torstai 13. kesäkuuta 2019


ETNONATIONALISMISTA JA KANSALLISMIELISYYDESTÄ
Ihmiset jakavat toisiaan "meihin" ja "heihin". Siitä ei päästä eroon.

Jos ihmiset eivät ja toisiaan "meihin" ja "heihin" kansalaisuuden/ kielen/ kansallisuuden perusteella, niin tilalle tulee jokin muu erotteluperuste.

Esimerkiksi sosiaaliluokka. Suomalainen rikas voi tuntea olevansa "me" venäläisen tai mustan rikkaan kanssa mutta ei suomalaisen köyhän kanssa.

Erotteluperuste voi olla myöskin uskonto. Maailman arabit eivät ole veljiä keskenään, vaan irakilainen sunniarabi on "me" egyptiläisen sunniarabin kanssa ja palestiinalainen arabikristitty tuntee olevansa yhtä egyptiläisen arabikristityn kanssa.

Kansallismielisyys on vain yksi tapa erotella ihmisiä "meihin" ja "heihin". Jollekin, kuten minulle, se toimii mutta joku muu erottelee ihmisiä muilla perusteilla.

tiistai 21. toukokuuta 2019

72 NEITSYTTÄ

Sää oli tänään kesäisen lämmin ja aurinkoinen ja päätin käydä moikkaamassa tuttuja hautausmaalla. Poispäin kävellessäni mietinkin sitten sukupuoli- ja uskonasioita.

Eräitten mukaan sukupuolia on melkeinpä rajaton määrä; ties vaikka jokainen ihminen olisi oma sukupuolensa ja sukupuolia olisi näin ollen noin kahdeksan miljardia. Perinteisesti kuitenkin uskotaan sukupuolia olevan kaksi; mies ja nainen.

On kuitenkin teoria, jonka mukaan sukupuolia olisi 72 kappaletta, ei enempää eikä vähempää. Tästä tulin ajatelleeksi islamin profeetta Muhammadia, joka koraanin mukaan on luvannut islamin puolesta kuolleille muslimeille juuri saman määrän neitsyitä eli 72 kappaletta.

Olisiko mahdollista, että profeetta Muhammad on luvannut islamin marttyyreille 72 neitsyttä eli miehen, naisen ja loput 70 neitsyttä olisivat 70 eri sukupuolta? Se tekisi 72 neitsyttä marttyyriä kohti.

Jos kyseessä ei ole sattuma, se merkitsee että profeetta Muhammad ja koraani jossain määrin ovat totta. Muhammad on saanut Jumalalta tai vastaavalta olennolta tietoa, jota ei muilla ole.

Toisaalta; numero 72 saattaa olla numerologisesti tai numeromaagisesti jollain tavalla merkityksellinen, kuten esimerkiksi luvut 7 ja 23. Tai sitten kyseessä on melkoinen sattuma.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

EI ISIS-TERRORISTEJA SUOMEEN

Euroopan maat miettivät, mitä tehdä murskattuun Islamilaiseen Valtioon muuttaneille asukkailleen ja näitten lapsille, jotka ovat asuneet Syyrian ja Irakin alueilla olleessa valtiossa koko ikänsä, tai eivät muista muualla olleensakaan.

Suomen ei pidä vastaanottaa Islamilaisesta Valtiosta tulijoita, vaikka he olisivatkin Suomesta lähteneet. He ovat valinneet lähteä Suomesta maahan, joka katsoo olevansa sodassa Suomen kanssa ja joko palvelleet Islamilaisen Valtion armeijassa tai tukeneet sen sotatoimia siviilityöntekijöinä. Koska Suomi on käytännössä, joskaan Suomen hallitus ei sitä myönnä, sodassa islamismia ja Islamilaista valtiota vastaan, Isiksen joukoissa taistelleet ja sen sotatoimia tukeneet Suomen kansalaiset ovat syyllisiä maanpetokseen. Mikäli he tulisivat Suomeen, heidät tulisi asettaa syytteeseen maanpetoksesta ja mahdollisista sotarikoksista.

Islamilaisen Valtion loppu ei tarkoita loppua vuodesta 2001 jatkuneelle Sodalle terroria vastaan, johon Suomi on osallistunut sodan osapuolena vuodesta 2002, jolloin suomalaiset sotilaat lähtivät Afganistaniin "rauhanturvaajan" nimikkeellä.

Isiksen joukoissa olleet Suomen entiset asukkaat eivät luovu islamista ja mielipiteistään Islamilaisen Valtion kaaduttua, vaan jatkaisivat taistelua Suomesta käsin ja Suomessa, mikäli heidät tänne päästetään.

Suomen laki on tulkinnan varainen eli voimme tulkita lakia niin, että muuttamalla Suomen viholismaahan ja palvelemalla sitä, Islamilaiseen Valtioon muuttaneet ovat luopuneet Suomen kansalaisuudesta ja menettäneet oikeuden palata Suomeen.

Niin sanotut "Isis-lapset", jotka eivät itse ole valinneet lähteä Suomesta Islamilaiseen Valtioon, ovat usein monikansallisista perheistä, jolloin heillä on toisen vanhempansa kautta oikeus jonkin muun maan kansalaisuuteen. He ovat asuneet ja kasvaneet Islamilaisessa Valtiossa, eikä ole mitään syytä päästää "Isis-lapsiakaan" Suomeen; maahan jota eivät tunne ja jossa he ovat vieraan kulttuurin alla. 

Suomen velvollisuus on suojella suomalaisia, ei vihollisen kätyreitä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

ROTISTA JA MAAHANMUUTTAJISTA

Itävallan Vapauspuoluetta edustava Braunaun varapormestari kirjoitti runon rotista ja maahanmuuttajista. Tästä seurasi hänen eronsa tehtävästään. Itsekin päätin kantaa korteni nuivaan kekoon limerikin muodossa. Limerikki on oikeastaan aika helppo kirjoittaa ja ne ovat kotimaassaan Irlannissa hyvin suosittuja. Limerikkikisojakin pidetään.

Valintani limerikki on näppärä keksintö; limerikin on tarkoituskin olla kaksimielinen tai jopa häijy. Kiltti limerikki ei kiinnosta ketään.

Rottalimerikki

On Oulun ytimessä Valkea

Pimeällä paikka ankea

Hiipii matut varjoissa lailla rottien

Uhkaavat turvaa suomalaisten kotien

Kun köyden päivä koittaa on matun kohtalo karkea


sunnuntai 5. toukokuuta 2019

EROON SIVISTYSSANOISTA

Suomen kieli on elävä ja eräs maailman vanhimmista yhä puhutuista kielistä. Kielet muuttuvat; joko kehittyvät tai ne korvataan toisilla kielillä, näin tekee myös suomen kieli. 

Suomi on luultavasti ainoa maa ja kieli maailmassa, jossa vierasanoja eli  muista kielistä peräisin olevia lainasanoja kutsutaan "sivistyssanoiksi" ja näitten vierassanojen käyttämistä pidetään merkkinä sivistyksestä. Tilanne on jopa niin paha, että julkaistaan erityisiä vierassanoja suomeksi selittäviä sanakirjoja, joita kutsutaan nimellä "sivistyssanakirja".

Kuten sanoin, kielet joko kehittyvät eli niihin tulee uusia sanoja tai vanha kieli katoaa uuden tieltä. Suomen kieleen on yhä suuremmassa määrin tullut englannin tai muun kielisiä vierassanoja, jotka uhkaavat suomen kielen olemassaoloa. Lähes kaikki suuremmat yhtiöt ovat ottaneet vieraskielisen nimen tai mitään tarkoittamattoman mukalatinaa olevan nimen kansainvälisyyden tai "brändin" luomisen" nimissä.

Suomenkieliset suomalaiset ovat maailman ainoita ihmisiä, jotka ovat suomenkielen ja suomenkielisten suomalaisten puolustajia. Jos me emme puolusta etujamme, sitä ei tee kukaan muukaan. Suomen kielen puolustajissa oli 1800-luvulla ruotsinkielisiä fennomaaneja, mutta 1800-luku meni jo. Nyt suomen kielen ja suomenkielisten suomalaisten kohtalo on omissa käsissämme. 

Mitä vähemmän käytämme vierassanoja, sen parempi. Se, ettei kyetä luomaan vierassanoille suomenkielistä vastinetta, on merkki luovuuden puutteesta.

perjantai 3. toukokuuta 2019


SANANVAPAUDEN PÄIVÄ

Sananvapaus on vapaus sanoa mitä ei haluta kuulla. Sananvapauteen kuuluu olennaisesti mielipiteitten monimuotoisuus ja Suomen media on aivan liian yksimielinen ja yksipuolinen, jotta Suomessa olisi toimiva sananvapaus.

Sananvapauden huomaa vasta sitten, kun sitä ei ole. 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

I LOVE KUHMO

Joskus muinoin 1980-luvulla sanottiin Kainuussa olevan Kuhmon kunnan olevan maailman kolmanneksi suurin kaupunki. Kuhmo ei ehkä tuolloin ollut virallisesti kaupunki, mutta se oli New York Cityn sekä Ciudad de Méxicon jälkeen maailman kolmanneksi suurin, tai siis laajin kunta eli kaupunki.

Tämä Kajaanin koulussa kuhmolaiselta tytöltä oppimani tiedonsiru tuli tänään mieleeni, kun olin kansanedustajaehdokas Juha Vuorion (ps) mukana Kuhmon torilla. Kävimme siellä ihan pistona Kuhmon Perussuomalaisten vieraana. Sää oli lämmin ja kaunis kuin morsian.

Kuhmolaiset olivat ystävällistä porukkaa. Paikalliset perussuomalaiset olivat järjestäneet teltan ja grillin sekä hoitivat ne suvereenisti ja Juhalle jäi kampanjointi. Itse jaoin mainoskynä/ esiteyhdistelmiä kuhmolaisille, joita tuli paikalle runsaasti.

Meitä ennen torilla olivat tilaisuuttaan pitämässä Kuhmon keskustalaiset, jotka lopettelivat tapahtumaansa Perussuomalaisten saapuessa. Keskustalaiset tarjosivat soppatykistä reilusti tavattoman hyvää hernesoppaa; juuri sopivan sakeaa ja jossa oli runsaasti lihaa. Tulivat vielä perässä Perussuomalaisten teltalle makkaraa hakemaan ja toivat vielä lisää soppaa. Vaihtokauppa se on joka kannattaa. Minkäänlaisesta kilpailijan sorsimisesta ei ollut merkkiäkään.

Perussuomalaisten teltalle tulleet kuhmolaiset olivat hekin myönteinen kokemus; ystävällisiä ja rutinuivia, jotka eivät halua Kuhmoon turvapaikanhakijoita. Kunnan herrat kuulemma ovat sellaisesta tukien toivossa ja "The Arvohjan" takia puhuneet.

Varsinkin vanhemmat naiset olivat huolissaan ja vastustivat matujen tuloa kuntaan eläteiksi. Saman olen huomannut Oulun Rotuaarin vaalikylässä ja muualla Juha Vuorion kanssa kiertäessä. Viisaus asuu vanhoissa naisissa, kuten Antti Tuurin romaanissa Pohjanmaa sanotaan.

Huomenna homma jatkuu kahvinkeitolla Rotuaarilla. TJ7 vaalipäivään ja Homma on nousussa.


lauantai 6. huhtikuuta 2019

ROTUAARILLA 6.4.2019

Tänään aamupäivällä äänestin Oulun kaupunginkirjastossa matkalla Rotuaarin vaalikylään. Pari ihmistä oli edelläni jonossa; pääsin melkein heti koppiin.

Eilen kävin kahdella muulla äänestyspaikalla mutta niissä oli kymmenien ihmisten jonot heti aamusta. Piti ehtiä vaalikylään joten lykkäsin äänestämistä. 

Nyt on vaaleissa pöhinää ja väreilyä pinnan alla. Äänestysprosentti noussee ja se tietää hyvää perussuomalaisille. 

Perussuomalaisten kampanjaan Oulussa on tullut uusia vapaaehtoisia, nuoria varsinkin. Sekin on hyvä merkki. 

Jytkyä pukkaa mutta sille tarvitaan uusi nimi. Jussi Halla-aho pääministeriksi on homman nimi.

torstai 4. huhtikuuta 2019

MAKKARAA JA KASVISSOPPAA

Olen nyt toiminut kansanedustajaehdokas Juha Vuorion (ps) kampanjapäällikkönä useamman kuukauden, viime vuodesta lähtien.

Lähinnä olen soitellut puhelimella tapahtumia järjestellessä ja ollut itsekin kyniä jakamassa sekä grillimaisterina makkaraa paistamassa. Ja ruokaa tämä avautumiseni koskee. Vaalit ovat hienoa aikaa siinä mielessä, että ilmaista ruokaa on tarjolla lähes kampanjakauden joka päivä jossakin. Makkaraa enimmäkseen; se houkuttelee väkeä kuin ilmainen viina.

Olen syönyt uskomattoman määrän makkaraa tämän talven aikana ja turnajaiskestävyys alkaa rakoilla; tänään Muhoksen K-Mimmissä en saanut syötyä kuin neljä makkaraa.Aiemmin meni enemmän, helposti parikin pakettia tapahtumaa kohti.

Itse asiassa olen elänyt muutaman viikon makkaroilla; kotonakin olen kokannut mutta tehnyt makkarakeittoa Salen punaisen tarran mustista makkaroista. Oli se hyvää, kun itse teki mutta makkara alkaa maistua puulta, vaikka välillä olisi eri merkkiä. Makkara joka on makkaraa on makkaraa.

Ennen Muhokselle lähtöä olin Oulun Rotuaarin vaalikylässä ja siellä joko Keskusta tai Vihreät tarjosivat soppatykistä kasviskeittoa. Perunoita, porkkanoita sekä muita vihanneksia styroxkupissa. Keitto oli hyvää, joskin olisin laittanut enemmän suolaa, mutta pitkän makkarakuurin jälkeen, jonka on katkaissut vain muutama ABC:n pitsa Asesepän kanssa Juhan kylttejä maantien varsiin kiinnittäessä, kasviskeitto oli kuin mannaa taivaasta.

Vaaliaika on nälkäisten kulta-aikaa, kopilla käyvätkin usein samat henkilöt, varsinkin asunnottomat ja juopot tankkaamassa energiaa.




maanantai 4. maaliskuuta 2019

OULUSTA OMA VAALIPIIRI

Tänä vuonna käydään Suomessa kahdet, mahdollisesti jopa kolmet eri vaalit. Euroopan parlamentin jäseniä valittaessa vaalipiirinä on koko Suomi, mutta piakkoin olevissa eduskuntavaaleissa ja mahdollisesti järjestettävissä maakuntavaaleissa syksyllä Oulun vaalipiiri sisältää Pohjois-Pohjanmaan,Kainuun ja Koillismaan.

Oulu on vaalipiirin ainoa suurkaupunki, jossa asuu noin puolet vaalipiirin äänestäjistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oululaisten ehdokkaitten täytyy kampanjoida myös maakunnissa ja maakuntien ehdokkaitten Oulussa sekä yrittää löytää kultainen keskitie, jolla saisi ääniä suurkaupunkilaisilta ja myös maaseudun asukkailta.

Oulun kaupunkilaisten ja maakuntien maaseudun edut eivät aina ole yhteneväiset ja Oulu koollaan halutessaan pystyisi jyräämään pienempien paikkakuntien ehdotukset. 

Ehdotankin, että Oulusta muodostettaisiin oma vaalipiirinsä. Silloin Oulu saisi valittua juuri 200.000 asukkaan Oulun etuja valvovia kansanedustajia ja maakuntien ehdokkaitten ei tarvitsisi kilpailla äänistä maaseudun asioilla isossa kaupungissa.Mikäli maakunnat valitsevat kansanedustajansa maakuntien äänillä ilman kilpailua oululaisten äänistä, maakuntien ehdokkailla olisi paremmat mahdollisuudet tulla valituksi.

Ehdotukseni ei ehdi vielä 2019 vaaleihin,mutta ehkä jo tulevaisuudessa se on totta. 

tiistai 19. helmikuuta 2019

KRYPTOVALUUTTA SUOMEN MARKKA

Ihmiskunta on käyttänyt käteistä rahaa jo 2600 vuotta ja Suomellakin oli oma valuutta, markka, vuosina 1863-2001. Käteinen raha eli kolikot ja setelit ovat kuitenkin pikkuhiljaa katoamassa. Lähes kaikki maksavat suurimman osan maksuistaan maksukortilla tai tilisiirtoina virtuaalisesti, jolloin käytettävä raha on vain bittejä tietokoneella. Syy käteisen katoamiseen on kortin käyttämisen helppous ja pimeän talouden vaikeuttaminen.

2000-luvulla on ilmestynyt useita kryptovaluuttoja, jotka ovat olemasssa ainoastaan bittiavaruudessa ja joita yhteiskunta ei pysty valvomaan. Nämä krypto- tai virtuaalivaluutat ovat usein hämärämiesten bisneksiä ja niissä on suuri riski,sillä kryptovaluutan arvoa ei takaa mikään keskuspankki, kuten ns. "normirahassa".  Luonnollisesti suuri riski merkitsee myös suurta tienausmahdollisuutta.

Tässä olisi hyvä liikeidea Suomen pankille. Pankki loisi uuden, luotettavan kryptovaluutan ja takaisi sen arvon. Käteinen on katoamassa ja euro romahtaa ennemmin tai myöhemmin ja molempiin on syytä varautua. Esimerkiksi vanha Suomen markka, jonka arvon Suomen pankki takaisi, olisi erinomainen varavaluutta euron katoamisen varalta. Siirtyminen kokonaan virtuaalivaluuttaan on myös helpompi, kun luotettava ja kokeiltu käytäntö on olemassa, mikäli euro ihmeen kautta jatkaisi olemassaoloaan Suomen valuuttana.

Luotettu kryptovaluutta Suomen markka olisi myös oiva sijoituskohde, joka toisi rahaa yhteiskunnan kassaan.

Suomen markka takaisin muodossa tai toisessa.

perjantai 8. helmikuuta 2019

POSTE RESTANTE MAKSUTTOMAKSI

Vuodesta 1638 toiminut Ruotsin kuninkaan perustama Suomen postilaitos muuttui jo vuosia sitten liikeyritykseksi. Tämä merkitsee sitä, että Posti haluaa rahaa palveluistaan myymällä tuotetta eli postinjakelua, eikä tarjoa palvelua.

Uusin idea Postilla on muuttaa ikivanha poste restante- järjestelmä maksulliseksi. Lähetettäessä postia poste restanteen, lähetykseen ei merkitä vastaanottajan osoitetta vaan vastaanottajan nimi, postinumero ja postitoimisto. Vastaanottaja käy sitten hakemassa postitoimistosta hänelle tulleen postin.

Maaliskuun alusta poste restante- postin noutaminen maksaa 3,10 euroa kerralta. Jos postia ei ole tullut, maksua ei mene.

Suomessa on noin 7000 asunnotonta ja läheskään kaikilla ei ole käytössään muita postiosoitteita kuin poste restante. Reilut kolme euroa ei kuulosta paljolta, mutta jos on vain pienet tulot tai ei tuloja lainkaan, summa merkitsee valintaa ruuan ja postin välillä. Tuolla 3,10 eurolla saa esimerkiksi noin 15-20  pussia makaroonia.

Mielestäni poste restante-järjestelmän tulee pysyä maksuttomana. Asunnottomille tarjottu palvelu tuskin Postia vararikkoon ajaa. Mikäli Posti ei halua tai pysty antamaan ilmaista poste restante- palvelua, esimekiksi asunnottomien tukikeskukset voisivat vastaanottaa asunnottomien postin ja niitten asiakkaat hakisivat postinsa sieltä.

Olisi ikävä tilanne, jos esimerkiksi Kela lähettäisi kirjeitse päätöksen asuntotuesta ja koti asunnottomalle olisi käden ulottuvilla, mutta päätös jää saamatta, koska kodittomalta puuttuu reilut kolme euroa.

Asunnottomien postin saaminen on järjestettävä jotenkin; joko Posti pyörtää päätöksensä tai ehdotukseni mukaisesti asunnottomien tukikeskukset ottavat myös postitoimiston roolin.

lauantai 2. helmikuuta 2019

SUOMEN SISÄLLISSODAN PYHIMYS

Vietimme juuri Suomen vuoden 1918 sodan muistovuotta. Tämä sota on jakanut suomalaisia sukupolvien ajan; edes sen nimestä ei ole päästy yksimielisyyteen, joillekin sata vuotta sitten käyty verinen sota on joko vapaussota, luokkasota, sisällissota tai neutraalimmin vuoden 1918 sota.

Vuonna 1918 käydystä sodasta kerrotaan runsaasti tarinoita, osa sankaritaruja ja suurin osa traagisia ihmiskohtaloita. Yksi vähemmän tunnettuja on kertomus sodassa vuonna 1918 marttyyrikuoleman kärsineestä ortodoksipyhimyksesta. Tosin ortodoksit käyttävät nimitystä "pyhä". Erään tiedon mukaan sana "pyhimys" on protestanttipappien 1500-luvulla kehittelemä pilkkanimi roomalaiskatolisen kirkon pyhille. Kyseessä olisi väännös homoseksuaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta "miehimys".

Tuleva pyhä Ivan Vasilinpoika Karhapää syntyi viisihenkiseen ortodoksiseen perheeseen Ilomantsin seudulla Sonkajanrannan kylässä 13.7.1884. Hän tiettävästi käytti suomalaista nimeä Johannes, mutta kirkonkirjoissa hänen nimensä on Ivan. Johannes tai Ivan Karhapää kasvoi ystävälliseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka tunnettiin hyvänä puhujana. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joita toinen eli aikuiseksi. Leskeksi jäätyään Ivan avioitui toistamiseen.

1900-luvun alku oli Suomessa kovaa aikaa, myös ortodokseille. Suomalaiset yhdistivät ortodoksisen uskonnon venäläisyyteen ja Suomen luterilainen kirkko teki painostavaa lähetystyötä käännyttääkseen ortodoksit maan valtakirkon jäseniksi.

Nuori Ivan Karhapää vastusti käännytyspyrkimyksiä ja toimi ortodoksien parissa suunnannäyttäjänä ja aktivistina. Hän muunmuassa perusti ystäviensä kanssa ortodoksisen nuorisoseuran ja kirjaston sekä piti yhteyttä Suomen ortodoksisen kirkon johtajiin ortodoksien edusmiehenä. Ivan Karhapää toimi katekeettana eli kiertävänä opettajana Ilomantsissa ja kulki yksin tai Valamon luostarin  munkin Isaakin kanssa järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia. Toiminta oli menestyksekästä ja vuonna 1914 itseoppinut Ivan Karhapää palkattiin uskonnonopettajaksi silloiseen Kuopion lääniin.

Tuolloin Venäjästä irti rypistelevän Suomen automisen valtion palkkaama ortodoksinen opettaja sai kuulla solvauksia ja vihapuhetta; häntä epäiltiin Venäjämieliseksi poliisin ilmiantajaksi ja Ivan Karhapään nimi tuli tunnetuksi ympäri Suomea.

Ivan Karhapään toimintaa Suomen ortodoksien hyväksi pidettiin luterilaisten vastustajien piirissä venäläismielisenä ja Ivania itseään tsaarin salaisen palvelun Ohranan jäsenenä sekä vuoden 1917 jälkeen myös bolsevikkina eli kommunistina. Ivan Karhapään väitettiin uskonnon varjolla tekevän työtä Suomen venäläistämiseksi ja Suomen pitämiseksi osana Venäjää. Ivan Karhapää vaikeni ja jätti syytökset omaan arvoonsa.

Suomen itsenäistyttyä ja vuoden 1918 sodan sytyttyä Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko määrättiin Suomen valkoisen armeijan kutsuntoihin. Heidän saavuttuaan paikalle, molemmat vangittiin "punikkeina" ilmiannon perusteella. Pidätyksen suoritti kaksi miestä, joista toinen perimätiedon mukaan löysi Ivan Karhapään vaatteista ortodoksisen matkaikonin ja talloi sen maahan sanoen ettei Ivan Karhapää sitä enää tarvitsisi.

Ivan Karhapää ja hänen veljensä Jaakko vietiin Joensuun kaupungintalon kellariin, jonne oli vangittu punaisia, punaisiksi epäiltyjä,venäläisiä sotilaita ja muita valkoisen Suomen vihollisiksi luokittelemia. Matkalla vankeuteen Ivan Karhapää lepotauon aikana sanoi eräälle naiselle "päiviensä olevan nyt luetut".

Keväällä 1918 oli Suomessa sota, mutta väkivalta ulottui myös rintaman ulkopuolelle. Väkivallanteot ja teloitukset olivat yleisiä. Usein teloitukset tapahtuivat mielivaltaisesti, humalassa ja ilman oikeudenkäyntiä. Joensuun valkoisen armeijan sotilaspiiri yritti hillitä oman käden oikeutta mutta ei siihen täysin kyennyt.

Huhtikuun alettua Ivan Karhapää vietiin muitten teloitettavien mukana Joensuun kaupungin Siilaisten kaupunginosaan ammuttaviksi. Teloitettavat määrättiin riviin ja viisimiehinen teloitusryhmä ampui heidät. Kertoman mukaan Ivan Karhapää ei kuollut heti, vaan häneen ammuttiin vielä yksi yhteislaukaus ja mahdollisesti vielä lähietäisyydeltä yksi varmistuslaukaus. Teloituspäiväksi on jälkikäteen arvioitu huhtikuun 8. 1918, mutta toisten lähteitten perusteella kuolinpäivä oli joko 7.3.1918 tai saman kuun pääsiäinen. Neljännen arvion mukaan Ivan Karhapää teloitettiin yhdessä venäläisen sotilaan kanssa huhtikuun 14. vuonna 1918. Ivan Vasilinpoika Karhapää oli kuollessaan 33-vuotias. Hänen veljensä Jaakko vapautettiin joidenkin kuukausien kuluttua.

Ivan Karhapään leski Anna sai miehensä ruumiin haudattavaksi vasta useitten kuukausien kuluttua. Teloitetun aviomiehen maatunut ruumis tunnistettiin vainajan villasukkien raitojen perusteella.

Ivan Karhapää ei saanut levätä rauhassa edes vuoden 1918 sodan päätyttyä. Hänen hautansa joutui toistuvasti ilkivallan kohteeksi ja jopa hautakivi heitettiin järveen kahdesti. Lopulta hautakivi jouduttiin valamaan sementtijalustalle sen irrottamisen estämiseksi.

Ivan Karhapään eli Johanneksen toimintaa ei unohdettu. Hän oli esimerkki ortodokseille ja vahvisti näitten uskoa. Hän myös valisti ihmisiä opettajana ja yhteiskunta-aktivistina.

Vuonna 2014 Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous asetti kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisia pyhiksi kanonisoitavia henkilöitä.

Ehdokkaan oli täytyi täyttää seuraavat ehdot:

- ihmeeseen verrattava myönteinen muutos
- yleisesti ihmeteltävää hyvää
- pysyvää hyvää lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla
- kärsiä marttyyrikuolema tai osoittaa kestävyyttä vainoissa
- jäänyt kristittyjen muistiin
- kirkko piti toimintaa esimerkillisenä ja pyhää sen vuoksi esirukoilijana

Työryhmä esitti vuonna 2016 kahta henkilöä pyhiksi kanonisoitaviksi: Ivan Vasilinpoika Karhapäätä (1884.1918) ja Valamon luostarin skeemaigumeni Johannesta (Ivan Alesejevitsh Aleksejev 1873-1958).

Marraskuussa 2018 Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkaatin Pyhä Synodi hyväksyi molemmat ehdokkaat kanonisoitaviksi. Ivan Karhapää tunnetaan nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen ja skeemaigumeni Johannes nimellä Pyhä Johannes Valamolainen.

Pyhä Johannes Ilomantsilainen on ensimmäinen suomalainen ortodoksisen kirkon pyhä. Hänen elämästään valmistui vuonna 2008 dokumentti "Oikeauskoisen nousu ja tuho" ja julkaisematon elämäkerta.





tiistai 15. tammikuuta 2019

KAROLIINIEN MARSSI

Tasan 300 vuotta sitten, tammikuussa 1719, Ruotsi ja sen mukana siihen kuulunut Suomi olivat sodassa. Suomi eli Isonvihan aikaa venäläisten miehittämänä ja Pultavan tappion jälkeen vuonna 1709, Ruotsin vuosiksi Turkkiin paennut kuningas Kaarle XII oli pian Ruotsiin palattuaan vienyt Ruotsin ja Suomen uuteen sotaan Tanskaa vastaan. Vuonna 1718 Kaarle XII johti Tanskalle kuuluneeseen Norjaan 10.000 karoliineiksi kutsutun sotilaan armeijan. Näistä sotilaista noin 6.000 oli suomalaisia.

Norjan puolella suurimmaksi osaksi suomalaisista koottu Ruotsin armeija eteni lähes ilman vastarintaa ja kauas toimivilta huoltoreiteiltä. Sää oli huono, huolto ei toiminut ja norjalaiset sissit piinasivat ylläköillään hyökkääjiä. Kun joulukuussa tuli viesti kuninkaan kuolemasta Fredrikstenin linnoituksen edustalla, murtui Ruotsin armeijan taistelutahto.

Joulukuun lopussa juliaanisen kalenterin mukaan kenraali Kaarle Kustaa Armfelt määrättiin aloittamaan vetäytyminen Ruotsiin. Kenraali Armfelt järkeili pohjoisempaa marssimisen altistavan armeijan norjalaisten hyökkäykselle ja etelämpää matka olisi ollut huollon puuttuessa liian pitkä.Kaarle Kustaa Armfelt määräsi 7.000 miehen joukkonsa marssimaan suoraan Norjan Tydalista Jämtlannin Handöliin Ruotsissa. Matkaa oli noin 50 kilometriä tuntureitten yli.

Reitti kulki kapeita polkuja myöten jyrkille rinteille ja pian matkanteon alettua Ruotsin armeijan karoliinit hylkäsivät satojen kilojen painoiset tykkinsä, joita oli liian vaikeaa kuljettaa mukana.

Matka oli aloitettu juliaanisen kalenterin mukaan vuoden viimeisenä päivänä 1718. Nykyisen kalenterin mukaan oli 11. tammikuuta 1719.

Avotuntureilla ei ollut karoliineille suojaa, ja heidän vaatteensa oli kehnossa kunnossa, lisäksi alkoi tuulla purevasti ja pyryttää lunta. Ruokaakin oli vain vähän; sotilaille oli jaettu evääksi kaksi kaurakakkua ja 80 grammaa suolalihaa.

Jo ensimmäisenä marssipäivänä parisataa karoliinia menehtyi säähän ja rasituksiin. Matka eteni hitaasti, sillä suksia tiettävästi ei karoliineilla ollut.

Kylmän tuntureilla vietetyn yön jälkeen joukko-osasto alkoi hajota pienempiin tyhmiin. Matka kesti eri ryhmiltä joko kaksi tai kolme päivää. Lähes puolet ei päässyt lainkaan perille Ruotsiin. Arviolta 2.800 sotilasta kuoli viiden peninkulman matkalla. Legendan mukaan karoliineja olisi jäätynyt kesken marssimisen seisaalleen lumeen.

Perille Ruotsin puolelle Handöliin päässeet eivät lakanneet kuolemasta. Kylä oli pieni ja tilaa harvoissa ja harvassa olleissa taloissa ei ollut kaikille saapuneille. taloihin sisälle lämpimään päässeetkään eivät aina selvinneet hengissä; äkillisen lämpötilan vaihtelun aiheuttama rasitus surmasi sotilaita tuvan lämpöön. Ainoa hoito pahoihin  paleltumiin oli amputaatio ja irtonaisia raajoja oli tarinan mukaan kasoiksi asti. Noin 700 sotilasta kuoli perille päästyään.

Karoliinien marssilla tunturien yli kuoli noin 3.400-3.500 Ruotsin armeijan karoliinia ja heistä suuri, ellei suurin osa oli suomalaisia. Kesän tultua norjalaiset siviilit hautasivat löytämänsä karoliinien ruumiit.

Henkiinjääneet Ruotsin armeijan suomalaiset sotilaat eivät päässeet kotiinsa vielä moniin vuosiin. Suomi oli Venäjän miehittämä vuoteen 1721 asti. Moni ehti kuolla Ruotsissa näkemättä Suomea enää koskaan.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

LAHJUKSET TÄYTYY ANSAITA

Suomea pidetään lähes vapaana viranomaisten korruptiosta eli oman asian edistämisestä lahjuksilla; viranomaisten voitelusta esimerkiksi rahalla tai palveluksilla jotta päätökset olisivat mieleisiä.

Suomen korruptio on kuitenkin salatumpaa herrojen huvia. Tavallisen kansalaisen on turha tyrkyttää seteliä toimistotyöntekijälle päästäkseen jonosta ohi tai konstaapelille välttyäkseen sakolta, mutta mutta asioista päättävät korkeat tahot kuuluvat samoihin hyväveliverkostoihin ja ajavat veljiensä asiaa, jotka puolestaan maksavat palveluksen takaisin tavalla tai toisella.

Korruptiolla on kuitenkin eräs puoli, jota kannattaa miettiä: kukaan ei lahjo nahjusta. Lahjuksella odotetaan saavan palvelus vastineeksi ja jos sitä ei saa, lahjushana menee kiinni. 

Tilanne on toinen kuin niin sanotusti "rehellisesti" työtään tekevillä viranhaltijoilla, jotka saavat kuukausittain palkkansa tekemättä mitään, edes työtään. Olen tavannut yhden tai useamman virkamiehen, jolla ei ole ollut virkanimikettä ja työtehtäviä mutta työsuhde on jatkunut ja palkka tullut säännöllisesti.

Lahjukset täytyy ansaita, toisin kuin palkka eräissä tapauksissa.

En kehota ketään ottamaan vastaan lahjuksia missään muodossa, ja mikäli hyväveliverkostot saataisiin purettua, päätökset tehtäisiin tasa-arvoisemmin ja paremmin kuin nyt, mutta korruptio ja sen olemassaolo tulee Suomessakin myöntää.