sunnuntai 19. toukokuuta 2019

EI ISIS-TERRORISTEJA SUOMEEN

Euroopan maat miettivät, mitä tehdä murskattuun Islamilaiseen Valtioon muuttaneille asukkailleen ja näitten lapsille, jotka ovat asuneet Syyrian ja Irakin alueilla olleessa valtiossa koko ikänsä, tai eivät muista muualla olleensakaan.

Suomen ei pidä vastaanottaa Islamilaisesta Valtiosta tulijoita, vaikka he olisivatkin Suomesta lähteneet. He ovat valinneet lähteä Suomesta maahan, joka katsoo olevansa sodassa Suomen kanssa ja joko palvelleet Islamilaisen Valtion armeijassa tai tukeneet sen sotatoimia siviilityöntekijöinä. Koska Suomi on käytännössä, joskaan Suomen hallitus ei sitä myönnä, sodassa islamismia ja Islamilaista valtiota vastaan, Isiksen joukoissa taistelleet ja sen sotatoimia tukeneet Suomen kansalaiset ovat syyllisiä maanpetokseen. Mikäli he tulisivat Suomeen, heidät tulisi asettaa syytteeseen maanpetoksesta ja mahdollisista sotarikoksista.

Islamilaisen Valtion loppu ei tarkoita loppua vuodesta 2001 jatkuneelle Sodalle terroria vastaan, johon Suomi on osallistunut sodan osapuolena vuodesta 2002, jolloin suomalaiset sotilaat lähtivät Afganistaniin "rauhanturvaajan" nimikkeellä.

Isiksen joukoissa olleet Suomen entiset asukkaat eivät luovu islamista ja mielipiteistään Islamilaisen Valtion kaaduttua, vaan jatkaisivat taistelua Suomesta käsin ja Suomessa, mikäli heidät tänne päästetään.

Suomen laki on tulkinnan varainen eli voimme tulkita lakia niin, että muuttamalla Suomen viholismaahan ja palvelemalla sitä, Islamilaiseen Valtioon muuttaneet ovat luopuneet Suomen kansalaisuudesta ja menettäneet oikeuden palata Suomeen.

Niin sanotut "Isis-lapset", jotka eivät itse ole valinneet lähteä Suomesta Islamilaiseen Valtioon, ovat usein monikansallisista perheistä, jolloin heillä on toisen vanhempansa kautta oikeus jonkin muun maan kansalaisuuteen. He ovat asuneet ja kasvaneet Islamilaisessa Valtiossa, eikä ole mitään syytä päästää "Isis-lapsiakaan" Suomeen; maahan jota eivät tunne ja jossa he ovat vieraan kulttuurin alla. 

Suomen velvollisuus on suojella suomalaisia, ei vihollisen kätyreitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti