sitä ei pitkään Suomen talous kestä. Suomalaisten elintasoa joudutaan laskemaan, yhteiskunnan palveluja leikkaamaan ja verotusta kiristämään.

Suomessa on jo vuosien ajan puhuttu vastikkeellisesta sosiaaliturvasta eli sosiaaliturvan varassa elävien halutaan tekevän elantonsa vastikkeeksi jonkinlaista työtä tai kolmannen sektorin toimintaa. Vastikkeellinen sosiaaliturva sopisi hyvin ulkomailta tuleville Suomen asukkaille; he eivät ole maksaneet Suomeen veroja joten on oikein että he edes jotenkin auttaisivat Suomea oman toimeentulonsa eteen. Työ on myös paras kotouttaja joka opettaisi maahantulijoille suomen kieltä ja toisi heidät suomalaisten pariin. Kukaan ei pidä ihmisistä, jotka vain ottavat mutta eivät anna mitään tilalle eli jos maahanmuuttajat tekevät jotain työtä elantonsa saadakseen, myös vastakkainasettelu ja rasismi veroa maksavien Suomen asukkaitten ja uusien tulijoitten välillä vähenee.

Tieto siitä, että Suomessa joutuu tekemään työtä elääkseen houkuttelisi Suomeen niitä, jotka todella haluavat tehdä Suomeen itselleen kodin ja olla hyödyksi uudelle kotimaalleen.

tiistai 1. syyskuuta 2015

RUNOJA YKSINÄISYYDESTÄ JA KUOLEMASTA

Tänään 1.9. 2015 tuli odottamani paketti. Tein joitakin aikoja sitten sopimuksen Mediapinta- kustantamon kanssa kirjoittamieni runojen julkaisusta puolikustannekirjana. Se oli yllättävän helppo homma; lähetin aineiston eli runoni, maksoin sovitun maksun ja Mediapinta hoiti painatuksen, ISBN- numeron hankkimisen ja hengentuotteeni toimittamisen kirjakauppojen myytäväksi. Näkyi olevan jo isoimpien nettikirjakauppojen listoilla. Itse asiassa tuntui hyvältä laittaa kirjakaupan hakusanaksi oma nimensä ja saada sillä osuma. Tämä on vähän kuin ensi kertaa isäksi tulo, tai oikeastaan enemmänkin koska erinäisistä syistä en ollut paikalla kun lapseni syntyi.

Kirjan julkaisu on minulle elämän pituinen unelma; se on ollut mielessä varmasti siitä lähtien kuin opin lukemaan oululaisessa Koskelan koulussa 1970- luvulla. Ehdin vieläpä saada ensimmäiseni ulos paperikirjana ennenkuin kirjat muuttuvat kokonaan digitaalisiksi e-kirjoiksi.

Vielä pari vuotta sitten en nähnyt itseäni julkaisevana runoilijana, olin lukenutkin vain Yrjö Jylhän Kiirastulen ja pätkiä Kalevalasta, vaan mielessäni oli romaanin tai novellikokoelman julkaiseminen, mutta juttuja tapahtui ja purin mieltäni runojen kirjoittamiseen. Olen muutenkin pistänyt merkille, että lyhyet tekstit ovat minulle helppoja kirjoittaa. Joka tapuksessa; eräät ottavat nollauskännit, toiset polttavat hermosavut ja minä puolestani kirjoitan runoja. Käytännössä se merkinnee sitä, että runoni eivät avaudu muille kuin minulle mutta mitäpä tuosta.

Tämä ilta onkin mennyt markkinointipuuhissa; olen lähettänyt tarjouksen lahjoittaa kirjaani eräisiin kirjastoihin Ruotsissa, joissa on suomenkielinen kokoelma ja joihin minulla on edes jonkinlainen yhteys. Samaten pitää tehdä hankintaehdotuksia samanlaisiin suomalaisiin kirjastoihin. Suomen kirjastot hankkinevat kirjansa BTJ-palvelun kautta ja vielä ei ole aika tyrkyttää teostani lahjaksi.

Blogitekstini otsikko on kirjani nimi. Mietin nimeä pitkään ja luullakseni se herättää lukijakunnakseni tarkoittamieni lukijoitten huomion. Osa runoistani on melko synkkiä mutta yksi on aika myönteinenkin. Kyseinen runo kertoo ostamastani takista.