perjantai 7. syyskuuta 2018

TAKAISIN MAAILMAAN

Olen syyskuun alun ollut talkoolaisena Uuden Valamon luostarissa. En ole ortodoksi, enkä edes kuulu kirkkoihin, mutta talkoolaisena oloa luostarissa se ei estä. Olin tiskarina luostarin ravintola Trapesassa, joskin työtoverini Siviilipalvelusmies sanoi hänen palvelussopimuksessaan työtehtäväksi merkityn "astianhuoltajan". Mene ja tiedä, samoja pannuja, pakkeja ja lautasia samoilla menetelmillä hoidimme.

Olen harkinnut hakeutumista muihin luostarin tehtäviin seuraavilla talkoolaiskeikoilla, mutta ne tyssäävät aina aikatauluihin ja ruokaan sekä kahviin. Pihahommissa, joista en pidä, tauot pidetään kun kello määrää mutta tiskarina olen vapaa pitämään tauot silloin kuin työt sallivat. Käytännössä tiskaukset hoidetaan puuskittain ruoka-aikoina ja heti niitten jälkeen keittiön tavaroitten tullessa pestäviksi eli asiansa osaavalle tiskarille jää reilusti luppoaikaa nauttia Trapesan rajattomasta ruoka- ja kahvitarjoilusta. Puolitoista viikkoa olen syönyt ja kahvitellut hyvin tiskausten lomassa ja töitten jälkeen.

Hyvää ruokaa ja hyviä tyyppejä; mikäpä on Valamossa ollessa. Työtoverit ovat olleet mukavia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia: Siviilipalvelusmies opiskelee papiksi ja Etsijä opiskelee antiikin kreikkaa. Ortodoksi puolestaan on ollut akateemisessa työssä museoissa ja ortodoksisessa kirkossa ja on nyt akateeminen työnhakija, Petroskoilainen, jota tosin alunperin erheellisesti luulin ukrainalaiseksi, on harras uskovainen ja ahkera luostarin kirkon käyttäjä.

Toista viikkoa pidin käytännössä uutis-, netti-, ja politiikkapaastoa ja nyt olen Uuden Valamon luostarin talkoolaiskielellä sanottuna palannut "takaisin maailmaan." Hieman on tarvinnut sopeutua kotielämään. Esimerkiksi, pari viikkoa katselin samoja naamoja käymättä luostarin ulkopuolella ihmisiä tapaamassa ja nyt kun kävin Oulussa ulkona, havahduin toistuvasti että "tuohan on X Valamosta ja tuolla tien toisella puolella on Y samasta paikasta, miten he täällä?" Mutta kun katsoin tarkemmin, kyseessä olivat aivan vieraat ihmiset. Aivoni vain tekivät temppuja kun en ollut vieraita kasvoja tottunut näkemään; näin tuttuja piirteitä vieraitten kasvoilla.

Uusi Valamon keikka on nyt sovittuna. Vain kuukauden päästä pääsen taas Trapesan hommiin.

PS: "Trapesa" on kreikkaa ja tarkoittaa pöytää tai salia, jossa munkit syövät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti