lauantai 18. kesäkuuta 2016

JAMAIKAN JUUTALAISET

Karibialla sijaitseva Jamaikan saari tunnetaan rastafareista, reggae- musiikista, steel- rummuista, homoseksuaalisuudesta annettavasta 10 vuoden vankeusrangaistuksesta sekä Länsi-Intian eksoottisena lomakohteena. Historiassaan se on ollut rotujen ja kansojen sulatusuuni ja ehkäpä yllättäen, Jamaikalla on myös vahva yhteys laajalle levinneeseen juutalaiseen kansaan. Jamaikan 2,7 miljoonasta asukkaasta yli 420.000 polveutuu Iberian niemimaalta kotoisin olevista sefardijuutalaisista.

Jamaikan ollessa Espanjan kuningaskunnan hallussa vuosina 1494-1655, ensimmäiset juutalaiset saapuivat saarelle Espanjasta ja Portugalista pakoon heitä vainoavaa katolista Inkvisitiota. Maahan tulleet eivät kutsuneet itseään juutalaisiksi vaan suojatakseen itseään vainoilta, Jamaikan juutalaiset sanoivat itseään alkuperäisen kotimaansa mukaan joko espanjalaisiksi tai portgalilaisiksi. Juutalaiset myös harjoittivat juutaalaista uskoaan salassa.

Ison- Britannian otettua haltuunsa Jamaikan, olot helpottuivat ja juutalaiset alkoivat julkisesti elämään juutalaisina. Jo vuonna 1660 jamaikanjuutalaisille vahvistettiin aiemmin myönnetty Britannian kansalaisuus ja täydet kansalaisoikeudet he saivat vuonna 1831.

Juutalaisten määrä ei ollut suuri, mutta heidän vaikutuksensa suhteessa asukasmäärään Jamaikalla oli laajempi kuin minkään muun saaren kansanryhmän. Kuten muuallakin, jamaikanjuutalaiset olivat usein merkittäviä tekijöitä talouden ja kaupan alalla.

Eräs tunnetuimmista Jamaikan juutalaisista oli Hollannista kotoisin ollut sefardijuutalainen Moses Cohen Henriques. Moses toimi lähinnä Karibianmerellä merirosvona 1600-luvulla ja perusti oman merirosvoyhteiskunnan saarelle Brasilian rannikolla. Portugalilaiset ajoivat Moses Cohen Henriquesin pois Brasiliasta ja hän toimi sen jälkeen legendaarisen merirosvon sir Henry Morganin neuvonantajana.

Nykyään Jamaikalla asuu virallisia juutalaisia noin 200, monien muutettua maasta Israeliin, Yhdysvaltoihin ja muualle. Jamaikalla on kuitenkin noin 20.000 hengen yhteisö, joka pitää itseään juutalaisina ja harjoittaa juutalaista uskoa. Muodollisesti heitä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä tunnustettu juutalaisiksi.

Tämä oli tällaista pientä knoppitietoa historiasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti