sunnuntai 9. marraskuuta 2014

PÄÄOMAVEROTUS PROGRESSIIVISEKSI

Osinko-, korko-, vuokra- ja muita pääomatuloiksi laskettuja tuloja verotetaan nyt 30% ja 40.000 eurosta eteenpäin 32%. Tällainen korkea tasaverotus ei houkuttele piensijoittajia, jotka saisivat vain pienehköjä määriä pääomatuloja.

Ehdotan, että pääomaverotuksessa siirrytään progressiiviseen verotukseen eli pienistä pääomatuloista menisi vähemmän veroa ja voittojen kasvaessa kasvaisi myös pääomaveroprosentti. Korkein prosentti tulisi kuitenkin pitää matalana, jotta pääoma pysyisi Suomessa.

Ansiotuloissakin vähemmän tienaavat maksavat veroja pienemmällä veroprosentilla kuin enemmän ansaitsevat. Tätä voisi toteuttaa pääomaverotuksessakin. Mikäli piensijoittajalle jäisi pienestä voitosta suurempi prosentuaalinen summa itselle, se houkuttelisi uusia ihmisiä sijoittamaan varojaan osakkeisiin, asuntoihin ynnä muuhun rakentavaan. Ja kuten medioissa on kerrottu, Suomi tarvitsee pääomaa ja monien piensijoittajien sijoituksista kasvaisi yhdessä suuri piristysruiske Suomen näivettyvään talouteen.
Kehotan kansanedustajaehdokkaita tutkimaan asiaa ja ottamaan pääomaverojen progressiivisen verotuksen käyttöönoton vaalikampanjaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti