maanantai 4. maaliskuuta 2019

OULUSTA OMA VAALIPIIRI

Tänä vuonna käydään Suomessa kahdet, mahdollisesti jopa kolmet eri vaalit. Euroopan parlamentin jäseniä valittaessa vaalipiirinä on koko Suomi, mutta piakkoin olevissa eduskuntavaaleissa ja mahdollisesti järjestettävissä maakuntavaaleissa syksyllä Oulun vaalipiiri sisältää Pohjois-Pohjanmaan,Kainuun ja Koillismaan.

Oulu on vaalipiirin ainoa suurkaupunki, jossa asuu noin puolet vaalipiirin äänestäjistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oululaisten ehdokkaitten täytyy kampanjoida myös maakunnissa ja maakuntien ehdokkaitten Oulussa sekä yrittää löytää kultainen keskitie, jolla saisi ääniä suurkaupunkilaisilta ja myös maaseudun asukkailta.

Oulun kaupunkilaisten ja maakuntien maaseudun edut eivät aina ole yhteneväiset ja Oulu koollaan halutessaan pystyisi jyräämään pienempien paikkakuntien ehdotukset. 

Ehdotankin, että Oulusta muodostettaisiin oma vaalipiirinsä. Silloin Oulu saisi valittua juuri 200.000 asukkaan Oulun etuja valvovia kansanedustajia ja maakuntien ehdokkaitten ei tarvitsisi kilpailla äänistä maaseudun asioilla isossa kaupungissa.Mikäli maakunnat valitsevat kansanedustajansa maakuntien äänillä ilman kilpailua oululaisten äänistä, maakuntien ehdokkailla olisi paremmat mahdollisuudet tulla valituksi.

Ehdotukseni ei ehdi vielä 2019 vaaleihin,mutta ehkä jo tulevaisuudessa se on totta. 

tiistai 19. helmikuuta 2019

KRYPTOVALUUTTA SUOMEN MARKKA

Ihmiskunta on käyttänyt käteistä rahaa jo 2600 vuotta ja Suomellakin oli oma valuutta, markka, vuosina 1863-2001. Käteinen raha eli kolikot ja setelit ovat kuitenkin pikkuhiljaa katoamassa. Lähes kaikki maksavat suurimman osan maksuistaan maksukortilla tai tilisiirtoina virtuaalisesti, jolloin käytettävä raha on vain bittejä tietokoneella. Syy käteisen katoamiseen on kortin käyttämisen helppous ja pimeän talouden vaikeuttaminen.

2000-luvulla on ilmestynyt useita kryptovaluuttoja, jotka ovat olemasssa ainoastaan bittiavaruudessa ja joita yhteiskunta ei pysty valvomaan. Nämä krypto- tai virtuaalivaluutat ovat usein hämärämiesten bisneksiä ja niissä on suuri riski,sillä kryptovaluutan arvoa ei takaa mikään keskuspankki, kuten ns. "normirahassa".  Luonnollisesti suuri riski merkitsee myös suurta tienausmahdollisuutta.

Tässä olisi hyvä liikeidea Suomen pankille. Pankki loisi uuden, luotettavan kryptovaluutan ja takaisi sen arvon. Käteinen on katoamassa ja euro romahtaa ennemmin tai myöhemmin ja molempiin on syytä varautua. Esimerkiksi vanha Suomen markka, jonka arvon Suomen pankki takaisi, olisi erinomainen varavaluutta euron katoamisen varalta. Siirtyminen kokonaan virtuaalivaluuttaan on myös helpompi, kun luotettava ja kokeiltu käytäntö on olemassa, mikäli euro ihmeen kautta jatkaisi olemassaoloaan Suomen valuuttana.

Luotettu kryptovaluutta Suomen markka olisi myös oiva sijoituskohde, joka toisi rahaa yhteiskunnan kassaan.

Suomen markka takaisin muodossa tai toisessa.

perjantai 8. helmikuuta 2019

POSTE RESTANTE MAKSUTTOMAKSI

Vuodesta 1638 toiminut Ruotsin kuninkaan perustama Suomen postilaitos muuttui jo vuosia sitten liikeyritykseksi. Tämä merkitsee sitä, että Posti haluaa rahaa palveluistaan myymällä tuotetta eli postinjakelua, eikä tarjoa palvelua.

Uusin idea Postilla on muuttaa ikivanha poste restante- järjestelmä maksulliseksi. Lähetettäessä postia poste restanteen, lähetykseen ei merkitä vastaanottajan osoitetta vaan vastaanottajan nimi, postinumero ja postitoimisto. Vastaanottaja käy sitten hakemassa postitoimistosta hänelle tulleen postin.

Maaliskuun alusta poste restante- postin noutaminen maksaa 3,10 euroa kerralta. Jos postia ei ole tullut, maksua ei mene.

Suomessa on noin 7000 asunnotonta ja läheskään kaikilla ei ole käytössään muita postiosoitteita kuin poste restante. Reilut kolme euroa ei kuulosta paljolta, mutta jos on vain pienet tulot tai ei tuloja lainkaan, summa merkitsee valintaa ruuan ja postin välillä. Tuolla 3,10 eurolla saa esimerkiksi noin 15-20  pussia makaroonia.

Mielestäni poste restante-järjestelmän tulee pysyä maksuttomana. Asunnottomille tarjottu palvelu tuskin Postia vararikkoon ajaa. Mikäli Posti ei halua tai pysty antamaan ilmaista poste restante- palvelua, esimekiksi asunnottomien tukikeskukset voisivat vastaanottaa asunnottomien postin ja niitten asiakkaat hakisivat postinsa sieltä.

Olisi ikävä tilanne, jos esimerkiksi Kela lähettäisi kirjeitse päätöksen asuntotuesta ja koti asunnottomalle olisi käden ulottuvilla, mutta päätös jää saamatta, koska kodittomalta puuttuu reilut kolme euroa.

Asunnottomien postin saaminen on järjestettävä jotenkin; joko Posti pyörtää päätöksensä tai ehdotukseni mukaisesti asunnottomien tukikeskukset ottavat myös postitoimiston roolin.

lauantai 2. helmikuuta 2019

SUOMEN SISÄLLISSODAN PYHIMYS

Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.

Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".

Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.

1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.

Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin  munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.

Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.

Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.

Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.

Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".

Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.

Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.

Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.

Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.

Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.

Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.

Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:

- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana

Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).

Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.

Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.





tiistai 15. tammikuuta 2019

KAROLIINIEN MARSSI

Tasan 300 vuotta sitten, tammikuussa 1719, Ruotsi ja sen mukana siihen kuulunut Suomi olivat sodassa. Suomi eli Isonvihan aikaa venäläisten miehittämänä ja Pultavan tappion jälkeen vuonna 1709, Ruotsin vuosiksi Turkkiin paennut kuningas Kaarle XII oli pian Ruotsiin palattuaan vienyt Ruotsin ja Suomen uuteen sotaan Tanskaa vastaan. Vuonna 1718 Kaarle XII johti Tanskalle kuuluneeseen Norjaan 10.000 karoliineiksi kutsutun sotilaan armeijan. Näistä sotilaista noin 6.000 oli suomalaisia.

Norjan puolella suurimmaksi osaksi suomalaisista koottu Ruotsin armeija eteni lähes ilman vastarintaa ja kauas toimivilta huoltoreiteiltä. Sää oli huono, huolto ei toiminut ja norjalaiset sissit piinasivat ylläköillään hyökkääjiä. Kun joulukuussa tuli viesti kuninkaan kuolemasta Fredrikstenin linnoituksen edustalla, murtui Ruotsin armeijan taistelutahto.

Joulukuun lopussa juliaanisen kalenterin mukaan kenraali Kaarle Kustaa Armfelt määrättiin aloittamaan vetäytyminen Ruotsiin. Kenraali Armfelt järkeili pohjoisempaa marssimisen altistavan armeijan norjalaisten hyökkäykselle ja etelämpää matka olisi ollut huollon puuttuessa liian pitkä.Kaarle Kustaa Armfelt määräsi 7.000 miehen joukkonsa marssimaan suoraan Norjan Tydalista Jämtlannin Handöliin Ruotsissa. Matkaa oli noin 50 kilometriä tuntureitten yli.

Reitti kulki kapeita polkuja myöten jyrkille rinteille ja pian matkanteon alettua Ruotsin armeijan karoliinit hylkäsivät satojen kilojen painoiset tykkinsä, joita oli liian vaikeaa kuljettaa mukana.

Matka oli aloitettu juliaanisen kalenterin mukaan vuoden viimeisenä päivänä 1718. Nykyisen kalenterin mukaan oli 11. tammikuuta 1719.

Avotuntureilla ei ollut karoliineille suojaa, ja heidän vaatteensa oli kehnossa kunnossa, lisäksi alkoi tuulla purevasti ja pyryttää lunta. Ruokaakin oli vain vähän; sotilaille oli jaettu evääksi kaksi kaurakakkua ja 80 grammaa suolalihaa.

Jo ensimmäisenä marssipäivänä parisataa karoliinia menehtyi säähän ja rasituksiin. Matka eteni hitaasti, sillä suksia tiettävästi ei karoliineilla ollut.

Kylmän tuntureilla vietetyn yön jälkeen joukko-osasto alkoi hajota pienempiin tyhmiin. Matka kesti eri ryhmiltä joko kaksi tai kolme päivää. Lähes puolet ei päässyt lainkaan perille Ruotsiin. Arviolta 2.800 sotilasta kuoli viiden peninkulman matkalla. Legendan mukaan karoliineja olisi jäätynyt kesken marssimisen seisaalleen lumeen.

Perille Ruotsin puolelle Handöliin päässeet eivät lakanneet kuolemasta. Kylä oli pieni ja tilaa harvoissa ja harvassa olleissa taloissa ei ollut kaikille saapuneille. taloihin sisälle lämpimään päässeetkään eivät aina selvinneet hengissä; äkillisen lämpötilan vaihtelun aiheuttama rasitus surmasi sotilaita tuvan lämpöön. Ainoa hoito pahoihin  paleltumiin oli amputaatio ja irtonaisia raajoja oli tarinan mukaan kasoiksi asti. Noin 700 sotilasta kuoli perille päästyään.

Karoliinien marssilla tunturien yli kuoli noin 3.400-3.500 Ruotsin armeijan karoliinia ja heistä suuri, ellei suurin osa oli suomalaisia. Kesän tultua norjalaiset siviilit hautasivat löytämänsä karoliinien ruumiit.

Henkiinjääneet Ruotsin armeijan suomalaiset sotilaat eivät päässeet kotiinsa vielä moniin vuosiin. Suomi oli Venäjän miehittämä vuoteen 1721 asti. Moni ehti kuolla Ruotsissa näkemättä Suomea enää koskaan.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

LAHJUKSET TÄYTYY ANSAITA

Suomea pidetään lähes vapaana viranomaisten korruptiosta eli oman asian edistämisestä lahjuksilla; viranomaisten voitelusta esimerkiksi rahalla tai palveluksilla jotta päätökset olisivat mieleisiä.

Suomen korruptio on kuitenkin salatumpaa herrojen huvia. Tavallisen kansalaisen on turha tyrkyttää seteliä toimistotyöntekijälle päästäkseen jonosta ohi tai konstaapelille välttyäkseen sakolta, mutta mutta asioista päättävät korkeat tahot kuuluvat samoihin hyväveliverkostoihin ja ajavat veljiensä asiaa, jotka puolestaan maksavat palveluksen takaisin tavalla tai toisella.

Korruptiolla on kuitenkin eräs puoli, jota kannattaa miettiä: kukaan ei lahjo nahjusta. Lahjuksella odotetaan saavan palvelus vastineeksi ja jos sitä ei saa, lahjushana menee kiinni. 

Tilanne on toinen kuin niin sanotusti "rehellisesti" työtään tekevillä viranhaltijoilla, jotka saavat kuukausittain palkkansa tekemättä mitään, edes työtään. Olen tavannut yhden tai useamman virkamiehen, jolla ei ole ollut virkanimikettä ja työtehtäviä mutta työsuhde on jatkunut ja palkka tullut säännöllisesti.

Lahjukset täytyy ansaita, toisin kuin palkka eräissä tapauksissa.

En kehota ketään ottamaan vastaan lahjuksia missään muodossa, ja mikäli hyväveliverkostot saataisiin purettua, päätökset tehtäisiin tasa-arvoisemmin ja paremmin kuin nyt, mutta korruptio ja sen olemassaolo tulee Suomessakin myöntää.

tiistai 18. joulukuuta 2018

KUNNIAVALKOISET

Suomessa puhutaan paljon rasismista, ja periaatteessa asia on yksinkertainen; pidetään eri kansanryhmiä taikka rotuja erilaisina piirteiltään, taidoiltaan ja kyvyiltään. Selvä kuin pläkki, paitsi että politiikka ja rahan tienaaminen tulee myös rasismissa vastaan.

Esimerkiksi suomalaiset olivat Natsi-Saksan ideologien mielestä mongolirotuisia siihen saakka, kunnes suomalaisia ja Suomen maaperää tarvittiin avuksi hyökkäykseen Neuvostoliittoon eli Venäjälle. Arjalaisen määritelmää rukattiin sen verran, että yhteistyö suomalaisten kanssa voitiin perustella saksalaisille; puhtaasti siis poliittisin ja Petsamon nikkelin perustein.

Hitlerin Saksassa oli myös käytössä käsite "kunnia-arjalainen", jollaiseksi katsottiin Saksan liittolaiset japanilaiset sekä arabit ja myös eräs alkuperäisistä natseista, juutalaistaustainen Emil Maurice.

Politiikka ja taloussuhteet vaikuttavat lähes kaikkeen elämässä, myös rasismiin ja kansallismielisyyteen. Myös apartheid-politiikkaa eli rotujen erottelupolitiikkaa 1948-1994 toteuttanut Etelä-Afrikka poliittisin ja taloudellisin perustein myönsi "kunniavalkoisen" aseman muutamille kansanryhmille, jotka eivät valkoisia olleet.

Tärkein näistä ryhmistä olivat japanilaiset, jotka kävivät suurta kauppaa Etelä-Afrikan kanssa apartheid- aikaan, lähinnä 1960-luvulta alkaen. Japani oli tuolloin kasvava elektroniikan ja autojen tuottaja, ja niille oli käyttöä myös boikotoidussa Etelä-Afrikassa. Tästä syystä maan noin tuhannen hengen japanilaiselle vähemmistölle ja Etelä-Afrikassa vieraileville japanilaisille annettiin lähes samat oikeudet kuin Etelä-Afrikan valkoiselle väestölle. Tämä tarkoitti oikeutta vain valkoisille tarkoitettujen palvelujen käyttöön ja rajoituksena oli lähinnä äänioikeuden puuttuminen ja vapautus asepalveluksesta eteläafrikanjapanilaisille.

"Kunniavalkoisen" aseman saivat myös eteläafrikankiinalainen väestö sekä Apartheid-hallinnon kanssa kauppaa käyvät Taiwanin ja Etelä- Korean asukkaat.

Myös yksittäisille henkilöille myönnettiin väliaikaisia "kunniavalkoisen" oikeuksia, kuten Etelä-Afrikassa pelaaville urheilijoille. Esimerkiksi yhdysvaltalainen musta tennispelaaja Arhur Ashe olisi saanut vierailunsa ajaksi valkoisen oikeudet, mutta hän välttämättä halusi tulla luokitelluksi mustaksi pelimatkansa ajan.

Politiikka on mukana kaikilla yhteiskunnan aloilla; niin rasismissa, uskonnossa, luonnonsuojelussa, terveydenhuollossa sen vuoksi täytyy usein tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä, ehkä jopa vesityksiä