ME PÄÄTALOT 2

Olin vuonna 2017 Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksessa Taivalkoskella. Koulutukseen kuului neljä viikonlopun mittaista lähiopiskelujaksoa, joissa käsiteltiin viikonloppujen välissä kirjoitettuja tekstejä.

Itselleni opiskelu avautui viiveellä; oletin ensin, että joka jaksolle kirjoitettaisiin uusi teksti käsiteltäväksi eli esimerkiksi neljä lähijaksoa olisi neljä eri novellia. Näinhän se ei kuitenkaan ollut, vaan Taija Tuomisen opastuksella ja kurssitovereitten kannustuksella ensin kirjoitettaisiin tarina tai tarinan alku ja sitä vuoden mittaan kotona sekä Taivalkosken lähijaksoilla jalostettaisiin pitemmälle; novelliksi/ novellikokoelmaksi, romaaniksi tai vaikkapa runokokoelmaksi.

Lyhyitten kirjoitusten kirjoittamisen osasin jo. Pystyn kirjoittamaan A4-pituisen  kelvollisen tekstin lähes helposti ja muutaman A4-sivun mittaisen novellinkin pystyn saamaan aikaan ilman suurempaa luomisen tuskaa.Kirjoitin kurssille neljän sivun mittaisen novellin Vaalivalvojaiset, joka on fiktiivinen kuvaus Oulun Perussuomalaisten vaalivalvojaisista kuntavaalipäivänä 9.4.2017. Tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta pohjautuvat todellisuuteen, joko Perussuomalaisissa tai puolen vuosisadan mittaisen elämäni aikana tapahtuneeseen tai tapaamiini ihmisiin. Tosielämän Robert Keinänen on ollut mukana Big Brotherissa, Jenna Timosen hahmo rakennutti hirsitaloa miehensä kanssa ja ohitseni kulkenut itkevä israelilainen tyttö todella kulki ohitseni Jaffassa vuonna 1995.

Kun Taija Tuominen selitti, että kirjoitettua tekstiä tulee lihottaa ja jalostaa, niin olin uuden opin edessä. Minulla oli ollut siihen asti tapana kirjoittaa, julkaista ja unohtaa mutta nyt opettelin keskeyttämään kirjoittamisen ja jatkamaan sitä myöhemmin; seuraavana päivänä tai viikon kuluttua.

Oppi meni kurssin aikana päähäni ja nyt kykenen jatkamaan siitä, mihin aiemmin olin lopettanut.Vaalivalvojaiset turposi vuodessa neljästä sivusta viiteenkymmeneen A4-sivuun, ja julkaisin sadan A5-sivuisen pienoisromaanini vuoden 2018 alussa.

Tänä vuonna menin jatkokurssille. Viikonlopun aikana tapasin tuttuja ja sain evästyksiä uuteen kirjaani, joka kertoo vanhan tarinan katoavasta liftarista käärittynä maahanmuuttokriittiseen huopaan. Itseasiassa kertomukseni alkua ei varsinaisesti haukuttu, mutta siinä sanottiin olevan "kaikki turvapaikanhakijoihin liitetyt ennakkoluulot". Toisaalta ideaani sanottiin myös "huikeaksi". Kun saa sekä kritiikkiä että kehuja, ollaan oikeilla jäljillä.

Vielä olisi marraskuussa uusi jatkokurssi ja mikä ettei vuoden mittaista kurssia voisi käydä uudelleenkin. Ideoita minulla on, mutta kannustus ja neuvot ovat aina hyväksi. Viime kurssilla sain kirjan aikaiseksi, joten ehkä uudellakin mutta toisaalta pitäisi oppia kirjoittamaan omilta jaloilta. Kirjoittaminen on lapsuuden haaveeni, joka on ollut mielessä nelisenkymmentä vuotta, mutta koska asioita sattui ja toisia ei sattunut, aloin kirjoittamaan vasta aikuisiässä.

En ole ikinä ollut hyvä koulussa; en peruskoulussa, en kauppakoulussa tai edes autokoulussa mutta käymilläni kirjoituskursseilla Taivalkoskella ja Murikka-opistossa olen kokenut oppimisen iloa ja saanut jotain aikaiseksikin. Onnistumisen kokemus on aina hyvä kokemus.