TERRORISTIEN MURHAAMAT SUOMALAISET
Turussa 18.8.2017 muslimiterroristi murhasi kaksi suomalaista ja yritti murhata kahdeksan ihmistä, jotka selvisivät puukkohaavoilla mutta hengissä. Tätä sanotaan Suomen ensimmäiseksi terroriteoksi sataan vuoteen, Suomen itsenäisyysmiesten tekemien iskujen jälkeen.
Turun kaksi vainajaa eivät kuitenkaan ole ensimmäiset islamilaisten terroristien tappamat suomalaiset, eivätkä varmasti viimeiset. Vuosien mittaan muslimit ovat terrori-iskuissa surmanneet ulkomailla useita suomalaisia, mutta vainajia on tullut tipoittain yksi tai kaksi kerrallaan ja näitä kuolemia media ei muistele aina uusimman iskun jälkeen, kuten tapahtuu esimerkiksi kouluampumisten kohdalla tapahtuu.
Suomen tähänastiset menetykset Sodassa terroria vastaan:
- Kaksi suomalaista liikemiestä ammuttiin autoon Bagdadissa 22.3.2004. Liikemiehet olivat vuosi Irakin valtauksen jälkeen Bagdadissa suomalaisen liikevaltuuskunnan mukana tehdäkseen kauppaa uusien vallanpitäjien kanssa. Ammuttujen ollessa henkilöautossa matkalla Bagdadin sähkölaitokselle, heitä seurasi mustalla autolla kolme miestä, jotka tappoivat takapenkillä olleet suomalaiset konetuliaseilla. Suomalaisten kuljettaja selvisi hengissä.
- Suomalainen 29-vuotias rauhanturvaajaksi nimitetty sotilas surmattiin Maimanassa Afganistanissa IED-pommiksi muutetulla kauko-laukaistulla tykistökranaatilla 23.5.2007. Suomalainen oli jalkapartiossa toisen suomalaisen ja neljän norjalaisen kanssa 100 metrin päässä sotilaitten tukikohdasta. Iskussa kuoli myös afganistanilainen ohikulkija sekä haavoittui partion neljä norjalaista ja yksi siviili.
- Aybakin kaupungissa Afganistanissa surmattiin 15.2.2011 suomalainen sotilas tienvarsiräjähteellä. Kuollut suomalainen oli matkalla ampumaradalle kahden panssaroidun auton saattueessa, kun jälkimmäisen auton kohdalla räjähti. Iskussa ei kuollut muita ihmisiä.
- Kaksi Afganistanissa työskennellyttä suomalaista naista ammuttiin taksiin Heratin kaupungissa 24.7.2014. Murhatut naiset olivat kristityn järjestön Afganistanissa toimivia avustustyöntekijöitä.
- Turussa 18.8.2017 marokkolainen turvapaikanhakija puukotti kaksi suomalaista hengiltä ja haavoitti kahdeksaa muuta ihmistä. Poliisi haavoitti terroristia ampumalla haaroihin ja hän on nyt vangittuna. Terrori-iskusta on ollut pidätettynä ja vangittuna useita ulkomaalaisia, mutta puukottajaa lukuunottamatta heidät on vapautettu. Yksi iskuun liittyvä henkilö pakeni ulkomailla ennen kuin poliisi sai hänet kiinni.
Suomen tähänastinen saldo muslimiterrorille menetettyinä ihmishenkinä on siis kahdeksan, eikä kaksi kuten Suomen media yrittää antaa ymmärtää. Lisäksi tiedetään, että islamilaiset terroristit ovat haavoittaneet ja siepanneet suomalaisia suuren määrän. Tarkan luvun tietää vain Suomen hallitus, sillä kaikkia suomalaisia sotilaita vastaan tehtyjä iskuja sekä sieppaustapauksia ei ole kerrottu julkisuudessa. Tämän on Suomen hallitus ja media myöntänyt Kalevan pariskunnan sieppauksen yhteydessä vuonna 2012. On mahdollista, että tälläkin hetkellä on panttivankina useampia suomalaisia, kuin vain mediassa ollut toukokuussa 2017 Afganistanissa siepattu avustustyöntekijä.
Lukemattomien kirjojen ystävä. "Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana." Venäläinen sananlasku.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. syyskuuta 2017
sunnuntai 27. elokuuta 2017
KARHUKOPLA
Suomessa tapahtui 18.8.2017 kaksi ensimmäinen islamistinen terrori-isku, ja ylipäänsä ensimmäinen terrori-isku 1900-luvun alun vapauskamppailun jälkeen. Sata vuotta sitten erilaiset Suomen itsenäisyyden puolesta toimivat aktivistit, kuten Voimaliitto ja Viipurissa toiminut Verikoirat-ryhmä, teki Venäjän vastaisia iskuja, joita nykykielellä kutsutaan terrorismiksi. Parin viikon takainen terrori-isku Turussa, jossa Abderrahman Mechkah- nimeä käyttänyt marokkolainen murhasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa, ei siis ollut kaikkien aikojen ensimmäinen terroriteko Suomessa.
Turun terrori-isku ei ollut yllätys, islamistien terrorin tiedettiin saapuvan Suomeen ennemmin tai myöhemmin turvapaikanhakijoitten tai ISIS-järjestön riveissä taistelleitten Suomen kansalaisten mukana. Suomen hallitus on myös valmistautunut tulevaan terroriin jo 1970-luvulta saakka. Tuolloin Eurooppaa piinasivat lähinnä Itäblokin tukemien kommunististen länsimaisten terroristien ja palestiinalaisarabien iskut pääasiassa siviilikohteisiin.
Vuonna 1972 Suomen poliisi perusti yksikön nimeltä Karhu-ryhmä. Terroristien pelättiin iskevän esimerkiksi vuonna 1975 Helsingissä pidettyyn öljyntuottajamaitten OPECin kokoukseen ja ellei suomalaisilla olisi ryhmää terroristeja vastaan, jokin ulkomaa saattaisi lähettää oman joukkonsa puolueettomaan Suomeen ratkaisemaan mahdollinen terroriuhka. Suomen edun nimissä presidentti Urho Kekkonen ohjeisti poliisin perustamaan 15 miehen erikoisosaston, joka toimisi koko valtakunnan alueella terroristeja tai muita erityisen vaarallisia rikollisia vastaan.
Ensimmäiset 11 vuotta Karhu-ryhmä toimi näkymättömissä ilman virallista asemaa. Vielä vuonna 2017 Karhu-ryhmän asemaa ei ole määritelty laissa, vaan sen toiminta perustuu alunperin vuonna 1983 annettuun Sisäministeriön määräykseen SM-2004-00311/Tu-4. Yksikön olemassaolo tuli suuren yleisön tietoon vasta vuoden 1986 kaksi ihmishenkeä vaatineen Mikkelin panttivankidraaman saaman julkisuuden myötä. Karhu-ryhmän epäonnistunutta panttivankien vapautusta käsiteltiin vuosia oikeusistuimissa ja mediassa. Karhua Mikkelissä johtanut poliisiupseeri tuomittiin vuonna 1993 sakkoihin kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä.
Karhu-ryhmä, joka sai julkisuuden myötä lempinimen Karhukopla, on Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikkö, toimii koko Suomen alueella paikallispoliisin pyynnöstä, mutta suurin osa sen tehtävistä on alle 200 kilometrin päässä Helsingistä. Yksikkö toimii tilanteissa, joissa tavallinen poliisityö ei riitä, kuten terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus sekä erilaiset panttivanki- linnoittautumis- ynnä vartiointi- ja suojaamistehtävät. Toimiessaan paikallispoliisin alueella Karhu-ryhmä on paikallispoliisin alainen, mutta suorittaa tehtävänsä oman johtonsa määräysten mukaan. Paikallispoliisin täytyy hyväksyä Karhun esittämä toimintasuunnitelma ennen sen toteutusta. Karhuryhmä on eri yksikkö kuin noin tusina paikallisten poliisilaitosten vaativien tilanteitten erikoisryhmää, kuten esimerkiksi Oulun poliisin Valo-79 joka surmasi humalaisen somalialaisen kirvesmurhaajan 2015.
Karhu-ryhmä on erikoisyksikkö, ja se näkyy mm. koulutuksessa ja varusteissa. Karhulaisen ei tarvitse olla yksikköön tullessaan supermies; kuten eräs Karhun jäsen on sanonut: lihaksia saa salilla mutta päätä ei voi vaihtaa. Psykologisilla testeillä on valinnassa suuri painotus ja Karhuun valittavan halutaan olevan ryhmässä ainakin kymmenen vuotta. Karhuun valitaan fyysisen ja kirjallisen kokeen perusteella ja valinnan jälkeen alkaa vuoden kestävä peruskoulutus. Senkin jälkeen yksikön jäseniä koulutetaan jatkuvasti. Karhu-ryhmän jäsenet tekevät tehtäviensä välillä ns.tavallista poliisityötä eikä yksiköstä jäädä eläkkeelle, vaan iän sekä kunnon mukaan siirrytään muihin tehtäviin.
Myös Karhu-ryhmän varusteet poikkeavat muusta poliisista. Karhu käyttää tehtävissään Yhdysvaltain merijalkaväen MARPAT-maastokuvion kaupallisen version Digital Woodland- kuvioisia maastoasuja, brittiarmeijan DPM- maastoasuja sekä poliisin erikoistehtäviin kehiteltyä ERTI- haalaria. Suojavälineinä käytetään kevlar-liivejä ja Ulbrichts-kypäriä sekä suojalaseja. Kantovälineet ja -liivit ovat kotimaassa suunniteltuja erikoiskäyttöön.
Yksikkö oli 1970-luvulla aseistettu legendaarisilla Suomi-konepistooleilla, mutta 2010-luvulla karhulaiset käyttävät saksalaisia MP5- konepistooleja ja Heckler&Koch- rynnäkkökiväärejä. Myös pistoolit ovat ulkomaisia; saksalaisia Heckler&Koch- tai itävaltalaisia Glock-merkkisiä. Tarkka-ammunnassa Karhu-ryhmä luottaa suomalaiseen SAKO TRG 22- kivääriin.
Karhu-ryhmä siis toimii koko Suomessa, ja sen kuljettamisesta vastaavat Rajavartiolaitoksen helikopterit. Maan päällä Karhu liikkuu Volkswagen-pakettiautolla ja Toyota Land Cruiser- maastoautolla. Toyota on kevyesti panssaroitu eikä autoissa ole merkintöjä.
Muita panssaroituja tai muita ajoneuvoja ryhmä saa tarvittaessa käyttöönsä Puolustusvoimilta tai paikallispoliisilta.
Karhu-ryhmän 50-70 miestä kuuluvat eri toimintaryhmiin, sekä tekniikka-, koira, ja terroripommiryhmiin. Naisia ei joukossa vielä ole.Ryhmän edustajan mukaan naisten pääsylle ei ole esteitä, mutta tiukkoja pääsyvaatimuksia eivät naiskokelaat ole läpäisseet.
Ryhmän toimintaa tai valtaoikeuksia ei siis ole vielä määritelty laissa ja Karhu toimii yleisöltä salassa. Yksiköllä on noin 20-30 tehtävää vuodessa, ja karhulaiset saapuvat paikalle naamioituina, suorittavat tehtävänsä ja poistuvat. Onnistuneista tehtävistä ei kerrota mediassa. Myöskin jäsenten henkilöllisyys pidetään turvallisuussyistä salassa. Karhu-ryhmän salaaminen on mennyt jopa niin pitkälle, että vuonna 2013 viranomaiset estivät Karhukoplasta kertovan kirjan julkaisun.
Maailma on vaarallinen ja terrorismi on jälleen saapunut Suomeen. Siihen on hyvä varautua. Silti on syytä miettiä, onko oikein että Suomen poliisissa toimii yksikkö, jonka toimintaa ja tehtäviä ei määritellä laissa vaan ministeriön määräyksessä vuosikymmenten takaa. lain kannalta katsottuna Karhu-ryhmän jäsenet ovat valtuuksiltaan samalla tasolla rivipoliisien kanssa. Tämä siitä huolimatta, että Karhu toimii tavallista vaativimmissa tehtävissä. Tapaus Jari Aarnio paljastaa, että poliisikin toimii ajoittain väärin. Mikäli netin ja puhelujen tarkkailuun tarvitaan erillistä tiedustelulakia, miksi ei väkivaltaa käyttävän poliisiyksikön toimintaa sellaista vaadita?

lauantai 19. elokuuta 2017
VESIKIDUTUS SALLITTAVA TERRORIRIKOKSISSA
Turussa tapahtui 18.8.2017 joukkopuukotus, joka poliisin mukaan saattaa olla terroriteko. Epäilty syyllinen on 18-vuotiaaksi uskottu marokkolainen todennäköinen islamistinen muslimiterroristi.
Tapahtuneen iskun tutkintaa hidastaa se, että epäilty kieltäytyy tekemästä yhteistyötä poliisin kanssa eli puhumasta poliisin tutkijoille.
Puukottajan saisi kuitenkin puhumaan "tehostetuilla kuulustelumenetelmillä", kuten yhdysvaltalaiset asian ilmaisevat. He ovat tietojen mukaan käyttäneet terroristien kuulusteluissa waterboardingia eli vesikidutusta, jossa suurta vaaraa tai kipua aiheuttamatta kuulusteltavalle luodaan simuloitu hukkumisen tunne veden ja pyyhkeen avulla. Keino on kielletty Yhdysvalloissa, mutta kieltoa kierretään pitämällä kuulusteltavat USAn ulkopuolella liittolaismaissa ja tukikohdissa, joissa Yhdysvaltain lait ja säännöt eivät ole voimassa.
Perusteeni vesikidutuksen käytölle Suomessa on seuraava: Suomi on tiedustelutiedon suhteen ulkomaitten varassa ja sieltä saatavat tiedot voivat olla vesikidutuksella saatuja. Suomi tuskin kieltäytyy ottamasta vastaan tärkeitä tietoja niitten alkuperän vuoksi. Lisäksi Suomi on Yhdysvaltain hyvä ystävä ja liittolainen Sodassa terroria vastaan, eikä ole moittinut Yhdysvaltain kuulustelumenetelmiä.
Islamilaiset terroristit käyttävät meitä vastaan väkivaltaa, ja on oikein käyttää väkivaltaa puolustautuakseen. Esimerkkinä voi mainita, ettei islamistien päävihollisen USAn alueella ole tapahtunut läheskään yhtä paljon muslimien terroritekoja kuin hyssyttelevässä Euroopassa. Kuten sanonta kuuluu: "Väkivalta lopettaa pottuilun".
Jos Suomi hyväksyy muitten kidutuksen ja kiduttamalla saatujen tietojen hyväksikäytön, on tekopyhää hurskastelua olla käyttämättä tehostettuja kuulustelumenetelmiä itse kun niitä tarvitsemme.
Sota terroria vastaan on pahentunut vuosi vuodelta ja Turku 18/8 on vasta esimakua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)