torstai 24. marraskuuta 2016

VALESOTARIKOLLISET

Viime aikoina Suomessa on esiintynyt etuliitteellä "vale" useita eri asioita; "valemedia", "valelääkäri". "valepoliisi" ynnä muita valheita. Lista jatkuu ja päivittyy vuosittain.

Suomeen on myös tullut turvapaikanhakijoita eri maista, pääasiassa Lähi-idästä. Joukossa on myös sellaisia, joita epäillään kriisialueilla tapahtuneista sotarikoksista. Eräitä on jo tuomittukin, huolimatta pitkän matkan ja väkivallan rikostutkinnalle aiheuttamista pulmista sekä kustannuksista. Sotarikoksista tuomitut kärsivät suomalaisen mittapuun mukaan annetut rangaistuksensa Suomessa.

Suomella on lakiin ja sopimuksiin perustuva käytäntö, ettei ketään luovuteta tuomittavaksi ulkomaille, mikäli rangaistuksena rikoksista saattaa olla kuolema tai muu epäinhimilliseksi katsottu tuomio.

Tämä, sinänsä oikea ja ainakin laillinen tapa, jättää turvapaikanhakijoille ikkunan auki väärinkäytöksille. On odotettavissa että turvapaikanhakijoitten joukkoon ilmaantuu "valesotarikollisia", jotka eivät ole ulkomailla syyllistyneet rikoksiin, mutta laskelmoivat, että tunnustamalla olemattomia sotarikoksia he saavat varmemmin luvan jäädä Suomeen. Logiikka on tämä: turvapaikkatutkinnassa voi tulla päätös maastapoistamisesta, mutta jos sanoo olevansa sotarikollinen, jota uhkaa kymmenien vuosien vankeus tai jopa kuolema, Suomi ei voi olemassaolevien säännösten mukaan palauttaa turvapaikanhakijaa kotimaahan. Suomesta käsin sotarikostutkinta on vaikeaa ja vaikka joutuisi tuomituksi, Suomen lievät tuomiot ja kehitysmaihin verrattuna mukavat olot vankilassa eivät "valesotarikollisia" pelota, koska tuomion jälkeen saa jäädä maahan sosiaaliturvan taatessa elintason, mikäli töitä ei löydy.

Sama sääntö, ettei epäinhimillisten rangaistusten maahan ketään luovuteta, tekee Suomesta myös houkuttelevan kohdemaan myös oikeasti sotarikoksiin syyllistyneille. Kuka nyt pakenisi maahan, josta luovutetaan tuomittavaksi?

Toivottavasti valtio osaa tämänkin keinon jäädä Suomeen ottaa huomioon turvapaikka-asioita käsiteltäessä. Maahanmuutto on suurin Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa uhkaava vaara tällä hetkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti