BIG MAC COMPANY
Ollessani viime viikolla Metalliliiton Murikka-opistossa
puhetaidon kurssilla, silmäilin tapani mukaan koulussa olevia metallityöläisten
tekemiä taideteoksia. Eräs seinällä oleva taulu oli nimeltään Nuoruusmuisto.
Siinä oli nuori mies vanhanaikaisessa työpuvussa; erillisessä takissa ja
housuissa eikä siis nykyaikaisissa haalareissa,
lippalakki päässään ja työsti jotakin alasimen äärellä. Taustalla näkyi
verstaan ikkunasta harjakattoisia asuintaloja. Tekijän nimeä en enää muista.
Taulu sai minut miettimään omia nuoruusmuistojani, joista yksi on alla oleva.
Kesällä 1996 olin asunut Ruotsin Smoolannissa vajaan vuoden,
tarkemmin sanottuna Gislavedissa lähellä Värnamon kaupunkia. Olin työtön, mutta
auto minulla oli. Hollannissa valmistettu sininen Volvo 345. Ei mikään kaunis
auto, mutta varmakäyntinen.
Olin eräänä päivänä ajelemassa Värnamon lähellä satuin
kulkemaan kaupungin ulkopuolella olevan McDonaldsin kohdalle. Noihin aikoihin
Mäkkäreitä syntyi kuin sieniä sateella, joku tuttavani oli kertonut
McDonaldsilla olevan suunnitelmana saada McDonalds jokaiseen maailman yli
10.000 asukkaan kaupunkiin. Voi olla tottakin, Värnamossa oli nelisenkymmentä
tuhatta asukasta. Alkoi olla nälkä, joten päätin kokeilla ruotsalaista
Mäkkäriä.
Sisällä katselin ympärilleni; siisti sisustus,
metallikalusteet ja joitakin lapsiperheitä lounaallaan. En usko olleeni aiemmin
MacDonaldsissa asiakkaana vaikka ensimmäisen hampurilaiseni olin syönyt 13-
vuotiaana Oulun Järvigrillillä. Mietin mitä tilaisin; listalla oli
englanninkielisiä annoksia joista yhden tunnistin. Edellisenä talvena olin
Gislavedissä nähnyt serkuntapaiseni Karin kanssa tuolloin uuden elokuvan Pulp
Fiction, jonka alussa John Travolta ja Samuel L. Jackson keskustelevat
hampurilaisista. Yksi heidän Pulp Fictionissa mainitsemansa ateria oli
nimeltään quarterpounder, jonka näin olevan tarjolla myös Värnamon
McDonaldsissa kuten myös kaikissa maailman Mäkkäreissä. Kun en muitakaan ollut
maistanut, päätin tilata quarterpounderin.
-En quarterpounder
tack, sanoin myyjänä toimivalle parikymppiselle vaalealle nuorukaiselle.
-Ursäkta,vad? ihmetteli myyjä. Olin omasta mielestäni
lausunut aterian nimen selvästi ja hyvin artikuloiden, joten Mäkkärin myyjän
olisi pitänyt työpaikkansa tuote tunnistaa. Mutta ei.
-Quarterpounder, tokaisin lyhyesti ilman blondeja
hämmentäviä ylimääräisiä sanoja. Poika katsoi minua silmät ymmyrkäisinä eikä
ymmärtänyt tilaustani.
-Kvaatöpaunder! Yritin lausua sanan kuten oletin
amerikkalaisten sen lausuvan, leveästi ja kovaa. Myyjä vain katsoi minua
ihmeissään. Kolmas kerta toden sanoi;
eikä toimi, päätin muuttaa tilaustani.
-Big Mac Company, sanoin selkeästi ja lausuin sanan kuten
suomalainen; joka sanan kuten se kirjoitetaan. Vaalea myyjäpoika tajusi heti,
ja riensi täyttämään tilaustani. Sain Big Mac Companyn ilman minkäänlaisia
ihmettelyjä tai mutinoita ja nopeasti.
Syödessäni pohdin mikä oli mennyt vikaan. Luulisi
quarterpounderin olevan tuttu ruotsalaiselle mäkkärin työntekijälle kaikilla
mahdollisilla tavoilla lausuttuna, miljoona maahanmuuttajaa Ruotsissa ja
Värnamon alueellakin tuhansia ja kymmeniä ellei satoja kansallisuuksia.
Uskon tapahtuneen seuraavaa: myyjänä ollut ilmeisesti
etninen ruotsalainen oli aiemmin elämässään törmännyt vain maassa koko ikänsä
olleisiin maahanmuuttajiin, jotka puhuivat sujuvaa ruotsia ja vasta maahan
tulleisiin maahanmuuttajiin, jotka olivat enimmäkseen etelämaalaisia ja joista
päällepäinkin osasi aavistaa kyseessä olevan uuden tulijan, ja ruotsin taidon
saattavan olla murteellista. Tämä siis oli 90-luvun puolivälissä; Ruotsiin oli
tullut muutamana aiempana vuotena kymmeniä tuhansia pakolaisia Balkanilta,
Irakista ja muista etelän kriisipesäkkeistä.
Ja sitten minä tulin hämmentämään vaalean ruotsalaispojan
päätä; valkoinen mies, selvästi suomalainen tai ehkä ruotsalainen, joka mursi
ruotsia pahasti vaikka kieliopissa ei vikaa ollutkaan. Myyjä yllättyi ja hänen
pasmansa menivät sekaisin kun hänen näkemänsä asiakkaan ulkonäkö ja kuulemansa
asiakkaan puhe eivät täsmänneet myyjän odotuksia sujuvasti sujuvasta ruotsin
kielestä. Puskasta tuli yllätys, joka sekoitti nuoren miehen pään. Näin
järkeilin pöydässä tapahtunutta, ikäiseni ruotsinsuomalaiset olivat käyneet
koulunsa ruotsiksi ja myyjä ei ymmärtänyt valkonaamaa, joka puhui kuin
mutiainen.
Söin ateriani ja poistuin ravintolasta jatkaakseni matkaani
volvollani. Enkä palannut kyseiseen
McDonaldsiin kolmeen vuoteen. Paikka ei ollut mustalla listallani, ajoin autoni
romuksi joitakin aikoja myöhemmin ja Värnamon McDonalds ei vain sattunut enää
matkan varrelle junalla kaupunkiin tullessani.
Joskus vuonna 1999 olin työkaverini Kimmon kanssa
ryyppäämässä. Kimmolle tuli viinanjuonnin jälkeisenä aamuna monesti hinku
päästä Mäkkärille syömään, niin myös tällä kertaa. Kimmon autolla ajoimme
samalle McDonaldsille, jossa olin vuosia aiemmin yrittänyt tilata
quarterpounderin. Kimmo oli maltillinen juoja, joten rattijuopumuksen rajaa
tuskin tuli rikottua.
Uskaltauduin yrittämään uudestaan quarterpounderin
tilaamista. Myyjänä oli tällä kertaa parinkymmenen ikäinen ruskeaverikkö,
hänkin luultavasti etninen ruotsalainen, ainakin viehättävästä ulkonäöstä
päätellen.
-En quarterpounder tack, sanoin kirkkaalla äänellä sanat
selkeästi lausuen. Toivoin parasta, mutta olin varautunut Big Mac Companyyn.
-Ett ögönblick, sanoi ruskeatukkainen ja kääntyi hoitamaan
tilaustani. Hetken päästä mutustelin hampurilaistani Kimmon seurana pöydässä.
Kolme vuotta siihen meni, mutta sain quarterpouderin maistettavakseni. Nälkä
sillä ainakin lähti.
Näin siis 1950- luvulla Suomessa maalatun taulun aasinsillan
kautta päädyin kertomaan omaa nuoruudenmuistoani 1990- luvun Ruotsista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti