sunnuntai 16. syyskuuta 2018

POLIITTISESTI EPÄKORREKTI DYYNI

Katsoinpa vuosien jälkeen suomalaistaustaisen David Lynchin tieteiselokuvan Dyyni vuodelta 1984. Olihan se elämys nuoruudesta 30 vuoden jälkeen mutta täytyy sanoa, että Dyyni on sellainen elokuva, jota suvakistit nykyisin nimittävät "ongelmallisiksi".
Dyynissä kaikki hahmot ovat valkoisia, tosin Universumin keisari Shaddam IV:n hovissa oli kahdessa kohtauksessa musta mies ilman repliikkejä. Melkoisesti Idi Aminia muistuttava hahmo pönötti kaiketi marsalkan univormussa hoviväen joukossa. Häntä ei helposti huomaisikaan, ellei ole kaltaiseni nuivisti, joka pistää tuollaiset merkille.
Tarinan sankareina olevat Dyyni-planeetan alkuasukkaat olivat valkoista fremen-nimistä kansaa, jolla kaiken huipuksi oli ihmeaine Rohdon värjäämät kirkkaansiniset silmät.
Etnisiä vähemmistöjä Dyynissä ei käytännössä ollut, ellei lasketa erikoistehosteilla luotuja Avaruuskillan mutantteja sellaisiksi. Hekin olivat ihonväriltään valkoisia, ilman sinisiä silmiä erotukseksi sankareista.
1980-luvun huomasi Dyynissä myös siitä, ettei seksuaalisia vähemmistöjä ollut esillä, paitsi että elokuvan pääroiston Vladimir Harkonnenin vihjattiin olevan homo.
Niin se aika kuluu ja muuttuu. Tästäkin kulttielokuvasta, jossa oli tähtiä Kyle "Twin Peaks" McLachlanista Max "Seitsemäs sinetti" von Sydowiin ja muusikko Stingistä Jürgen "U-96" Prochnowiin, tehtäneen lähivuosina uusintaversio, jossa on monimuotoisuusmosaiikin palaset kohdillaan.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

VAIKENEVA VIRKAMIES

Rauhanturvatehtävissä kunnostautunut prikaatikenraali evp Mauri Koskela on äskettäisessä puheessaan varoittanut tulossa olevista turvapaikanhakijoina saapuvista siirtolaisaalloista. Ehkä jopa 100.000 maahantulijan aalloissa saapuu siviilien joukossa myös ääriliikkeitten taistelijoita, jotka eivät aio Suomeen tultuaan lopettaa sotimista länsimaita tai muita vihollisiaan vastaan.

Varoitus on syytä ottaa vakavasti, mutta mielessäni pyörii toinen kysymys. Miksi virkamiehet pitävät suunsa kiinni epäkohdista ja huomaamistaan riskeistä ollessaan vielä työelämässä ja avaavat suunsa vasta eläkkeelle jäätyään?

Tämä on nähty ennenkin. Ulkoministeriössä kehitysaputehtävissä 40 vuotta toiminut virkamies oli hiljaa ja katseli kehitysavun hukkakayttöä sivusta ja vasta eläkkeellä kirjoitti varoittavan kirjan näkemistään epäkohdista. Samoin Eduskunnan talouspäällikkö ei tuonut kansaedustajien verovarojen tuhlausta yleiseen tietoon virassa ollessaan, vaan kirjoitti paljastuskirjan eläkkeelle jäätyään ja aineistoa jäi vielä jatko-osaankin.

Ymmärrän kyllä, että oma etu on virkamiehellekin tärkein ja työnantajaa ei haukuta, mutta on olemassa tapauksia, joissa työntekijät ovat oman etunsa ja työnantajaa kohtaan tuntemansa lojaalisuuden vuoksi vaienneet vanhusten ja lasten kaltoinkohtelusta siihen saakka, että ovat rangaistustoimien ulottumattomissa.

Suomessa on jotain vialla, kun virheet lakaistaan maton alle ja selvistä väärinkäytöksistä ei uskalleta kertoa  ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin muistelmissa.

Vaikenevat virkamiehet näyttävät ajavan ennemmin toistensa ja poliitikkojen etua kuin Suomen kansan. Näin ei pitäisi demokratiassa olla.

perjantai 7. syyskuuta 2018

TAKAISIN MAAILMAAN

Olen syyskuun alun ollut talkoolaisena Uuden Valamon luostarissa. En ole ortodoksi, enkä edes kuulu kirkkoihin, mutta talkoolaisena oloa luostarissa se ei estä. Olin tiskarina luostarin ravintola Trapesassa, joskin työtoverini Siviilipalvelusmies sanoi hänen palvelussopimuksessaan työtehtäväksi merkityn "astianhuoltajan". Mene ja tiedä, samoja pannuja, pakkeja ja lautasia samoilla menetelmillä hoidimme.

Olen harkinnut hakeutumista muihin luostarin tehtäviin seuraavilla talkoolaiskeikoilla, mutta ne tyssäävät aina aikatauluihin ja ruokaan sekä kahviin. Pihahommissa, joista en pidä, tauot pidetään kun kello määrää mutta tiskarina olen vapaa pitämään tauot silloin kuin työt sallivat. Käytännössä tiskaukset hoidetaan puuskittain ruoka-aikoina ja heti niitten jälkeen keittiön tavaroitten tullessa pestäviksi eli asiansa osaavalle tiskarille jää reilusti luppoaikaa nauttia Trapesan rajattomasta ruoka- ja kahvitarjoilusta. Puolitoista viikkoa olen syönyt ja kahvitellut hyvin tiskausten lomassa ja töitten jälkeen.

Hyvää ruokaa ja hyviä tyyppejä; mikäpä on Valamossa ollessa. Työtoverit ovat olleet mukavia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia: Siviilipalvelusmies opiskelee papiksi ja Etsijä opiskelee antiikin kreikkaa. Ortodoksi puolestaan on ollut akateemisessa työssä museoissa ja ortodoksisessa kirkossa ja on nyt akateeminen työnhakija, Petroskoilainen, jota tosin alunperin erheellisesti luulin ukrainalaiseksi, on harras uskovainen ja ahkera luostarin kirkon käyttäjä.

Toista viikkoa pidin käytännössä uutis-, netti-, ja politiikkapaastoa ja nyt olen Uuden Valamon luostarin talkoolaiskielellä sanottuna palannut "takaisin maailmaan." Hieman on tarvinnut sopeutua kotielämään. Esimerkiksi, pari viikkoa katselin samoja naamoja käymättä luostarin ulkopuolella ihmisiä tapaamassa ja nyt kun kävin Oulussa ulkona, havahduin toistuvasti että "tuohan on X Valamosta ja tuolla tien toisella puolella on Y samasta paikasta, miten he täällä?" Mutta kun katsoin tarkemmin, kyseessä olivat aivan vieraat ihmiset. Aivoni vain tekivät temppuja kun en ollut vieraita kasvoja tottunut näkemään; näin tuttuja piirteitä vieraitten kasvoilla.

Uusi Valamon keikka on nyt sovittuna. Vain kuukauden päästä pääsen taas Trapesan hommiin.

PS: "Trapesa" on kreikkaa ja tarkoittaa pöytää tai salia, jossa munkit syövät.

torstai 16. elokuuta 2018

RUOTSIN AUTOINFERNO

Pitkään on Suomessa hoettu "voimme välttää muitten maitten tekemät virheet" maahanmuutossa ja kotoutuksessa, suvakistien kieltäytyessä vastaamasta kysymykseen "Mitä virheitä Ruotsi on tehnyt?".
Kuitenkin Suomi orjallisesti seuraa Ruotsin esimerkkiä vaikka lopputulos on Suomessakin uutisissa. Sisäministeri Kai Mykkäsen älytön ehdotus sosiaalipalvelujen lisäämisestä maahanmuuttajille ja lähiöpoliisien virkojen perustamisesta on Ruotsin esimerkin seuraamisen kammottava esimerkki.
Mitä Kai Mykkänen & Suomen hallitus luulee Ruotsin tehneen kun autopalot ja melkakointi levisivät 1990-luvulla? Ruotsi ei pyöritellyt peukaloita vaan lisäsi maahanmuuttajien sosiaalipalveluja sekä perusti lähiöihin lähipoliisijärjestelmän. Eli Ruotsi on parikymmentä vuotta tehnyt autopalojen ja mellakoinnin estämiseksi juuri sen, minkä Suomi aikoo tehdä nyt perässä.
Sosiaalipalvelujen lisääminen ja lähiöpoliisien perustaminen ei toiminut Ruotsissa eikä tule toimimaan Suomessa. Ruotsin ratkaisun tulokset ovat jo muutaman päivän olleet Suomenkin uutisissa.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

#MOREDEPORTATIONS

Vihreitten eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen yritti estää henkilön, jonka uskoi olevan turvapaikanhakija, palauttamisen Berliiniin kieltäytymällä istumasta paikalleen Saksaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevässä koneessa.

Vihreä khmer Pennanen skriimasi tapahtuman Internetiin ja kun hän edelleen kieltäytyi istumasta paikalleen estäen konetta nousemasta, poliisi poisti Pennasen koneesta.

Aino Pennanen ei tuntenut tapausta tai poistettavaa mieshenkilöä. Hän ei tiennyt miksi tämä palautetaan ja miksi juuri Saksaan tai mitään muutakaan. Pennanen näki arvatenkin "ulkomaalaisen näköisen miehen" koneessa ja päätti henkilön olevan pakolla palautettavat turvapaikanhakija.

Pennanen siis syyllistyi rasismiin päättäessään kaiketi miehen ihonvärin ja ulkoisten seikkojen perusteella, että tämä on "kuolemaan palautettava" oleva turvapaikanhakija. Hän saattoi olla vapaaehtoinen palaaja tai tuomittu/ Saksassa etsintäkuulutettu rikoksesta epäilty.

Saksa ei ole ole konfliktialue. Sinne on suhteellisen turvallista mennä; juuri Saksan Berliiniinhän Aino Pennanenkin oli matkallam vieläpä miehensä ja jälkikasvunsa kanssa. Aino Pennasen matka keskeytyi ilmaliikenteen häirintään, mutta hänen miehensä ja lapsensa ovat nyt mummonsa luona Saksassa, joka Pennasen mukaan on liian vaarallinen matuille.

Juttu on saanut tulta nurkan alle ja netissä roihuaa keskustelu, jopa riitely, puolesta ja vastaan. Toisten mielestä Pennanen on kansalaistottelemattomuuden sanakari ja toisten mielestä liikennettä estävä terroristi. Vihreitten puheenjohtaja Touko Aalto on näkyvästi puolustanut vihreää Aino Pennasta.

Kansalaistottelemattomuus vääryyden vastustamiseen on hyvä asia ja sitä on käytettävä kun lailliset keinot eivät riitä.  Ongelma tietysti on, mikä on "vääryys". Minusta matujen Suomeen päästäminen on väärin ja Aino Pennanen luultavasti vaatisi minulle ankaraa rangaistusta, jos ajan asiaani kansalaistottelemattomuudella. Rikollisen ja kansalaisoikeustaistelijan ero tiedettään vasta, kun kamppailu on ohi ja voittaja pitää valtaa. Nyt kamppailu on vasta käynnissä.

Touko Aalto ja muut suvakistit vaativat Suomea takaamaan ulkomaalaisten turvallisuuden ulkomailla vaikka Suomi ei pysty edes takaamaan suomalaisten turvallisuutta Suomessa. Ulkomaalaisten turvallisuus ja hyvinvointi ulkomailla ei ole Suomen viranomaisten vastuulla, vaan Suomen viranomaisten vastuulla on suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi Suomessa.

Vaatimus, että Suomi takaa ulkomaalaisten turvallisuuden ulkomailla mutta ei suomalaisten turvallisuutta Suomessa, asettaa suomalaiset ja ulkomaalaiset eriarvoiseen asemaan. Mihin unohtui suvakistien vaatimus tasa-arvosta vai joko Orwellin vuosi 1984 on saapunut myöhässä ja "toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?"








keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

TEOLOGIA EI KUULU YLIOPISTOON

Helsingin yliopisto aloittaa syksyllä 2018 islamilaisen teologian ja sharialain opetuksen. Suomalaisen veronmaksajan kustantamalla koulutuksella on ilmeisesti tarkoitus torjua suomalaisten lähtöä ulkomaille islamia opiskelemaan ja saamasta radikaalia islamin opetusta. Suomessa järjestettävä islamin opetus kuitenkin vesittää tarkoituksensa sillä, että koraanin kriittinen tutkiminen on suljettu pois ja koraania opiskellaan sen omista lähtökohdista.

Uutinen islamilaisen teologian opiskelusta sai minut pohtimaan teologiaa tarkemmin. Uskontoa tutkiva teologia eli jumaluusoppi on se opinala, josta nykyinen yliopistojärjestelmä on saanut alkunsa keskiajalla ja vielä 2000-luvulla teologiaa opetetaan yliopistoissa.

Näin ei pitäisi olla. Jumaluusopin opettaminen julkisin verovaroin ei ole paikallaan enää kolmannella vuosituhannella. Pappeja, ja ehkäpä imaamejakin tarvitsee kouluttaa mutta se kuuluisi kirkoille ja moskeijoille itselleen niitten omissa oppilaitoksissa ja omilla varoillaan. Suomen luterilaisella kirkolla on kolmen miljardin euron omaisuus, josta käteisenä pankkitileillä ja arvopapereina miljardin verran. Näin ainakin parin vuoden takaisen uutisen mukaan. Siitä rahasta tulisi riittää myös pappien koulutukseen.

En väitä teologian olevan huuhaata, mutta teologian opiskeluja käytetään myös väärin. Mediassa on ollut opiskellijoita, jotka eivät ole kiinnostuneet jumaluusopista tai urasta kirkossa, vaan hakevat teologiseen tiedekuntaan, koska sinne on helpoin päästä ja yliopistossa valeteologit opiskelevat sitten kauppa- tai oikeustieteitä akateemisen vapauden turvin. 

Teologian opiskelu ja pappien sekä imaamien ynnä vastaavien koulutus olisi paras järjestää kirkon ja moskeijan omasta toimesta vanhan pappisseminaarin tyylisissä opinahjoissa. 

Jumaluusoppi ei enää kuulu yliopistoon huolimatta paikastaan yliopistojen historiassa.

torstai 19. heinäkuuta 2018

ME PÄÄTALOT 2

Olin vuonna 2017 Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksessa Taivalkoskella. Koulutukseen kuului neljä viikonlopun mittaista lähiopiskelujaksoa, joissa käsiteltiin viikonloppujen välissä kirjoitettuja tekstejä.

Itselleni opiskelu avautui viiveellä; oletin ensin, että joka jaksolle kirjoitettaisiin uusi teksti käsiteltäväksi eli esimerkiksi neljä lähijaksoa olisi neljä eri novellia. Näinhän se ei kuitenkaan ollut, vaan Taija Tuomisen opastuksella ja kurssitovereitten kannustuksella ensin kirjoitettaisiin tarina tai tarinan alku ja sitä vuoden mittaan kotona sekä Taivalkosken lähijaksoilla jalostettaisiin pitemmälle; novelliksi/ novellikokoelmaksi, romaaniksi tai vaikkapa runokokoelmaksi.

Lyhyitten kirjoitusten kirjoittamisen osasin jo. Pystyn kirjoittamaan A4-pituisen  kelvollisen tekstin lähes helposti ja muutaman A4-sivun mittaisen novellinkin pystyn saamaan aikaan ilman suurempaa luomisen tuskaa.Kirjoitin kurssille neljän sivun mittaisen novellin Vaalivalvojaiset, joka on fiktiivinen kuvaus Oulun Perussuomalaisten vaalivalvojaisista kuntavaalipäivänä 9.4.2017. Tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta pohjautuvat todellisuuteen, joko Perussuomalaisissa tai puolen vuosisadan mittaisen elämäni aikana tapahtuneeseen tai tapaamiini ihmisiin. Tosielämän Robert Keinänen on ollut mukana Big Brotherissa, Jenna Timosen hahmo rakennutti hirsitaloa miehensä kanssa ja ohitseni kulkenut itkevä israelilainen tyttö todella kulki ohitseni Jaffassa vuonna 1995.

Kun Taija Tuominen selitti, että kirjoitettua tekstiä tulee lihottaa ja jalostaa, niin olin uuden opin edessä. Minulla oli ollut siihen asti tapana kirjoittaa, julkaista ja unohtaa mutta nyt opettelin keskeyttämään kirjoittamisen ja jatkamaan sitä myöhemmin; seuraavana päivänä tai viikon kuluttua.

Oppi meni kurssin aikana päähäni ja nyt kykenen jatkamaan siitä, mihin aiemmin olin lopettanut.Vaalivalvojaiset turposi vuodessa neljästä sivusta viiteenkymmeneen A4-sivuun, ja julkaisin sadan A5-sivuisen pienoisromaanini vuoden 2018 alussa.

Tänä vuonna menin jatkokurssille. Viikonlopun aikana tapasin tuttuja ja sain evästyksiä uuteen kirjaani, joka kertoo vanhan tarinan katoavasta liftarista käärittynä maahanmuuttokriittiseen huopaan. Itseasiassa kertomukseni alkua ei varsinaisesti haukuttu, mutta siinä sanottiin olevan "kaikki turvapaikanhakijoihin liitetyt ennakkoluulot". Toisaalta ideaani sanottiin myös "huikeaksi". Kun saa sekä kritiikkiä että kehuja, ollaan oikeilla jäljillä.

Vielä olisi marraskuussa uusi jatkokurssi ja mikä ettei vuoden mittaista kurssia voisi käydä uudelleenkin. Ideoita minulla on, mutta kannustus ja neuvot ovat aina hyväksi. Viime kurssilla sain kirjan aikaiseksi, joten ehkä uudellakin mutta toisaalta pitäisi oppia kirjoittamaan omilta jaloilta. Kirjoittaminen on lapsuuden haaveeni, joka on ollut mielessä nelisenkymmentä vuotta, mutta koska asioita sattui ja toisia ei sattunut, aloin kirjoittamaan vasta aikuisiässä.

En ole ikinä ollut hyvä koulussa; en peruskoulussa, en kauppakoulussa tai edes autokoulussa mutta käymilläni kirjoituskursseilla Taivalkoskella ja Murikka-opistossa olen kokenut oppimisen iloa ja saanut jotain aikaiseksikin. Onnistumisen kokemus on aina hyvä kokemus.