MUSTA MIES

Muistan kun ensi  kerran näin mustan ihmisen, neekerin. Se oli joulun tienoilla 1975 ja olin neljä ja puolivuotias. Olin lähtenyt isän mukana keskustaan, ja jäin autoon odottamaan kun isä lähti asioille. Auto taisi olla se valkoinen Vauxhall Viva jonka muistan ja auto parkkeerattiin muistini mukaan Pakkahuoneenkadulle, siihen nykyisen Rotuaarin kulmille. Oli pakkasta ja lunta maassa, saattoi vähän sataa lisää luntakin. Isä lähti siis asioille ja minä jäin autoon odottamaan. Muutin kuitenkin saman tien mieltäni ja lähdin isän perään. 

Lähdin autosta ja kiiruhdin kulma taakse. Ja siellä tuli musta mies vastaan. Leukapartainen neekeri skottiruutuisessa puvussa, solmio kaulassa ja manttelin tyyppinen takki puvun päällä. Taisi olla silmälasitkin. Olin ällistynyt, tuollaista en ollut osannut odottaa näkeväni, en ollut mustista edes kuullut. Olin siis nelivuotias 1970-luvun Oulussa. Neekeri saattoi olla jotain Oulun yliopiston porukkaa, en tiedä. Pysähdyin kadulle kuin seinään ja saatoin pyllähtää istualleni hämmästyksestä ja tuijotin näkemääni. Mies hymyili minulle ja se hämmensi minua entisestään. Mies ei ollut mikään ruskea neekeri vaan patamusta, ja hänellä oli valkoiset hampaat. Siis pikimusta mies jolla oli helmenvalkoiset hampaat, kontrasti hämmensi nelivuotiasta minua. Jotenkin olisi, siis nelivuotiaalle, ollut selvää että mustalla ihmisellä on mustat hampaat.

Neekeri meni sitten menojaan ohitseni ja minä lähdin isän perään. Hän tulikin saman tien vastaani. Kerroin näkemästäni ja isä ei siihen paljoa virkkanut. Taisi sanoa joittenkin ihmisten olevan mustia. Kotona kerroin kavereille kokemuksestani, minua vuotta vanhempi Mannisen Jari ei uskonut vaan luuli minun keksivän.

Tapauksella oli minulle suuri merkitys. Se sai minut ensimmäisen kerran tajuamaan että on olemassa paikkoja ja ihmisiä, jotka ovat olemassa vaikken ole niitä nähnyt tai edes kuullut niistä. Eräänlainen ensimmäinen ”syvällisempi” ajatus päässäni. Kuten sanottua, olin nelivuotias. Kotona kuuntelin ensi kerran elämässäni tarkasti uutisia ja kuuntelin minulle uusia paikannimiä joita silloin 1975 uutisissa mainittiin. Muistelen kuulleeni sanan ”Rhodesia”, nykyinen Zimbabwe jossa 1970-luvulla käytiin sisällissotaa mustien ja valkoisten kesken, sekä ”Mosambik” jossa sielläkin oli sota meneillään. 

Muistan sanoneeni äidilleni uuden paikannimen kuullessani, että tuonne haluan joskus mennä. Nyt on syyskuu 2013, ja Afrikka on vielä näkemättä. Muita maita olen sentään jonkin verran nähnyt.

Tämä nyt oli vanha muistelu joka aina silloin tällöin tulee mieleen. Joskus olen jollekin tuntemattomalle erehtynyt asiasta kertomaan, mutta se on ollut virhe. Kuulija uskoo asiassa olevan rotuun liittyvä tai rasistinen pointti eikä ole tajunnut sen olevan pelkkä muisto lapsuuden tapahtumasta. Ihan kuin mustista ei voisi puhua ilman joko rasistista tai rasismin vastaista kantaa. Eikä kumpaakaan tässä tapauksessa ole.

Muistiin merkitsemäni tapahtuma lapsuusvuosiltani. Kirjoitettu talteen toissa vuonna.