lauantai 12. heinäkuuta 2014

PETRONELLAN PYSÄKKI

Monet pojat jossain vaiheessa haaveilevat kullankaivuusta, myös minä ja vielä aikuisena. Tällä viikolla keski-ikäisenä haaveestani tuli totta.

Kun sain päähäni toteuttaa ajatukseni kullankaivuusta, piti keksiä keino siihen. Perinteinen tapa on mennä rengiksi jollekin kullankaivajalle ja sitä minäkin päätin kokeilla. Kaverini Janne on sattumoisin samassa työpaikassa kesäisin kultaa kaivavan Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtajan kanssa ja suostui välittämään kyselyni eteenpäin. Jouko ei kuitenkaan omalle valtaukselleen minua ottanut vaan antoi neuvoksi liittyä LKLään ja kaivaa sen jäsenvaltauksilla. Liittyminen sujui kätevästi netissä ja liiton Prospäkkäri- lehti alkoi tulla postiluukkuuni. Talvella sitten, edelleen netistä, hankin oman vaskoolin, siivilän ja muita välineitä kesäksi. Rautakaupasta ostin rautakangen ja lapion sain Taisto-sedältä lainaksi.

Kesän tullessa aloin miettiä tarkemmin mille valtaukselle menisin, niitä on useampia Lapissa. Sellaiset, joihin ei pääse autolla raakasin pois, tavaraa oli tulossa sen verran mukaan. Pelkkä rinkka ei riittänyt, kuten vaelluksilla. Asiaa mietittyäni, päätin mennä nelostien varteen Aureuksen jäsenvaltaukselle, arvelin sen olevan rauhallinen ja siellä näkyi kartan mukaan olevan purokin josta saisi juomavettä.

Isäni ja setäni lähtivät minua viemään. Bussillakin olisi lähelle päässyt, mutta nopeammin ja varusteitten kanssa helpommin matka sujui omalla autolla. Menomatkalla pysähdyttiin Tankavaaran Kultamuseoon, jossa opas sai mieleni muuttumaan; saman nelostien varressa sijaitseva Petronellan pysäkki olisi hyvä paikka aloittaa kullankaivajan ura. Kolmen kilometrin päässä Kultamuseosta sitten auto pysäytettiin ja olin perillä Petronellan pysäkillä, pari asuntovaunua näkyi olevan valtauksella.

Pistin telttani pystyyn ja aloin kaivaa sen vierestä kun en parempaakaan paikkaa keksinyt. Pari vanhempaa kaivajaa oli jonkin matkan päässä ränneineen ja vermeineen. Ajattelin aloittelijana pitää kokeneempiin kunnioittavan etäisyyden, mutta naapurivaunun Hannu tuli sanomaan ettei telttani vierestä mitään löytyisi ja kehotti tulemaan hänen ja Antin  kanssa samaan paikkaan, josta he olivat kultaa löytäneet.

Kävin onneani kokeilemassa ja oli aika raskasta kantaa vaskoolillinen soraa vaskausaltaalle moneen kertaan päivässä enkä löytänyt mitään kullan arvoista. Pistin kuitenkin toiveikkaana talteen vähän rautahiekkaa, jossa saattaa kultaakin olla mukana. "Kun ei kerran mitään löydy, on sama missä kaivan", ajattelin ja palasin takaisin teltan viereen. Siellä ei ollut kiviä haittana ja oli ainakin helppo kaivaa.

Hannu tuli uudelleen puheilleni ja lupasi opastaa minua vaskauksessa ja kullan kaivuussa sekä lainata ränniään ynnä muita varusteita viinapulloa vastaan. Hannu takasi peräti että kultaa löytyisi. Otin tarjouksen vastaan.

Kahtena päivänä, välissä oli lepopäivä, hakkasin kivistä soraa muurarin vasaralla ja lapioin soraa sankoihin. Kun 15 sankoa oli täynnä, kaadoin ne ränniin jotta vesi erottaisi kullan enimmästä hiekasta. Sen jälkeen alkoi vaskaaminen. Ensimmäisenä päivänä huomasin vaskaamistyylini olevan väärä ja Hannu neuvoi oikean, jonka oli itse oppinut tunnetulta Kulta-Korhoselta. Ja heti ensimmäisen päivän ensimmäisessä vaskoolissa oli gramman murto-osan kokoinen, mutta Petronellan pysäkille suuri hippu. Siinä alkoi kulta kiiltää silmissäni.

Kahdessa päivässä rännäsin ja vaskasin noin 300 kiloa soraa, se ei ole paljon eikä vähänkään ahneemmalle huuhtojalle tarpeeksi, mutta minulle tämä oli lomaa paarmojen purtavana, selkä särkien ja iho auringossa palaen. En ollut arvannut pohjois-Lapin olevan 30 asteen helteessä heinäkuussa.

Kaivoin kaikkiaan neljänä päivänä joista kahtena löytyi ehkä jopa puoli grammaa kultaa. Grammakin, jos laskee mukaan rautahiekan jota kokemattomana en onnistunut vaskaamaan kokonaan pois. Lisäksi toivo elää vielä; jospa teltan vierestä kaivamassani rautahiekassa jokunen hengetön olisi.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja tapaamani ihmiset mukavia. Muut tapaamani kaivajat joita Pysäkillä kävi, neuvoivat kokematonta asiallisesti ja olivat muutenkin ystävällisiä. Kullalla harvoin on tuollainen vaikutus ihmisiin. Antti vähän matkan päässä ja asuntoauton ylivieskalaiset auttoivat alkuun Hannun lisäksi.

Kaipa tässä pitää omia rännejä ja pumppua ruveta miettimään. Rahallisesti jäin reissusta tappiolle, niin lomalla ruukaa käydä, mutta olenpa taas yhtä hyvää kokemusta rikkaampi ja kullan kaivuun salatkin aukenivat.

2 kommenttia:

  1. Hyvää tekstiä! Onneksi sait apuja että neuvoja. Itse olen Petronellassa varmaan tulevalla viikolla ekaa kertaa. Aikaisemmin muissa LKL:n jäsenvaltauksilla on maata käännetty. Toivottavasti ei aivan kärvenny helteessä!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja hyviä kaivuja! Kyllä siellä helteen kanssa pärjää, kun pitää taukoja ja muistaa juoda. Paarmoista oli enemmän harmia.

    VastaaPoista