tiistai 24. kesäkuuta 2014



MURIKKA KOURASSANI

Kouluaikoina opiskelu oli minulle pakkopullaa, ja vasta vanhempana olen taas kiinnostunut istumaan tunneilla. Erityisesti kirjoittaminen kiinnostaa minua ja katselin pitkän aikaa kirjoittajakursseja kansanopistoissa. Yksi oppitunti kerran viikossa kansalaisopistossa ei tuntunut riittävältä, oli parempi käydä viikon verran tiiviisti koulua ja oppia uutta joka päivä.

Metallin jäsenenä liiton oma kansanopisto Murikka oli luonteva vaihtoehto. Murikassa on kaikki koulun hyvät puolet: pätevät opettajat, helppo kulkea, yhden hengen huoneet ja erinomainen ruoka. Ja kaikki on ilmaista. Koulutus, asuminen ja ruoka ovat jäsenelle ilmaiset ja jopa matkat korvataan halvimman lipun mukaan. Tällaista tilaisuutta ei pitänyt jättää käyttämättä. Kurssille hakeminen ei vahingoittaisi, pahimmassa tapauksessa minua ei vain valittaisi ja joutuisin etsimään kurssin muualta.

Tutkin netissä Murikan laajaa kurssitarjontaa ja huomasin, että marraskuussa olisi kurssi nimeltä Kirjoitan – siis ajattelen. Kurssilla opeteltaisiin kirjoittamaan erilaisia tekstejä, fiktiota sekä asiaa, se sopisi minulle. Soitin kurssisihteeri Sirpa Lähteenmäelle, tein muutaman kysymyksen ja Sirpa lähetti minulle hakulomakkeen ja kurssiesitteen. Tämä oli elokuussa ja kurssi järjestettäisiin marraskuussa. Soitin muutama päivä myöhemmin ja varmistin, että hakemukseni on tullut perille. Se oli ja asiaan palattaisiin lähempänä marraskuuta. Parisen viikkoa ennen kurssin alkua toivomani valkea kirjekuori saapui. ”Tervetuloa Murikka-opistoon kurssille Kirjoitan – siis ajattelen”, siinä luki ja tyytyväisenä aloin järjestellä matkaa Murikkaan lähelle Tamperetta.

Junamatka Oulusta Tampereelle sujui häiriöttä. Istuin paikallani junanvaunussa kärsivällisesti ja harmittelin ainoastaan sitä, että syyspimeällä ei voinut katsella maisemia. Kurssikutsussa oli kerrottu kyydin Murikkaan lähtevän Tampereen rautatieasemalta ”noin kello 9.05” ja olin hyvissä ajoin passissa rautatieaseman oven edessä. Paikalle tuli muutama muukin, joitten puheesta kuulin sanan ”Murikka”. Menin juttusille ja samaan paikkaan olimme kaikki menossa. Liityin joukkoon ja pian Murikan pikkubussi tulikin opiskelijoita noutamaan. Reilun 40 kilometrin matka Teiskoon kesti puolisen tuntia. Saavuimme maaseudulla sijaitsevalle tummanpuhuvalle kuparilla katetulle koululle sopivasti kymmeneksi.  Perillä ehdin juuri ilmoittautua saapuneeksi ja saada huoneeni avaimet, kun oli jo aika aloittaa koulunkäynti. Sain suuntiman oikeaan luokkaan ja tulin reppuineni tunnille muutaman minuutin myöhässä.

– Olihan tämä kirjoituskurssi? kysyin opettajaksi arvelemaltani punertavatukkaiselta naiselta. Olin oikeassa paikassa ja otin lähimmän vapaan paikan tietokoneluokassa.

Opettaja Marjo Nurmi esitteli itsensä ja kertoi kurssista. Sitten aloitettiinkin tositoimet kirjoittajina.  Kirjoitusharjoituksia toisensa perään, tämä oli sitä mitä olin tullut hakemaan. Jo ensimmäisenä päivänä oli selvää, ettei tämä koulu menisi mukana roikkuen vaan saisin jotain aikaiseksikin. Murikka tuntui omalta paikalta ja harvassa koulussa olen tuntenut viihtyväni yhtä hyvin kuin ammattiliiton opinahjossa.

Lounastunnilla kävin viemässä tavarani huoneeseen. Sekin oli seikkailu, arkkitehti on suunnitellut asuntola siiven sokkeloiseksi ja huonetta joutui etsimään. Kesti muutaman päivän ennen kuin aloin löytämään huoneeni rinteeseen rakennetuista kolmesta kerroksesta ilman miettimistä. Poteroni oli asiallinen ja viihtyisä, siinä oli sänky ja kirjoituspöytä laajahkossa huoneessa, jonka arvelin alun perin 1970-luvulla olleen kahden metallilaisen koti Murikassa. Oma vessa ja suihkukin löytyi. Televisiota piti katsoa telkkarihuoneissa käytävillä, mutta oppilailla oli sentään huoneissaan pieni radio. Joskus olen maksanut rahaa huonommista asumuksista. Tässä huoneessa viihtyisin hyvin.

Luokkaan palattuani jatkoin Marjon antamien harjoitusten tekoa. Tässä koulussa opin joka päivä jotain uutta, enkä pelkästään kirjoittajana. Myös tietokoneen käyttö ja tekstinkäsittelyohjelma tuli tutummaksi. Ensi päivästä lähtien olin iloinen Murikkaan tulostani.

Päivät Murikassa lensivät siivillä. Murikka on syrjässä kaikesta mutta se ei häirinnyt. Siellä oli kaikki mitä tarvitsin ja enemmänkin. Koulun oma tarjoiluravintola Mutteri oli auki muutaman tunnin iltaisin ja väkeä siellä tuntui käyvän. Silti oppilaat eri kursseilta näyttivät olevan iskukunnossa koulun alkaessa kello 8.30 aamiaisen jälkeen. Päivät kestivät kello 17 asti, välissä oli tunnin ruokatauko ja kahvitauko. Marjo Nurmi ei isommin paimentanut oppilaitaan, taukoja sai pitää oman tunnon mukaan kunhan tekstiä syntyi. Viidessä päivässä sain kirjoitettua muutaman novellin ja lisäksi lyhyempiä tekstejä. Tuotoksia arvostellessa sain kehujakin, mikä sai kirjoittamaan entistä suuremmalla innolla. Kaikki kymmenkunta kirjoittajakokelasta saivat kirjoitettua  sen verran, että kurssin lehti Turinat saatiin julkaistua. Monilta julkaistiin useampi teksti. Kurssilaiset olivat hajanaista porukkaa. Jotkut olivat ensimmäistä kertaa kirjoittamassa julkaistavaa tekstiä, yhdellä peräti ammattiyhdistyksen apuraha romaanin kirjoittamista varten. Kotoisin olimme eri puolilta Suomea, enimmäkseen kuitenkin etelästä.

Sen pistin merkille, että olin ainoa ensimmäistä kertaa Murikassa opiskeleva kurssillamme. Muut olivat käyneet montakin kurssia. Murikka oli selvästikin suosittu koulu Metalliliiton jäsenten joukossa.

Suosioon saattaa vaikuttaa myös ruoka. Sitä on paljon ja se on hyvää eikä siinä ole paljoa terveyttä ajateltu. Pizzaa, hampurilaisia, lasagnea ja muuta miesten ruokaa oli yllin kyllin. Murikassa on helppo lihoa, jos ei ole varovainen ruuan suhteen. Eräs kurssitoveri kertoi pitemmillä kursseilla olevan laihdutusryhmiä pitämässä kilot aisoissa. Murikassa on kuntosali, uimahalli ja hyvät ulkoilumaastot, joten liikuntaakin voi harrastaa mikäli vain intoa riittää.

Päällepäin Murikan rakennus on aikansa lapsi. Metallipinnoitetuilta ulkoseiniltä huokuu 1970-luku ja arkkitehtuuri ei ole yhtä tylsän käytännöllistä kuin nykyään. Taloon on selvästi upotettu rahaa viihtyisän opiskeluilmapiirin luomiseksi. Sisätilat ovat 2000-luvulta, pois lukien Mutteri- klubi, joka tuskin on kylmän sodan päivistä muuttunut. Laaja huone alakerrassa, joka on  sisustettu pyöreillä puisilla kalusteilla ja huoneen keskellä upotus, jota ympäröi nahkainen sohva. Biljardipöytä ja darts- taulu löytyvät oppilaitten käyttöön. Itse en Mutterissa aukioloaikaan käynyt, mutta ohi kulkiessani kuulosti koululaisilla hauskaa olevan.

Murikassa on runsaasti metallityöläisten taidetta. Tauluja sekä metallista tehtyjä veistoksia on joka käytävällä. Veistokset on huolella tehty ilmeisesti luppoaikoina konepajoilla. Aitoa ITE-taidetta työväenluokasta, joka vetää vertoja tunnetummille taiteilijoille.

Murikassa on ainakin tällä hetkellä hyvät edut opiskelijoille. Opiskelijoitten ei tarvitse maksaa opetuksesta, asunnoista, ruuasta tai edes matkoista. Jos tulee Murikkaan koulun ollessa suljettu, on mahdollista saada korvaus taksimatkasta koululle. Työssä olevat saavat kouluajaltaan päivärahaa. Harvassa koulussa on asiat näin hyvin. Murikassa on paljon eri ammattiyhdistystyössä tarpeellisia kursseja, joita voi myös hyödyntää muissa harrastuksissa.

Kouluun hakeminen on helppoa. Hakemuksen voi tilata, noutaa liiton toimistolta tai tulostaa netistä, josta löytyvät myös ohjeet täyttämiseen. Sitten vain postia Murikkaan ja odottamaan vastausta.

Olen ollut Metalliliiton passiivinen jäsen monta vuotta. Opiskelu Murikassa on saanut minut haluamaan aktiivisempaa osaa liiton jäsenenä. Ammattiyhdistykset ovat murrosvaiheessa ja haluaisin tehdä jotain vastineeksi liitolta saamastani tuesta ja Murikan opeista.

Suosittelen opiskelua Murikan kansanopistossa liiton jäsenille. Opiskelu on täysin toisenlaista kuin muinoin peruskoulussa tai ammattikoulussa ja se on hyvä väylä liiton hyväksi työskentelyyn.

Esa Paloniemi

Metalliliiton Oulun osaston Metalliset-lehdessä julkaistu reportaasini.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti