tiistai 17. syyskuuta 2019

LIMERIKKIKISA OULUUN

Oulussa on paljon kulttuuria,kuten  ilmakitaraa, videofestivaalit ja Qstock. Täällä on myös maailman pohjoisimmat irlantilaisfestivaalit ja Irlanti on tunnettu kirjailijoista ja runoilijoista. Jo 1300-luvulla irlantilaisessa Limerickin kaupungissa alettiin kirjoittaa limerikki- pilailurunoja. 

Se on periaatteessa melko helppo tapa runoilla; limerikissä on viisi säettä tai riviä, ensimmäinen rivi päättyy paikannimeen, seuraava rimmaa paikannimen kanssa, kolmas sekä neljäs rimmaavat keskenään ja kertovat jotain paikannimestä ja viides eli viimeinen rivi rimmaa kahden ensimmäisen rivin kanssa sekä kertoo jonkin, yleensä yllättävän tai nolon tiedon/ havainnon limerikin mainitsemasta paikkakunnasta.

Tähän tapaan:

OULULIMERIKKI
Hyisen meren rannalla Oulu
kaupunki jolla on valkea sielu
sen historiassa tuoksuu terva ja piki
ja paperityöläisten hiki
nyt rahaa Ouluun tuo teknologia ja korkeakoulu

Irlantilaistyyppinen, Oulusta kertovien limerikkien kisa sopisi Ouluun kuin nyrkki silmään. Kulttimaineen saaneessa romaanissakin Linnunradan käsikirja liftareille oli mukana avaruuskansa, joka vietti aikansa limerikkejä kirjoittaen.

Irlannissa käsittääkseni joka mainitsemisen arvoisessa kaupungissa tai pubissa on oma limerikkikisansa ja palkintona on olutta. Oulussakin limerikkikilpailu saattaisi nousta kilpailijaksi pubien tympeille tikka- ja biljardikisoille. 

Mitäpä suomalainen mies ei ilmaisen oluen saadakseen tekisi, ties vaikka kirjoittaisi runoja?

Oulun irkkufestivaalit olisivat oikea aika ja paikka Oulusta kertoville limerikeille, mutta ehkä limerikkejä voi kirjoittaa muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti