SUORAA PUHETTA
Valtiovarainministeri Antti Rinne sanoi kello viiden uutisissa, ettei "sano kyllä tai ei" lisävelalle maataloustukia varten, mutta asiaa "pitäisi harkita".
Tuo oli nykypoliitikolta lähes suoraa puhetta; sanoi ainakin suoraan ettei sano kantaansa. Monet poliitikot välttelevät kannan ottamista; Oulun kaupunginjohtaja Pennanenkin sanoi eilen Kalevassa säästöjä tarvittavan mutta ei halunnut puhua mistä säästetään, eivätkä muutkaan valtaa pitävät halua sanoa nykyään mitä pitäisi tehdä. Johtunee kehnosta taloustilanteesta ja lähestyvistä vaaleista.
Pahasti näyttää siltä, että poliitikot ja silmää tekevät arastelevat tehdä, tai kertoa mitä tekevät talouskriisin suhteen. Kumpikaan ei ole kansalaisen kannalta hyvä. Asiat eivät parane odottamalla talouskriisin menevän ohi eikä toimia kuitenkaan pidä tehdä salaa, ja kertoa sitten viime tingassa julkisesti näin "olevan pakko tehdä" tai "ettei vaihtoehtoja ole", kuten viime aikoina on uutisia julkistettu.
Vuoden 2015 eduskuntavaalit voittanee se, joka kertoo suoraan mitä aikoo taloustilanteen suhteen tehdä. Tilanne on jo niin paha, ettei ole suuremmin väliä toimiiko suunnitelma, vaan se että ylipäätänsä toimitaan. Suoralla puheella ja äänestäjälle selvillä suunnitelmilla saa ääniä.
Kaikki ei välttämättä muutu hyväksi ja äänestäjä äänestää omantunnon mukaan ja toivoo parasta.
tiistai 12. elokuuta 2014
tiistai 5. elokuuta 2014
YRITTÄJÄN YRITYS
Suomen talous yskähtelee ja työttömänä on noin 400.00 ihmistä, lisäksi uusia työttömiä tulee jatkuvasti. Lääkkeeksi työttömyyteen on tarjottu myös työttömien ryhtymistä yrittäjäksi, ja työnantajista Suomessa on jo pula.
Yrittäjyys on Suomessa kuitenkin lähes kirosana, ja sitä vaikeutetaan monilla säännöksillä. Ehkä syynä ovat muinaiset sosialistiset virkamiehet ja toimittajat, mutta yrittäjänä ololla ei ole kansalaistenkaan korvissa hyvä kaiku.
Yksi keino mikä parantaisi yksittäisten kansalaisten käsitystä yrittäjyydestä, olisi korvata sanat "yrittäjä", "yritys" ja niitten johdannaiset jollain myönteisemmällä suomenkielisellä sanalla. Tosiasia on, että sanat "yrittäjä" ja "yritys" vihjaavat mahdollisuuteen epäonnistua yrittämisessään. Yrittäjä yrittää pärjätä muttei välttämättä onnistu, sen ymmärtää jo sanastakin.
Jos sanat korvattaisiin jollain onnistumista lupaavalla sanalla, yrittäjäksi haluavalla ei koko ajan olisi päässä mahdollinen epäonnistuminen. Jo pelkkä sana "yrittäjä" pelottaa alitajuisesti pois osan mahdollisista uusista yrittäjistä, joille siis pitäisi saada uusi nimitys.
Ruotsinkielen "företagare" ja englanninkielinen "entrepreneur" eivät lupaa tuhoa ja vararikkoa nimensä kantajille ja noitten kielten seuduilla yrittäminen on ammatti muitten joukossa.
Esa Paloniemi
Oulu
Forum24-lehdessä 5.8.2014 julkaistu mielipidekirjoitukseni.
Suomen talous yskähtelee ja työttömänä on noin 400.00 ihmistä, lisäksi uusia työttömiä tulee jatkuvasti. Lääkkeeksi työttömyyteen on tarjottu myös työttömien ryhtymistä yrittäjäksi, ja työnantajista Suomessa on jo pula.
Yrittäjyys on Suomessa kuitenkin lähes kirosana, ja sitä vaikeutetaan monilla säännöksillä. Ehkä syynä ovat muinaiset sosialistiset virkamiehet ja toimittajat, mutta yrittäjänä ololla ei ole kansalaistenkaan korvissa hyvä kaiku.
Yksi keino mikä parantaisi yksittäisten kansalaisten käsitystä yrittäjyydestä, olisi korvata sanat "yrittäjä", "yritys" ja niitten johdannaiset jollain myönteisemmällä suomenkielisellä sanalla. Tosiasia on, että sanat "yrittäjä" ja "yritys" vihjaavat mahdollisuuteen epäonnistua yrittämisessään. Yrittäjä yrittää pärjätä muttei välttämättä onnistu, sen ymmärtää jo sanastakin.
Jos sanat korvattaisiin jollain onnistumista lupaavalla sanalla, yrittäjäksi haluavalla ei koko ajan olisi päässä mahdollinen epäonnistuminen. Jo pelkkä sana "yrittäjä" pelottaa alitajuisesti pois osan mahdollisista uusista yrittäjistä, joille siis pitäisi saada uusi nimitys.
Ruotsinkielen "företagare" ja englanninkielinen "entrepreneur" eivät lupaa tuhoa ja vararikkoa nimensä kantajille ja noitten kielten seuduilla yrittäminen on ammatti muitten joukossa.
Esa Paloniemi
Oulu
Forum24-lehdessä 5.8.2014 julkaistu mielipidekirjoitukseni.
lauantai 2. elokuuta 2014
KLONDIKEN RIKKAIN NAINEN
Viime torstaina 31.7.2014 päättyi TV5llä uusi sarja Klondike, joka kertoi seikkailijoista ja kullankaivajista Klondiken kultaryntäyksessä Kanadassa 1890- luvulla. Eräs sarjan hahmoista oli sahan omistanut liikenainen Belinda Mulrooney, joka on todella olemassa ollut henkilö.
Tosielämän Belinda Mulrooney syntyi Irlannissa 1872. Se, miten Belinda päätyi nuorena Yhdysvaltoihin ei ole täysin selvillä. Hän joko muutti perheensä kanssa tai hänet lähettiin Amerikassa asuvien sukulaisten luo jostain tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa Belinda asui Pennsylvaniassa, ennen kuin perusti voileipäbaarin Chicagon World´s Columbian Exposition-messuille vuonna 1893 vain 21- vuotiaana. Yritteliäänä naisena hän pari vuotta myöhemmin omisti jäätelöbaarin San Franciscossa, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa ja Belinda menetti keräämänsä omaisuuden. Uuden yrityksen perustamiseen hänen rahansa eivät enää riittäneet, joten hän meni työhön Kaliforniasta Alaskaan kulkevalle laivalle. Reitillä Belinda toimi stuerttina USAn reilut parikymmentä vuotta aiemmin ostamaan Alaskan territorioon matkaaville kulkijoille.
Vuonna 1896 Alaskasta löydettiin kultaa ja myöhemmin myös Kanadan puolelta Klondikesta. Tällöin alkoi legendaarinen kultaryntäys, toistaiseksi viimeinen lajiaan, ja Belinda Mulrooney näki tilaisuuden ansaita rahaa.
Belindalla oli säästöjä noin 5.000 dollaria sen aikaista rahaa ja hän ymmärsi että kullalla eivät useimmiten rikastu kaivajat vaan näille varusteita myyvät henkilöt. Niinpä hän ei sijoittanut rahojaan kullankaivuuvälineisiin tai ruokaan, joita oli jokaisella kullankaivajalla jo viranomaisten määräystenkin vuoksi vaan kertoman mukaan silkkisiin alusvaatteisiin, puuvillavaatteisiin ja termospulloihin, joista hän sai sijoituksensa kuusinkertaisena kuljetettuaan tavaransa Dawson Cityyn vaativan Chilkootin solan kautta.
Voitoillaan hän perusti Dawson Cityyn ravintolan ja matkustajakodin, ja lisää ansaittuaan hotellin. Kultaa hän ei itse kaivanut, mutta hän omisti tai oli osakkaana viidessä eri kultavaltauksessa jo vuoden 1897 lopulla. Se pitää paikkansa, että Belinda kävi kauppaa sahatuotteilla ja omisti joella ihmisiä sekä tavaraa kuljettavia veneitä. Hän myös palkkasi miehiä rakentamaan mökkejä kullankaivajille. Belinda ei siis tyytynyt vain tienaamaan rahaa entisellä kaupalla, vaan jatkuvasti tutki uusia mahdollisuuksia sijoituksille.
Kuten sarjassa Klondike, myös todellinen Belinda Mulrooney halusi omistaa Klondiken parhaan hotellin. Belinda möi aiemman hotellinsa 24.000 dollarilla ja rakennutti Fairview Hotelin, joka avasi 30 asiakkaalle tarkoitetut huoneensa heinäkuussa 1898.
Alle kolmekymppinen Belinda oli saavuttanut elämässään menestystä ja mainetta Klondiken kultamailla, ja sellainenkin mitä aluksi luulisi tappioksi, kääntyi Belindan eduksi. Eräs tunnettu tapaus on se, jolloin Belinda liikekumppaninaan Alex Macdonald- niminen mies kanssa keräsi talteen hiekkasärkälle juuttuneen laivan lastin. Alex oli työssä suorittava porras ja keräsi itselleen kaiken kullanarvoisen tavaran, ja jätti Belindan osuudeksi vain arvottomiksi katsomansa kumisaappaat. Seuraavana vuonna Alex epätoivoisesti tarvitsi työmiehilleen kumisaappaita ja Belindallahan niitä heidän yhteisyrityksensä ansiosta oli. Belinda pakotti Alexin maksamaan kumisaappaista korkean hinnan, 100 dollaria pari. Asiat kääntyivät siis Belindan eduksi.
Vuonna 1900 Belinda meni naimisiin itseään Kreiviksi tituleeraavan Charles Eugene Carbonneaun kanssa Dawsonin komeimmiksi sanotuissa häissä. Charles väitti olevansa ranskalaista aatelia, vaikka tosiasiassa olikin quebeciläinen kauppamatkustaja ja parturi. Myös Kreivin hahmo on mukana Klondike-sarjassa. Muutamia vuosia Belinda ja Charles elivät ilmeisen onnellisina viettäen osan ajastaan Klondikessa ja osan Ranskan Pariisissa. Parin tiet erkanivat kuitenkin vuonna 1903 tai 1904, eräitten tietojen mukaan Belinda jätti Charlesin tai Charles katosi kaupungista vaimonsa korut ja turkikset mukanaan, niskassaan jo aiemmin saatu kavallussyyte. Belindan ja Charlesin ero virallistettiin vuonna 1906.
Belinda Mulrooney joutui taas aloittamaan alusta, tällä kertaa Fairbanksissa Alaskassa, Yhdysvaltain puolella rajaa. Sisarensa Margaretin kanssa Belinda perusti kaupunkiin menestyvän pankin ja keräsi uuden omaisuuden myös kaivostoiminnassa.
Sarjassa Klondike kerrotaan Belindan kuolleen köyhänä taloudenhoitajana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Hän keräsi ja menetti omaisuuksia, mutta viimeisin riitti hänelle koko loppuiän. Belinda myös avokätisesti avusti köyhempiä sukulaisiaan kuolemaansa saakka. Belinda Mulrooney vietti eläkevuotensa varakkaana naisena Yakiman kaupungissa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja kuoli 95- vuotiaana vuonna 1967.
Vuoden 1900 molemmin puolin naisten vapautus oli vasta alkutekijöissään, naiset olivat miestensä ja isiensä holhouksessa iästä riippumatta. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka antoi naisille täydellisen äänioikeuden vuonna 1906. Kanadassa ja Yhdysvalloissa tultiin Suomen perässä, ja Belinda Mulrooneyn menestys oli monille esikuva naisten mahdollisuuksista pärjätä omillaan miesten maailmassa.
Viime torstaina 31.7.2014 päättyi TV5llä uusi sarja Klondike, joka kertoi seikkailijoista ja kullankaivajista Klondiken kultaryntäyksessä Kanadassa 1890- luvulla. Eräs sarjan hahmoista oli sahan omistanut liikenainen Belinda Mulrooney, joka on todella olemassa ollut henkilö.
Tosielämän Belinda Mulrooney syntyi Irlannissa 1872. Se, miten Belinda päätyi nuorena Yhdysvaltoihin ei ole täysin selvillä. Hän joko muutti perheensä kanssa tai hänet lähettiin Amerikassa asuvien sukulaisten luo jostain tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa Belinda asui Pennsylvaniassa, ennen kuin perusti voileipäbaarin Chicagon World´s Columbian Exposition-messuille vuonna 1893 vain 21- vuotiaana. Yritteliäänä naisena hän pari vuotta myöhemmin omisti jäätelöbaarin San Franciscossa, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa ja Belinda menetti keräämänsä omaisuuden. Uuden yrityksen perustamiseen hänen rahansa eivät enää riittäneet, joten hän meni työhön Kaliforniasta Alaskaan kulkevalle laivalle. Reitillä Belinda toimi stuerttina USAn reilut parikymmentä vuotta aiemmin ostamaan Alaskan territorioon matkaaville kulkijoille.
Vuonna 1896 Alaskasta löydettiin kultaa ja myöhemmin myös Kanadan puolelta Klondikesta. Tällöin alkoi legendaarinen kultaryntäys, toistaiseksi viimeinen lajiaan, ja Belinda Mulrooney näki tilaisuuden ansaita rahaa.
Belindalla oli säästöjä noin 5.000 dollaria sen aikaista rahaa ja hän ymmärsi että kullalla eivät useimmiten rikastu kaivajat vaan näille varusteita myyvät henkilöt. Niinpä hän ei sijoittanut rahojaan kullankaivuuvälineisiin tai ruokaan, joita oli jokaisella kullankaivajalla jo viranomaisten määräystenkin vuoksi vaan kertoman mukaan silkkisiin alusvaatteisiin, puuvillavaatteisiin ja termospulloihin, joista hän sai sijoituksensa kuusinkertaisena kuljetettuaan tavaransa Dawson Cityyn vaativan Chilkootin solan kautta.
Voitoillaan hän perusti Dawson Cityyn ravintolan ja matkustajakodin, ja lisää ansaittuaan hotellin. Kultaa hän ei itse kaivanut, mutta hän omisti tai oli osakkaana viidessä eri kultavaltauksessa jo vuoden 1897 lopulla. Se pitää paikkansa, että Belinda kävi kauppaa sahatuotteilla ja omisti joella ihmisiä sekä tavaraa kuljettavia veneitä. Hän myös palkkasi miehiä rakentamaan mökkejä kullankaivajille. Belinda ei siis tyytynyt vain tienaamaan rahaa entisellä kaupalla, vaan jatkuvasti tutki uusia mahdollisuuksia sijoituksille.
Kuten sarjassa Klondike, myös todellinen Belinda Mulrooney halusi omistaa Klondiken parhaan hotellin. Belinda möi aiemman hotellinsa 24.000 dollarilla ja rakennutti Fairview Hotelin, joka avasi 30 asiakkaalle tarkoitetut huoneensa heinäkuussa 1898.
Alle kolmekymppinen Belinda oli saavuttanut elämässään menestystä ja mainetta Klondiken kultamailla, ja sellainenkin mitä aluksi luulisi tappioksi, kääntyi Belindan eduksi. Eräs tunnettu tapaus on se, jolloin Belinda liikekumppaninaan Alex Macdonald- niminen mies kanssa keräsi talteen hiekkasärkälle juuttuneen laivan lastin. Alex oli työssä suorittava porras ja keräsi itselleen kaiken kullanarvoisen tavaran, ja jätti Belindan osuudeksi vain arvottomiksi katsomansa kumisaappaat. Seuraavana vuonna Alex epätoivoisesti tarvitsi työmiehilleen kumisaappaita ja Belindallahan niitä heidän yhteisyrityksensä ansiosta oli. Belinda pakotti Alexin maksamaan kumisaappaista korkean hinnan, 100 dollaria pari. Asiat kääntyivät siis Belindan eduksi.
Vuonna 1900 Belinda meni naimisiin itseään Kreiviksi tituleeraavan Charles Eugene Carbonneaun kanssa Dawsonin komeimmiksi sanotuissa häissä. Charles väitti olevansa ranskalaista aatelia, vaikka tosiasiassa olikin quebeciläinen kauppamatkustaja ja parturi. Myös Kreivin hahmo on mukana Klondike-sarjassa. Muutamia vuosia Belinda ja Charles elivät ilmeisen onnellisina viettäen osan ajastaan Klondikessa ja osan Ranskan Pariisissa. Parin tiet erkanivat kuitenkin vuonna 1903 tai 1904, eräitten tietojen mukaan Belinda jätti Charlesin tai Charles katosi kaupungista vaimonsa korut ja turkikset mukanaan, niskassaan jo aiemmin saatu kavallussyyte. Belindan ja Charlesin ero virallistettiin vuonna 1906.
Belinda Mulrooney joutui taas aloittamaan alusta, tällä kertaa Fairbanksissa Alaskassa, Yhdysvaltain puolella rajaa. Sisarensa Margaretin kanssa Belinda perusti kaupunkiin menestyvän pankin ja keräsi uuden omaisuuden myös kaivostoiminnassa.
Sarjassa Klondike kerrotaan Belindan kuolleen köyhänä taloudenhoitajana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Hän keräsi ja menetti omaisuuksia, mutta viimeisin riitti hänelle koko loppuiän. Belinda myös avokätisesti avusti köyhempiä sukulaisiaan kuolemaansa saakka. Belinda Mulrooney vietti eläkevuotensa varakkaana naisena Yakiman kaupungissa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja kuoli 95- vuotiaana vuonna 1967.
Vuoden 1900 molemmin puolin naisten vapautus oli vasta alkutekijöissään, naiset olivat miestensä ja isiensä holhouksessa iästä riippumatta. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka antoi naisille täydellisen äänioikeuden vuonna 1906. Kanadassa ja Yhdysvalloissa tultiin Suomen perässä, ja Belinda Mulrooneyn menestys oli monille esikuva naisten mahdollisuuksista pärjätä omillaan miesten maailmassa.
perjantai 1. elokuuta 2014
VENÄLÄISET YSTÄVÄMME
Viime aikoina on ryssäviha noussut esiin Suomen mediassa ja muualla Euroopassa. Länsimaiset mediat näkevät Venäjän vain uhkana ja Venäjää koskevat uutiset tulkitaan Venäjälle epäedullisesti. Esimerkiksi tällä viikolla Ruotsin lehdet kertoivat "idästä tulleen" sotilaskoneen loukanneen Ruotsin ilmatilaa. Myöhemmin paljastui että kone oli todella tulossa idästä, mutta kyseessä oli amerikkalainen sotilaslentokone. Joten Ruotsin lehdet kirjoittivat "venäläisten hävittäjien ajaneen amerikkalaiskoneen Ruotsin ilmatilaan." Venäjänvastaiseksi kääntyi siis sekin uutinen amerikkalaisten loukkaamasta Ruotsin ilmatilasta. Suomen mediat myös kertovat heti, jos venäläinen kone käy Suomen ilmatilassa mutta länsimaisten koneitten, kuten ruotsalaisten ja amerikkalaisten ilmatilan loukkaajien kansallisuutta ei kerrota samalla innolla. Ajanjaksolla 2008-2014 Suomen ilmatilassa kävi luvatta 5-6 venäläistä konetta, kaikkia ruotsaisten käyntejä ei ole tilastoissa mutta vuonna 2009 luvattomia ruotsalaisia oli 3 kappaletta ja 2010-2012 suomen ilmatilaa loukkasi 9 kansallisuudeltaan tuntematonta konetta. Wikipedian asiaa koskevassa artikkelissa sanotaan yhdysvaltalaistenkin loukanneen Suomen ilmatilaa mutta määriä ei löydy. Ja nyt on aika palata asiaan.
Uskon venäläisvastaisen uutisoinnin olevan Suomen hallituksen ohjaamaa mielipiteenmuokkausta, jotta suomalaiset saataisiin Natomyönteisiksi. Venäläiset tuovat Suomeen rahaa ja ottavat suomalaiset huomioon politiikassaan eli rivisuomalaisella on useimmiten hyvä, joskin naljaileva, käsitys venäläisistä. Suomi on liian kaukana Amerikasta ja Keski-Euroopasta että sikäläiset pitäisivät Suomea noteeraamisen arvoisena, Suomi on aina lännen suhteen peräkylää. Venäjän suhteen asia on toinen; Suomi on heti rajan takana ja vain lyhyen matkan päässä Pietarista. Venäjän kannalta katsottuna jos Suomessa on ongelmia, Venäjällä on ongelmia, mutta USAn ja Keski- Euroopan kannalta Suomen ongelmat ovat kaukaisia.
Kannattaa myös muistaa Suomen ja Venäjän yhteinen historia. Ensimmäiset satakunta vuotta osana Venäjän valtakuntaa, olivat suomalaisille kulta-aikaa. Venäläiset antoivat suomen kielelle virallisen aseman, eivät ruotsalaiset, ja antoivat suomalaisille korkeita asemia yhteiskunnassa vaatimatta suomalaisilta suomenkielisen nimen, äidinkielen ja identiteetin vaihtoa, kuten ruotsalaiset.
Nyt joku huomauttaa Suomen ja Venäjän käymistä verisistä sodista. Tosiasia kuitenkin on etteivät Suomi ja Venäjä ole sotineet keskenään toista maailmansotaa lukuunottamatta; sodat käytiin Ruotsin ja Venäjän kesken ja suomalaisilla oli huono onni jäädä puskuriksi suojaamaan Ruotsia. Tilanne on siis se, että joko Ruotsi hyökkäsi Venäjälle tai Venäjä Ruotsiin, ja suomalaiset jäivät väliin.
Oman käsitykseni mukaan venäläiset ovat suomlaisten parhaita ystäviä koko maailmassa, eivät ehkä hyviä ystäviä mutta parhaita. Ruotsalaisille olemme alamaisia, muulle Euroopalle syrjäkylää mutta venäläisille rauhallinen ja tärkeä naapuri. Ei ole sattumaa että Venäjä on siirtänyt joukkoja Suomen rajalle; kaikilla muilla rajoilla joukkojen siirto koettaisiin valmistautumisena sotaan. USA ja Euroopan Unioni tulevat ja menevät, mutta venäläiset ovat suomalaisten naapureita hamaan tulevaisuuteen vaikka valtiot vaihtuisivat.
Viime aikoina on ryssäviha noussut esiin Suomen mediassa ja muualla Euroopassa. Länsimaiset mediat näkevät Venäjän vain uhkana ja Venäjää koskevat uutiset tulkitaan Venäjälle epäedullisesti. Esimerkiksi tällä viikolla Ruotsin lehdet kertoivat "idästä tulleen" sotilaskoneen loukanneen Ruotsin ilmatilaa. Myöhemmin paljastui että kone oli todella tulossa idästä, mutta kyseessä oli amerikkalainen sotilaslentokone. Joten Ruotsin lehdet kirjoittivat "venäläisten hävittäjien ajaneen amerikkalaiskoneen Ruotsin ilmatilaan." Venäjänvastaiseksi kääntyi siis sekin uutinen amerikkalaisten loukkaamasta Ruotsin ilmatilasta. Suomen mediat myös kertovat heti, jos venäläinen kone käy Suomen ilmatilassa mutta länsimaisten koneitten, kuten ruotsalaisten ja amerikkalaisten ilmatilan loukkaajien kansallisuutta ei kerrota samalla innolla. Ajanjaksolla 2008-2014 Suomen ilmatilassa kävi luvatta 5-6 venäläistä konetta, kaikkia ruotsaisten käyntejä ei ole tilastoissa mutta vuonna 2009 luvattomia ruotsalaisia oli 3 kappaletta ja 2010-2012 suomen ilmatilaa loukkasi 9 kansallisuudeltaan tuntematonta konetta. Wikipedian asiaa koskevassa artikkelissa sanotaan yhdysvaltalaistenkin loukanneen Suomen ilmatilaa mutta määriä ei löydy. Ja nyt on aika palata asiaan.
Uskon venäläisvastaisen uutisoinnin olevan Suomen hallituksen ohjaamaa mielipiteenmuokkausta, jotta suomalaiset saataisiin Natomyönteisiksi. Venäläiset tuovat Suomeen rahaa ja ottavat suomalaiset huomioon politiikassaan eli rivisuomalaisella on useimmiten hyvä, joskin naljaileva, käsitys venäläisistä. Suomi on liian kaukana Amerikasta ja Keski-Euroopasta että sikäläiset pitäisivät Suomea noteeraamisen arvoisena, Suomi on aina lännen suhteen peräkylää. Venäjän suhteen asia on toinen; Suomi on heti rajan takana ja vain lyhyen matkan päässä Pietarista. Venäjän kannalta katsottuna jos Suomessa on ongelmia, Venäjällä on ongelmia, mutta USAn ja Keski- Euroopan kannalta Suomen ongelmat ovat kaukaisia.
Kannattaa myös muistaa Suomen ja Venäjän yhteinen historia. Ensimmäiset satakunta vuotta osana Venäjän valtakuntaa, olivat suomalaisille kulta-aikaa. Venäläiset antoivat suomen kielelle virallisen aseman, eivät ruotsalaiset, ja antoivat suomalaisille korkeita asemia yhteiskunnassa vaatimatta suomalaisilta suomenkielisen nimen, äidinkielen ja identiteetin vaihtoa, kuten ruotsalaiset.
Nyt joku huomauttaa Suomen ja Venäjän käymistä verisistä sodista. Tosiasia kuitenkin on etteivät Suomi ja Venäjä ole sotineet keskenään toista maailmansotaa lukuunottamatta; sodat käytiin Ruotsin ja Venäjän kesken ja suomalaisilla oli huono onni jäädä puskuriksi suojaamaan Ruotsia. Tilanne on siis se, että joko Ruotsi hyökkäsi Venäjälle tai Venäjä Ruotsiin, ja suomalaiset jäivät väliin.
Oman käsitykseni mukaan venäläiset ovat suomlaisten parhaita ystäviä koko maailmassa, eivät ehkä hyviä ystäviä mutta parhaita. Ruotsalaisille olemme alamaisia, muulle Euroopalle syrjäkylää mutta venäläisille rauhallinen ja tärkeä naapuri. Ei ole sattumaa että Venäjä on siirtänyt joukkoja Suomen rajalle; kaikilla muilla rajoilla joukkojen siirto koettaisiin valmistautumisena sotaan. USA ja Euroopan Unioni tulevat ja menevät, mutta venäläiset ovat suomalaisten naapureita hamaan tulevaisuuteen vaikka valtiot vaihtuisivat.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
OULUN CHINATOWN
Oulun Yliopiston naapurissa, Tuirasta Kemintietä matkattaessa, tien vasemmalla puolella sijaitsee Syynimaan kaupunginosa. Syynimaa on osa Kaijonharjun suuraluetta, jossa asuu noin 2.700 ihmistä. Varsinaisella betonista rakennetulla Kaijonharjulla on levoton maine, mutta Syynimaa Yliopiston eteläpuolella on vehreää rivi- ja omakotitaloaluetta ja rauhallisena pidettyä. Alueen kaduilla on akateemiseen maailmaan liittyvät nimet; Humanistintie, Professorintie ja niin edelleen.
Muistan kun Syynimaa rakennettiin 1980- luvulla. Alueella ei tuolloin ollut edes nimeä ja nimestä järjestettiinkin julkinen kilpailu. Samaan aikaan Syynimaan rakentamisen aikaan, Oulun kaupunki teki päätöksen ottaa vastaan ensimmäiset pakolaisensa ja asuttaa heidät upouudelle alueelle jonka nimeksi vasta myöhemmin tuli Syynimaa. Oulun ensimmäinen pakolaisryhmä tuli Vietnamista. Tämä oli siis 1980-luvun jälkipuoliskolla, Vietnamin sodan päättymisestä oli vasta reilut 10 vuotta.
Alueen nimestä järjestettyyn kilpailuun tuli runsaasti ehdotuksia, ja kuten kartoista näkyy, Syynimaa voitti. Yhden kilpailijan ehdotus oli, että uuden kaupunginosan nimeksi tulisi Chinatown. Ajatuksena punainen lanka oli tämä: kun Ouluun tulee aasialaisia pakolaisia nimenomaan tähän uuteen lähiöön, nimi Chinatown olisi kansainvälinen ja kuvastaisi Oulun tulevaa monikulttuurisuutta. Visioissa Oulussa nähtiin amerikkalaistyyppinen, elokuvista tuttu Chinatown jossa olisi etnisiä juhlia lohikäärmeparaateineen.
Kilpailun kuitenkin voitti ehdotus Syynimaa. Syitä oli muutama; Chinatown ei oikein taivu suomalaiseen kielenkäyttöön edes nyt 2010-luvulla, saati sitten 1980-luvulla. Lisäksi useammasta eri lähteestä huomautettiin, että alueelle suunnitellut kansainväliset asukkaat ovat vietnamilaisia, eivätkä kiinalaisia kuten nimi Chinatown viittaisi. Vietnamilainen tai kiinalainen, 1980-luvun Oulussa eroa ei osattu mieltää; samannäköisiä aasialaisia molemmat.
Ajatuksella on kuitenkin mukava leikkiä. Jos päätös olisi ollut toinen, Syynimaa olisikin Chinatown. Näin jälikäteen siinä voisi olla oma logiikkansa; Oulussa ja varsinkin Yliopistolla on runsaslukuisasti kiinalaisia. Ehdotuksen tekijä oli joko sattumalta oikeilla jäljillä tai sitten oli seurannut 1980-luvun medioita ja hoksannut Kiinan tulevan leviämisen. Varmasti Syynimaalla nykyisin kiinalaisiakin majailee.
Tämä nyt oli tällaista nippelitietoa Oulun menneisyydestä.
Oulun Yliopiston naapurissa, Tuirasta Kemintietä matkattaessa, tien vasemmalla puolella sijaitsee Syynimaan kaupunginosa. Syynimaa on osa Kaijonharjun suuraluetta, jossa asuu noin 2.700 ihmistä. Varsinaisella betonista rakennetulla Kaijonharjulla on levoton maine, mutta Syynimaa Yliopiston eteläpuolella on vehreää rivi- ja omakotitaloaluetta ja rauhallisena pidettyä. Alueen kaduilla on akateemiseen maailmaan liittyvät nimet; Humanistintie, Professorintie ja niin edelleen.
Muistan kun Syynimaa rakennettiin 1980- luvulla. Alueella ei tuolloin ollut edes nimeä ja nimestä järjestettiinkin julkinen kilpailu. Samaan aikaan Syynimaan rakentamisen aikaan, Oulun kaupunki teki päätöksen ottaa vastaan ensimmäiset pakolaisensa ja asuttaa heidät upouudelle alueelle jonka nimeksi vasta myöhemmin tuli Syynimaa. Oulun ensimmäinen pakolaisryhmä tuli Vietnamista. Tämä oli siis 1980-luvun jälkipuoliskolla, Vietnamin sodan päättymisestä oli vasta reilut 10 vuotta.
Alueen nimestä järjestettyyn kilpailuun tuli runsaasti ehdotuksia, ja kuten kartoista näkyy, Syynimaa voitti. Yhden kilpailijan ehdotus oli, että uuden kaupunginosan nimeksi tulisi Chinatown. Ajatuksena punainen lanka oli tämä: kun Ouluun tulee aasialaisia pakolaisia nimenomaan tähän uuteen lähiöön, nimi Chinatown olisi kansainvälinen ja kuvastaisi Oulun tulevaa monikulttuurisuutta. Visioissa Oulussa nähtiin amerikkalaistyyppinen, elokuvista tuttu Chinatown jossa olisi etnisiä juhlia lohikäärmeparaateineen.
Kilpailun kuitenkin voitti ehdotus Syynimaa. Syitä oli muutama; Chinatown ei oikein taivu suomalaiseen kielenkäyttöön edes nyt 2010-luvulla, saati sitten 1980-luvulla. Lisäksi useammasta eri lähteestä huomautettiin, että alueelle suunnitellut kansainväliset asukkaat ovat vietnamilaisia, eivätkä kiinalaisia kuten nimi Chinatown viittaisi. Vietnamilainen tai kiinalainen, 1980-luvun Oulussa eroa ei osattu mieltää; samannäköisiä aasialaisia molemmat.
Ajatuksella on kuitenkin mukava leikkiä. Jos päätös olisi ollut toinen, Syynimaa olisikin Chinatown. Näin jälikäteen siinä voisi olla oma logiikkansa; Oulussa ja varsinkin Yliopistolla on runsaslukuisasti kiinalaisia. Ehdotuksen tekijä oli joko sattumalta oikeilla jäljillä tai sitten oli seurannut 1980-luvun medioita ja hoksannut Kiinan tulevan leviämisen. Varmasti Syynimaalla nykyisin kiinalaisiakin majailee.
Tämä nyt oli tällaista nippelitietoa Oulun menneisyydestä.
tiistai 29. heinäkuuta 2014
KIBBUTSEJA SUOMEEN
Suomen maataloudella ei mene hyvin. Euroopan Unioni on parissa kymmenessä vuodessa hävittänyt Suomesta lähes puolet vuonna 1995 olleista maatiloista. Mahdollisen kriisitilanteen ruokahuollon kannalta tilanne on surkea, varsinkin kun varmuusvarastoja pienennetään entisestään. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat eli jos suomalaisten ruoka on tuonnin varassa, niin itsenäisyys on hiuskarvan varassa.
Ongelmana maatiloilla näyttäisi olevan se, että vain suuret tilat tai paljon maata omistavat maatalousfirmat menestyvät. Ainakin jäljellä olevien tilojen peltokoko on Unioniaikana kasvanut lähes 40 hehtaariin.
Vielä sinnittelevien maanviljelijöiden kannattaisi mielestäni tehdä laajempaa yhteistyötä Israelin moshav- ja kibbutsitilojen tyyliin. Moshaveissa maanviljelijät omistavat tilansa ja myyvät tuotteensa muitten saman moshavin jäsenten tuotteitten kanssa sekä hankkivat yhdessä koneet ynnä muut tarvittavat laitteet. Tämä kävisi varmasti hyvin myös suomalaisille talonpojille.
Kibbutsit ovat suomalaisillekin tuttuja osuustoimintatiloja, joissa kibbutsin jäsenet yhdessä harjoittavat maataloutta yhteisellä maalla ja jakavat tuoton. Eikä välttämättä tarvitse rajoittua maatalouteen, vaan monet Israelin kibbutsit ovat lomakohteita tai niillä on erilaisia tehtaita maatalouden lisäksi.
Osuustoimintatilat Suomessa olisivat mielestäni toimiva ajatus. Siinä tuotettaisiin suomalaista lähi- ja mahdollisesti luomuruokaa suomalaisille. Puhumattakaan siitä, että suomalaiset olisivat lähes täysin ruuan suhteen omavaraisia. Kibbutseilla ja moshaveilla olisi myös työllistävä vaikutus; suomalaiset voisivat väliaikaisesti tai pysyvästi työskennellä osuustoimintatiloilla tai olla niiden jäseniä. Ruoka on liian tärkeä asia jätettäväksi ulkomaalaisten haltuun.
Esa Paloniemi
Oulu
Suomen maataloudella ei mene hyvin. Euroopan Unioni on parissa kymmenessä vuodessa hävittänyt Suomesta lähes puolet vuonna 1995 olleista maatiloista. Mahdollisen kriisitilanteen ruokahuollon kannalta tilanne on surkea, varsinkin kun varmuusvarastoja pienennetään entisestään. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat eli jos suomalaisten ruoka on tuonnin varassa, niin itsenäisyys on hiuskarvan varassa.
Ongelmana maatiloilla näyttäisi olevan se, että vain suuret tilat tai paljon maata omistavat maatalousfirmat menestyvät. Ainakin jäljellä olevien tilojen peltokoko on Unioniaikana kasvanut lähes 40 hehtaariin.
Vielä sinnittelevien maanviljelijöiden kannattaisi mielestäni tehdä laajempaa yhteistyötä Israelin moshav- ja kibbutsitilojen tyyliin. Moshaveissa maanviljelijät omistavat tilansa ja myyvät tuotteensa muitten saman moshavin jäsenten tuotteitten kanssa sekä hankkivat yhdessä koneet ynnä muut tarvittavat laitteet. Tämä kävisi varmasti hyvin myös suomalaisille talonpojille.
Kibbutsit ovat suomalaisillekin tuttuja osuustoimintatiloja, joissa kibbutsin jäsenet yhdessä harjoittavat maataloutta yhteisellä maalla ja jakavat tuoton. Eikä välttämättä tarvitse rajoittua maatalouteen, vaan monet Israelin kibbutsit ovat lomakohteita tai niillä on erilaisia tehtaita maatalouden lisäksi.
Osuustoimintatilat Suomessa olisivat mielestäni toimiva ajatus. Siinä tuotettaisiin suomalaista lähi- ja mahdollisesti luomuruokaa suomalaisille. Puhumattakaan siitä, että suomalaiset olisivat lähes täysin ruuan suhteen omavaraisia. Kibbutseilla ja moshaveilla olisi myös työllistävä vaikutus; suomalaiset voisivat väliaikaisesti tai pysyvästi työskennellä osuustoimintatiloilla tai olla niiden jäseniä. Ruoka on liian tärkeä asia jätettäväksi ulkomaalaisten haltuun.
Esa Paloniemi
Oulu
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
RATKAISU ISRAELIN-PALESTIINAN KONFLIKTIIN
Juutalaiset ja palestiinalaiset arabit ovat tapelleet Pyhästä maasta jo satakunta vuotta. Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 näytti vain pahentavan asiaa lisäämällä Israelin olemassaoloa vastustavien arabien terroria.
Tilanne on se, että arabeja asuu sekä Israelin valtiossa sekä itsehallintoalueilla Gazassa ja Jordan-joen länsirannalla. Israelin arabeilla on ainakin virallisesti kansalaisoikeudet kuten juutalaisilla, mutta käytännössä he ovat köyhempiä ja sairaampia eivätkä elintasoltaan yhtä korkealla kuin juutalainen valtaväestö. Arabeja on myös korkeissa Israelin valtion viroissa, kuten suurlähettiläinä, mutta ei väkilukuaan vastaavassa määrin.
Israelin arabit eivät siis oman kokemuksensa mukaan ole tasa-arvoisia juutalaisten kanssa elintason, mahdollisuuksiensa ja palvelujen saannin suhteen. Tällainen herättää katkeruutta ja Israelin arabit, joilla kuitenkin on arabinaapureihinsa verrattuna hyvät olot, ovat tehneet terrori-iskuja juutalaisia vastaan.
On olemassa keino, jolla arabit saadaan tukemaan Israelia; annetaan heille tasa-arvoiset mahdollisuudet ja yhtä korkea elintaso kuin juutalaisilla. Yhden valtion malli siis, Israelin, Gazan ja Länsirannan juutalaiset ja arabit yhdessä asuttavat Pyhää maata tasa-arvoisina. Tällöin arabeilla olisi jotain menetettävää mikäli Israel tuhottaisiin ja maasta tulisi joko osa jotain naapurin kehitysmaatasoista arabimaata tai oma kehitysmaatasoinen itsenäinen Palestiina.
Rahalla homma hoituu. Jos arabien täytyy valita islamilaisen köyhyyden ja sorron tai länsimaisen vaurauden ja vapauden välillä, useimmat arabit valitsisivat tukea länsimaista Israelia arabinaapureitaan vastaan. Nyt tilanne on se, että arabien asema ei muutu vaikka Israelia ei olisikaan, sortajat vain olisivat samaa kansaa.
Ymmärrän kyllä etteivät juutalaiset laajassa määrin halua luopua juutalaisesta kansallisvaltiostaan, ja muodostaa kahden kansan valtiota mutta kaksi kansaa mahtuu asumaan yhteen valtioon. Esimerkkeinä mainitsen Kanadan ja Belgian, joissa ei väkivaltaa ryhmien välillä esiintyne kuin korkeintaan nakkikioskilla.
Juutalaiset ja palestiinalaiset arabit ovat tapelleet Pyhästä maasta jo satakunta vuotta. Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 näytti vain pahentavan asiaa lisäämällä Israelin olemassaoloa vastustavien arabien terroria.
Tilanne on se, että arabeja asuu sekä Israelin valtiossa sekä itsehallintoalueilla Gazassa ja Jordan-joen länsirannalla. Israelin arabeilla on ainakin virallisesti kansalaisoikeudet kuten juutalaisilla, mutta käytännössä he ovat köyhempiä ja sairaampia eivätkä elintasoltaan yhtä korkealla kuin juutalainen valtaväestö. Arabeja on myös korkeissa Israelin valtion viroissa, kuten suurlähettiläinä, mutta ei väkilukuaan vastaavassa määrin.
Israelin arabit eivät siis oman kokemuksensa mukaan ole tasa-arvoisia juutalaisten kanssa elintason, mahdollisuuksiensa ja palvelujen saannin suhteen. Tällainen herättää katkeruutta ja Israelin arabit, joilla kuitenkin on arabinaapureihinsa verrattuna hyvät olot, ovat tehneet terrori-iskuja juutalaisia vastaan.
On olemassa keino, jolla arabit saadaan tukemaan Israelia; annetaan heille tasa-arvoiset mahdollisuudet ja yhtä korkea elintaso kuin juutalaisilla. Yhden valtion malli siis, Israelin, Gazan ja Länsirannan juutalaiset ja arabit yhdessä asuttavat Pyhää maata tasa-arvoisina. Tällöin arabeilla olisi jotain menetettävää mikäli Israel tuhottaisiin ja maasta tulisi joko osa jotain naapurin kehitysmaatasoista arabimaata tai oma kehitysmaatasoinen itsenäinen Palestiina.
Rahalla homma hoituu. Jos arabien täytyy valita islamilaisen köyhyyden ja sorron tai länsimaisen vaurauden ja vapauden välillä, useimmat arabit valitsisivat tukea länsimaista Israelia arabinaapureitaan vastaan. Nyt tilanne on se, että arabien asema ei muutu vaikka Israelia ei olisikaan, sortajat vain olisivat samaa kansaa.
Ymmärrän kyllä etteivät juutalaiset laajassa määrin halua luopua juutalaisesta kansallisvaltiostaan, ja muodostaa kahden kansan valtiota mutta kaksi kansaa mahtuu asumaan yhteen valtioon. Esimerkkeinä mainitsen Kanadan ja Belgian, joissa ei väkivaltaa ryhmien välillä esiintyne kuin korkeintaan nakkikioskilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)