tiistai 4. elokuuta 2020

FAHRENHEIT 451

Viime aikoina äänikirjat ovat nostaneet suosiotaan. Vuonna 2019 äänikirjoja myytiin Suomessa yli 11 miljoonalla eurolla. Myynnissä oli nousua lähes 130 prosenttia. Samana vuonna kaunokirjallisuutta myytiin Suomessa noin 32 miljoonalla eurolla.

Kirjallisuuden harrastaminen muodossa tai toisessa on hyvä asia, mutta näen äänikirjoissa myös uhkan. Äänikirjojen kuuntelu on monille pelkkää taustahälyn luomista, koska nykyihmistä hiljaisuus usein ahdistaa. Kuuntelemalla äänikirjaa kuuntelija torjuu hiljaisuutta, mutta ei keskity kuuntelemaan teosta. Äänikirja "soi" taustalla kotona puuhaillessa, mutta sitä ei todella kuunnella.

Äänikirja on helppo tapa tutustua kirjallisuuteen, mutta se ei korvaa lukemista. Paperisen kirjan tekstiin täytyy keskittyä pysyäkseen mukana sen juonessa. Jokainen sana ja kirjain on luettava tai ainakin vilkaistava läpi ja ymmärrettävä sen merkitys, jotta kirja aukeaa lukijalle.

Mikäli äänikirja todella lyö itsensä läpi ja tietokoneet sekä niitten tarjoamat palvelut muuttuvat äänellä, silmien liikkeellä tai ajatuksilla ohjattavaksi, silloin ei enää ole käyttöä ole käyttöä luku- ja kirjoitustaidolle. Jos saamansa viestin voi kuunnella ja vastauksen kännykkään sanella, ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa.

Suomessa on opetettu kansaa lukemaan ja kirjoittamaan 1500-luvulta lähtien mutta nyt on olemassa mahdollisuus, että luku- ja kirjoitustaito tulevat muutaman sukupolven kuluessa katoamaan tarpeettomina. Kun kirjat, uutiset ja televisio-ohjelmat kuunnellaan, katsellaan ja kuvakulmaa muunnellaan, ei enää ole tarvetta lukea ja kirjoittaa.

Sähköisesti tallennettuja kirjoja on mahdollista muuttaa, toisin kuin painettua sanaa. Painettu kirja ja sen sisältö  säilyy sellaisena kuin se on painettu, ja kun kirjaa on painettu sekä jaettu runsaasti, kaikkien kappaleitten tuhoutuminen on epätodennäköistä. Sähköisessä muodossa olevan kirjan sisältöä voidaan nappia painamalla muuttaa kulloinkin vallitsevan politiikan mukaiseksi.

Kirjailija Ray Bradbury kirjoitti kirjassaan Fahrenheit 451 maailmasta, jossa painettu sana oli kielletty. Olemme matkalla tällaiseen maailmaan, mutta siinä ei Guy Montag ratsaa ihmisten kirjahyllyjä polttaen löytämänsä kirjat vaan ihmiset itse luopuvat kyvystään lukea, kirjoittaa ja tutkia itse.


torstai 30. heinäkuuta 2020

SUOMEN SININEN KULTA

Maailman väestö kasvaa ja sitä mukaa kasvaa myös vedenkulutus. Viimeisen sadan vuoden aikana vedenkäyttö maailmassa on kuusinkertaistunut ja kasvaa yhä. Suurin veden käyttäjä on teollisuus. 

Vettä kuluttaa jokainen ihminen elääkseen tai käyttämiensä tuotteitten valmistamiseen. Suomen asukas kuluttaa joka päivä vettä noin 155 litraa. Toistaiseksi vettä riittää jokaiselle Suomessa, joskin kinaa on herättänyt kastellaanko ruokaa tuottavat pellot vai golfkentät. Molempiin ei kuivina vuosina vettä Suomessa aina riitä.

Suomen lain mukaan maanomistaja ei omista maallaan olevaa vettä vaikka hänellä on oikeus kaivaa maalleen kaivo ja käyttää vettä. Teollinen käyttö omalla maalla vaatii luvan. Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille, sitä ei voi omistaa.

Vesi on kuitenkin suurta bisnestä huolimatta siitä, että YK vuonna 2010 hyväksyi puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Eräitten mielestä vesi on pikemminkin elintarvike ja ihmisoikeus ei tarkoita ilmaista. Maailman sijoittajat ovat havainneet veden tarpeen ja haluavat omistukseensa maailman vesivarat, myös Suomen. Tämä onnistuisi lakia muuttamalla.

Suomella on runsaat ja Unescon tutkimuksen mukaan maailman puhtaimmat vesivarat, jotka kortit oikein pelaamalla voivat 30 vuoden kuluttua olla samanlainen vaurauden ja hyvinvoinnin lähde kuin öljy on nyt Norjalle. Maailma tarvitsee vettä ja meillä on sitä. Suomi voi tulevaisuudessa myydä vettä ulkomaille hyvään hintaan, mikäli pidämme vesivaramme omissa käsissämme.

Suomi on jo antanut malminsa ulkomaisten liikemiesten haltuun pikkurahasta ja vesi on vaarassa mennä samaa tietä. Suomea ei turhaan sanota Pohjolan Kongoksi. Jos pelaamme korttimme väärin, vesi on suomalaisille samanlainen kirous kuin koboltti, timantit ja muut mineraalit Kongolle, rikkaus joka menee ulkomaalaisten taskuihin väestön saadessa vain rippusia kansallisomaisuudestaan.

Viron pääkaupunki Tallinna möi vesiyhtiönsä kansainvälisille sijoittajille ja katui katkerasti veden kuluttajahinnan noustessa roimasti ja yhtiön virolaisten työntekjöitten saadessa potkut. Vedestä saadut rahatkin katosivat osinkoina ulkomaille. Tallinnalta kesti 20 vuotta korjata ulkomaalaisten liikemiesten aiheuttama vahinko, joka olisi vältetty pitämällä Tallinnan vesilaitos virolaisten omistuksessa.

Teoriassa yksityistäminen tuo varallisuutta ja parantaa palveluja mutta käytännössä yksityistäminen tuo varallisuutta vain kapitalisteille, sillä hintoja nostetaan ja huonontaa palveluja, koska palvelujen huonontaminen laskee kuluja ja siis lisää voittoja. Tästä on olemassa surullisenkuuluisa esimerkki, kun Suomen hallitus möi sähkön kantaverkon ulkomaalaisille.

Toivon, mutta en luota, Suomen päättäjien tulevaisuudessa ajavan suomalaisten asiaa ja pitävän suomalaisten sinisen kansallisomaisuuden Suomen omistuksessa, poissa ison rahan käsistä.

Veden tarve tulee vain lisääntymään. Jo 1980-luvulla ennustettiin 2000-luvulla sotia käytävän vesivaroista, kuten on käyty öljystä. Suomen sininen kulta on suomalaisille joko turmion tuova gorillan koura tai hyvinvointia puskeva Kalevalan sampo.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

ROMAANIARVOSTELU SKEEMA

Ortodoksi.net-sivusto on julkaissut uusimmasta kirjastani, Uuden Petsamon ortodoksiluostariin sijoittuvasta romaanistani Skeema, laajan arvostelun. Palaute on se, joka auttaa kehittymään. Arvostelussa huomioidaan, että käyttämäni Uuden Valamon munkkien nimet mahdollisesti hämmentävät Valamoa tuntevia suomalaisia. Varmasti totta, en tullut asiaa ajatelleeksi. Olen itse kirkoton kristitty ja ortodoksit ovat minulle melko eksoottisia, vaikka olenkin Valamossa usein ollut talkoolaisena.

Mikäli en olisi kopsannut nimiä Uuden Valamon hautausmaalta, todennäköisesti Skeeman munkit olisivat Ivan, Boris, Vladimir tai muita venäläisiä nimiltään. Vukol, Paftani, Damaskin, Akaki ynnä muut tuntuivat minusta epätavallisilta nimiltä. Vaikka ortodoksit Suomessa mielletään Venäjän kirkoksi, yritin välttää kliseisyyttä ja ennakkoluuloja nimissä.

Esa Paloniemi: Skeema
ISBN 978-952-69-4559-7
Julkaisija ja kustantaja: omakustanne
Myynti: Adlibris ja Booky .
Julkaisupäivämäärä: kesä 2020
Sivumäärä: 238 sivua

Suomessa on ilmestynyt melko vähän fiktiivisiä ortodoksisia romaaneja. Yksi entisistä piispoistamme, poliisin poika muuten, on niitä muutamia tehnyt omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten innoittamana. Siksi oli mielenkiintoista löytää uusi tätä teemaa käsittelevä kirja, joka sijoittuu Suomeen ja Kainuuseen Suomen sotien ja niiden jälkeiseen aikaan.

Kirjassa pohjoisessa Petsamossa olevat munkit kohtaavat 1939 Suomessa alkaneen talvisodan ja joutuvat lähtemään pois luostaristaan Jäämeren rannalta evakkoon – aivan samalla tavalla kuin aikanaan tekivät myös Laatokan saarella sijainneessa Valamon luostarissa elänyt veljestö. Siinä kun valamolaiset sijoittivat oman luostarinsa Heinävedelle, Papinniemeen, tässä fiktiivisessä tarinassa petsamolaiset evakuoidaan Kainuuseen, parinsadan kilometrin päähän Oulujärven rannalla sijaitsevaan Usvasalon kartanoon, minne he perustavat Uuden Petsamon luostarin.

Kirjassa vilisee tuttuja munkkien nimiä, Akaki, Johannes, Herman, Trifon ja igumeni Damaskin, joilla ei kuitenkaan todellisuudessa välttämättä ole mitään vastaavuutta samannimisiin munkkeihin, joita sittemmin elivät tässä toisessa evakkoon joutuneessa luostarissa, Valamossa. Siksi varmaan joitain ortodoksisia lukijoita hämää nimien samankaltaisuus ja asiaa olisi varmaan saattanut selvittää mahdollisesti muiden nimien käyttö.

Kuten aina, luostareihin kohdistuu runsaasti mielenkiintoa siellä elävien munkkien erilaisten elämänkohtaloiden kautta. Niin oli myös Uuden Petsamon luostarissa, joka jo alkuaankin oli peräisin varsin erikoisia tarinoita ja poliittista kähmintääkin sijainneelta alueelta pohjoisesta, nikkelikaivosten paikkakunnalta. Kun munkit vielä kaiken lisäksi olivat venäläisiä, joista Petsamossa palvelevat suomalaiset kirjassa sotilaat ihmettelivät, että miksi he lähtevät omiaan pakoon. Tähän toinen selitti, etteivät puna-armeijan sotilaat välttämättä ole edes venäläisiä, vaan ukrainalaisia tai muita ostjakkeja ja Petsamo ja Suomi olivat venäläisille ainoita paikkoja maailmassa, jossa he saivat olla niin venäläisiä kuin kristittyjä, ilman, että komissaari ampuu päähän.

Uuden Petsamon luostari on kirjassa mukana monella tapaa maailman myllerryksissä aina juutalaisten asuttamista myöten ja niin suomalaisen kuin koko maailman sotahistorian käänteet koskettavat sitä monella tavalla.

Kirja jakaantuu kahteen aikakauteen sota-aikaan ja aikaan nyt. Uuden ajan teksteissä vilisee myös lukuisia tuttuja ortodoksisia nimiä kuten vaikka Sidoroff tai Volkoff. Uuden Petsamon luostarista on tullut kuuluisa matkailukohde Kainuussa – kuinka ollakaan – kirkkoineen, museoineen ja kongressikeskuksineen. Alkuosassakin jo mainittu pohjoismaiden vanhin asukas on myös yhtenä kohteena tarinankerronnassa ja monia muitakin yhtäläisyyksiä nykyäänkin olemassa olevaan luostariin tarinoista löytyy, jopa siinä määrin, että se niitä ja veljestöä tunteville saattaa aiheuttaa outoja ajatuksia ja asian olisi varmaan voinut uloskirjoittaa muullakin tavoin. Myös Valamon nörttimunkki Viktor on saanut oman moottoripyörällä liikkuvan vastikkeensa kertomukseen Uuden Petsamon luostarissa, siinä hän on veli Vukolin.

Jos osaa laittaa syrjään lukuisat mielleyhtymät nykyiseen olemassa olevaan luostariin, kirja on varmasti mielenkiintoinen juuri näiden ”lähes oikeiden” ihmisten ja heihin liitettyjen tarinoidenkin kautta. Itseäni ne hieman hämmensivät, kun tunnen suurimman osan heistä hyvin.

Joka tapauksessa 2000-luvulla joukko talkoolaisia kokoontuu vapaaehtoistyöhön Uuden Petsamon luostariin. Joukossa on rakastavaisia, sivareita, punkkareita, roistoja ja poliiseja sekä – tietysti, onhan kyseessä rikosromaani – murhaaja. Kun murhaaja valmistautuu iskemään, katoaa Venäjän keisarin lahja Petsamon luostarille, kultainen Tsaarin risti – jolla myös muuten on oikeassa elämässä vastikkeensa.

Kirjailija Esa Paloniemi on oululainen 1971 Ruotsissa syntynyt kaksoiskansalainen, jonka Ruotsi-tausta näkyy myös vahvasti tässä kirjassa. Tässä hänen kuudennessa kirjassaan esiintyy kolmatta kertaa myös hänen luomasa alter ego, Ilkka Teerivaara niminen hahmo.

Kirjailija itse ei omien sanojensa mukaan kuulu ortodoksiseen kirkkoon ja on eronnut aikanaan myös luterilaisesta kirkosta. Miten hän sitten onnistuu monissa mutkikkaissa ortodoksisissa termeissä ja muissa kirkollisissa kuvioissa, sen voi jokainen itse arvioida lukemalla kirjan. Taustalla lienee kuitenkin kirjailijan kiinnostus ortodoksisuutta kohtaan ja aikanaan tehdyt talkootyöt Valamon luostarissa.

Kirja on varmasti monelle ortodoksille ja miksi ei muillekin piristävää kesälukemista synkän koronakevään päätteeksi. Se on omakustanne, jota voi tilata suoraan kirjailijalta itseltään tai erilaisten nettikirjakauppojen (mm. Adlibris, Booky) kautta.

Ortodoksi.net / HAP
13.7.2020

https://www.ortodoksi.net/index.php/Skeema_(kirja)

maanantai 13. heinäkuuta 2020


SUOMEN KULTAVARANNOT
Suomen Pankin tiedote Suomen omistaman kullan sijainneista vuonna 2013.

Suomen Pankin kullan sijaintimaat
Tiedotteet  Tiedote nro 26  keskiviikko 30.10.2013, 13.00
Suomen Pankilla on varannossaan 49,035 tonnia kultaa. Sen arvo markkinahintaan 25.10.2013 oli 1 559 miljoonaa euroa.

Suomen Pankki on vahvistanut varannossaan pitämänsä kullan nykyiset säilytysjärjestelyt. Saatuaan suostumuksen säilyttäjäkeskuspankeilta Suomen Pankki on päättänyt julkaista kullan sijaintipaikat. 

Kultaa säilytetään maantieteellisesti hajautettuna keskuspankeissa. Suomen 

Pankin kullasta 51 % on säilytyksessä Isossa-Britanniassa (Bank of England), 

20 % Ruotsissa (Sveriges Riksbank), 

18 % Yhdysvalloissa (Federal Reserve Bank of New York), 

7 % Sveitsissä (Schweizerische Nationalbank) ja 

4 % Suomessa (Suomen Pankki).


sunnuntai 12. heinäkuuta 2020




KUMMITTELEVA KIRJOITUSKONE

Ruotsin Gislavedissa kuulin 1990-luvulla tarinan kummittelevasta kirjoituskoneesta. Tarinan mukaan paikallisella suomalaisella perheellä oli hallussaan vanha kirjoituskone, joka kirjoitti itsestään öisin.

Muuan perheenjäsen laittoi koneeseen paperin ja siihen ilmestyi kertoman mukaan saatananpalvontaan/ okkultismiin liittyvää tekstiä. Toisen tarinan mukaan paperille tuli pelkkää siansaksaa, mutta kone kirjoitti omin päin tai näkymätön näppäili kirjoituskonetta.

Tunsin ko. perheen pojan, joka kertoi konetta säilytettävän perheen talon vintillä ja sitä ei näytetä kenellekään. Kun kerran on vaarallinen.

Hänen veljensä tosin kertoi, että kone olisi upotettu järveen Gislavedin lähellä, ja ongelma oli sillä ratkaistu.

Tiedä sitten mikä tai kumpi on totuus.

perjantai 29. toukokuuta 2020


GALAKSI JA BULEVARDISOINTI

Oulun Yliopistoa ollaan muuttamassa kaupungin keskusta-alueelle. Mikäli muutto toteutuu, siirtyminen vie aikaa parisenkymmentä vuotta. Muutto voi olla hyväkin asia tai sitten ei, sen tietävät parhaiten Oulun Yliopiston opiskelijat ja henkilökunta.

On kuitenkin olemassa suunnitelmat, joilla Tuirasta lähtisi bulevardi kohti Linnanmaan kampusta, joka liittäisi Yliopiston tiiviimmin keskustaan. Välivainio ja Alppila muodostaisivat Galaksi-nimellä suunnitellun tiiviin asuinalueen ja raitioliikennettä Linnanmaalle on mietitty. Tämänkin toteuttaminen kestäisi parikymmentä vuotta ja rakentaminen osittain on jo aloitettu.

Eli tilanne saattaa olla sellainen, että kun bulevardisointi on valmis ja yhdistäisi Linnamaan kampusta keskustaan, Oulun Yliopisto muuttaakin sieltä pois. Jäljelle jäisi uusi, hieno urbaani asuinalue ja bulevardi, joka ei johda oikeastaan minnekään. Jos Oulun Yliopisto muuttaa Linnanmaalta, alueelle jäisi lähinnä asuntoja, joihin ei välttämättä löydy asukkaita, koska ei ole enää yliopistoa.


lauantai 23. toukokuuta 2020

SUOMEN SININEN KULTA

Maailman väestö kasvaa ja sitä mukaa kasvaa myös vedenkulutus. Viimeisen sadan vuoden aikana vedenkäyttö maailmassa on kuusinkertaistunut ja kasvaa yhä. Suurin veden käyttäjä on teollisuus. 

Vettä kuluttaa jokainen ihminen elääkseen tai käyttämiensä tuotteitten valmistamiseen. Suomen asukas kuluttaa joka päivä vettä noin 155 litraa. Toistaiseksi vettä riittää jokaiselle Suomessa, joskin kinaa on herättänyt kastellaanko ruokaa tuottavat pellot vai golfkentät. Molempiin ei kuivina vuosina vettä Suomessa aina riitä.

Suomen lain mukaan maanomistaja ei omista maallaan olevaa vettä vaikka hänellä on oikeus kaivaa maalleen kaivo ja käyttää vettä. Teollinen käyttö omalla maalla vaatii luvan. Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille, sitä ei voi omistaa.

Vesi on kuitenkin suurta bisnestä huolimatta siitä, että YK vuonna 2010 hyväksyi puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Eräitten mielestä vesi on pikemminkin elintarvike ja ihmisoikeus ei tarkoita ilmaista. Maailman sijoittajat ovat havainneet veden tarpeen ja haluavat omistukseensa maailman vesivarat, myös Suomen. Tämä onnistuisi lakia muuttamalla.

Suomella on runsaat ja Unescon tutkimuksen mukaan maailman puhtaimmat vesivarat, jotka kortit oikein pelaamalla voivat 30 vuoden kuluttua olla samanlainen vaurauden ja hyvinvoinnin lähde kuin öljy on nyt Norjalle. Maailma tarvitsee vettä ja meillä on sitä. Suomi voi tulevaisuudessa myydä vettä ulkomaille hyvään hintaan, mikäli pidämme vesivaramme omissa käsissämme.

Suomi on jo antanut malminsa ulkomaisten liikemiesten haltuun pikkurahasta ja vesi on vaarassa mennä samaa tietä. Suomea ei turhaan sanota Pohjolan Kongoksi. Jos pelaamme korttimme väärin, vesi on suomalaisille samanlainen kirous kuin koboltti, timantit ja muut mineraalit Kongolle, rikkaus joka menee ulkomaalaisten taskuihin väestön saadessa vain rippusia kansallisomaisuudestaan.

Viron pääkaupunki Tallinna möi vesiyhtiönsä kansainvälisille sijoittajille ja katui katkerasti veden kuluttajahinnan noustessa roimasti ja yhtiön virolaisten työntekjöitten saadessa potkut. Vedestä saadut rahatkin katosivat osinkoina ulkomaille. Tallinnalta kesti 20 vuotta korjata ulkomaalaisten liikemiesten aiheuttama vahinko, joka olisi vältetty pitämällä Tallinnan vesilaitos virolaisten omistuksessa.

Teoriassa yksityistäminen tuo varallisuutta ja parantaa palveluja mutta käytännössä yksityistäminen tuo varallisuutta vain kapitalisteille, sillä hintoja nostetaan ja huonontaa palveluja, koska palvelujen huonontaminen laskee kuluja ja siis lisää voittoja. Tästä on olemassa surullisenkuuluisa esimerkki, kun Suomen hallitus möi sähkön kantaverkon ulkomaalaisille.

Toivon, mutta en luota, Suomen päättäjien tulevaisuudessa ajavan suomalaisten asiaa ja pitävän suomalaisten sinisen kansallisomaisuuden Suomen omistuksessa, poissa ison rahan käsistä.

Veden tarve tulee vain lisääntymään. Jo 1980-luvulla ennustettiin 2000-luvulla sotia käytävän vesivaroista, kuten on käyty öljystä. Suomen sininen kulta on suomalaisille joko turmion tuova gorillan koura tai hyvinvointia puskeva Kalevalan sampo.