keskiviikko 19. elokuuta 2015

HUUMEPYHIMYS

Roomalaiskatolisella kirkolla on tuhansittain virallisia eli kanonisoituja pyhimyksiä, mutta on myös enimmäkseen paikallisia, epävirallisia pyhimyksiä joita eri alueilla rukoillaan.

Yksi näistä on Meksikon osavaltiossa Sinaloassa ja Yhdysvaltojen puolella palvottu Jésus Malverde eli Köyhien enkeli tai Antelias rosvo. Nimi "Malverde" tarkoittaa suomeksi pahaa vihreää ja sen antoivat Jésukselle tämän uhrit vihreän värin viitatessa tuhoon tai epäonneen. Legendan mukaan Jésus Malverde oli Sinaloan Robin Hood, joka ryösti rikkaita ja antoi köyhille. Nykyään hän on tunnettu Huumepyhimyksenä, jonka kerrotaan suojelevan meksikolaisia huumekauppiaita ja muita meksikolaisten huumekartellien palveluksessa olevia.

Jésus Malverden olemassaolosta ei ole varmuutta. Yleisesti hänen uskotaan perustuvan sinaloalaiseen bandiittiin nimeltä Jésus Juarez Mazo (1870-1909). Myös kahden muun rosvon, Heraclio Bernalin (1855-1888) ja Felipe Bachomon (1883-1916) legendat ovat saattaneet vaikuttaa Jésus Malverden kulttiin. Heraclio Bernal oli hallituksen vastainen vallankumouksellinen, joka alunperin elätti itsensä varkaana, ja joutui kumppaniensa tappamaksi. Felipe Bochomo taas oli kapinallinen intiaani joka teloitettiin Meksikon vallankumouksessa.

Huumekauppiaitten suojeluspyhimys Jésus Malverden sanotaan toimineen rosvona vuoden 1900 molemmin puolin. Bandiitiksi hänet vei vanhempiensa köyhyydestä johtuva kuolema. Sinaloan paikallisen johtomiehen kerrotaan tarjonneen Jésukselle armahdusta rikoksistaan, mikäli tämä varastaisi Sinaloan kuvernöörin miekan, tai erään version mukaan kuvernöörin tyttären. Joka tapauksessa, Jésus suoritti tehtävän mutta tehtävän antaja petti lupauksensa ja alkoi jahdata Jésusta armotta. Jésus Malverden legendan mukaan 3. toukokuuta vuonna 1909 Jésus Malverde joko joutui Robin Hoodin tapaan läheisensä surmaamaksi tai paikallisen poliisin teloittamaksi ampumalla tai ehkä hirttämällä. Hänen ruumiistaan ei haudattu vaan se jätettiin mätänemään varoitukseksi muille.

Paikalliset asukkaat salaa ottivat Jésuksen luut ja peittivät ne kivillä. Kivien alle hautaaminen oli merkki kunnioituksesta, ja antoi kasaan kiven laittavalle oikeuden tehdä pyyntö haudatun hengelle. Jésuksen kuoleman jälkeen kertomukset ihmeistä alkoivat levitä, kuten tarinat kadonneen tai varastetun tavaran palautumisesta omistajalleen tämän rukoiltua uutta pyhimystä Jésus Malverdeä.

1970-luvulla Jésus Malverdelle rakennettiin pyhäkkö Sinaloan osavaltion pääkaupunkiin Culiacaniin, joka tosin myöhemmin joutui tekemään tietä pysäköintialueelle ja uusi pyhäkkö rakennettiin lähistölle. Pysäköintialue on kuitenkin edelleen epävirallisena palvospaikkana, vaikka joka vuosi uudessa pyhäkössä pidetään suuret juhlat Jésus Malverden kunniaksi.

Jésus Malverde eli Huumepyhimys on ollut ainakin kolmen elokuvan aiheena ja hänen nimellään myydään pyhimyksenkuvia, öljyjä, saippuaa, olutta ynnä muita hengellisiksi katsottuja tuotteita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti