keskiviikko 5. marraskuuta 2014

KEPUMAAN KUNINGAS

Keskustan Juha Sipilää nostetaan Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Saattaan olla hyväkin mies hallituksen johtajaksi, mutta vakuuttunut en ole. Juhan noste perustuu aika paljon siihen, ettei hän ole mokannut, puheet ovat aika kilttejä jotka eivät kansan joukossa vastustusta herätä. Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Juha Sipilä ei vielä ole ehtinyt tehdä virheitä tai kiistaa herättäviä tekoja tai päätöksiä.

Juha on ollut kansanedustaja vuoden 2011 vaaleista asti. Voi olla ettei hän tunne poliittista järjestelmää niin hyvin, että voisi saada merkittäviä päätöksiä aikaan. Hän tarvinnee kokeneitten poliitikkojen apua päätöstensä tekoon ja toteuttamiseen, mikä avaa oven suhmuroinnille, pekkaroinnille ja koplaukselle. Kun kokeneet kehäketut nykäisevät mahdollista pääministeri Sipilää hihasta ja kuiskaavat ettei noin voi tehdä tai sanoa, vaan pitää toimiä näin, kokemattomuuttaan Juha voi joutua muitten vietäväksi.

Juha Sipilä nousi siis kansanedustajaksi 2011. Sitä ennen hän toimi yritysmaailmassa, muun muassa Solitra- ja Elektrobit- yhtiöissä joko omistajana tai johtajana. Itse epäilen vahvasti onko pienituloiselle rivikansalaiselle hyväksi, jos Suomea johtaa yritysjohtajana kannuksensa tienannut henkilö. Juha ajatellee asioita suuryrittäjän kannalta ja tehnee päätöksiä heidän hyväkseen. Siinä on riski, että pienyrittäjiltä ja yksityisiltä kansalaisilta jäävät varpaat ovenväliin. Yritysjohtaja Sipilän kaverit ja muut tuttavat ollevat muita yritysjohtajia. Vaikka Juha aidosti haluaisi ajaa rivikansalaisten asiaa, kaveripiirin ryhmäpaine saattaa ajaa hänet joustamaan kansan edusta suuryrittäjien hyödyksi.

Nähdäkseni pääministeri Juha Sipilä olisi kokemattomuutensa vuoksi kokeneempien johdateltavissa, tai hän toimisi suurpääoman eduksi. Kolmas vaihtoehto on, että Juhalle jäisi neutraali vaihde päälle eikä hän tekisi päätöksiä joista kukaan suuttuisi. Keskustan Matti Vanhanen teki niin, eli Juhan puolueella on asiassa ennakkotapaus.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä että Juha Sipilää huonompia vaihtoehtoja pääministeriksi on useampikin, ja näen hyvääkin Juha Sipilässä. Osa muista puoluejohtajista ei edes yritä vakuuttaa olevansa muitten kuin itsensä ja eturyhmiensä asialla. Juha Sipilä on vielä politiikan untuvikko, jota reaalipolitiikka ei vielä olle pilannut. Mutta kuten sanotaan; "tie helvettiin on katetty hyvillä aikomuksilla".

Eräät ovat kritisoineet Juha Sipilän kristillistä vakaumusta. Kuten totesin, Juha yrittää olla suututtamatta ketään ja tästä syystä hän julkisuudessa paljoa puhu taustastaan lestadiolaisena. Täällä pohjoisen Kepumaassa lestadiolaisuus herättää mielipiteitä, sekä puolesta että vastaan. Itse näkisin myönteisenä, jos Suomea johtaisi uskovainen kristitty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti