keskiviikko 4. tammikuuta 2017

MAMOUD

Olen joitakin aikoja tilannut Maaseudun Tulevaisuus-lehteä. Maatalous tarkoittaa ruokaa ja ruokaa me kaikki tarvitsemme. Ilman maaseutua Suomi kuolee nälkään tulevassa kriisissä ja haluan pysyä hollilla maaseudun asioista vaikka ison kaupungin taajamassa asunkin.

Maaseudun Tulevaisuudessa on myös kivoja sarjakuvia. Harmikseni paras niistä jäi lehdestä vuoden vaihteessa pois. Kyseinen sarjakuva oli Mamoud, jossa kerrottiin maahanmuuttajan elämästä pitserian omistajana Suomessa. Aiheensa vuoksi Mamoud leimattiin rasistiseksi sarjakuvaksi, vaikka siinä pilkattiin melkoisen tasapuolisesti sekä maahanmuuttokriittisiä että suvakisteja.

Arto Nyyssösen piirtämä Mamoud on raikas valtavirran vastainen  tuulahdus, enää harva uskaltaa tarttua kiistanalaisiin aiheisiin. Aiemmin vastaavia oli muitakin; Mr.Muti sekä Kari Suomalaisen kiitetyt ja kirotut piirrokset. Molemmat onkin laitettu myrkkykaappiin kirjaroviota odottamaan.

Filosofi Ludwig Wittgenstein sanoi aikoinaan: "Siitä mistä ei voida puhua, on vaiettava". Maahanmuuttajat ovat juuri tällainen aihe. Koska on epäselvää mitä maahanmuuttajista saa sanoa, useat valitsevat olla sanomatta maahanmuuttajista yhtään mitään.

Vaikeneminen ei kuitenkaan vie maailmaa eteenpäin. Vielä yksi lainaus viisaalta mieheltä Juho Kusti Paasikiveltä: "Tosiasioitten tunnustaminen on viisauden alku". Mikäli maahanmuuttajista ei voida puhua, heihin liittyvät ongelmat jäävät ratkaisematta.

Ja ongelmia maahanmuuttajat aiheuttavat; rikoksia, oikeuksien väärinkäyttöä, yhteiskunnan kuppaamista ja ties mitä muuta. Itseään tiedemiehinä pitävät ovat herttaisen yhtä mieltä että maahanmuuttajien rikollisuus ei johdu uskonnosta, kulttuurista eikä geeneistä. Eli mistä sitten? Mikäli kissaa ei nosteta pöydälle ja asiasta puhuta sekä sitä tutkita, maahanmuuttajien korkeammalle persoudelle syyllistyä rikoksiin ei ikinä saada ratkaisua.

On mahdollista että vieraaseen maahan siirtyminen sinällään altistaa rikosten tekemiseen. Henkilö, joka kotimaassaan elää ihmisiksi, alkaa vieraassa maassa helpommin konnantöihin. Ulkomaalaisuus saattaa hyvinkin olla se syy mikä saa ulkomaalaiset rikollisiksi. Niin Suomessa eri syistä olevat ulkomaalaiset kuin ulkomaalaisina ulkomailla olevat suomalaiset. Muutama kymmenen vuotta sittenhän "en finne igen" oli käsite rikosuutisissa Ruotsissa ja ulkomaalaisen alttius rikoksiin on minullekin tuttua omilta vuosiltani ulkomailla.

Mikäli pääsisimme eroon ulkomaalaisista eli lopettaisimme siirtymisen maasta toiseen, puolin ja toisin, ja kiltisti asuisimme kotimaissamme, harvempi omiensa parissa valitsisi rikkoa lakia. Tämä ei koskaan tule tapahtumaan, mutta jos jossitellaan niin jos ulkomaille muutto eli maahanmuutto keksittäisiin nyt, se luultavasti säännösteltäisiin ankarasti kuten vaikkapa tupakanpoltto. Ehkä jopa kiellettäisiin kuten joissain maissa on tehty ja tehdään edelleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti