LAHJUKSET TÄYTYY ANSAITA

Suomea pidetään lähes vapaana viranomaisten korruptiosta eli oman asian edistämisestä lahjuksilla; viranomaisten voitelusta esimerkiksi rahalla tai palveluksilla jotta päätökset olisivat mieleisiä.

Suomen korruptio on kuitenkin salatumpaa herrojen huvia. Tavallisen kansalaisen on turha tyrkyttää seteliä toimistotyöntekijälle päästäkseen jonosta ohi tai konstaapelille välttyäkseen sakolta, mutta mutta asioista päättävät korkeat tahot kuuluvat samoihin hyväveliverkostoihin ja ajavat veljiensä asiaa, jotka puolestaan maksavat palveluksen takaisin tavalla tai toisella.

Korruptiolla on kuitenkin eräs puoli, jota kannattaa miettiä: kukaan ei lahjo nahjusta. Lahjuksella odotetaan saavan palvelus vastineeksi ja jos sitä ei saa, lahjushana menee kiinni. 

Tilanne on toinen kuin niin sanotusti "rehellisesti" työtään tekevillä viranhaltijoilla, jotka saavat kuukausittain palkkansa tekemättä mitään, edes työtään. Olen tavannut yhden tai useamman virkamiehen, jolla ei ole ollut virkanimikettä ja työtehtäviä mutta työsuhde on jatkunut ja palkka tullut säännöllisesti.

Lahjukset täytyy ansaita, toisin kuin palkka eräissä tapauksissa.

En kehota ketään ottamaan vastaan lahjuksia missään muodossa, ja mikäli hyväveliverkostot saataisiin purettua, päätökset tehtäisiin tasa-arvoisemmin ja paremmin kuin nyt, mutta korruptio ja sen olemassaolo tulee Suomessakin myöntää.

VAIKENEVA VIRKAMIES

Rauhanturvatehtävissä kunnostautunut prikaatikenraali evp Mauri Koskela on äskettäisessä puheessaan varoittanut tulossa olevista turvapaikanhakijoina saapuvista siirtolaisaalloista. Ehkä jopa 100.000 maahantulijan aalloissa saapuu siviilien joukossa myös ääriliikkeitten taistelijoita, jotka eivät aio Suomeen tultuaan lopettaa sotimista länsimaita tai muita vihollisiaan vastaan.

Varoitus on syytä ottaa vakavasti, mutta mielessäni pyörii toinen kysymys. Miksi virkamiehet pitävät suunsa kiinni epäkohdista ja huomaamistaan riskeistä ollessaan vielä työelämässä ja avaavat suunsa vasta eläkkeelle jäätyään?

Tämä on nähty ennenkin. Ulkoministeriössä kehitysaputehtävissä 40 vuotta toiminut virkamies oli hiljaa ja katseli kehitysavun hukkakayttöä sivusta ja vasta eläkkeellä kirjoitti varoittavan kirjan näkemistään epäkohdista. Samoin Eduskunnan talouspäällikkö ei tuonut kansaedustajien verovarojen tuhlausta yleiseen tietoon virassa ollessaan, vaan kirjoitti paljastuskirjan eläkkeelle jäätyään ja aineistoa jäi vielä jatko-osaankin.

Ymmärrän kyllä, että oma etu on virkamiehellekin tärkein ja työnantajaa ei haukuta, mutta on olemassa tapauksia, joissa työntekijät ovat oman etunsa ja työnantajaa kohtaan tuntemansa lojaalisuuden vuoksi vaienneet vanhusten ja lasten kaltoinkohtelusta siihen saakka, että ovat rangaistustoimien ulottumattomissa.

Suomessa on jotain vialla, kun virheet lakaistaan maton alle ja selvistä väärinkäytöksistä ei uskalleta kertoa  ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin muistelmissa.

Vaikenevat virkamiehet näyttävät ajavan ennemmin toistensa ja poliitikkojen etua kuin Suomen kansan. Näin ei pitäisi demokratiassa olla.