TUKEA KREIKKALAISILLE

Suomalaisille tutussa Kreikassa asukkaat ovat pulassa; sähköjä on poikki, ruokaa vähän ja rahaa vaikkapa lääkkeisiin vielä vähemmän. Syynä on Kreikan valtion johtajien taloudenhoito, eivät kreikkalaiset. He ovat viimeisen sadan vuoden aikana selvinneet maailmansodista, miehityksestä, nälänhädästä sekä sotilasdiktatuurista ja tulevat selviämään myös nykyisestä talouskurimuksesta.

Kreikkalaiset kuitenkin tarvitsevat toistaiseksi tukea pärjätäkseen. Ehdotan, että Suomesta ja muualta Euroopan Unionista lähettäisiin ruoka- ja lääkeapua kreikkalaisille. Ainakin ruokaa Suomesta riittäisi, nyt kun ruuan vienti Venäjälle on tukossa. Suomessa siis tuotettaisiin ruokaa, suomalaiset työntekijät saisivat pitää työnsä ja kreikkalaiset säästäisivät rahansa lääkkeisiin ja sähkölaskuihin saadessaan ruoka-apua ulkomailta. Median mukaan kreikkalaisilla alkaa jo olla humanitaarinen kriisi maassaan ja monella on vaikeuksia selvitä ongelmista.

Humanitaarinen apu menisi suoraan kreikkalaisille itselleen, sen sijaan että taloudellisella tuella pelastettaisiin pankit peruskreikkalaisten kärsiessä.

Lähetettävä ruoka- ja muu apu tietysti maksaa rahaa, mutta uskoisin suomalaisten mieluummin maksavan ruoka-apua suoraan kreikkalaisten auttamiseksi kuin toistuvia tukipaketteja poliitikoille ja byrokraateille jotka ongelmat ovat aiheuttaneet.

Mikäli kreikkalaiset haluavat ottaa ruoka-apua vastaan, sitä kannattaisi lähettää.

KARKOTETTAVAT RIKOLLISET TURVASÄILÖÖN

Suomessa on ollut useampiakin tapauksia, joissa Suomessa rikoksiin syyllistynyt turvapaikanhakija tai muu ulkomaalainen on määrätty poistettavaksi Suomesta eli karkotettavaksi, mutta karkotusta ei ole voitu panna toimeen koska rikollisen kotimaa kieltäytyy ottamasta tätä vastaan tai pakolaisen katsotaan joutuvan kotimaassaan vaaraan. On käynyt niinkin, että rikolliselle ulkomaalaiselle täytyy antaa maassaololupa ja oikeus yhteiskunnan tukiin kun karkotus ei ole onnistunut. Oikeusministeriön ohjeen mukaan esimerkiksi rikoksiin syyllistyneen pakolaisen karkotuksen tulisi olla "erittäin harvinainen poikkeustilanne."

Kyseessä ovat siis henkilöt, jotka ovat toistuvalla rikosten tekemisellä todistaneet etteivät kykene tai halua kyetä elämään rehellisesti Suomessa.

Mielestäni rikolliset ulkomaalaiset, joita ei voida palauttaa kotimaahansa, tulisi pitää vangittuina siihen saakka että Suomesta poistaminen onnistuu tai jokin muu maa ottaa hänet vastaan. Tämä suojelisi Suomen asukkaita näitten henkilöitten uusilta rikoksilta ja rikollisten mahdolliselta katoamiselta paperittomien joukkoon. Jopa vuosia kestävä vangitseminen maksaisi rahaa, mutta se myös säästäisi ihmisten kärsimyksissä, oikeuslaitoksen, poliisin ja terveydenhuollon kuluja, vangittujen pysyessä kaidalla tiellä lukkojen takana.

Tietämäni mukaan puolustustilan aikana yleisen turvallisuuden niin vaatiessa, Suomen kansalaisia ja täällä oleskelevia voidaan ottaa turvasäilöön eli vangituksi kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan ilman erillistä rikokseen syyllistymistä. Tätä voisi laajentaa koskemaan myös karkotettavaksi määrättyjä rikoksista tuomittuja ulkomaalaisia, joiden karkotusta ei jostain syystä voida toteuttaa. Toinen vaihtoehto olisi tehdä kuten kaksi lasta tappaneelle Jammu-sedälle; määrätä tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon tuomion kärsimisen jälkeen, mikäli rikollisen terveydentila sen sallii.

Oma sopiva laki asiasta on myös mahdollista säätää. Mahdollisuuksia suojella Suomen asukkaita on monia. On väärin, että valtio joustaa rikoksen uhreiksi joutuvien oikeudesta elää turvassa jotta rikoksiin syyllistyvien oikeuksia ei rajoitettaisi.

SARVIKUONOJEN MAA 

Vuonna 1900 norsuja oli Afrikassa noin 10 miljoonaa yksilöä, nyt niitä noin 470.000 norsua. Sarvikuonoja oli 1960-luvulla jopa 70.000 eläintä ja 2013 sarvikuonojen määräksi arvioitiin koko Afrikassa alle 5.000 yksilöä. Molemmat lajit ovat vaarassa kadota kokonaan 10-15 vuoden kuluessa. Eli 2030-luvulla sarvikuonoja ja norsuja nähtäneen vain valvotuissa olosuhteissa eläintarhoissa.

Sekä sarvikuonoja että norsuja metsästetään Afrikan luonnossa ja luonnonpuistoissa lähes sodan kaltaisissa oloissa. Tämä ei ole kovin ihmeellistä, sillä monet Afrikan salametsästäjistä on eri sotien sissejä, ja ainakin  al-Shabaab Somaliassa sekä Herran Vastarinta-armeija Ugandassa rahoittavat osin toimintaansa salametsästyksellä lähialueillaan ja saaliinsa salakaupalla. Esimerkiksi vuonna 2013 Kenian Nairobissa tehty isku Westgate-ostoskeskukseen uskotaan saaneen osan rahoituksestaan norsunluusta ja sarvikuonojen sarvista. Tuohon terroritekoon osallistui tiedon mukaan myös eräs helsinkiläinen suomensomali.

Sekä sarvikuonon sarven että norsun syöksyhampaitten kauppa on ollut jo pitkään kiellettyä. Ne ovat kuitenkin haluttua tavaraa Aasiassa; norsunluusta kaiverretaan arvonsa hyvin säilyttäviä kauniita esineitä status- ja sijoituskohteiksi ja sarvikuonon sarven väitetään parantavan sairauksia, jopa syöpää. Sarvikuonon sarvi on samaa keratiinia kuin ihmisten kynnet eikä sillä ole havaittu mitään parantavia ominaisuuksia. Siitä huolimatta Vietnamin ja Kiinan pimeillä markkinoilla sarvikuonon sarvesta kerrotaan maksettavan jopa 50.000 dollaria kilolta ja norsunluustakin yli 2.000 dollaria kilolta. Sarvikuonon sarven hinta siis on samaa luokkaa kullan kanssa, silloin kun kullan hinta on huipussaan. Käytännössä sarvikuono ja norsu ovat arvokkaampia kuolleina kuin elävinä turistinähtävyyksinä. Mustien afrikkalaisten sanotaan pitävän luonnonpuistoja eläimineen valkoisten humpuukina tai leikkitarhoina ja ottavat mieluummin isomman summan rahaa kerralla kuin pienemmän summan vuosien ajan kestävän kehityksen turismibisneksenä.

Sarvikuonojen ja norsujen salametsästys ja niitten sarvien ja hampaitten salakauppa on tuottavaa, kiinnijäämisen riski pieni ja rangaistukset lieviä. Laillisella liiketoiminnalla ei yhtä helppoon rahaan pääse käsiksi ja huume- ja asekauppa ovat vaarallisempia aloja.

Eräät haluavat luopua sarvien ja norsunluun kaupan kiellosta. Perusteena on se, että jos kauppa olisi laillista, se laskisi hintoja ja siten vähentäisi salakauppaa. Kauppa siis on nyt kiellettyä, ei sarvikuonon sarvien ja norsunluun hallussapito. Kiellosta luopujat saattavat tietysti olla oikeassa, mutta heidän uskottavuuttaan vähentää se, että monilla heistä on suuret määrät sarvikuonon sarvia ja norsunluuta varastoituna ja kaupan salliminen sataisi dollareina, randeina ja muina valuuttoina heidän taskuunsa. Kiellon kannattajat taas sanovat sarvikuonojen ja norsujen olevan vain muutaman vuoden päässä sukupuutosta luonnossa ja ettei ole hyvä ajatus ruveta leikkimään uhkapeliä uhanalaisen eläimen olemassaololla. Mikäli kaupan salliminen sattuisikin nostamaan kysyntää, sarvikuonot ja norsut katoaisivat luonnosta hetkessä, eikä 15 vuoden kuluessa kuten tällä hetkellä arvioidaan.

Elämme tällä hetkellä suurinta lajien massasukupuuttoon kuolemisen aikaa miljooniin vuosiin. Järjestyksessään se on kuudes tunnettu ja johtunee ihmisen toiminnasta, päinvastoin kuin aikaisemmat. Luonnonvaraiset Afrikan sarvikuonot ja norsut liittynevät kadonneisiin lajeihin jo ennen kuin nyt 1- vuotiaat lapset pääsevät peruskoulusta.

RIKOLLISJÄRJESTÖ ISIS

Suomessa on ryhdytty puhumaan Isiksen riveissä palvelleitten suomalaisten ja Suomessa asuneitten kuntouttamisesta ja sopeuttamisesta takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on väärä tapa suhtautua Isiksen avustajiin.

Islamilainen valtio, tai IS/Isis, ei ole puolustussotaa käyvä itsenäinen valtio kuten vaikkapa tasavaltalainen Espanja 30- luvulla tai Suomi talvisodassa. Isiksen puolella olleita ei voi verrata hyökkäyksen kohteeksi joutuneita demokraattisia valtioita puolustaneisiin vapaaehtoisiin. Isis on rosvokopla, joka on ottanut haltuunsa alueita Syyriassa ja Irakissa ja uutisista tiedämme että Isis murhaa ja kohtelee raa´asti hallussaan olevia siviilejä eikä millään muotoa ole demokraattinen järjestö. Tällaiseen joukkoon lähtenyt ja sen tekoihin osallistunut ansaitsee rangaistuksen eikä pään silittelyä.

Isiksen joukkoihin lähtenyttä tulee mahdollisuuksien mukaan estää palaamasta, ja palanneita Suomen kansalaisia tulee rangaista. Tietämäni mukaan Espanjan sisällissotaankin osallistuminen oli Suomen lain mukaan rangaistavaa eli ennakkotapauskin mahdolliselle laille on. Isikseen lähtijöille täytyy tehdä selväksi, että ovi käy vain yhteen suuntaan; kun tietää saavansa rangaistuksen tai ettei pääse palaamaan, halukkaat miettivät kahdesti lähtevätkö. Nyt on liian helppo ajatella: "Minäpä käyn kokeilemassa, takaisinhan aina pääsee".

Ehdotan siis, että Isiksen tukijoita ja taistelijoita estetään palaamasta Suomeen ja niitä, joitten sallitaan palata eli Suomen kansalaisia, rangaistaan osallistumisesta rikollisjärjestön toimintaan. Eihän järjestäytyneisiin rikollisliigoihin kuuluville Suomessa ole ennenkään kuntoutusta annettu, muutoin kuin vankilassa.

POLIISI TUTKII POLIISIA

Tammikuun 14. 2015 kirveellä aseistautunut mies surmasi kaksi ihmistä oululaisessa pubissa. Poliisi jäljitti surmista epäillyn miehen asuntoon Myllyojalla ja piirityksen jälkeen rynnäköi asuntoon. Epäilty, vuonna 1979 syntynyt mies löi poliisia kirveellä ja poliisi ampui tätä hätävarjeluksi. Epäilty kirvesmurhaaja kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Ikävä tapaus, ja ampunut poliisi mielestäni toimi tilanteen vaatimalla ja lain mukaisella tavalla itseään ja muita suojellakseen. Siinä en näe ongelmaa.

Sen sijaan näen ongelman siinä, että tapauksen tutkinta annettiin Oulun poliisilta Keskusrikospoliisille. Itse olen yksityinen kansalainen, enkä erottele poliiseja toisistaan; järjestyspoliisi, suojelupoliisi, keskusrikospoliisi tai Oulun kaupungin rikospoliisi ovat kaikki minulle ihan vain poliiseja.

Kun poliisi tutkii poliisin tekemisiä, siinä jää ovi auki väärinkäytöksille. Kukapa nyt haluaisi aiheuttaa pulmia virkaveljelle, jonka kanssa on käynyt vaikkapa samat poliisin peruskoulutukset? Tai jos tutkittavalla ja tutkijalla on huonot välit, sekin voi vaikuttaa siihen mitä tutkintapöytäkirjassa panotetaan ja mitä ei. Olen sen nverran kirjoittanut, että tiedän pystyvän henkilön kykenevän sanoilla kikkailemaan.

Mielestäni poliisin toimien ja poliisien tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinta pitäisi siirtää pois poliiseilta. Esimerkiksi Oikeuskanslerinvirastoon tai Oikeusministeriöön perustettaisiin oma yksikkö poliisien ja muitten oikeudenpalvelijoitten tekemisiä tutkimaan. Siis yksikkö, jonka jäsenillä ei ole koulutus-, työtoveruus-  tai muita kytköksiä poliiseihin.

Tämä voisi jollekin kansanedustajaehdokkaalle olla sopiva vaaliteema.

MEIDÄN MIEHEMME IRAKISSA

Uutisten mukaan Suomi harkitsee parinkymmenen sotilaskouluttajan lähettämistä Pohjois-Irakiin kouluttamaan Isistä vastaan taistelevia kurdeja. Päätöstä ei vielä ole tehjty, mutta se ollee läpihuutojuttu. Nopeimmillaan suomalaiset voisivat olla Kurdistanissa saksalaisten johtamassa yksikössä yhdessä ruotsalaisten sotilaitten kanssa jo maalis-huhtikuussa.

Isis, tai IS kuten kansaivälinen media sanoo, on vaarallinen ja se on pysäytettävä mutta onko suomalainen sotilaskoulutus oikea tapa Suomen osallistua islamismin leviämisen estämiseen?

Suomen hallitus ei myönnä Suomen osallistuneen sodankäyntiin Afganistanissa, eli tilanne virallisesti on se, että Suomi ei ole ollut sodassa vuoden 1945 jälkeen. Suomalainen sotilaskoulutus keskittyy Suomen puolustamiseen arktisella alueella eikä Irakiin lähetettävillä suomalaisilla ole taistelukokemusta kuin korkeintaan Afganistanissa palvelleilla.

Ihmettelen, mitä opettamista suomalaisilla sotilailla on Lähi-Idässä vuosikymmeniä jo taistelleille kurdeille. Heillä on moninkertaisesti kokemusta sotaolosuhteista suomalaisiin kouluttajiinsa nähden, moni lienee ollut jo taistelussa. Ja näille miehille ja naisille suomalaiset tulevat tulevat opettamaan sodankäyntiä, se ei tule toimimaan. Tulee mieleen suomalainen sananlasku isänsä opettamisesta.

Kun ei osaa, ei voi opettaa. Suomen vahvuus on tällä hetkellä humanitäärisessä toiminnassa, siinä tulisi toistaiseksi myös pysyä, ainakin kunnes on jotain annettavaa opetettaville.

Poliittisesti korrektit ihmiset luonnollisesti sanovat suomalaisten opettavan kurdeille sodan sääntöjä; sotavankeja ei saa tappaa ja siviileille pitää olla kiltti, mutta muutaman kuukauden tai viikon opetuksella ei vuosikymmenten oppeja saada muuttumaan.

Suomalaisten kouluttajien lähettäminen opettamaan taistelutaitoja Irakiin on turha ja hyödytön panos taistelussa islamismia vastaan. Suutari pysyköön lestissään. Ne, jotka sodasta jotain tietävät opettakoon kurdeja, heitä luultavasti kurdit paremmin kuuntelevat.

JUHASI

Parina viime päivänä islamistiset muslimiterroristit ovat tappaneet ihmisiä Ranskassa. Tammikuun 7. päivä hyökättiin Charlie Hebdo- satiirilehden toimitukseen ja surmattiin 12 ihmistä. Syynä olivat lehden julkaisemat profeetta Muhammedia esittävät pilakuvat. Sen jälkeen on ollut juutalaisen kosher-kaupan piiritys ja Charlie- hyökkääjien takaa-ajo, joissa molemmissa kuoli ihmisiä.

Timo Soini kirjoitti hyökkäyksistä Plokissaan 8.1. ja Suomen puoluejohtajat julkaisivat yhteisen julkilausuman, ettei Pariisin iskuja pitäisi mainita maahanmuutosta puhuttaessa, ei Ranskassa eikä Suomessa.  Muutoin Suomen puolueitten johtajat ovat olleet melko hiljaa, pääministeri Alexander Stubb aikoo sunnuntaina marssia sananvapauden ja Charlie Hebdo- lehden tueksi.

Erityisesti kaipaisin Juha Sipilältä kannanottoa. Hän ollee pätevä liikemies, Juhalla on mainetta työntekijöitten vähentäjänä ainakin täällä Oulussa. Kun väki vähenee, sijoittajien tulot kasvanevat. Mutta entä poliitikkona?

Juha Sipilä on parhaimmillaan jopa 26% kannatuksen gallupeissa saaneen Keskustan puheenjohtaja ja häntä veikataan seuraavaksi pääministeriksi. Noin suuri kannatus tuo mielestäni vastuun kertoa mielipiteensä ja varsinkin Eurooppaa muuttavista tapahtumista kuten Ranskan terrori-iskut.

Lähetin eilen viestiä Juha Sipilälle ja toivoin häneltä päivitystä blogiinsa sivulla juhasi.fi. Taka-ajatuksenani oli kuulla Juhan kommentti Pariisin murhiin. Tänään Juha Sipilä todellakin kirjoitti sivullaan olevaan blogiinsa, ensi kertaa joulukuun puolenvälin jälkeen.

Mutta eipä tullut selväksi, mitä Suomen gallupien suurimman puolueen puheenjohtaja ajattelee muslimiterrorismista Ranskassa. Ei edes surunvalittelua uhrien omaisille tai tai jotain ympäripyöreää tilanteen rauhoittumisesta.

Puheenjohtaja Sipilä kirjoitti sotesta eli sosiaali- ja terveysuudistuksesta, johon jo aikoja sitten saatiin jonkinlainen sopu aikaan, ja lisäksi vierailustaan Puolangalla avaamassa kunnan uuden terveyskeskuksen. Siis vaikka Ranskassa on parikymmentä ihmistä menettänyt henkensä islamistisen terrorin uhrina ja merkki- ja rivihenkilöt sekä media ympäri Eurooppaa osoittaa tukeaan ranskalaisille.

Syy ollee seuraava: Juha Sipilä ei uskalla ottaa kantaa asioihin, joista ollaan montaa mieltä. Sanoi terrorista -tai muusta kiistanalaisesta- mitä tahansa, aina joku suuttuu ja gallup-suosio kääntyy laskuun. Kun ei tee mitään, ei tee virheitä.

Tämä ei lupaa hyvää Suomelle, jos sitä huhtikuun vaalien jälkeen hallitsee pääministeri Juha Sipilä. Itse olen sitä mieltä, että hallituksen johtajan täytyy uskaltaa tehdä päätöksiä joista kaikki eivät pidä ja olla eri mieltä. Kaikkien kanssa kaveeraava pääministeri ei saa aikaan päätöksiä ja päätöksiä, mitä ne sitten ovatkaan, Suomi tarvitsee.

Rehellisyyden nimissä olisi Juhalta ja kaikilta vaaleissa ehdokkaina olevilta hyvä kuulla, mitä mieltä he ovat asioista. Ettei sitten vaalien jälkeen tarvitse äänestäjän katua valintaansa.

JE SUIS CHARLIE