perjantai 15. toukokuuta 2015

EUROOPAN JUUTALAISTEN TUHO

Israelilaisen professori Tuvia Brodien kolumnin mukaan juutalaisten katoaminen Euroopasta ei lakannut Saksan tappioon vuonna 1945, vaan jatkuu yhä. Tuvia Brodie perustelee näkemystään sillä, että vuonna 1933 Holokaustin alkaessa, Euroopassa oli noin 9,5 miljoonaa juutalaista ja vuonna 2014 ehkä 350.000 juutalaista pelkästään Euroopan Unionin alueella. Unioniin kuulumattomassa Euroopassa on myös juutalaisia vähemmistöjä. Vuonna 1945 Euroopassa oli arvion mukaan 3,5 miljoonaa juutalaista. Yhdistyneitten Kansakuntien laskelmien mukaan Holokaustissa kuoli 5,978 miljoonaa juutalaista.

Vuoden 1945 jälkeen Euroopan väkiluku on Tuvian mukaan kasvanut jopa 50%, ns. "suurten ikäluokkien" ja maahanmuuton seurauksena. Juutalaisten määrä ei kuitenkaan ole kasvanut lähellekään samassa suhteessa. Syynä ollee juutalaisten maastamuutto Israeliin, Yhdysvaltoihin ja muualle maailmaan. Syynä on luultavasti muslimien juutalaisiin kohdistama viha. Maahanmuuttajat Euroopassa ovat useimmiten muslimeja, jotka suhtautuvat vihamielisesti Israeliin ja sitä myötä kaikkiin juutalaisiin. Viime aikaiset muslimien terrori-iskut ovat edelleen saaneet juutalaisten maastamuuton kasvamaan.

Itä-Euroopan alueella juutalaisten katoaminen on enemmän käsinkosketeltavaa; alueella oli vuonna 1933 lähes 5,3 miljoonaaa juutalaista ja nyt 2014 vajaat 90.000. Professori Brodien laskelman mukaan vähennystä on tullut peräti 98%.

Muutto pois Euroopasta ,yhdessä Holokaustin kanssa, selittää juutalaisten nykyisen katoamisen maanosastamme. Maastamuutto jatkunee siihen saakka, että juutalaisille saadaan turvatumpi olo muslimien uhkaa vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti