maanantai 5. elokuuta 2019

VIERAITA AVARUUDESTA

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta sveitsiläisen Erich von Dänikenin kirjan Vieraita avaruudesta suomenkielisen käännöksen julkaisusta. Edellisenä vuonna 1968 julkaistu saksankielinen alkuperäisteos kohahdutti maailmaa ja käännettiin lähes välittömästi kymmenille kielille.

Vieraita avaruudesta esittää, että avaruudesta tulleet vierailijat olisivat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan. Saman ajatuksen esitti jo 1961 eräs neuvostoliittolainen tiedemies, mutta teoria levisi tuolloin lähinnä tiedepiireissä. Niin sanotut "valtavirran tiedemiehet" ovat torjuneet ajatuksen, että Egyptin pyramidien rakentamisessa olisi käytetty vieraan älyn teknologiaa.

Alunperin "muinaisastronauttiteoria" käsitti Maata ja ihmiskuntaa muokanneitten olentojen tulleen kaukaa avaruudesta, mutta nykyään teoretisoidaan tämän vieraan älyn tulleen valtamerten pohjilta, rinnakkaistodellisuudesta tai olevan aikamatkustajia niin kaukaa tulevaisuudesta, että homo sapiens on kehittynyt joksikin uudeksi lajiksi tai jopa maan sisuksissa sijaitsevasta toisesta maailmasta tyyliin Edgar Rice Burroughsin kirjojen Pellucidar.

Tosiasia on, että valtamerten pohjat ja niitten asukkaat ovat tuntemattomia; merten pohjista on tiedetään vähemmän kuin Kuun pimeästä puolesta, joka on satelliiteilla tutkittu. Sekin on olemassa oleva teoria, että  maailmankaikkeuksia olisi lukemattomia. Kyseessä on ns. "saippuakuplamaailmateoria", jonka mukaan olisi rinnakkaistodellisuuksia, joista osa olisi lähes vaan ei täysin omamme kaltaisia ja osa taas täysin erilaisia. Maan sisässäkin on pohdittu olevan "toinen Maa" asukkaineen.

Oli miten oli; olimme yksin tai emme, Erich von Dänikenin kirja Vieraita avaruudesta on muuttanut maailmaa siinä missä Raamattu tai Karl Marxin teos Pääoma. Vieraita avaruudesta sai aikaan UFO-tutkimusbuumin ja vaikka muinaisastronauttiteoriaa ei moni hyväksykään, lähes kaikki ovat siitä tietoisia. Suosittu populääritieteellinen sarja "Ancient Aliens" on tehnyt teoriasta entistä tunnetumman. Vieraita avaruudesta on myös vaikuttanut viihdeteollisuuteen; Alien- elokuvan jatko-osissa muinaisastronauttiteoria on osa juonta ja myös Tähtien sota-elokuvat saivat innoituksensa kirjasta Vieraita avaruudesta, heti elokuvan alussahan kerrotaan elokuvan tapahtuvan "kaukaisessa galaksissa kauan sitten". 1970-luvulle saakka tieteiselokuvat tapahtuivat joko nykyajassa tai sitten kaukaisessa tulevaisuudessa.

Ei välttämättä ole sattumaa, että "muinaisastronauttiteoria" ja vieras äly ovat juuri nyt useitten suosittujen elokuvien aiheena tai osa juonta. Mahdollisesti meitä koulutetaan hyväksymään ajatus vieraista muukalaisista, jotta järkytys ei ole liian suuri heidän tullessaan tai tullessaan julkisuuteen. Monikin epäilee muukalaisten jo olevan täällä mutta se on salattu sosiaalisen katastrofin välttämiseksi. Uskonnoilta saattaisi mennä pohja, mikäli ihmisen ovat luoneet muukalaiset eikä yliluonnollinen Jumala ja järkytys tiedosta ettemme todellakaan ole yksin, saisi maailman sijoiltaan.

Niin tai näin; tutkijoitten mukaan saanemme viitteitä elämästä avaruudessa vuoteen 2025 mennessä. Todennäköisesti saamme tai sieppaamme vieraan älyn langattoman lähetyksen; jakson muukalaisälyn Salattuja elämiä tai juuri meille tarkoitetun viestin. Seuraavien parinkymmenen vuoden kuluessa tietänemme olemmeko yksin. Jos viesti saadaan, emme ole ja jos emme saa, mahdollisesti olemme. Ihmiskunnalla on teknologia löytää merkit elämästä avaruudesta, ja juuri nyt ihmiskunta on valmiimpi kuin koskaan saamaan yhteyden muukalaisiin. Ensimmäinen yhteys olisi järkytys mutta puolen vuosisadan teoretisoinnin ja elokuvien ansiosta järkytyksestä selvittäisiin. Ehkä juuri 2025 on asetettu määräajaksi muukalaisten julkitulolle. Kuuden vuoden kuluttua olemme viisaampia tai ainakin tiedämme enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti