lauantai 5. marraskuuta 2016

SUOMI KUNTOON ROTUAARILLA

Viime aikoina yleistyneet kansan mielenilmaukset valtion maahanmuutto- eli käytännössä pakolais/turvapaikanhakijapolitiikkaa vastaan saivat tänään 5.11.2016 jatkoa Oulussa.

Oululaisen aktivistin Mikko Myllyn ystävineen masinoima mielenosoitus keräsi kello 12 Rotuaarin Kivipallolle toistasataa eri-ikäistä ihmistä. Talojen varjossa ja tuulikaappien lämpimässä oli lisää tapahtuman seuraajia.

Junes Lokka tapansa mukaan lähetti tapahtuman Youtubeen, ja kaksi muutakin lähetystä oli netissä. Mikko Myllyn avattua tapahtuman, Junes Lokka puhui kokemuksistaan maahanmuuttokriittisenä aktivistina. Hän avasi muun muassa valtamedian pelästyttänyttä youtubelähetystään afrikkalaisen Insesti-isän oikeudenkäynnistä vain jokunen viikko aiemmin. Valtamedian ratkaisu oikeudenkäynneistä suoraan raportointiin on Kalevan mukaan oikeudenkäyntien julkisuuden rajoittaminen. Hän kertoi myös saaneensa pyyhkeitä "veljeilystään persujen kanssa", mutta sanoi Perussuomalaisten saaneen hyvääkin aikaiseksi ja olevansa avoin kaikille suomalaisten etua ajaville.

Marco de Wit oli saapunut paikalle kiinnostuneille järjestämänsä bussikyydin mukana Tampereelta. Seurue oli puolisen tuntia avauksesta myöhässä, mutta Marcon pitämä puhe oli odottamisen arvoinen. Marco de Wit kritisoi valtaapitäviä ja heidän suomalaisille haitallista politiikkaansa. Tapahtumassa kerättiin myös Suomi Ensin- puolueen kannattajakortteja joita täyteltiinkin ahkerasti.

Puhujina oli myös  bloggari ja vloggari Tiina Wiik, yksittäisiä osallistujia aina Turkua ja Kolarin Imaamiksi kutsuttua vakituista mielenilmauksiin osallistuvaa myöten.

Tapahtumassa oli makkaratarjoilu, joka oli hyvinkin suosiossa; itsekin söin kuusi makkaraa. Makkaranpaistajat hoitivat hommansa hyvin; makkaraa oli aina valmiina eikä isompia jonoja päässyt muodostumaan.

Mielenilmaus aurinkoisessa pikkupakkasessa oli onnistunut tilaisuus ja sujui täysin rauhallisesti. Tapahtumaa turvasi järjestyksenvalvoja ja kaksi poliisipartiota autoissaan mutta heidän palveluksiaan ei tarvittu. Kaiketi kirpeä marraskuun pakkanen piti häiriköt ja pellepuvuissa palelevat kotilieden lämmössä.

Seuraava suurempi tapahtuma on 6.12.2016 kello 18.30 Helsingissä järjestettävä sitoutumaton 612- soihtukulkue Töölöntorilta Hietaniemen sankarihaudoille. Monikin tänäisen Rotuaarin tapahtuman osallistuja aikoo olla mukana myös 612-tahpahtumassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti