maanantai 21. heinäkuuta 2014



AUTIOTUPA
Esa Paloniemi

Toraslammen autiotupa seisoi harmaana veden äärellä. Se oli Petr Nemecin päämäärä. Hän oli lähtenyt Syötteen luontokeskukselta kolmisen tuntia aiemmin ja marssinut vaellusreittiä pitkin tuvalle johon aikoi majoittua yöksi. Tämä oli hänen toinen päivänsä Suomessa, heti Helsinki-Vantaalle laskeuduttuaan hän oli oli ottanut saksalaisen armeijarinkkansa ja jatkanut matkaa Oulun kautta Syötteen kansallispuistoon. Helsingistä junalla Ouluun ja sieltä Ison-Syötteen keskukseen. Tshekki Petr Nemec ei ollut saksalaisesta rinkastaan huolimatta palvellut Saksan armeijassa. Flecktarn-täpläkuviolla koristettu rinkka oli peräisin suomalaisesta netissä toimivasta ylijäämäkaupasta, eräästä Euroopan suurimmista. Bundeswehrin rinkka oli kulkenut ensin Saksasta Suomeen, sieltä postin välityksellä Petrille Prahaan ja nyt omistajansa mukana taas Suomeen.   

Luontokeskukseen päästyään Petr oli syönyt poronkäristystä ja aloittanut merkittyä reittiä kulkevan vaelluksensa. Seuraavat päivät hän söisi retkiruokia ja joisi vetensä puroista. Niin Petr Nemec halusi. Kaupunkimatkailu ei nelikymppistä keski-eurooppalaista kiinnostanut, siihen oli etelämpänä Unionissa vanhempia ja kiinnostavampia kaupunkeja kuin Helsinki. Ei, Nemec halusi kokea luontoa ja juoda vettä suoraan puroista ja lammista. Siihen ei keskellä Eurooppaa ollut mahdollisuuksia eikä välttämättä kauaa Pohjolassakaan, kehitys kehittyy ja sen myötä luonto saastuu.

Petr Nemec astui Toraslammen tuvan ovesta ja katseli ympärilleen. Yksi suurehko huone, kamiina keskellä, pöytä tuolineen oikealla ikkunan vierellä, vasemmalla pitempi pöytä ja kahdessa kerroksessa laverit joille mahtunee neljä ihmistä. Tai useampikin jos nämä tuntevat toisensa hyvin. Nurkkapedillä näkyi olevan jonkun jättämä retkipatja ja sen päälle taiteltuna ohut huopa. Sen Nemec valitsi itselleen, muita ei tuvassa ollut joten oli hyvä valita.
Saatuaan tulet kamiinaan, sytytykseen hän käytti ”amerikankiehisiä”  joita myös sytytyspaloiksi kutsuttiin, Nemec  keitti vettä ja valmisti ateriakseen ranskalaista retkiruokaa. Ruoka oli yllättävän hyvää,olihan se sentään ranskalaista. Vielä kahvit kuppiin ja oli aika rentoutua. Nemec selaili vieraskirjaa, useimmat kirjoitukset olivat suomeksi eikä hän niitä ymmärtänyt, mutta paljon oli myös englanninkielisiä ja saksalaisia merkintöjä joista Nemec sai selvän. Tshekkejä ja slovakkejakin näkyi tuvalla käyneen, hän ei ollut ensimmäinen prahalainen Toraslammen autiotuvalla.

Useammassakin merkinnässä jotka Nemec ymmärsi, puhuttiin tupaa vainoavasta kummituksesta. Englanninkielisen vieraskirjamerkinnän mukaan Toraslammen rannalla oli asunut pariskunta aikoja sitten. Miehen vaimo oli kadonnut eräänä vuonna ja isäntä oli antanut vältteleviä vastauksia, sanoen vaimonsa hävinneen marjastaessa tai hukkuneen lampeen.  Lammella oli sen jälkeen nähty naisen hahmo ja mieskin oli pian hävinnyt seudulta. Merkinnän tehnyt ryhmä oli ollut tekemässä tuvalla kauhuelokuvaa jokin aika ennen Petr  Nemecin saapumista ja harmittelivat etteivät olleet nähneet mitään yliluonnollista.

Tarina huolestutti Nemeciä, tätä hän ei ollut odottanut. Yleensä hän ei kummituksia pelännyt mutta nyt hän oli yksin keskellä metsää, kilometrien päässä muista ihmisistä. Nemec päätti kuitenkin jäädä yöksi, kummituksia tai ei, levätä hänen täytyi ja ulkona oli alkanut sataa, ei sinne tehnyt mieli mennä kävelemään.
Sade yltyi tuvan ulkopuolella Nemecin viettäessä aikaansa sisällä. Muita kulkijoita ei ollut näkynyt ja Nemec alkoi uskoa saavansa viettää yönsä luonnossa yksin. Yksin kummitustalossa suomalaisen metsän keskellä, siinä olisi kertomista kavereille Tshekinmaalla! Hän istui iltaa pöydän äärellä kahvikuppinsa kanssa ja katseli sateista lampea. Tuuli riepotteli usvaa Toraslammen yllä. Se näytti siltä kuin valkoisiin pukeutuneet naiset olisivat tanssineet veden päällä aavemaisesti. Kaunista sitä silti katsoa, aaveitten tanssia.

Tupa alkoi viilentyä, Nemec kääntyi laittamaan kamiinaan lisää puita ja palattuaan pöydän ääreen hän katsoi lähimmästä tuvan ikkunasta ulos ja näki yllätyksekseen naisen pihalla veden rajassa. Nainen oli valkoinen hahmo joka leijui maan yllä. Jalkateriä ei erottunut, niitten tilalla oli vain elokuvista tuttu repaleinen harso.  Vanhempi nainen, ehkä keski-ikäinen ja hän, tai se, tuijotti Toraslammen tupaa  ja Petr Nemeciä joka puolestaan tuijotti naista kalvenneena, kykenemättä liikkumaan. Periaatteessa tilanne ei ollut pelottava, nainen ei mitenkään uhannut Nemeciä mutta haamun katsoessa suoraan kohti synkkänä suomalaisena sadeyönä kuka tahansa pelästyisi.  Nemecin räpäyttäessä silmiään, nainen katosi. Ensin nainen oli siinä, sitten hän oli poissa kuin tuhka tuuleen. Nemecin sydän takoi ja kylmä hiki kasteli selkäpiitä. Silti hän alkoi rauhoittua. Nainen ei ollut varsinaisesti tehnyt mitään ja oli kadonnut jälkiä jättämättä silmänräpäyksessä. Niinpä, silmää räpäyttäessä, kyseessä saattoi olla kummitusjutun, uuden ympäristön ja väsymyksen aiheuttama harha. Niin sen täytyi olla.

Petr  Nemec ryömi tshekkiläiseen makuupussiinsa ja yritti parhaansa mukaan nukahtaa. Ajan mittaan hän nukahtikin syvään uneen ja silloin, kuin suunniteltuna, ryminä alkoi. Kuulosti siltä kuin joku olisi raapinut metalliharavalla tuvan seinää vastapäätä Nemecin laveria. Hän yritti olla piittaamatta metelistä eikä uskaltanut katsoa ulos Hannah- makuupussistaan, hän ei halunnut nähdä mitä siellä sitten olisikaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, jotain oli pakko tehdä. Nemec kurkisti pussin hupun alta eikä nähnyt kuin hämärän autiotuvan huoneen rapinan rapistessa seinän takana. Hän uskaltautui ulos pussistaan istumaan laverilla ja saman tien seinän takana vaikeni.

Petr Nemec istui hiljaa paikoillaan ja mietti. Hän oli kuullut tarpeeksi kummitustarinoita tietääkseen että häntä varoitettiin jäämästä. Jos Nemec jäisi tupaan, kummittelu pahenisi ja kuka tietäisi mitä voisi tapahtua? Hänen ei ainakaan annettaisi nukkua rauhassa aamuun asti. Petr Nemec ei epäillyt lainkaan etteikö Toraslammen autiotuvassa kummittelisi, kaikki epäily oli poissa hänen mielestään. Piti vain tehdä päätös mitä tehdä tässä tilanteessa.

Kaksi viikkoa myöhemmin Prahassa. Tshekissä kesä oli pitkällä,paljon pitemmällä kuin Suomessa, jossa syksykin tuli aikaisemmin. Täällä syksyi jatkui kevääseen asti,  Keski-Euroopassa vuodenaikojen kierron huomasi vain allakasta.
-No, miten ratkaisit asian?, kysyi Kurt Havoc, istuessaan ystävänsä Petr Nemecin kanssa prahalaisen olutkuppilan terassilla. Nemec oli palannut Suomesta muutama päivä aiemmin ja halusi kertoa matkastaan Suomen luontooon.
-Pakkasin pikaisesti kamani ja lähdin sateeseen yötä vasten kävelemään toiselle autiotuvalle muutaman tunnin taaperruksen päässä, sanoi Nemec.
 - Reissua en halunnut perua yhden kummituksen takia, sen verran pitkään olen vaelluksesta  Suomessa haaveillut. Säädin vain suunnitelmia sen verran että että yövyin eri paikassa kuin oli alun perin tarkoitus. Sellaisessa tuvassa jossa ei kummitellut. Tai ei se oikeastaan tupa ollut, vaan puinen laavu UKK-reitin varrella, täsmensi Nemec  ja jatkoi: Lomaojan laavulla sain nukkua loppuyön rauhassa, poro kävi aamulla korskunnallaan herättämässä. Loppuosa vaelluksesta sujuikin suunnitelmien mukaan ja oli hieno reissu! Nyt kun istuu kotikaupungissa tuoppi kädessä, koko kummitusjuttu on enää pelkkä hyvä tarina kerrottavaksi.
Petr Nemecin hilpeä virne muuttui astetta vakavammaksi. ”Lähden Pohjolaan vaeltamaan toistekin, mutta otan ensin selvää mahdollisista kummituksista yöpaikkoja valitessani!”, Nemec tokaisi ja otti hörpyn tuopistaan. Tshekkiläinen olut oli sentään Petrille kotimaista, toisin kuin Lapin Kulta, Karhu ja muut joita hän oli Suomessa konetta odotellessa maistanut.
Kurt Havoc, Nemecin ystävä jo kommunistien ajoilta, piti sitä hyvänä ajatuksena. Kummituksia ei ehkä ollut olemassa, mutta saattoi niitä silti varmuuden vuoksi pelätä ja kunnioittaa. ”Pelkää enemmän, elä pitempään”, oli joku viisas sanonut.

Petr Nemec mietti vaiti tulevaa kesää ja mahdollista uutta Suomenvaellusta. Ehkäpä Karhunkierros Kuusamon kunnassa olisi sopiva kohde.  Sitä olivat monet Suomessa vaeltaneet puhuneet nettipalstoilla ja alan lehdissä. Vesi oli kuuleman mukaan puhdasta reitti selvästi merkittyä ja helppokulkuista. Tupiakin piti riittää. Niin, Karhunkierros voisi olla sopiva kohde vaelluskärpäsen puremalle.
-Eipä ole kukaan kummituksista ollut varoittelemassa Karhunkierroksesta kertovissa tarinoissa, ajatteli Petr ja hymyili itsekseen.  Sinne hän suunnistaisi seuraavan kesän tullessa, sen Petr Nemec päätti.

Novelli, jolla osallistuin novellikilpailuun 2013. Ei sijoittunut eikä päässyt julkaistavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti