PERUSSUOMALAISILLE YHTEYDET RUOTSIDEMOKRAATTEIHIN

Perussuomalaisten piiristä on sanottu, että emme ole ruotsalaisten Sverigedemokraterna- puolueen veljespuolue eikä Ruotsin vaalien voittajiin pidetä virallisia suhteita. Vaikka ruotsidemokraateilla ja perussuomalaisilla on erilainen tausta ja mielipiteiltämme emme ole yhtä mieltä, kannattaisi silti aloittaa puheyhteys Ruotsin valtiopäivävaalien voittajiin. Vaalit hävinneet Ruotsin puolueet aikovat jatkaa SDn eristämistä ja ja samaa kohtelua on vaadittu Suomessa perussuomalaisillekin. Saattaa tulla päivä jolloin se olemme me, joka tarvitsee kannustavia sanoja ystävältä.

Maahanmuuttokriittisten puolueitten yhteistyön puute pelaa ainoastaan vastustajiemme pussiin. Ilman laajempia yhteyksiä eurooppalaisiin vihattuihin puolueisiin, ei muutosta maanosassamme saada aikaiseksi. Kaukaisten maitten samanmielisten, kuten tanskalaisten, kanssa toiminta jää vähäiseksi matkojen takia, ystäviä tarvitaan lähempääkin. Omasta mielestäni Ruotsin Sverigedemokraterna-puolue on liian lähellä ja 13% äänisaalillaan liian iso, että perussuomalaisten kannattaisi hylkiä heitä yhdessä Ruotsin sosiaalidemokraattien ynnä muitten mukana. Naapurimaina saisimme ruotsalaisten kanssa hyvät ja toimivat suhteet, jos vain tartumme toimeen.

Esa Paloniemi
Oulu

Perussuomalainen- lehteen lähetetty mielipidekirjoitus.

NAPAPIIRIN SANKARIT 2

Olin parina päivänä avustajana Napapiirin sankarit- elokuvan jatko-osan kuvauksissa. Pitkästä aikaa pääsin näkemään elokuvan tekoa kameran toiselta puolen, sillä edellisen kerran toimin avustajana Valo- nimisessä yhteispohjoismaisessa nuortenelokuvassa vuonna 2004. Kipinä siitä jäi ja olen tähystellyt uutta mahdollisuutta kymmenen vuotta.

Elikkä siis, nähtyäni netissä uutisen Napapiirin sankarien kakkososan kuvauksista, jossa mainittiin avustajia etsittävän, pistin viestiä menemään ja tärppäsi. Aikanaan tuli tieto missä ja milloin minun tulisi olla kuvauksia varten. Aterian ja pienen palkkion saan toiminnastani avustajana, mutta asuminen ja matkat piti järjestää itse. Otin reissun elämyslomana, olisin voinut laittaa rahaa vaikkapa Turkin matkaan mutta siellä olen useampaan kertaan käynyt eikä se tai vastaavat paikat herätä enää samanlaista mielihyvää kuin ensimmäisillä matkoilla. Kaikkeen leipääntyy.

Kuvauspäivät venähtivät pitkiksi, mutta ei niitä montaa ollut. Lisäksi olin tekemässä sellaista, mikä minua kiinnosti joten ei tehnyt tiukkaa olla kymmentä tuntia ohjattavana. Oli siinä pitkästi odotteluakin ja ruokatauko, eli ei siinä hikoamaan joutunut. Kahvitkin tulivat talon puolesta, joten mikäpä siinä ollessa.

Vielä joutuu vuoden päivät odottamaan ennen kuin pääsen valmiin elokuvan näkemään. Elokuvia katsoo ihan uudella tavalla, kun päässyt näkemään prosessia sisältäpäin, avustajavirkaveljiin ja - sisariin kiinnittää enemmän huomiota sekä muihin yksityiskohtiin. Ikään kuin mielessään näkee kuvaustilanteen eikä valmista, ruudulla näkyvää elokuvan kohtausta.

Kuvauksiin tultuani, allekirjoitin vaitiolosopimuksen eli sopimusteknisistä syistä vaikenen tietooni tulleista juonenkäänteistä. En niihin huomiotani kiinnittänytkään, sillä kuuntelin korvat höröllä ohjeita ja parhaan kykyni mukaan toimin niiden mukaan. Muitten avustajien ja varsinaisten napapiirin sankarien tekemisiin en ehtinyt kiinnittää huomiota. Odotan valmista rainaa.

Jos jotain kiinnostaa elokuvan tekemiseen osallistuminen, kannattaa kuuklailla elokuvia ja lukea uutisia tekeillä olevista elokuvista, niissä on monesti osoite avustajaksi hakeutumiseksi. Useimmilla tuotantoyhtiöillä on myös sivuillaan lomake avustajapankkiin ilmoittautumiseksi. Sekin kannattaa tehdä, jostain se on aloitettava. Täyttää lomakkeen ja vastaus tullee aikanaan, ellei niin yritä muualla.

Tänään luki uutisissa Aku Louhimiehen suunnittelevan uutta versiota Tuntemattomasta sotilaasta. Tarkkailen siis asiaan liittyviä uutisia.

IRLANTILAISET JA SOMALIT

Aikoinaan, Israelia kiertäessä, vastaani tuli usein irlantilaisia. Useimmat olivat kovasti kansallismielisiä ja ylpeitä siitä, että olivat irlantilaisia. Jossain kännin vaiheessa lähes kaikki muistivat mainita, että Irlannin ulkopuolella asuu enemmän irlantilaisia tai irlantilaistaustaisia kuin itse Irlannissa. Jotkut sanoivat maailmalla olevan 40 miljoonaa irlantilaista, jotkut peräti 90 miljoonaa jotka kaikki kuulemma ovat humalassa Pyhän Patrikin päivänä 17. maaliskuuta joka vuosi.

Jotenkin irlantilaiset pitivät irlantilaisten määrää ulkomailla hyvänä tai koleana asiana. Itse joskus ilkeyksissäni tai huumoripäissäni huomautin ettei Irlanti taida kiva paikka olla, jos edes irlantilaiset itse eivät kestä omassa maassaan asua. Se pisti monelle smaragdisaarelaiselle jauhot suuhun.

Tuli mieleeni, että myös muita kansallisuuksia on suuressa määrin kotimaansa ulkopuolella,  esimerkiksi somaleitakin ollee maailmalla viitisen miljoonaa. Se on Internetin mukaan noin puolet Somalian 10, 5 miljoonasta asukkaasta. Itsenäiseksi julistautuneesta Somalimaasta en ole varma onko se laskettu mukaan Somaliaan.

Somalit lisääntyvät tehokkaasti suurperheissään ja on mahdollista, että tulevaisuudessa suurin osa somaleista asuu kotimaansa ulkopuolella irlantilaisten tapaan. Kuka tietää, ehkäpä sukupolven tai parin päästä somalit kehuskelevat lukumäärällään ulkomailla, mahdollisesti selvin päinkin. Somaleilla on mahdollisuudet tulla maailman uusiksi irlantilaisiksi, joita asuu jo nyt joka puolella maapalloa. Irlannin noin 3.000 somalille saattaa tulla identiteettikriisi, kehuako irlantilaisena irkkujen diasporalla vaiko somalina somalien vastaavalla.

YÖBUSSI SUOMEN HALKI

Tulin viime yönä etelä- Suomesta sukuloimasta. Olen vuosien mittaan sahannut edestakaisin junalla ja lentokoneella, tällä kertaa teki mieleni kokeilla jotain uutta. Tulin siis yöbussilla Helsingistä Ouluun. Valinta oli helppo; juna olisi lähtenyt kello 20.06 ja siinä olisi ollut vaihto Tampereella mutta bussilla pääsin suoraan Ouluun kello 20.30 Kampista, molemmat olivat Oulussa samoihin aikoihin aamuviiden aikoihin.

Bussimatka Suomen halki oli elämys, ehkä siinä oli uutuuden viehätystä. Katselin uusia maisemia ja niinkin tavallinen näky kuin Lidlin keltainen pyörylä vaikutti mielenkiintoiselta pimenevässä illassa. Ohiajavat autot ja talojen valot herättivät kiinnostustani; "kukahan tuossa menee tai asuu?" Samana päivänä olin nähnyt uutisista jättiläismaisen Koffin punaisen mainostölkin purkupäätöksen, alkoholiahan ei saa mainostaa. Ja kuinka ollakaan, bussin reitti kulki juuri tuon miljoonan kolmasosalitraisen suurtölkin ohitse. Tulipa sekin nähtävyys nähtyä ennen sen hävittämistä kansanterveyden nimissä.

Itse bussimatka oli rauhallinen. Junat ovat tupaten täynnä Tampereelle asti mutta onnikassa oli vain puolen tusinaa matkustajaa, ja Ouluun asti meistä tuli vain kolme. Yö sujui hyvin uusia maisemia katsellen kunnes uni voitti ja nukuin matkan muutaman viimeisen tunnin.

Bussimatkustus saattaa hyvinkin olla herrasmiehen tapa matkustaa; tilaa viihtyisissä autoissa on, busseissa on pimeähköä joten voi katsella ulos tai nukkua ja kokemukseni mukaan nykyään on vessa linja-autoissa vakiovarusteena. Ihan toimiva pönttö, tosin se oli ovelasti suunniteltu niin että oli mukavinta istua alas kuin lorotella miehisesti seisaaltaan. Jokin pömpeli oli asetettu pöntön yläpuolelle seisomista estämään.

Ikävintä bussimatkailussa oli hinta ja tauot. Hinta oli parikymppiä korkeampi kuin junalippu, tosin matkanteko on mukavampaa ja taukoja ei juuri ollut. Bussi pysähtyi sen verran että matkustajia pääsi ulos ja sisään, mutta pitempiä lepohetkiä ei ollut. Olin onneksi älynnyt ostaa evästä matkalle.

Saatanpa hyvinkin matkustaa toistekin bussilla, ainakin siihen saakka että siihenkin alkaa leipääntyä.

SUORAA PUHETTA

Valtiovarainministeri Antti Rinne sanoi kello viiden uutisissa, ettei "sano kyllä tai ei" lisävelalle maataloustukia varten, mutta asiaa "pitäisi harkita".

Tuo oli nykypoliitikolta lähes suoraa puhetta; sanoi ainakin suoraan ettei sano kantaansa. Monet poliitikot välttelevät kannan ottamista; Oulun kaupunginjohtaja Pennanenkin sanoi eilen Kalevassa säästöjä tarvittavan mutta ei halunnut puhua mistä säästetään, eivätkä muutkaan valtaa pitävät halua sanoa nykyään mitä pitäisi tehdä. Johtunee kehnosta taloustilanteesta ja lähestyvistä vaaleista.

Pahasti näyttää siltä, että poliitikot ja silmää tekevät arastelevat tehdä, tai kertoa mitä tekevät talouskriisin suhteen. Kumpikaan ei ole kansalaisen kannalta hyvä. Asiat eivät parane odottamalla talouskriisin menevän ohi eikä toimia kuitenkaan pidä tehdä salaa, ja kertoa sitten viime tingassa julkisesti näin "olevan pakko tehdä" tai "ettei vaihtoehtoja ole", kuten viime aikoina on uutisia julkistettu.

Vuoden 2015 eduskuntavaalit voittanee se, joka kertoo suoraan mitä aikoo taloustilanteen suhteen tehdä. Tilanne on jo niin paha, ettei ole suuremmin väliä toimiiko suunnitelma, vaan se että ylipäätänsä toimitaan. Suoralla puheella ja äänestäjälle selvillä suunnitelmilla saa ääniä.

Kaikki ei välttämättä muutu hyväksi ja äänestäjä äänestää omantunnon mukaan ja toivoo parasta.

YRITTÄJÄN YRITYS

Suomen talous yskähtelee ja työttömänä on noin 400.00 ihmistä, lisäksi uusia työttömiä tulee jatkuvasti. Lääkkeeksi työttömyyteen on tarjottu myös työttömien ryhtymistä yrittäjäksi, ja työnantajista Suomessa on jo pula.

Yrittäjyys on Suomessa kuitenkin lähes kirosana, ja sitä vaikeutetaan monilla säännöksillä. Ehkä syynä ovat muinaiset sosialistiset virkamiehet ja toimittajat, mutta yrittäjänä ololla ei ole kansalaistenkaan korvissa hyvä kaiku.

Yksi keino mikä parantaisi yksittäisten kansalaisten käsitystä yrittäjyydestä, olisi korvata sanat "yrittäjä", "yritys" ja niitten johdannaiset jollain myönteisemmällä suomenkielisellä sanalla. Tosiasia on, että sanat "yrittäjä" ja "yritys" vihjaavat mahdollisuuteen epäonnistua yrittämisessään. Yrittäjä yrittää pärjätä muttei välttämättä onnistu, sen ymmärtää jo sanastakin.

Jos sanat korvattaisiin jollain onnistumista lupaavalla sanalla, yrittäjäksi haluavalla ei koko ajan olisi päässä mahdollinen epäonnistuminen. Jo pelkkä sana "yrittäjä" pelottaa alitajuisesti pois osan mahdollisista uusista yrittäjistä, joille siis pitäisi saada uusi nimitys.

Ruotsinkielen "företagare" ja englanninkielinen "entrepreneur" eivät lupaa tuhoa ja vararikkoa nimensä kantajille ja noitten kielten seuduilla yrittäminen on ammatti muitten joukossa.

Esa Paloniemi
Oulu

Forum24-lehdessä 5.8.2014 julkaistu mielipidekirjoitukseni.

KLONDIKEN RIKKAIN NAINEN

Viime torstaina 31.7.2014 päättyi TV5llä uusi sarja Klondike, joka kertoi seikkailijoista ja kullankaivajista Klondiken kultaryntäyksessä Kanadassa 1890- luvulla. Eräs sarjan hahmoista oli sahan omistanut liikenainen Belinda Mulrooney, joka on todella olemassa ollut henkilö.

Tosielämän Belinda Mulrooney syntyi Irlannissa 1872. Se, miten Belinda päätyi nuorena Yhdysvaltoihin ei ole täysin selvillä. Hän joko muutti perheensä kanssa tai hänet lähettiin Amerikassa asuvien sukulaisten luo jostain tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa Belinda asui Pennsylvaniassa, ennen kuin perusti voileipäbaarin Chicagon World´s Columbian Exposition-messuille vuonna 1893 vain 21- vuotiaana. Yritteliäänä naisena hän pari vuotta myöhemmin omisti jäätelöbaarin San Franciscossa, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa ja Belinda menetti keräämänsä omaisuuden. Uuden yrityksen perustamiseen hänen rahansa eivät enää riittäneet, joten hän meni työhön Kaliforniasta Alaskaan kulkevalle laivalle. Reitillä Belinda toimi stuerttina USAn reilut parikymmentä vuotta aiemmin ostamaan Alaskan territorioon matkaaville kulkijoille.

Vuonna 1896 Alaskasta löydettiin kultaa ja myöhemmin myös Kanadan puolelta Klondikesta. Tällöin alkoi legendaarinen kultaryntäys, toistaiseksi viimeinen lajiaan, ja Belinda Mulrooney näki tilaisuuden ansaita rahaa.

Belindalla oli säästöjä noin 5.000 dollaria sen aikaista rahaa ja hän ymmärsi että kullalla eivät useimmiten rikastu kaivajat vaan näille varusteita myyvät henkilöt. Niinpä hän ei sijoittanut rahojaan kullankaivuuvälineisiin tai ruokaan, joita oli jokaisella kullankaivajalla jo viranomaisten määräystenkin vuoksi vaan kertoman mukaan silkkisiin alusvaatteisiin,  puuvillavaatteisiin ja termospulloihin, joista hän sai sijoituksensa kuusinkertaisena kuljetettuaan tavaransa Dawson Cityyn vaativan Chilkootin solan kautta.

Voitoillaan hän perusti Dawson Cityyn ravintolan ja matkustajakodin, ja lisää ansaittuaan hotellin. Kultaa hän ei itse kaivanut, mutta hän omisti tai oli osakkaana viidessä eri kultavaltauksessa jo vuoden 1897 lopulla. Se pitää paikkansa, että Belinda kävi kauppaa sahatuotteilla ja omisti joella ihmisiä sekä tavaraa kuljettavia veneitä. Hän myös palkkasi miehiä rakentamaan mökkejä kullankaivajille. Belinda ei siis tyytynyt vain tienaamaan rahaa entisellä kaupalla, vaan jatkuvasti tutki uusia mahdollisuuksia sijoituksille.

Kuten sarjassa Klondike, myös todellinen Belinda Mulrooney halusi omistaa Klondiken parhaan hotellin. Belinda möi aiemman hotellinsa 24.000 dollarilla ja rakennutti Fairview Hotelin, joka avasi 30 asiakkaalle tarkoitetut huoneensa heinäkuussa 1898.

Alle kolmekymppinen Belinda oli saavuttanut elämässään menestystä ja mainetta Klondiken kultamailla, ja sellainenkin mitä aluksi luulisi tappioksi, kääntyi Belindan eduksi. Eräs tunnettu tapaus on se, jolloin Belinda liikekumppaninaan Alex Macdonald- niminen mies kanssa keräsi talteen hiekkasärkälle juuttuneen laivan lastin. Alex oli työssä suorittava porras ja keräsi itselleen kaiken kullanarvoisen tavaran, ja jätti Belindan osuudeksi vain arvottomiksi katsomansa kumisaappaat. Seuraavana vuonna Alex epätoivoisesti tarvitsi työmiehilleen kumisaappaita ja Belindallahan niitä heidän yhteisyrityksensä ansiosta oli. Belinda pakotti Alexin maksamaan kumisaappaista korkean hinnan, 100 dollaria pari. Asiat kääntyivät siis Belindan eduksi.

Vuonna 1900 Belinda meni naimisiin itseään Kreiviksi tituleeraavan Charles Eugene Carbonneaun kanssa Dawsonin komeimmiksi sanotuissa häissä. Charles väitti olevansa ranskalaista aatelia, vaikka tosiasiassa olikin quebeciläinen kauppamatkustaja ja parturi. Myös Kreivin hahmo on mukana Klondike-sarjassa. Muutamia vuosia Belinda ja Charles elivät ilmeisen onnellisina viettäen osan ajastaan Klondikessa ja osan Ranskan Pariisissa. Parin tiet erkanivat kuitenkin vuonna 1903 tai 1904, eräitten tietojen mukaan Belinda jätti Charlesin tai Charles katosi kaupungista vaimonsa korut ja turkikset mukanaan, niskassaan jo aiemmin saatu kavallussyyte. Belindan ja Charlesin ero virallistettiin vuonna 1906.

Belinda Mulrooney joutui taas aloittamaan alusta, tällä kertaa Fairbanksissa Alaskassa, Yhdysvaltain puolella rajaa. Sisarensa Margaretin kanssa Belinda perusti kaupunkiin menestyvän pankin ja keräsi uuden omaisuuden myös kaivostoiminnassa.

Sarjassa Klondike kerrotaan Belindan kuolleen köyhänä taloudenhoitajana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Hän keräsi ja menetti omaisuuksia, mutta viimeisin riitti hänelle koko loppuiän. Belinda myös avokätisesti avusti köyhempiä sukulaisiaan kuolemaansa saakka. Belinda Mulrooney vietti eläkevuotensa varakkaana naisena Yakiman kaupungissa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja kuoli 95- vuotiaana vuonna 1967.

Vuoden 1900 molemmin puolin naisten vapautus oli vasta alkutekijöissään, naiset olivat miestensä ja isiensä holhouksessa iästä riippumatta. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka antoi naisille täydellisen äänioikeuden vuonna 1906. Kanadassa ja Yhdysvalloissa tultiin Suomen perässä, ja Belinda Mulrooneyn menestys oli monille esikuva naisten mahdollisuuksista pärjätä omillaan miesten maailmassa.