lauantai 21. kesäkuuta 2014

SUOMEN IRROTTAUDUTTAVA OTTAWAN SOPIMUKSESTA

Ottawan jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen allekirjoitus ja ratifiointi oli mielestäni Suomelta suuri virhe. Miinoja ei kielletty sen takia, että ne vahingoittivat myöskin siviilejä vaan sen takia, että ne toimivat. Aikoinaan, ennen Ottawan sopimusta, suomalaisille varusmiehille opetettiin, että "miina on köyhän maan ydinpommi". Miina on puolustajalle helppo valmistaa ja levittää sekä hyökkääjälle vaikea ja kallis purkaa. Muistini mukaan vuoden 1991 Persianlahden sodassa suurin osa Kuwaitia vapauttavan liittouman tappioista tuli Irakin levittämistä miinoista. En usko olevan sattuma, että pian Persianlahden sodan jälkeen alettiin puhua jalkaväkimiinojen kieltämisestä muilta kuin suurvalloilta. Isot valtiot haluavat estää pieniä puolustamasta itseään suurempia vastaan

On tosiasia, että maat jotka valmistavat ja pitävät hallussa suurinta osaa maailman miinoista, ei ole mukana Ottawan sopimuksessa. Suurin osa miinoista ja niiden valmistuskapasiteeetistä ei häviä mihinkään, Ottawan sopimuksella ei siis ole edes painomusteen käytännön arvoa. Sopimus kuulostaa hyvältä; "suojellaan siviilejä jne", mutta käytännössä mikään ei muutu. Suomen varastoissa olevat miinat eivät vahingoittaisi ketään mutta hidastaisi hyökkäjän etenemistä kunhan ne levitettäisiin. Kaiken lisäksi Suomi ei jäisi ilman miinoja, ne vain olisivat muitten miinoja ilman suomalaisten valvontaa. Suomi ollee menossa Natoon ja USAlla on suuri määrä miinoja eikä ole Ottawan sopimuksessa mukana. Eli jos Venäjä hyökkäisi Suomeen ja USA tulisi avuksi, Suomeen levitettäisiin amerikkalaisia miinoja ja sodan jälkeen, kuka sitten voittaisikin, miinojen purku jäisi suomalaisten vastuulle mutta  luultavasti ilman tietoa missä miinat ovat.

Ottawan sopimus palvelee vain suurten, hyökkäävien valtioitten etuja. Suomen tulisi irtautua siitä ja palauttaa suomalaisille tehokas ja edullinen miinapuolustus.

Esa Paloniemi
Oulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti