72 NEITSYTTÄ
Sää oli tänään kesäisen lämmin ja aurinkoinen ja päätin käydä moikkaamassa tuttuja hautausmaalla. Poispäin kävellessäni mietinkin sitten sukupuoli- ja uskonasioita.
Eräitten mukaan sukupuolia on melkeinpä rajaton määrä; ties vaikka jokainen ihminen olisi oma sukupuolensa ja sukupuolia olisi näin ollen noin kahdeksan miljardia. Perinteisesti kuitenkin uskotaan sukupuolia olevan kaksi; mies ja nainen.
On kuitenkin teoria, jonka mukaan sukupuolia olisi 72 kappaletta, ei enempää eikä vähempää. Tästä tulin ajatelleeksi islamin profeetta Muhammadia, joka koraanin mukaan on luvannut islamin puolesta kuolleille muslimeille juuri saman määrän neitsyitä eli 72 kappaletta.
Olisiko mahdollista, että profeetta Muhammad on luvannut islamin marttyyreille 72 neitsyttä eli miehen, naisen ja loput 70 neitsyttä olisivat 70 eri sukupuolta? Se tekisi 72 neitsyttä marttyyriä kohti.
Jos kyseessä ei ole sattuma, se merkitsee että profeetta Muhammad ja koraani jossain määrin ovat totta. Muhammad on saanut Jumalalta tai vastaavalta olennolta tietoa, jota ei muilla ole.
Toisaalta; numero 72 saattaa olla numerologisesti tai numeromaagisesti jollain tavalla merkityksellinen, kuten esimerkiksi luvut 7 ja 23. Tai sitten kyseessä on melkoinen sattuma.
Lukemattomien kirjojen ystävä. "Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana." Venäläinen sananlasku.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koraani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koraani. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. toukokuuta 2019
Tunnisteet:
hautausmaa,
islam,
koraani,
neitsyt,
numerologia,
oulu
keskiviikko 25. heinäkuuta 2018
TEOLOGIA EI KUULU YLIOPISTOON
Helsingin yliopisto aloittaa syksyllä 2018 islamilaisen teologian ja sharialain opetuksen. Suomalaisen veronmaksajan kustantamalla koulutuksella on ilmeisesti tarkoitus torjua suomalaisten lähtöä ulkomaille islamia opiskelemaan ja saamasta radikaalia islamin opetusta. Suomessa järjestettävä islamin opetus kuitenkin vesittää tarkoituksensa sillä, että koraanin kriittinen tutkiminen on suljettu pois ja koraania opiskellaan sen omista lähtökohdista.
Uutinen islamilaisen teologian opiskelusta sai minut pohtimaan teologiaa tarkemmin. Uskontoa tutkiva teologia eli jumaluusoppi on se opinala, josta nykyinen yliopistojärjestelmä on saanut alkunsa keskiajalla ja vielä 2000-luvulla teologiaa opetetaan yliopistoissa.
Näin ei pitäisi olla. Jumaluusopin opettaminen julkisin verovaroin ei ole paikallaan enää kolmannella vuosituhannella. Pappeja, ja ehkäpä imaamejakin tarvitsee kouluttaa mutta se kuuluisi kirkoille ja moskeijoille itselleen niitten omissa oppilaitoksissa ja omilla varoillaan. Suomen luterilaisella kirkolla on kolmen miljardin euron omaisuus, josta käteisenä pankkitileillä ja arvopapereina miljardin verran. Näin ainakin parin vuoden takaisen uutisen mukaan. Siitä rahasta tulisi riittää myös pappien koulutukseen.
En väitä teologian olevan huuhaata, mutta teologian opiskeluja käytetään myös väärin. Mediassa on ollut opiskellijoita, jotka eivät ole kiinnostuneet jumaluusopista tai urasta kirkossa, vaan hakevat teologiseen tiedekuntaan, koska sinne on helpoin päästä ja yliopistossa valeteologit opiskelevat sitten kauppa- tai oikeustieteitä akateemisen vapauden turvin.
Teologian opiskelu ja pappien sekä imaamien ynnä vastaavien koulutus olisi paras järjestää kirkon ja moskeijan omasta toimesta vanhan pappisseminaarin tyylisissä opinahjoissa.
Jumaluusoppi ei enää kuulu yliopistoon huolimatta paikastaan yliopistojen historiassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)