OLLI KINKKOSEN LYNKKAUS

Lännenelokuvien peruskauraa on rikollisen tai rikoksesta epäillyn hirttäminen ilman oikeudenkäyntiä. Vihainen väkijoukko on todellakin ottanut usein maailmassa oikeuden omiin käsiinsä ja tappanut pahantekijän, mutta lynkkaus yhdistetään nimenomaan Yhdysvaltoihin.

Nimitys "lynkkaus" on saanut nimensä joko Charles tai William Lynchistä, jotka molemmat pitivät kuria yllä kotiseuduillaan Amerikassa Yhdysvaltain vapaussodan aikaan 1780-luvulla. Todennäköisesti nimityksen taustalla on Charles Lynch, sillä William Lynch alkoi ottaa kunniaa Lynch Law´n nimestä vasta 1800-luvulla ja Charlesin nimiin käsite oli laitettu jo vuonna 1782.

Kumpikaan tuomari Lyncheistä ei juurikaan, jos lainkaan, käyttänyt järjestystä Virginian osavaltiossa ylläpitäessään kuolemanrangaistusta. Keinoina rangaista käytettiin ruoskintaa, omaisuuden takavarikkoa, pakko-ottoa Yhdysvaltain armeijaan ja toisinaan riitti uskollisuudenvala Yhdysvalloille.

Vasta 1900-luvulla lynkkaus sai nykyisen pahan nimensä. Syynä oli lynkattavien rotu; 1890-luvulta eteenpäin 2/3 osaa uhreista oli mustia. Erään arvion mukaan 1882-1968 Yhdysvalloissa lynkattiin noin 3.500 mustaa ja noin 1.300 valkoista. 1930-luvulta lähtien lynkkausten määrä valtion asiaan puuttumisen vuoksi väheni ja vuosi 1952 oli USAn ensimmäinen täysin ilman lynkkauksia. Tuon vuoden jälkeenkin lynkkauksia on tapahtunut harvakseltaan.

Stereotypian mukaan lynkkaus tapahtuu Yhdysvaltain etelävaltioissa, uhri on musta ja lynkkaajat valkoisia, mutta kuten sanottua, 1/3 osa lynkatuista on ollut valkoisia ja ihmisiä lynkattiin muuallakin.

Myös ainakin yksi suomalainen on lynkatty Yhdysvalloissa. Olli Kinkkonen oli 1881 syntynyt amerikansuomalainen ahtaaja sekä tukkijätkä pohjoisvaltioihin kuuluvassa Minnesotan osavaltion Duluthissa. Tuohon aikaan moni Yhdysvaltain suomalainen oli sosialisti ja pasifisti, ja monet olivat paenneet Suomesta asepalvelusta Venäjän armeijassa. Kun Yhdysvallat liittyi Ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917, amerikansuomalaiset laajalti vastustivat sotaa eivätkä halunneet palvella uuden kotimaansa sotavoimissa.

Olli Kinkkonen ja neljä muuta amerikansuomalaista sanoivat syyskuussa 1918 irti Yhdysvaltain kansalaisuutensa välttyäkseen osallistumasta taisteluihin Euroopassa. Tämä raivostutti sotaa kannattavia amerikkalaisia ja syyskuun 18. vuonna 1918 joukkio nimeltä "Knights of Loyalty" eli Uskollisuuden Ritarit, hyökkäsi Olli Kinkkosen kimppuun tämän majapaikassa Duluthissa.

Lynkkausjoukko vei Ollin paikalliseen Congdon Parkiin, tervasi hänet sekä kieritti pasifistin höyhenissä "varoitukseksi kaikille luumuilijoille". Tämän jälkeen ei ole varmaa tietoa mitä tapahtui, mutta yleisesti uskotaan Olli Kinkkosen tuleen hirtetyksi puuhun. Se tiedetään, että kaksi viikkoa myöhemmin Ollin ruumis löytyi toisesta metsästä, Lester Parkista puusta roikkumassa.

Tapausta tutkittiin ja virallinen selitys oli, että Olli Kinkkonen oli tehnyt itsemurhan kokemansa nöyryytyksen vuoksi. Olli Kinkkonen haudattiin Duluthiin, muutaman metrin päähän paikasta johon vuonna 1920 haudattaisiin kolme raiskauksesta syytettyä ja lynkattua mustaa amerikkalaista.

Olli Kinkkosen lynkkaus on jäänyt amerikansuomalaisten historiaan. Vuonna 1993 Amerikansuomalainen Kulttuuriyhdistys Työmies pystytti Olli Kinkkosen haudalle muistomerkin, jossa lukee: "Olli Kinkkonen 1881-1918, sodanlietsojien uhri".

Lynkkauksia tapahtuu vielä 2010-luvulla; useinkin on lehdissä juttuja esimerkiksi Afrikasta tai Intiasta, jossa väkijoukko tappaa rikollisen tai noituudesta epäillyn. Eikä vain Afrikasta tai Intiasta, vaan länsimaisessa Israelissa  vajaa vuosi sitten lokakuun 18. 2015 terroristi-iskusta suuttunut väkijoukko tappoi Beershebassa terroristiksi epäilemänsä eritrealaisen pakolaisen ja vuonna 1994 arabit hakkasivat hengiltä Hebronin verilöylyn jälkeen 29 ihmistä tappaneen juutalaisen Baruch Goldsteinin.

Lynkkaus ei siis ole vain synkän menneisyyden tapahtuma, vaan myös nykypäivää. Mikäli poliisi ja oikeuslaitos länsimaissa ei suojele kansalaisiaan, oman käden oikeus voi saada uutta tuulta purjeisiinsa.