torstai 20. heinäkuuta 2017

UUVATIT

Ylen uusin puolueitten kannatusgallup antoi kylmää kyytiä Perussuomalaisista irtautuneelle Uusi vaihtoehto/Sininen tulevaisuus/ Uuvatit-ryhmälle. Gallupin mukaan ryhmää kannattaa alle prosentti, tarkemmin sanottuna 0,7% äänestäjistä. Edellisessä, heti irtautumisen jälkeen tehdyssä kannatusmittauksessa luvattiin uuvateille sentään 2,3% kannatusta.

Ryhmän johtajan Simon Elon mukaan kannatusta alkaa tulla automaattisesti kunhan hallitus saa talouden ja työllisyyden nousuun. Suomen hallituksessa on kuitenkin uuvattien ministerien lisäksi myös pääministeripuolue Keskusta ja Kokoomus. Itse ihmettelen, millä uuvatin logiikalla talouden nousu sataisi loikkaripuolueen laariin? Keskusta ja Kokoomus kiitoksen ja äänet saisivat, luultavasti ansaitsisivatkin.

Uuvattiryhmä aikoo perustaa uuden Sininen tulevaisuus- puolueen, pari tuhatta kannattajakorttia on kuulemma jo kasassa tarvittavista viidestä tuhannesta. Tulevan puolueen puheenjohtaja on vielä kysymysmerkki, vaikkakin Simon Elo ja Sampo Terho on mainittu mahdollisina puheenjohtajina.

Perussuomalaisia perustamassa ollut ja 20 vuotta meitä johtanut Timo Soini on sanonut olevansa uuvattien rivijäsen. Mikäli Timo lähtisi uuden puolueen puheenjohtajaksi, vanhat SMPn jäsenet ehkä lähtisivät mukaan Siniseen tulevaisuuteen. Siis ehkä, nuorimmatkin SäMPylät ovat 60-70 vuoden ikäisiä ja nähneet puolueensa hajoamisen jo pariin kertaan. Heitä ei välttämättä innosta lähteä taas venettä vetämään vastavirtaan iänkin asettaessa rajoituksensa.

Jos Timo Soini kuitenkin lähtisi uutta viritelmää vetämään, hän saattaisi lopettaa uransa kuten aloittikin; alle yhden prosentin puolueen johtajana. Siihen hän tuskin alkaa; luultavasti jokin virka on jo hänelle pedattu ministerikauden loputtua. Suurlähettiläänä jossain katolisessa maassa, ehkäpä Irlannissa? Tärkeää Britannian suurlähettilään pestiä hän tuskin saisi Euroopan Unionin vastaisten brittiyhteyksiensä vuoksi.

On hyvin mahdollista, että Suomen hallitus hajoaa ennen kalenterin mukaisia vuoden 2019 vaaleja. Pääministeri Juha Sipilä on kahdessa vuodessa kahdesti ollut matkalla viemään presidentti Sauli Niinistölle hallituksensa eroilmoituksen, mutta tähän asti ero on viime hetkellä peruttu.

Kolmas kerta toden sanoo? Kaksi vuotta on vielä hallituskautta jäljellä. Hallituksen hajoaminen ei välttämättä tarkoita uusia vaaleja, vaan Jyrki Kataisen lanseeraamia "luovia ratkaisuja" ja mahdollisesti uuvatit heivataan pois hallituksesta ja tilalle otetaan joku muu takiaispuolue; RKP tai KD.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti