torstai 25. joulukuuta 2014

MUUTOS VAALEIHIN

Keväällä 2015 Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Toivon mukaan äänestysprosentti nousee korkeaksi jo taloustilanteenkin kannalta tärkeissä vaaleissa.

Olin viime kevään Euroopan Unionin vaaleissa vaalivirkailijana ja mielestäni toimintaa äänestyspaikalla kannattaisi päivittää nykyaikaisempaan suuntaan.

Jokainen äänestänyt tietää että tällä hetkellä tullaan äänestämään esittämällä henkilötodistus, jonka jälkeen vaalivirkailija alkaa selaamalla etsiä äänestäjän nimeä paksusta paperipinkasta. Kun nimi on löytynyt, se ruksataan ja äänestäjä suuntaa äänestyskoppiin.

Tämä tulostenippusysteemi pitäisi mielestäni muuttaa tietokoneella tapahtuvaksi nimen etsinnäksi. Papereitten plaraaminen onnistuu kyllä, mutta on hidasta ja jonon kasvaessa sekä väsymyksen painaessa päälle hidastuu entisestään. Lisäksi kiireessä satojen tai tuhansien nimien joukossa helposti ruksaa yli väärän nimen, ja siitä tulee lisäviivettä. Oma ongelmansa ovat sitten vanhaksi käyneet kuvat korteissa. Jotain tarvittaisiin tilalle.

Sähköinen äänestys kotoa voi olla hyvä ajatus, mutta tällä hetkellä kannatan käsin täytettyjä äänestyslippuja. Vaalien järjestelyä voisi kuitenkin tietokoneistaa sujuvuuden lisäämiseksi ja harmia aiheuttavien erheitten vähentämiseksi. Ensi vaaleihin muutosta ei ehdittäne tehdä, mutta ehkä sitä seuraaviin.

Esa Paloniemi

perjantai 19. joulukuuta 2014



MUTAKUONOTYTTÖ

Ohut lumipeite risahteli Shaimaan jalkojen alla oululaisella kadulla. Pakkasta oli juuri sen verran, ettei lumiharso muuttunut harmaaksi loskaksi. Shaimaa oli matkalla kotiin lähellä kirkkoa sijaitsevasta ammattikoulusta, jossa hän opiskeli kokiksi.

20- vuotias arabityttö oli muuttanut Suomeen kaksi vuotta aiemmin Irakista. Hän oli tullut Pohjolaan turvapaikanhakijan kuten tuhannet muutkin, tosin kiintiöpakolaisena ja luvallisesti eikä vain ollut ilmaantunut perheineen rajalle eräitten tavoin.

Shaimaan perheeseen kuuluivat isä, äiti ja kolme pienempää sisarta. Vanhemmat kävivät kielikurssia ja sisaret olivat ylä-asteella. Vanhin lapsi Shaimaa, oli oppinut suomen kielen reilussa vuodessa ja oli elokuussa aloittanut kokin opinnot suomeksi suomalaisessa koulussa. Vielä viikko ja alkaisi joululoma. Shaimaan perhe oli kristitty ja he viettivät joulua vieraassakin maassa.

Oulun tuomiokirkon ja hotellin välissä oli Kuvernöörin pysäkki. Kotiin Meri- Toppilaan Shaimaa matkustaisi bussilla, mutta hän kävelisi vielä muutaman sata metriä Lyseon lukion pysäkille. Hänellä oli uusia ystäviä jotka tulisivat bussiin siltä pysäkiltä ja Shaimaa halusi olla varma että pääsisi istumaan ystäviensä viereen.

Kolme Kuvernöörillä linja-autoa odottavaa miestä katseli Shaimaata, sen hän huomasi. Nämä olivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä; iältään ehkä alta neljänkymmenen, pukeutuneet lämpimästi tummiin toppatakkeihin kuten useimmat suomalaiset ennen joulua, yksi oli hoikka ja kaksi muuta normaalin verran pulskia. Yhdellä oli siniset farkut, toisella harmaat suorat housut ja kolmannella reisitaskulliset maastohousut. Farkkuihin pukeutuneella oli silmälasit ja kaikilla erivärinen pipo.
Mustiin farkkuihin ja punaiseen talvitakkiin pukeutunut Shaimaa ohitti katoksen alla seisovat miehet kolmen metrin etäisyydeltä. Hänellä ei ollut päähinettä, pitkät mustat hiukset valuivat olkapäille.

-Onpa kaunis mutakuono, suoriin housuihin pukeutunut punapipoinen tokaisi kavereilleen. Kaksi muuta miestä murahteli myöntäen. Kaikki kolme katsoivat Shaimaata hänen kulkiessaan pysäkin ohi. Sanat lausuttiin ilman himoa, ihailua tai muita tunteita; ihan vain todeten tosi asia.

Shaimaa kuuli sanat ja häntä harmitti. Hän oli kyllä huomannut samalla luokalla olevan Markun usein tulevan juttelemaan hänelle ja muittenkin poikien katselevan kohti ruokalassa, mutta häntä ei oltu koskaan kutsuttu ääneen kauniiksi. Ei ennen kuin vieraan miehen toimesta kadulla, eikä edes nyt suoraan Shaimaalle.

-Loukattiinko minua vai ei, mietti Shaimaa ärtyneenä. Kauniiksihan häntä oli mainittu mutta siihen oli liitetty ruma ”mutakuono”- sana. Ilman mutakuonoksi nimittämistä Shaimaa olisi voinut iloita saaduista kehuista, mutta miten nyt pitäisi suhtautua?

Shaimaa pohti sarkastisesti: ”Onkohan tämä nyt jokin suomalaisten geneettinen erityispiirre, jollaisista se Halla-ahokin puhuu? Kehutaan silloinkin kun haukutaan ja haukutaan silloinkin kun kehutaan?”  Shaimaa aikoi tehdä itselleen elämän Suomessa ja seurasi Suomen medioita oppiakseen. Hän tunsi Jussi Halla-ahon ajatukset paremmin kuin useimmat muut maahanmuuttajat tai edes suomalaiset.

-Minua sanottiin kauniiksi, pitää muistaa vain se, ajatteli Shaimaa kotimatkallaan. Siihen oli paras keskittyä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014



PASTORI, JOKA EI PUHU HEPREAA

Oululainen monialamies Mikko Salmi kävi Mielenvireydessä haastateltavana lokakuun alussa. Mikko on 1975 Ylitorniolla syntynyt oululaistunut pappi, muusikko ja sosiaalidemokraattinen poliitikko.

Piispa Samuel Salmen poika tutustui isänsä työtä seuraten papin tehtäviin jo lapsena. Häät, jumalanpalvelukset ja muut toimitukset kävivät niin tutuiksi, että Mikko sanoo ”oppineensa papiksi jo ennen kouluikää”.  Ammatin valinta vei Mikon Helsingin yliopiston kautta suorittamaan pariksi vuodeksi pastoraalitutkintoa Oulun hiippakuntaan. Tutkintoon kuului muun muassa sielunhoidon ja kasvatuksen opiskelua ennen varsinaista papiksi ryhtymistä. Nyt Mikko juontaa Radio Deissä Toivon Päivä -lähetystä arkisin klo 15-17.

Yleisön tietoisuuteen Mikko nousi vuoden 2005 Tangomarkkinoilla, joilla hän voitti Golden Stars- kilpailun. Hän on myös juontanut keskusteluohjelmaa televisiossa ja pariakin radio-ohjelmaa. Näyttelijän työstä ja kolumnistina toimimisesta Mikolla myös on kokemusta.

Mielenvireydestä Mikko tunsi ennakolta lähinnä nimen.  Mielenterveystyö on kuitenkin tuttua; pappina hän on osallistunut järjestötasolla alan toimintaan. Mikon omassa elämässäkin on ollut vaihteluita, mutta jos tilanne jää päälle, niin kyseessä on sairaus.

Mikko Salmella on elämässä monta roolia; muusikko, pappi, poliitikko ja vielä käsikirjoittajakin. Tuiran kirkossa esitetään 10.-12.12.2014 kolmena näytöksenä Mikon ja Hannu Sirénin kirjoittama jouludraama Tähdenkantajat.

Mikko ei kuitenkaan halua lokeroitua johonkin tiettyyn ammattiin.  Kaikki toiminta tähtää heikkojen auttamiseen ja maailman parantamiseen. Mieskuoro Huutajien Petri Sirviön sanoin Mikko kuvaa itseään ”ihmisluonnon suojelijaksi”.  Nyky-yhteiskunnassa ei ole hauraille tilaa ja Mikko Salmi haluaa olla hyvä hyville ja kova koville.  Pappina vastaan on tullut kysymys: onko elämää kuoleman jälkeen? Vastaus siihen ollee uskon asia, mutta Mikko on myös pohtinut onko elämää ennen kuolemaa.

Jumalan Mikko ymmärtää näin: Jeesus on täynnä armoa ja jumala on lihaksi tullut Jeesus. Mikon mukaan Jumalan rakkaus ihmisiin on kuin vanhemman rakkaus lapseen, josta huolehditaan viimeiseen asti.

Politiikassa Mikko on SDPn kaupunginvaltuutettu. Hänet valittiin vuoden 2012 vaaleissa yli 800 äänellä, mikä on erinomainen tulos. Äänimäärä ja kansalaisten kannustus on saanut Mikon pyrkimään ensi kevään vaaleissa eduskuntaan. Hänet on jo nimetty SDPn kansanedustajaehdokkaaksi.

Papit monesti mielletään Kokoomuksen kannattajiksi ja Mikko myöntää kotinsa olleen melko oikeistolainen. Hänet itsensä vei sosiaalidemokraatteihin heidän ajatuksensa yhteiskunnan heikoimmista huolehtimisesta. Mikko Salmi sanoo SDPn olevan tasa-arvoinen ja osaavan asettua toisten asemaan.  Luokkayhteiskunta on tekemässä paluuta ja sitä Mikko sekä SDP vastustavat.  Papin voisi kuvitella hakeutuvan kristillisdemokraatteihin, mutta Mikko vierastaa ajatusta erillisestä kristillisestä puolueesta. ”Jokaisessa puolueessa on kristillistä arvopohjaa”, kertoo Mikko. 

Politiikassa hän ei aio salata kristillisiä arvojaan. Hän jatkaa sanomalla, ettei Raamattua saa käyttää lyömäaseena eikä papin pidä olla tuomari, kuten usein mielletään.

Mikko Salmen mukaan jokaisen poliitikon pitäisi lukea Raamattua, mutta Raamattuun ei pidä takertua. Hän ei myöskään suosi joka sunnuntaista kirkossa käyntiä, silloin on riski että uskonto määrää elämää eikä ohjaa sitä. ”Kohtuu kaikessa” on hyvä periaate. Esimerkiksi kauhuelokuvat ja wiccalaisuus ynnä muut vastakulttuurit, joista monet papit varoittavat, peilaavat Mikko Salmen mukaan elämää johon kuuluu uteliaisuus ja niihin voi tutustua mutta kohtuudella. Niiden, kuten ei uskonnonkaan, ei pidä antaa olla elämän tärkein asia.

Mikko Salmi sanoo olevansa ”pappi, joka ei puhu hepreaa”. Se ei täysin pidä paikkaansa, Mikko on opiskellut hepreaa ja osaa heprean kieltä jonkin verran. Kuvauksellaan itsestään Mikko tarkoittaa, että hän pyrkii puhumaan selvää kieltä jota ihmiset ymmärtävät.

Lähitulevaisuudessa Mikko Salmi keskittyy tuleviin eduskuntavaaleihin. Jossain vaiheessa matka suuntautunee enon talolle Teneriffalle lepäämään tai ehkä kävelemään Lapin luontoon, mitä Mikko pitää eräänä parhaista keinoista huolehtia mielenterveydestään. Hänellä ei kuitenkaan ole tapana miettiä tarkkoja suunnitelmia tai varasuunnitelmia. Ensin selvitetään vaalit, jatkoa ajatellaan sitten ja sillat ylitetään sitä mukaa kuin niitä tulee.

Yhdistyksen lehteen kirjoittamani oululaisprofiilin haastattelu.

tiistai 16. joulukuuta 2014



BIG MAC COMPANY

Ollessani viime viikolla Metalliliiton Murikka-opistossa puhetaidon kurssilla, silmäilin tapani mukaan koulussa olevia metallityöläisten tekemiä taideteoksia. Eräs seinällä oleva taulu oli nimeltään Nuoruusmuisto. Siinä oli nuori mies vanhanaikaisessa työpuvussa; erillisessä takissa ja housuissa eikä siis nykyaikaisissa haalareissa,  lippalakki päässään ja työsti jotakin alasimen äärellä. Taustalla näkyi verstaan ikkunasta harjakattoisia asuintaloja. Tekijän nimeä en enää muista. Taulu sai minut miettimään omia nuoruusmuistojani, joista yksi on alla oleva.

Kesällä 1996 olin asunut Ruotsin Smoolannissa vajaan vuoden, tarkemmin sanottuna Gislavedissa lähellä Värnamon kaupunkia. Olin työtön, mutta auto minulla oli. Hollannissa valmistettu sininen Volvo 345. Ei mikään kaunis auto, mutta varmakäyntinen.

Olin eräänä päivänä ajelemassa Värnamon lähellä satuin kulkemaan kaupungin ulkopuolella olevan McDonaldsin kohdalle. Noihin aikoihin Mäkkäreitä syntyi kuin sieniä sateella, joku tuttavani oli kertonut McDonaldsilla olevan suunnitelmana saada McDonalds jokaiseen maailman yli 10.000 asukkaan kaupunkiin. Voi olla tottakin, Värnamossa oli nelisenkymmentä tuhatta asukasta. Alkoi olla nälkä, joten päätin kokeilla ruotsalaista Mäkkäriä.

Sisällä katselin ympärilleni; siisti sisustus, metallikalusteet ja joitakin lapsiperheitä lounaallaan. En usko olleeni aiemmin MacDonaldsissa asiakkaana vaikka ensimmäisen hampurilaiseni olin syönyt 13- vuotiaana Oulun Järvigrillillä. Mietin mitä tilaisin; listalla oli englanninkielisiä annoksia joista yhden tunnistin. Edellisenä talvena olin Gislavedissä nähnyt serkuntapaiseni Karin kanssa tuolloin uuden elokuvan Pulp Fiction, jonka alussa John Travolta ja Samuel L. Jackson keskustelevat hampurilaisista. Yksi heidän Pulp Fictionissa mainitsemansa ateria oli nimeltään quarterpounder, jonka näin olevan tarjolla myös Värnamon McDonaldsissa kuten myös kaikissa maailman Mäkkäreissä. Kun en muitakaan ollut maistanut, päätin tilata quarterpounderin.

-En quarterpounder  tack, sanoin myyjänä toimivalle parikymppiselle vaalealle nuorukaiselle.
-Ursäkta,vad? ihmetteli myyjä. Olin omasta mielestäni lausunut aterian nimen selvästi ja hyvin artikuloiden, joten Mäkkärin myyjän olisi pitänyt työpaikkansa tuote tunnistaa. Mutta ei.
-Quarterpounder, tokaisin lyhyesti ilman blondeja hämmentäviä ylimääräisiä sanoja. Poika katsoi minua silmät ymmyrkäisinä eikä ymmärtänyt tilaustani.
-Kvaatöpaunder! Yritin lausua sanan kuten oletin amerikkalaisten sen lausuvan, leveästi ja kovaa. Myyjä vain katsoi minua ihmeissään.  Kolmas kerta toden sanoi; eikä toimi, päätin muuttaa tilaustani.

-Big Mac Company, sanoin selkeästi ja lausuin sanan kuten suomalainen; joka sanan kuten se kirjoitetaan. Vaalea myyjäpoika tajusi heti, ja riensi täyttämään tilaustani. Sain Big Mac Companyn ilman minkäänlaisia ihmettelyjä tai mutinoita ja nopeasti.

Syödessäni pohdin mikä oli mennyt vikaan. Luulisi quarterpounderin olevan tuttu ruotsalaiselle mäkkärin työntekijälle kaikilla mahdollisilla tavoilla lausuttuna, miljoona maahanmuuttajaa Ruotsissa ja Värnamon alueellakin tuhansia ja kymmeniä ellei satoja kansallisuuksia.

Uskon tapahtuneen seuraavaa: myyjänä ollut ilmeisesti etninen ruotsalainen oli aiemmin elämässään törmännyt vain maassa koko ikänsä olleisiin maahanmuuttajiin, jotka puhuivat sujuvaa ruotsia ja vasta maahan tulleisiin maahanmuuttajiin, jotka olivat enimmäkseen etelämaalaisia ja joista päällepäinkin osasi aavistaa kyseessä olevan uuden tulijan, ja ruotsin taidon saattavan olla murteellista. Tämä siis oli 90-luvun puolivälissä; Ruotsiin oli tullut muutamana aiempana vuotena kymmeniä tuhansia pakolaisia Balkanilta, Irakista ja muista etelän kriisipesäkkeistä.

Ja sitten minä tulin hämmentämään vaalean ruotsalaispojan päätä; valkoinen mies, selvästi suomalainen tai ehkä ruotsalainen, joka mursi ruotsia pahasti vaikka kieliopissa ei vikaa ollutkaan. Myyjä yllättyi ja hänen pasmansa menivät sekaisin kun hänen näkemänsä asiakkaan ulkonäkö ja kuulemansa asiakkaan puhe eivät täsmänneet myyjän odotuksia sujuvasti sujuvasta ruotsin kielestä. Puskasta tuli yllätys, joka sekoitti nuoren miehen pään. Näin järkeilin pöydässä tapahtunutta, ikäiseni ruotsinsuomalaiset olivat käyneet koulunsa ruotsiksi ja myyjä ei ymmärtänyt valkonaamaa, joka puhui kuin mutiainen.

Söin ateriani ja poistuin ravintolasta jatkaakseni matkaani volvollani.  Enkä palannut kyseiseen McDonaldsiin kolmeen vuoteen. Paikka ei ollut mustalla listallani, ajoin autoni romuksi joitakin aikoja myöhemmin ja Värnamon McDonalds ei vain sattunut enää matkan varrelle junalla kaupunkiin tullessani.

Joskus vuonna 1999 olin työkaverini Kimmon kanssa ryyppäämässä. Kimmolle tuli viinanjuonnin jälkeisenä aamuna monesti hinku päästä Mäkkärille syömään, niin myös tällä kertaa. Kimmon autolla ajoimme samalle McDonaldsille, jossa olin vuosia aiemmin yrittänyt tilata quarterpounderin. Kimmo oli maltillinen juoja, joten rattijuopumuksen rajaa tuskin tuli rikottua.

Uskaltauduin yrittämään uudestaan quarterpounderin tilaamista. Myyjänä oli tällä kertaa parinkymmenen ikäinen ruskeaverikkö, hänkin luultavasti etninen ruotsalainen, ainakin viehättävästä ulkonäöstä päätellen.

-En quarterpounder tack, sanoin kirkkaalla äänellä sanat selkeästi lausuen. Toivoin parasta, mutta olin varautunut Big Mac Companyyn.
-Ett ögönblick, sanoi ruskeatukkainen ja kääntyi hoitamaan tilaustani. Hetken päästä mutustelin hampurilaistani Kimmon seurana pöydässä. Kolme vuotta siihen meni, mutta sain quarterpouderin maistettavakseni. Nälkä sillä ainakin lähti.

Näin siis 1950- luvulla Suomessa maalatun taulun aasinsillan kautta päädyin kertomaan omaa nuoruudenmuistoani 1990- luvun Ruotsista.

torstai 11. joulukuuta 2014

IHMISTEN EDESSÄ

Olen viimeisen viikon opiskellut julkista esiintymistä ja puhumista Työväen Kansanopisto Murikassa. Kaikki tehtävät olen  tehnyt tunnollisesti eli pitänyt puheita luokan edessä ja muutenkin pyrkinyt olemaan aktiivinen oppilas antamaan myönteistä palautetta muille oppilaille. Julkisia esiintymisiä on harjoitusmielessä ollut useita ja olen havainnut olevani enemmän kirjoittaja kuin puhuja. En silti kadu kurssille tuloani, esiintymiskammoni on esiintymiskokemuksen myötä vähentynyt ja tiedän nyt pystyväni pitämään puheen ihmisten edessä, vaikka en siitä juurikaan nauti. Harjoitusta julkisiin esiintymisiin tulin Murikasta hakemaankin.

Tänään oli eräänlainen loppukoe, jokainen piti puheen taikka esitelmän parinkymmenen hengen luokan edessä, ja puhe nauhoitettiin. Itse pidin esitelmän egyptinitalialaisesta laulajasta Dalidasta, josta olen myös tänne kirjoittanut tekstin nimeltä "Miss Egypti". Onnistuin puhumaan seitsemisen minuuttia, mikä on minulta pitkä saavutus, vaikka puheen laatu onkin tärkeämpi kuin pituus. Peruskoulussa minulle kyllä opetettiin toista, mistä syystä julkinen esiintyminen on minulle kauhistus. Nauhoitetusta loppukoepuheesta vielä sen verran, että itse puheen pitäminen ei tuottanut vaikeuksia mutta sitä oli tuskallista katsella videolta vaikkei siinä vikoja juuri ollutkaan.

Puheeni herätti keskustelua ja sain kiitosta. Äänei sanottiin sopivan hyvin vaikkapa satujen kertomiseen lapsille, radioon tai äänikirjojen lukemiseen.  On kyllä myönnettävä, että puheen kirjoittaminen ei riitä; sitä on myös etukäteen harjoiteltava. Harjoitus tekee mestarin, kuten tavataan sanoa. Pistän siis korvan taakse: Harjoittele ja harjoittele paljon etukäteen. Jos menee kylmiltään puhumaan, sen yleisö huomaa ja harjoiteltua puhetta on kuulijoittenkin mukavampi seurata.

Tämä on neljäs Murikan kurssini reilun vuoden sisällä ja olen viihtynyt loistavasti kuten aiemminkin. Porukka on ystävällistä, ruoka erinomaista ja harvaan kouluun olen tullut yhtä mielelläni. Uusia kursseja olen jo alkanut etsiä.  Muutama käymätön on sellainen ettei tarvitse olla Metalliliiton virkailija vaan muutkin voivat hakea. Ja kuten aiemmillakin kursseilla, intoni aktivoitua metalliliittolaisena on kasvanut.

Baarimestari Muusi jäi kesällä eläkkeelle, mikä on sinällään sääli mutta onpa hänellä pitkä työura takanaan. Toivotan Muusille hyviä eläkepäiviä.