I LOVE KUHMO
Joskus muinoin 1980-luvulla sanottiin Kainuussa olevan Kuhmon kunnan olevan maailman kolmanneksi suurin kaupunki. Kuhmo ei ehkä tuolloin ollut virallisesti kaupunki, mutta se oli New York Cityn sekä Ciudad de Méxicon jälkeen maailman kolmanneksi suurin, tai siis laajin kunta eli kaupunki.
Tämä Kajaanin koulussa kuhmolaiselta tytöltä oppimani tiedonsiru tuli tänään mieleeni, kun olin kansanedustajaehdokas Juha Vuorion (ps) mukana Kuhmon torilla. Kävimme siellä ihan pistona Kuhmon Perussuomalaisten vieraana. Sää oli lämmin ja kaunis kuin morsian.
Kuhmolaiset olivat ystävällistä porukkaa. Paikalliset perussuomalaiset olivat järjestäneet teltan ja grillin sekä hoitivat ne suvereenisti ja Juhalle jäi kampanjointi. Itse jaoin mainoskynä/ esiteyhdistelmiä kuhmolaisille, joita tuli paikalle runsaasti.
Meitä ennen torilla olivat tilaisuuttaan pitämässä Kuhmon keskustalaiset, jotka lopettelivat tapahtumaansa Perussuomalaisten saapuessa. Keskustalaiset tarjosivat soppatykistä reilusti tavattoman hyvää hernesoppaa; juuri sopivan sakeaa ja jossa oli runsaasti lihaa. Tulivat vielä perässä Perussuomalaisten teltalle makkaraa hakemaan ja toivat vielä lisää soppaa. Vaihtokauppa se on joka kannattaa. Minkäänlaisesta kilpailijan sorsimisesta ei ollut merkkiäkään.
Perussuomalaisten teltalle tulleet kuhmolaiset olivat hekin myönteinen kokemus; ystävällisiä ja rutinuivia, jotka eivät halua Kuhmoon turvapaikanhakijoita. Kunnan herrat kuulemma ovat sellaisesta tukien toivossa ja "The Arvohjan" takia puhuneet.
Varsinkin vanhemmat naiset olivat huolissaan ja vastustivat matujen tuloa kuntaan eläteiksi. Saman olen huomannut Oulun Rotuaarin vaalikylässä ja muualla Juha Vuorion kanssa kiertäessä. Viisaus asuu vanhoissa naisissa, kuten Antti Tuurin romaanissa Pohjanmaa sanotaan.
Huomenna homma jatkuu kahvinkeitolla Rotuaarilla. TJ7 vaalipäivään ja Homma on nousussa.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
lauantai 6. huhtikuuta 2019
ROTUAARILLA 6.4.2019
Tänään aamupäivällä äänestin Oulun kaupunginkirjastossa matkalla Rotuaarin vaalikylään. Pari ihmistä oli edelläni jonossa; pääsin melkein heti koppiin.
Eilen kävin kahdella muulla äänestyspaikalla mutta niissä oli kymmenien ihmisten jonot heti aamusta. Piti ehtiä vaalikylään joten lykkäsin äänestämistä.
Nyt on vaaleissa pöhinää ja väreilyä pinnan alla. Äänestysprosentti noussee ja se tietää hyvää perussuomalaisille.
Perussuomalaisten kampanjaan Oulussa on tullut uusia vapaaehtoisia, nuoria varsinkin. Sekin on hyvä merkki.
Jytkyä pukkaa mutta sille tarvitaan uusi nimi. Jussi Halla-aho pääministeriksi on homman nimi.
Tänään aamupäivällä äänestin Oulun kaupunginkirjastossa matkalla Rotuaarin vaalikylään. Pari ihmistä oli edelläni jonossa; pääsin melkein heti koppiin.
Eilen kävin kahdella muulla äänestyspaikalla mutta niissä oli kymmenien ihmisten jonot heti aamusta. Piti ehtiä vaalikylään joten lykkäsin äänestämistä.
Nyt on vaaleissa pöhinää ja väreilyä pinnan alla. Äänestysprosentti noussee ja se tietää hyvää perussuomalaisille.
Perussuomalaisten kampanjaan Oulussa on tullut uusia vapaaehtoisia, nuoria varsinkin. Sekin on hyvä merkki.
Jytkyä pukkaa mutta sille tarvitaan uusi nimi. Jussi Halla-aho pääministeriksi on homman nimi.
torstai 4. huhtikuuta 2019
MAKKARAA JA KASVISSOPPAA
Olen nyt toiminut kansanedustajaehdokas Juha Vuorion (ps) kampanjapäällikkönä useamman kuukauden, viime vuodesta lähtien.
Lähinnä olen soitellut puhelimella tapahtumia järjestellessä ja ollut itsekin kyniä jakamassa sekä grillimaisterina makkaraa paistamassa. Ja ruokaa tämä avautumiseni koskee. Vaalit ovat hienoa aikaa siinä mielessä, että ilmaista ruokaa on tarjolla lähes kampanjakauden joka päivä jossakin. Makkaraa enimmäkseen; se houkuttelee väkeä kuin ilmainen viina.
Olen syönyt uskomattoman määrän makkaraa tämän talven aikana ja turnajaiskestävyys alkaa rakoilla; tänään Muhoksen K-Mimmissä en saanut syötyä kuin neljä makkaraa.Aiemmin meni enemmän, helposti parikin pakettia tapahtumaa kohti.
Itse asiassa olen elänyt muutaman viikon makkaroilla; kotonakin olen kokannut mutta tehnyt makkarakeittoa Salen punaisen tarran mustista makkaroista. Oli se hyvää, kun itse teki mutta makkara alkaa maistua puulta, vaikka välillä olisi eri merkkiä. Makkara joka on makkaraa on makkaraa.
Ennen Muhokselle lähtöä olin Oulun Rotuaarin vaalikylässä ja siellä joko Keskusta tai Vihreät tarjosivat soppatykistä kasviskeittoa. Perunoita, porkkanoita sekä muita vihanneksia styroxkupissa. Keitto oli hyvää, joskin olisin laittanut enemmän suolaa, mutta pitkän makkarakuurin jälkeen, jonka on katkaissut vain muutama ABC:n pitsa Asesepän kanssa Juhan kylttejä maantien varsiin kiinnittäessä, kasviskeitto oli kuin mannaa taivaasta.
Vaaliaika on nälkäisten kulta-aikaa, kopilla käyvätkin usein samat henkilöt, varsinkin asunnottomat ja juopot tankkaamassa energiaa.
Olen nyt toiminut kansanedustajaehdokas Juha Vuorion (ps) kampanjapäällikkönä useamman kuukauden, viime vuodesta lähtien.
Lähinnä olen soitellut puhelimella tapahtumia järjestellessä ja ollut itsekin kyniä jakamassa sekä grillimaisterina makkaraa paistamassa. Ja ruokaa tämä avautumiseni koskee. Vaalit ovat hienoa aikaa siinä mielessä, että ilmaista ruokaa on tarjolla lähes kampanjakauden joka päivä jossakin. Makkaraa enimmäkseen; se houkuttelee väkeä kuin ilmainen viina.
Olen syönyt uskomattoman määrän makkaraa tämän talven aikana ja turnajaiskestävyys alkaa rakoilla; tänään Muhoksen K-Mimmissä en saanut syötyä kuin neljä makkaraa.Aiemmin meni enemmän, helposti parikin pakettia tapahtumaa kohti.
Itse asiassa olen elänyt muutaman viikon makkaroilla; kotonakin olen kokannut mutta tehnyt makkarakeittoa Salen punaisen tarran mustista makkaroista. Oli se hyvää, kun itse teki mutta makkara alkaa maistua puulta, vaikka välillä olisi eri merkkiä. Makkara joka on makkaraa on makkaraa.
Ennen Muhokselle lähtöä olin Oulun Rotuaarin vaalikylässä ja siellä joko Keskusta tai Vihreät tarjosivat soppatykistä kasviskeittoa. Perunoita, porkkanoita sekä muita vihanneksia styroxkupissa. Keitto oli hyvää, joskin olisin laittanut enemmän suolaa, mutta pitkän makkarakuurin jälkeen, jonka on katkaissut vain muutama ABC:n pitsa Asesepän kanssa Juhan kylttejä maantien varsiin kiinnittäessä, kasviskeitto oli kuin mannaa taivaasta.
Vaaliaika on nälkäisten kulta-aikaa, kopilla käyvätkin usein samat henkilöt, varsinkin asunnottomat ja juopot tankkaamassa energiaa.
maanantai 4. maaliskuuta 2019
OULUSTA OMA VAALIPIIRI
Tänä vuonna käydään Suomessa kahdet, mahdollisesti jopa kolmet eri vaalit. Euroopan parlamentin jäseniä valittaessa vaalipiirinä on koko Suomi, mutta piakkoin olevissa eduskuntavaaleissa ja mahdollisesti järjestettävissä maakuntavaaleissa syksyllä Oulun vaalipiiri sisältää Pohjois-Pohjanmaan,Kainuun ja Koillismaan.
Oulu on vaalipiirin ainoa suurkaupunki, jossa asuu noin puolet vaalipiirin äänestäjistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oululaisten ehdokkaitten täytyy kampanjoida myös maakunnissa ja maakuntien ehdokkaitten Oulussa sekä yrittää löytää kultainen keskitie, jolla saisi ääniä suurkaupunkilaisilta ja myös maaseudun asukkailta.
Oulun kaupunkilaisten ja maakuntien maaseudun edut eivät aina ole yhteneväiset ja Oulu koollaan halutessaan pystyisi jyräämään pienempien paikkakuntien ehdotukset.
Ehdotankin, että Oulusta muodostettaisiin oma vaalipiirinsä. Silloin Oulu saisi valittua juuri 200.000 asukkaan Oulun etuja valvovia kansanedustajia ja maakuntien ehdokkaitten ei tarvitsisi kilpailla äänistä maaseudun asioilla isossa kaupungissa.Mikäli maakunnat valitsevat kansanedustajansa maakuntien äänillä ilman kilpailua oululaisten äänistä, maakuntien ehdokkailla olisi paremmat mahdollisuudet tulla valituksi.
Ehdotukseni ei ehdi vielä 2019 vaaleihin,mutta ehkä jo tulevaisuudessa se on totta.
tiistai 19. helmikuuta 2019
KRYPTOVALUUTTA SUOMEN MARKKA
Ihmiskunta on käyttänyt käteistä rahaa jo 2600 vuotta ja Suomellakin oli oma valuutta, markka, vuosina 1863-2001. Käteinen raha eli kolikot ja setelit ovat kuitenkin pikkuhiljaa katoamassa. Lähes kaikki maksavat suurimman osan maksuistaan maksukortilla tai tilisiirtoina virtuaalisesti, jolloin käytettävä raha on vain bittejä tietokoneella. Syy käteisen katoamiseen on kortin käyttämisen helppous ja pimeän talouden vaikeuttaminen.
2000-luvulla on ilmestynyt useita kryptovaluuttoja, jotka ovat olemasssa ainoastaan bittiavaruudessa ja joita yhteiskunta ei pysty valvomaan. Nämä krypto- tai virtuaalivaluutat ovat usein hämärämiesten bisneksiä ja niissä on suuri riski,sillä kryptovaluutan arvoa ei takaa mikään keskuspankki, kuten ns. "normirahassa". Luonnollisesti suuri riski merkitsee myös suurta tienausmahdollisuutta.
Tässä olisi hyvä liikeidea Suomen pankille. Pankki loisi uuden, luotettavan kryptovaluutan ja takaisi sen arvon. Käteinen on katoamassa ja euro romahtaa ennemmin tai myöhemmin ja molempiin on syytä varautua. Esimerkiksi vanha Suomen markka, jonka arvon Suomen pankki takaisi, olisi erinomainen varavaluutta euron katoamisen varalta. Siirtyminen kokonaan virtuaalivaluuttaan on myös helpompi, kun luotettava ja kokeiltu käytäntö on olemassa, mikäli euro ihmeen kautta jatkaisi olemassaoloaan Suomen valuuttana.
Luotettu kryptovaluutta Suomen markka olisi myös oiva sijoituskohde, joka toisi rahaa yhteiskunnan kassaan.
Suomen markka takaisin muodossa tai toisessa.
perjantai 8. helmikuuta 2019
POSTE RESTANTE MAKSUTTOMAKSI
Vuodesta 1638 toiminut Ruotsin kuninkaan perustama Suomen postilaitos muuttui jo vuosia sitten liikeyritykseksi. Tämä merkitsee sitä, että Posti haluaa rahaa palveluistaan myymällä tuotetta eli postinjakelua, eikä tarjoa palvelua.
Uusin idea Postilla on muuttaa ikivanha poste restante- järjestelmä maksulliseksi. Lähetettäessä postia poste restanteen, lähetykseen ei merkitä vastaanottajan osoitetta vaan vastaanottajan nimi, postinumero ja postitoimisto. Vastaanottaja käy sitten hakemassa postitoimistosta hänelle tulleen postin.
Maaliskuun alusta poste restante- postin noutaminen maksaa 3,10 euroa kerralta. Jos postia ei ole tullut, maksua ei mene.
Suomessa on noin 7000 asunnotonta ja läheskään kaikilla ei ole käytössään muita postiosoitteita kuin poste restante. Reilut kolme euroa ei kuulosta paljolta, mutta jos on vain pienet tulot tai ei tuloja lainkaan, summa merkitsee valintaa ruuan ja postin välillä. Tuolla 3,10 eurolla saa esimerkiksi noin 15-20 pussia makaroonia.
Mielestäni poste restante-järjestelmän tulee pysyä maksuttomana. Asunnottomille tarjottu palvelu tuskin Postia vararikkoon ajaa. Mikäli Posti ei halua tai pysty antamaan ilmaista poste restante- palvelua, esimekiksi asunnottomien tukikeskukset voisivat vastaanottaa asunnottomien postin ja niitten asiakkaat hakisivat postinsa sieltä.
Olisi ikävä tilanne, jos esimerkiksi Kela lähettäisi kirjeitse päätöksen asuntotuesta ja koti asunnottomalle olisi käden ulottuvilla, mutta päätös jää saamatta, koska kodittomalta puuttuu reilut kolme euroa.
Asunnottomien postin saaminen on järjestettävä jotenkin; joko Posti pyörtää päätöksensä tai ehdotukseni mukaisesti asunnottomien tukikeskukset ottavat myös postitoimiston roolin.
lauantai 2. helmikuuta 2019
SUOMEN SISÄLLISSODAN PYHIMYS
Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.
Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".
Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.
1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.
Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.
Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.
Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.
Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.
Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".
Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.
Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.
Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.
Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.
Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.
Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.
Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:
- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana
Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).
Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.
Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.
Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.
Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".
Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.
1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.
Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.
Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.
Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.
Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.
Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".
Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.
Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.
Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.
Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.
Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.
Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.
Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:
- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana
Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).
Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.
Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)