maanantai 17. toukokuuta 2021

 Olen Esa Paloniemi, ehdokkaana Oulussa.

 
Olen 50-vuotias eläkeläinen Oulusta, joka harrastan talkootöitä ja romaanien kirjoittamista. Perheeseeni kuuluu vanhempieni lisäksi lapsi ja kissa.
 
Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta oudosta ja epätavallisesta. Olen ufotutkimusyhdistyksen jäsen ja olen myös nähnyt tunnistamattoman lentävän esineen, joka ilmeisesti oli Venäjältä ammuttu kantoraketti. Mutta pienen hetken tunsin suurta jännitystä.
 
Olen nuoresta pitäen lukenut eri uskonnoista ja hengellisistä asioista mutta en koe tarvetta olla järjestäytyneen uskontokunnan jäsen. Haluan olla ulkopuolinen kiinnostunut tarkkailija.
 
Seuraan myös politiikkaa mutta kyynisesti. Olen epäsosiaalinen introvertti ja se vetää minua politiikkaan. Menestyvä poliitikko on sosiaalinen alfahenkilö ja John F. Kennedyn sanoin en tee asioita, koska ne ovat helppoja vaan koska ne ovat minulle vaikeita. Haluan koettaa olla sosiaalinen ja nähdä paljonko ääniä kaltaiseni mörökölli onnistuu kovalla työllä keräämään.
 
VAALITEEMANI
 
Minulla on kahdenkymmenen kohdan lista, joilla voin parantaa oululaisten elämää mutta kolme kärkiteemaani ovat nämä:
 
1. Lännenelokuvafestivaalit Ouluun
Oulu on nouseva elokuvakaupunki ja lännenelokuvista pitävät kaikki enemmän tai vähemmän. Lähin lännenelokuvafestuvaali löytyy Espanjan Almeriasta sekä Coloradosta ja Kaliforniasta. Tässä on Oululle matkailijoita, elokuvatuotantoja sekä rahaa tuova maalin paikka.
 
2. Oulun turvallisuus
Asukkaitten korttelivalvontaa kehitetään poliisin ohjauksessa. Naapurivartioille voidaan antaa järjestyksenvalvojan koulutus ja valtuudet. Jokainen asukkaita kotinsa suojaamiseen osallistava naapurivartio vapauttaa poliiseja henkeä ja terveyttä uhkaavien rikosten torjuntaan.
 
3. Kansallismielinen sosiaalipolitiikka
Oulun on tehtävä sosiaalipolitiikkaa oululaisten eduksi. On järjetöntä, että veronmaksaja maksaa oman hoitonsa veroina sekä maksuina ja lisäksi vielä laittomasti maassa olevien klinikoitten toiminnan. Suomalaiset ovat talkoohenkisiä ja monet ovat valmiita antamaan aikansa ja työpanoksensa yhteiseksi hyväksi. Osallistavan, kansallismielisen sosiaalipolitiikan vapaaehtoiset voivat monin tavoin auttaa sotaveteraaneja, vanhuksia ja muita tukea tarvitsevia arkiaskareissa vapauttaen ammattilaisten kädet vaativampiin tehtäviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti