40 EEKKERIÄ JA MUULI

Suomeen saapuu lähivuosina turvapaikanhakijoina kymmeniä tuhansia uusia asukkaita joista ainakin puolet tulee jäämään maahamme. Heidän asuttamisensa ja kotouttamisensa Suomeen tulee olemaan poliitikkojen sanaa käyttääkseni haastavaa. Useimmat tulijat haluavat suuriin kaupunkeihin ja nimenomaan niitten keskustoihin, kuten suuri osa suomalaisistakin. Käytännössä tämä tarkoittaa pahenevaa asuntopulaa ja vuokrien nousua. Tilanteeseen tulee keksiä jokin ratkaisu.

Kaikki maahantulijat eivät kuitenkaan ole urbaaneja cityihmisiä, vaan ovat kotoisin ja haluavat Suomessakin asua omassa rauhassa maaseudulla. Ja Suomen maaseudulla on tuhansittain asumiskelpoisia rakennuksia ja maatiloja tyhjillään.

Ehdotan, että halukkaille maahanmuuttajille annetaan asuttavaksi asutustila Suomen maaseudulta ja tarpeellinen tuki mahdollisimman itsenäiseen asumiseen. Mitä enemmän maahantulleet kasvattavat itse ruokaansa, sitä vähemmän he tarvitsevat veronmaksajan tukia. Euroopan Unionilta tuleva maataloustuki voi myös auttaa maaseudun uudelleen asuttamisessa.

Ajatus ei ole uusi; Jatkosodan jälkeen evakot asutettiin pakko-ottamalla määrätyn kokoisilta maatiloilta tietty prosenttiosuus pinta-alasta ja antamalla se uusille asukkaille. Suomen maaseudulla on tyhjää, joten pakko-ottoihin ei tarvitse ryhtyä. Itse ajatus asutustiloista on vielä 1940-lukuakin vanhempi; 1800-luvun Amerikassa vapautetut orjat saivat 40 eekkeriä eli noin 16 hehtaaria maata ja muulin tilansa hoitoon. Kun ihmiset saavat itse tehdä omaksi hyväkseen työtä, yhteiskunnan kuormitus pienenee.

Mielessäni on uusvanha kruununtorpparijärjestelmä; valtio antaa lainaksi tai nimellistä vuokraa vastaan maata viljeltäväksi. Lahjaksi ei tiloja kannata antaa, ne menisivät myyntiin ja rahat myyjän taskuun. Mikään ei estä tarjoamasta torppia myös suomalaisten viljeltäväksi, mikä myös helpottaisi työttömyyttä ja kaupunkien asuntopulmaa.

Kaikki eivät halua asua maalla, mutta moni haluaa ja se tulisi heille suoda. Tämä pätee myös turvapaikanhakijoihin.

SUOMI EI NOUSE LEIKKAUKSILLA

Satakunta päivää istunut pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkaissut leikkauslistan, jolla Suomen kurjistuva talous yritetään saada jaloilleen.

Muun muassa sunnuntain työnteon korvaus pienenee neljänneksellä, vapaapäiviä muutetaan palkallisista palkattomiksi ja eläkeläisten erillinen asumistuki poistuu eli käytännössä eläkeläiset saavat vähemmän asumistukea. Pääministeri Sipilän hallituksen keinoilla suomalaisten yritysten kilpailukykyä yritetään parantaa viisi prosenttia ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan toimet luovat "kymmeniä tuhansia" uusia työpaikkoja.

Itse en ole talousmies mutta epäilen leikkausten tehoa. Jos ihmisten tulot vähenevät, niin silloin vähenee kulutuskin; ostetaan vähemmän tavaroita ja palveluja. Kulutus on se, mikä pitää yhteiskunnan talouden toimivana, jos suuri osa kansasta alkaa tiukasti säästää, raha ei liiku ja kukaan ei tienaa. Säästeliäisyys on hyve, mutta euro sukanvarressa on vain paperinpala. Pankissakaan olevat säästöt eivät hyödytä yhteiskuntaa koska säästökuurilla olevat kansalaiset eivät uskalla ottaa velkaa.

Luvatut kymmenet tuhannet työpaikatkaan eivät herätä luottamusta; ihmiset ehkä tekevät työtä mutta eivät tule leikatuilla palkoillaan toimeen ja ovat yhteiskunnan kukkarolla.

Kun talous yskii näin pahasti, kannattaisi pikemminkin laskea veroja ja saada kansa kuluttamaan rahaa ja näin saada raha liikkumaan. Rahan kuluttaminen suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin nostaa Suomen suosta, johon Euroopan Unioni on meidät laulanut. Leikkauspolitiikka lisää vain ennestään rikkaitten omaisuutta.

MAAHANMUUTTAJAT TÖIHIN

Suomeen tulee vuoden sisällä arviolta 15.000, ehkä jopa 40.000 maahanmuuttajaa, siirtolaista, turvapaikanhakijaa tai mitä nimeä heistä käytetäänkin. Luvut ovat siis arvioita, mutta lienee varmaa että vaikkapa seuraavan 10 vuoden aikana Suomi saa satoja tuhansia uusia asukkaita ulkomailta, joista useimmat myös jäävät Suomeen pysyvästi eri syistä ja perustein.

Uusien suomalaisten kotouttaminen on suomalaisten ja Suomen valtion kannalta erittäin tärkeää. Mikäli uudet asukkaat suuressa määrin jäävät veronmaksajien elätettäväksi, niin sitä ei pitkään Suomen talous kestä. Suomalaisten elintasoa joudutaan laskemaan, yhteiskunnan palveluja leikkaamaan ja verotusta kiristämään.

Suomessa on jo vuosien ajan puhuttu vastikkeellisesta sosiaaliturvasta eli sosiaaliturvan varassa elävien halutaan tekevän elantonsa vastikkeeksi jonkinlaista työtä tai kolmannen sektorin toimintaa. Vastikkeellinen sosiaaliturva sopisi hyvin ulkomailta tuleville Suomen asukkaille; he eivät ole maksaneet Suomeen veroja joten on oikein että he edes jotenkin auttaisivat Suomea oman toimeentulonsa eteen. Työ on myös paras kotouttaja joka opettaisi maahantulijoille suomen kieltä ja toisi heidät suomalaisten pariin. Kukaan ei pidä ihmisistä, jotka vain ottavat mutta eivät anna mitään tilalle eli jos maahanmuuttajat tekevät jotain työtä elantonsa saadakseen, myös vastakkainasettelu ja rasismi veroa maksavien Suomen asukkaitten ja uusien tulijoitten välillä vähenee.

Tieto siitä, että Suomessa joutuu tekemään työtä elääkseen houkuttelisi Suomeen niitä, jotka todella haluavat tehdä Suomeen itselleen kodin ja olla hyödyksi uudelle kotimaalleen.

RUNOJA YKSINÄISYYDESTÄ JA KUOLEMASTA

Tänään 1.9. 2015 tuli odottamani paketti. Tein joitakin aikoja sitten sopimuksen Mediapinta- kustantamon kanssa kirjoittamieni runojen julkaisusta puolikustannekirjana. Se oli yllättävän helppo homma; lähetin aineiston eli runoni, maksoin sovitun maksun ja Mediapinta hoiti painatuksen, ISBN- numeron hankkimisen ja hengentuotteeni toimittamisen kirjakauppojen myytäväksi. Näkyi olevan jo isoimpien nettikirjakauppojen listoilla. Itse asiassa tuntui hyvältä laittaa kirjakaupan hakusanaksi oma nimensä ja saada sillä osuma. Tämä on vähän kuin ensi kertaa isäksi tulo, tai oikeastaan enemmänkin koska erinäisistä syistä en ollut paikalla kun lapseni syntyi.

Kirjan julkaisu on minulle elämän pituinen unelma; se on ollut mielessä varmasti siitä lähtien kuin opin lukemaan oululaisessa Koskelan koulussa 1970- luvulla. Ehdin vieläpä saada ensimmäiseni ulos paperikirjana ennenkuin kirjat muuttuvat kokonaan digitaalisiksi e-kirjoiksi.

Vielä pari vuotta sitten en nähnyt itseäni julkaisevana runoilijana, olin lukenutkin vain Yrjö Jylhän Kiirastulen ja pätkiä Kalevalasta, vaan mielessäni oli romaanin tai novellikokoelman julkaiseminen, mutta juttuja tapahtui ja purin mieltäni runojen kirjoittamiseen. Olen muutenkin pistänyt merkille, että lyhyet tekstit ovat minulle helppoja kirjoittaa. Joka tapuksessa; eräät ottavat nollauskännit, toiset polttavat hermosavut ja minä puolestani kirjoitan runoja. Käytännössä se merkinnee sitä, että runoni eivät avaudu muille kuin minulle mutta mitäpä tuosta.

Tämä ilta onkin mennyt markkinointipuuhissa; olen lähettänyt tarjouksen lahjoittaa kirjaani eräisiin kirjastoihin Ruotsissa, joissa on suomenkielinen kokoelma ja joihin minulla on edes jonkinlainen yhteys. Samaten pitää tehdä hankintaehdotuksia samanlaisiin suomalaisiin kirjastoihin. Suomen kirjastot hankkinevat kirjansa BTJ-palvelun kautta ja vielä ei ole aika tyrkyttää teostani lahjaksi.

Blogitekstini otsikko on kirjani nimi. Mietin nimeä pitkään ja luullakseni se herättää lukijakunnakseni tarkoittamieni lukijoitten huomion. Osa runoistani on melko synkkiä mutta yksi on aika myönteinenkin. Kyseinen runo kertoo ostamastani takista.

HYVÄÄ PÄIVÄÄ, VAUVA!

Suomessa on jo 1930-luvulta lähtien jaettu äideille äitiyspakkauksia, joissa on perustarvikkeet vauvan kanssa elämiseen. Kaikki tuntevat sen ja ulkomaillakin äitiyspakkausjärjestelmää ihaillaan ja siitä otetaan mallia. Viimeksi japanilainen kaupunki alkoi Suomen esimerkin mukaisesti jakaa vanhemmille äitiyspakkauksia nimellä "Hyvää päivää, vauva- paketti".

Äitiyspakkaus on siis suomalainen brändi, josta Suomi useassa maassa tunnetaan ja jota käytetään esikuvana maailmalla. Kuitenkin suuri osa pakkauksen tuotteista valmistetaan ulkomailla. Toimittaja voi olla kotimainen, mutta tuotteet valmistetaan Suomen ulkopuolella. Vanhan tiedon mukaan ulkomaisuusaste voi olla jopa 60%.

Syynä tähän on Euroopan Unioni ja sen kielto suosia kotimaista tuotantoa. Äitiyspakkauksen valmistajat täytyy kilpailuttaa ja ulkomaiset hikipajat hinnoillaan pakottavat suomalaisetkin suosimaan ulkomaista, muuten ei kilpailussa pärjää.

Ehdotan, että Suomi ryhtyisi levittämään äitiyspakkausbrändiään laajemmalti ulkomaille ja alkaisi suosia kotimaista tuotantoa sen sisällössä. Euroopan Unionin säännökset ovat niin sekavat, että stubbimaisia "luovia ratkaisuja" löytyy Unionin sääntöjen kiertämiseen ja ainahan voi tehdä uuden säännön asiasta.

Suomalainen äitiyspakkaus on yksi esimerkki asioista, joissa Suomi on edelläkävijä ja esikuva ulkomaalaisille. Tehdään siitä taas sisällöltään suomalainen.

HUUMEPYHIMYS

Roomalaiskatolisella kirkolla on tuhansittain virallisia eli kanonisoituja pyhimyksiä, mutta on myös enimmäkseen paikallisia, epävirallisia pyhimyksiä joita eri alueilla rukoillaan.

Yksi näistä on Meksikon osavaltiossa Sinaloassa ja Yhdysvaltojen puolella palvottu Jésus Malverde eli Köyhien enkeli tai Antelias rosvo. Nimi "Malverde" tarkoittaa suomeksi pahaa vihreää ja sen antoivat Jésukselle tämän uhrit vihreän värin viitatessa tuhoon tai epäonneen. Legendan mukaan Jésus Malverde oli Sinaloan Robin Hood, joka ryösti rikkaita ja antoi köyhille. Nykyään hän on tunnettu Huumepyhimyksenä, jonka kerrotaan suojelevan meksikolaisia huumekauppiaita ja muita meksikolaisten huumekartellien palveluksessa olevia.

Jésus Malverden olemassaolosta ei ole varmuutta. Yleisesti hänen uskotaan perustuvan sinaloalaiseen bandiittiin nimeltä Jésus Juarez Mazo (1870-1909). Myös kahden muun rosvon, Heraclio Bernalin (1855-1888) ja Felipe Bachomon (1883-1916) legendat ovat saattaneet vaikuttaa Jésus Malverden kulttiin. Heraclio Bernal oli hallituksen vastainen vallankumouksellinen, joka alunperin elätti itsensä varkaana, ja joutui kumppaniensa tappamaksi. Felipe Bochomo taas oli kapinallinen intiaani joka teloitettiin Meksikon vallankumouksessa.

Huumekauppiaitten suojeluspyhimys Jésus Malverden sanotaan toimineen rosvona vuoden 1900 molemmin puolin. Bandiitiksi hänet vei vanhempiensa köyhyydestä johtuva kuolema. Sinaloan paikallisen johtomiehen kerrotaan tarjonneen Jésukselle armahdusta rikoksistaan, mikäli tämä varastaisi Sinaloan kuvernöörin miekan, tai erään version mukaan kuvernöörin tyttären. Joka tapauksessa, Jésus suoritti tehtävän mutta tehtävän antaja petti lupauksensa ja alkoi jahdata Jésusta armotta. Jésus Malverden legendan mukaan 3. toukokuuta vuonna 1909 Jésus Malverde joko joutui Robin Hoodin tapaan läheisensä surmaamaksi tai paikallisen poliisin teloittamaksi ampumalla tai ehkä hirttämällä. Hänen ruumiistaan ei haudattu vaan se jätettiin mätänemään varoitukseksi muille.

Paikalliset asukkaat salaa ottivat Jésuksen luut ja peittivät ne kivillä. Kivien alle hautaaminen oli merkki kunnioituksesta, ja antoi kasaan kiven laittavalle oikeuden tehdä pyyntö haudatun hengelle. Jésuksen kuoleman jälkeen kertomukset ihmeistä alkoivat levitä, kuten tarinat kadonneen tai varastetun tavaran palautumisesta omistajalleen tämän rukoiltua uutta pyhimystä Jésus Malverdeä.

1970-luvulla Jésus Malverdelle rakennettiin pyhäkkö Sinaloan osavaltion pääkaupunkiin Culiacaniin, joka tosin myöhemmin joutui tekemään tietä pysäköintialueelle ja uusi pyhäkkö rakennettiin lähistölle. Pysäköintialue on kuitenkin edelleen epävirallisena palvospaikkana, vaikka joka vuosi uudessa pyhäkössä pidetään suuret juhlat Jésus Malverden kunniaksi.

Jésus Malverde eli Huumepyhimys on ollut ainakin kolmen elokuvan aiheena ja hänen nimellään myydään pyhimyksenkuvia, öljyjä, saippuaa, olutta ynnä muita hengellisiksi katsottuja tuotteita.

RENTUN RUUSU JA KULKURIN KUKKA

Antti Hammarberg eli Irwin Goodman on Suomen suosituimpia laulajia. Vuonna 1991 keikkamatkalla tapahtuneen kuolemansa jälkeen hänestä on tullut kulttihahmo, joka jo 1960-luvulla ravisteli suomalaista konsensusyhteiskuntaa epäkorrekteilla lauluillaan. Monet rakastivar Irwiniä, ja monet myös vihasivat hänen tapaansa olla yleistä mielipidettä vastaan.

Vuoden 1980 maissa Irwinin suosio oli laskusuunnassa, keikkaa ja sitä myötä rahaa ei tullut entiseen tapaan, mutta kuitenkin riittävästi. Eräässä televisiohaastattelussa Irwin kertoi matkustajakodin vuoteella istuen tekevänsä viitisen keikkaa viikossa ja parhaina päivinä keikkoja oli ollut useampi yhden juhannuksen aikana. Tilanne kuitenkin muuttui yhden kappaleen myötä.

1970-luvulla toinen suomalaisen musiikin legenda, Tapio Rautavaara, halusi Irwinin ystävän ja laulunsanoittajan Vexi Salmen tekevän laulun horsmasta, eli tien varsilla tuikitavallisesta kauniihkosta kasvista. Tapion sanoin horsma oli "kulkurin kukka" ja ansaitsi oman laulun kunniakseen. Laulu jäi tuolloin Vexiltä tekemättä, mutta idea jäi itämään. "Kulkurin kukka" ei Wexin mielestä sopinut Irwinin laulun nimeksi; se kuulosti juppivuosikymmenenä turhan vanhahtavalta eikä kuvannut Irwiniä. Irwin Goodman oli viinaanmenevä renttu ja lurjus, mutta ei sorateitä kiertävä kulkuri.

Vuonna 1988 julkaistun kappaleen nimeksi tuli sitten "Rentun ruusu", ja siitä alkoi Irwinin uusi tuleminen. Laulu soi ympäri Suomen ja Ruotsin suomalaisseuduilla. Keikkaa riitti taas, ja sivumennen sanottuna itsekin olin Irwiniä kuuntelemassa Oulaisten Sun-hotellissa tammikuussa 1990 ja takkiani odotellessani pääsin Irwinin pöytään istumaan sekä muutaman sanan hänen kanssaan vaihtamaan.

Muutama vuosi Rentun Ruusun ilmestyttyä Irwinillä meni lujaa musiikin alalla. Ikävä kyllä hän menehtyi Venäjältä tullessaan sairauskohtaukseen. Irwinin oli tilattu suomalaisten rakennusmiesten harjakaisiin Viipurissa, mutta sairastuttuaan hän myöhästyi viimeiseltä keikaltaan.

Oma käsitykseni Irwin Goodmanista on, että hän samaa sarjaa urheilun Matti Nykäsen ja politiikan Veikko Vennamon kanssa; normien ravistelija sekä epäkorrekti idoli.