TAKAISIN MAAILMAAN

Olen syyskuun alun ollut talkoolaisena Uuden Valamon luostarissa. En ole ortodoksi, enkä edes kuulu kirkkoihin, mutta talkoolaisena oloa luostarissa se ei estä. Olin tiskarina luostarin ravintola Trapesassa, joskin työtoverini Siviilipalvelusmies sanoi hänen palvelussopimuksessaan työtehtäväksi merkityn "astianhuoltajan". Mene ja tiedä, samoja pannuja, pakkeja ja lautasia samoilla menetelmillä hoidimme.

Olen harkinnut hakeutumista muihin luostarin tehtäviin seuraavilla talkoolaiskeikoilla, mutta ne tyssäävät aina aikatauluihin ja ruokaan sekä kahviin. Pihahommissa, joista en pidä, tauot pidetään kun kello määrää mutta tiskarina olen vapaa pitämään tauot silloin kuin työt sallivat. Käytännössä tiskaukset hoidetaan puuskittain ruoka-aikoina ja heti niitten jälkeen keittiön tavaroitten tullessa pestäviksi eli asiansa osaavalle tiskarille jää reilusti luppoaikaa nauttia Trapesan rajattomasta ruoka- ja kahvitarjoilusta. Puolitoista viikkoa olen syönyt ja kahvitellut hyvin tiskausten lomassa ja töitten jälkeen.

Hyvää ruokaa ja hyviä tyyppejä; mikäpä on Valamossa ollessa. Työtoverit ovat olleet mukavia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia: Siviilipalvelusmies opiskelee papiksi ja Etsijä opiskelee antiikin kreikkaa. Ortodoksi puolestaan on ollut akateemisessa työssä museoissa ja ortodoksisessa kirkossa ja on nyt akateeminen työnhakija, Petroskoilainen, jota tosin alunperin erheellisesti luulin ukrainalaiseksi, on harras uskovainen ja ahkera luostarin kirkon käyttäjä.

Toista viikkoa pidin käytännössä uutis-, netti-, ja politiikkapaastoa ja nyt olen Uuden Valamon luostarin talkoolaiskielellä sanottuna palannut "takaisin maailmaan." Hieman on tarvinnut sopeutua kotielämään. Esimerkiksi, pari viikkoa katselin samoja naamoja käymättä luostarin ulkopuolella ihmisiä tapaamassa ja nyt kun kävin Oulussa ulkona, havahduin toistuvasti että "tuohan on X Valamosta ja tuolla tien toisella puolella on Y samasta paikasta, miten he täällä?" Mutta kun katsoin tarkemmin, kyseessä olivat aivan vieraat ihmiset. Aivoni vain tekivät temppuja kun en ollut vieraita kasvoja tottunut näkemään; näin tuttuja piirteitä vieraitten kasvoilla.

Uusi Valamon keikka on nyt sovittuna. Vain kuukauden päästä pääsen taas Trapesan hommiin.

PS: "Trapesa" on kreikkaa ja tarkoittaa pöytää tai salia, jossa munkit syövät.

KIBBUTSEJA SUOMEEN

Suomen maatalous on pulassa. Maatilojen määrä vähenee ja koot kasvavat mikä merkitsee, että Suomen maatalous tulevaisuudessa suurten, mahdollisesti ulkomaisten suuryritysten bisnestä. Tämä on ongelma, koska meistä jokainen tarvitsee ruokaa elääkseen ja kuten sanonta kuuluu: "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" eli ruokkijamme hallitsee meitä. Tämä pätee niin perheissä kuin valtioitten tasolla.

Median mukaan Suomessa maatalus kannattaa vain, jos tilan koko on tarpeeksi suuri. Sotien jälkeen veteraaneille ja evakoille jaetut muutaman hehtaarin pientilat eivät kyenneet elättämään viljelijöitä enää 1960-luvun jälkeen ja nykyään maatilan keskikoko huitelee noin 50 hehtaarissa.

Ratkaisu Suomen ruokaomavaraisuuteen ja maatalouden pulmiin on osuustoimintatilat. Tarkoitan israelilaista kibbutsi- ja moshav- tyyppistä usean maatalouden harjoittajan yhteistoimintatilaa. Kibbutsissa maa on yhteisomistuksessa ja kibbutsilaiset yhdessä pyörittävät maataloutta, matkailutoimintaa ja Israelissa myös tehtaita.

Moshavissa maa on yksittäisten viljelijöitten omaa maata, mutta isommat hankinnat ja tuotteitten myynti toimii osuuskunnan jäsenten yhteistyöllä. 

Suomi on perinteikäs osuustoimintamaa, ja kibbutsit sekä moshavit sopisivat hyvin Suomeen. Osuuskunnilla olisi paremmat menestymisen mahdollisuudet ja pienemmät henkilökohtaiset riskit kuin yksittäisillä tiloilla ja osuustilojen jäsenet voivat erikoistua eri aloille eikä kenenkään tarvitse olla joka paikan höylä.

Kibbutsit ja moshavit voisivat saada Suomen valtiolta esimerkiksi maata ja koneita toimintansa alkuun saamiseen tai valtion halpakorkoista tai takaamaa lainaa, kuten esimerkiksi opintolainoissa tehdään.

Kibbutsit ja moshavit myös työllistäisivät ihmisiä ja houkuttelisivat Suomeen talkootyöntekijöitä kuten nyt Israeliin.Osuustiloilla voisi mahdollisesti suorittaa siviilipalveluksen tai kansalaispalveluksen, kunhan sellainen kansalaisille tulevaisuudessa määrätään.

Suomalaiset elävät ruuasta ja Suomen ruuantuotantoa ei saa jättää kasvottomille, monikansallisille suuryhtymille vaan Suomen on tuotettava mahdollisimman paljon ruokaa omin voimin. Jokainen ulkomaille menevä euro on tuhlausta.

SIVARIT ISÄNMAAN ASIALLA

Olin joitakin aikoja vapaaehtoistyössä Valamon luostarissa ja tutustuin siellä palvelustaan suorittaviin siviilipalvelusmiehiin, joitten nimike pian muuttunee sukupuolineutraaliksi.

Siviilipalvelusta on aina rajoitettu määräämällä sille rangaistuksenomainen pituus, jonka oletetaan saavan miehet valitsemaan pienemmän pahan eli lyhyemmän asepalveluksen pitemmän siviilipalveluksen sijaan. Palvelus on ollut jopa 395 vuorokautta, lyhimmän asepalveluksen ollessa tuolloin 240 vuorokautta. Vielä nykyäänkin siviilipalvelus kestää 347 vuorokautta eli noin 12 kuukautta, lyhimmän asepalveluksen kestäessä 6 kuukautta. Tämä ei ole hyvä asia.

Siviilipalvelus on hyvä vaihtoehto, varsinkin nykyään kun puolustusvoimien sodanajan vahvuutta on rajusti pienennetty. Suomi tarvitsee sodan tai muun kriisin aikana puolustajia, mutta maataan voi palvella muutenkin kuin aseellisesti. Vanhukset ja muut siviilit tarvitsevat hoitoa myös sodan aikana ja siviilityöt täytyy kriisistä huolimatta jonkun tehdä. Tähän tarvitaan koko kansaa sivareina tai jollain muulla nimellä.

Esitän siviilipalveluksen lyhentämistä kuuteen kuukauteen, joka on myös lyhin asepalvelusaika. 

Siviilipalvelusmiehiä ei kannata pakottaa palvelemaan tarpeettoman pitkään kun he voisivat olla työelämässä maksamassa veroja tai opiskelemassa. Siviilipalveluspaikkojakin riittäisi useammalle mikäli siviilipalvelus kestäisi lyhimmän varusmiesajan eli kuusi kuukautta. Silloin siviilipalvelus ei olisi rangaistuksen kaltainen ja siitä tulisi kilpailukykyinen vaihtoehto asepalvelukselle.

On järjetöntä kouluttaa aseisiin satoja tuhansia miehiä, kun sodan tullen aseisiin kutsutaan vain pieni osa koulutetuista. Suomessa on noin 900.000 koulutettua aseikäistä, mutta ei välttämättä asekuntoista miestä puolustusvoimien sodanajan vahvuuden ollessa 230.000 sotilasta. Mikäli enemmän sotilaita tarvitaan korvaamaan kaatuneet, heitä voidaan lisää kouluttaa sodan aikana. Kymmeniä vuosia aiemmin armeijassa ollut reserviläinen täytyy joka tapauksessa kouluttaa sotaa varten uudestaan.

Motivoitunut sivari on yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin pakotettuna armeijassa luumuileva varusmies. Tästä syystä siviilipalvelusta tulisi kehittää lyhyemmäksi ja kannustavammaksi kansalaispalvelukseksi, jonka voisi laajentaa koskemaan myös naisia.

Minä en kannata varusmiespalveluksesta luopumista, vaan kansalaispalveluksen  luomista paremmin tulevan sodan vaatimuksia vastaavaksi.