MUUTOS VAALEIHIN
Keväällä 2015 Suomessa
järjestetään eduskuntavaalit. Toivon mukaan äänestysprosentti nousee
korkeaksi jo taloustilanteenkin kannalta tärkeissä vaaleissa.
Olin
viime kevään Euroopan Unionin vaaleissa vaalivirkailijana ja mielestäni
toimintaa äänestyspaikalla kannattaisi päivittää nykyaikaisempaan
suuntaan.
Jokainen äänestänyt tietää että tällä hetkellä tullaan
äänestämään esittämällä henkilötodistus, jonka jälkeen vaalivirkailija
alkaa selaamalla etsiä äänestäjän nimeä paksusta paperipinkasta. Kun
nimi on löytynyt, se ruksataan ja äänestäjä suuntaa äänestyskoppiin.
Tämä
tulostenippusysteemi pitäisi mielestäni muuttaa tietokoneella
tapahtuvaksi nimen etsinnäksi. Papereitten plaraaminen onnistuu kyllä,
mutta on hidasta ja jonon kasvaessa sekä väsymyksen painaessa päälle
hidastuu entisestään. Lisäksi kiireessä satojen tai tuhansien nimien
joukossa helposti ruksaa yli väärän nimen, ja siitä tulee lisäviivettä.
Oma ongelmansa ovat sitten vanhaksi käyneet kuvat korteissa. Jotain
tarvittaisiin tilalle.
Sähköinen äänestys kotoa voi olla
hyvä ajatus, mutta tällä hetkellä kannatan käsin täytettyjä
äänestyslippuja. Vaalien järjestelyä voisi kuitenkin tietokoneistaa
sujuvuuden lisäämiseksi ja harmia aiheuttavien erheitten vähentämiseksi.
Ensi vaaleihin muutosta ei ehdittäne tehdä, mutta ehkä sitä seuraaviin.
Esa Paloniemi
Lukemattomien kirjojen ystävä. "Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana." Venäläinen sananlasku.
torstai 25. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
MUTAKUONOTYTTÖ
Ohut lumipeite risahteli Shaimaan jalkojen alla oululaisella kadulla. Pakkasta oli juuri sen verran, ettei lumiharso muuttunut harmaaksi loskaksi. Shaimaa oli matkalla kotiin lähellä kirkkoa sijaitsevasta ammattikoulusta, jossa hän opiskeli kokiksi.
20- vuotias arabityttö oli muuttanut Suomeen kaksi vuotta
aiemmin Irakista. Hän oli tullut Pohjolaan turvapaikanhakijan kuten tuhannet
muutkin, tosin kiintiöpakolaisena ja luvallisesti eikä vain ollut ilmaantunut
perheineen rajalle eräitten tavoin.
Shaimaan perheeseen kuuluivat isä, äiti ja kolme pienempää
sisarta. Vanhemmat kävivät kielikurssia ja sisaret olivat ylä-asteella. Vanhin
lapsi Shaimaa, oli oppinut suomen kielen reilussa vuodessa ja oli elokuussa
aloittanut kokin opinnot suomeksi suomalaisessa koulussa. Vielä viikko ja
alkaisi joululoma. Shaimaan perhe oli kristitty ja he viettivät joulua
vieraassakin maassa.
Oulun tuomiokirkon ja hotellin välissä oli Kuvernöörin
pysäkki. Kotiin Meri- Toppilaan Shaimaa matkustaisi bussilla, mutta hän
kävelisi vielä muutaman sata metriä Lyseon lukion pysäkille. Hänellä oli uusia
ystäviä jotka tulisivat bussiin siltä pysäkiltä ja Shaimaa halusi olla varma
että pääsisi istumaan ystäviensä viereen.
Kolme Kuvernöörillä linja-autoa odottavaa miestä katseli
Shaimaata, sen hän huomasi. Nämä olivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä;
iältään ehkä alta neljänkymmenen, pukeutuneet lämpimästi tummiin toppatakkeihin
kuten useimmat suomalaiset ennen joulua, yksi oli hoikka ja kaksi muuta
normaalin verran pulskia. Yhdellä oli siniset farkut, toisella harmaat suorat
housut ja kolmannella reisitaskulliset maastohousut. Farkkuihin pukeutuneella
oli silmälasit ja kaikilla erivärinen pipo.
Mustiin farkkuihin ja punaiseen talvitakkiin pukeutunut
Shaimaa ohitti katoksen alla seisovat miehet kolmen metrin etäisyydeltä.
Hänellä ei ollut päähinettä, pitkät mustat hiukset valuivat olkapäille.
-Onpa kaunis mutakuono, suoriin housuihin pukeutunut punapipoinen
tokaisi kavereilleen. Kaksi muuta miestä murahteli myöntäen. Kaikki kolme
katsoivat Shaimaata hänen kulkiessaan pysäkin ohi. Sanat lausuttiin ilman
himoa, ihailua tai muita tunteita; ihan vain todeten tosi asia.
Shaimaa kuuli sanat ja häntä harmitti. Hän oli kyllä
huomannut samalla luokalla olevan Markun usein tulevan juttelemaan hänelle ja
muittenkin poikien katselevan kohti ruokalassa, mutta häntä ei oltu koskaan
kutsuttu ääneen kauniiksi. Ei ennen kuin vieraan miehen toimesta kadulla, eikä
edes nyt suoraan Shaimaalle.
-Loukattiinko minua vai ei, mietti Shaimaa ärtyneenä.
Kauniiksihan häntä oli mainittu mutta siihen oli liitetty ruma ”mutakuono”-
sana. Ilman mutakuonoksi nimittämistä Shaimaa olisi voinut iloita saaduista
kehuista, mutta miten nyt pitäisi suhtautua?
Shaimaa pohti sarkastisesti: ”Onkohan tämä nyt jokin suomalaisten
geneettinen erityispiirre, jollaisista se Halla-ahokin puhuu? Kehutaan
silloinkin kun haukutaan ja haukutaan silloinkin kun kehutaan?” Shaimaa aikoi tehdä itselleen elämän Suomessa
ja seurasi Suomen medioita oppiakseen. Hän tunsi Jussi Halla-ahon ajatukset
paremmin kuin useimmat muut maahanmuuttajat tai edes suomalaiset.
-Minua sanottiin kauniiksi, pitää muistaa vain se, ajatteli
Shaimaa kotimatkallaan. Siihen oli paras keskittyä.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
PASTORI, JOKA EI PUHU HEPREAA
Oululainen monialamies Mikko Salmi kävi
Mielenvireydessä haastateltavana lokakuun alussa. Mikko on 1975 Ylitorniolla
syntynyt oululaistunut pappi, muusikko ja sosiaalidemokraattinen poliitikko.
Piispa Samuel Salmen poika tutustui isänsä työtä seuraten
papin tehtäviin jo lapsena. Häät, jumalanpalvelukset ja muut toimitukset
kävivät niin tutuiksi, että Mikko sanoo ”oppineensa papiksi jo ennen
kouluikää”. Ammatin valinta vei Mikon
Helsingin yliopiston kautta suorittamaan pariksi vuodeksi pastoraalitutkintoa
Oulun hiippakuntaan. Tutkintoon kuului muun muassa sielunhoidon ja kasvatuksen
opiskelua ennen varsinaista papiksi ryhtymistä. Nyt Mikko juontaa Radio Deissä
Toivon Päivä -lähetystä arkisin klo 15-17.
Yleisön tietoisuuteen Mikko nousi vuoden 2005
Tangomarkkinoilla, joilla hän voitti Golden Stars- kilpailun. Hän on myös
juontanut keskusteluohjelmaa televisiossa ja pariakin radio-ohjelmaa.
Näyttelijän työstä ja kolumnistina toimimisesta Mikolla myös on kokemusta.
Mielenvireydestä Mikko tunsi ennakolta lähinnä nimen. Mielenterveystyö on kuitenkin tuttua; pappina
hän on osallistunut järjestötasolla alan toimintaan. Mikon omassa elämässäkin
on ollut vaihteluita, mutta jos tilanne jää päälle, niin kyseessä on sairaus.
Mikko Salmella on elämässä monta roolia; muusikko, pappi,
poliitikko ja vielä käsikirjoittajakin. Tuiran kirkossa esitetään
10.-12.12.2014 kolmena näytöksenä Mikon ja Hannu Sirénin kirjoittama
jouludraama Tähdenkantajat.
Mikko ei kuitenkaan halua lokeroitua johonkin tiettyyn
ammattiin. Kaikki toiminta tähtää
heikkojen auttamiseen ja maailman parantamiseen. Mieskuoro Huutajien Petri
Sirviön sanoin Mikko kuvaa itseään ”ihmisluonnon suojelijaksi”. Nyky-yhteiskunnassa ei ole hauraille tilaa ja
Mikko Salmi haluaa olla hyvä hyville ja kova koville. Pappina vastaan on tullut kysymys: onko elämää
kuoleman jälkeen? Vastaus siihen ollee uskon asia, mutta Mikko on myös pohtinut
onko elämää ennen kuolemaa.
Jumalan Mikko ymmärtää näin: Jeesus on täynnä armoa ja jumala
on lihaksi tullut Jeesus. Mikon mukaan Jumalan rakkaus ihmisiin on kuin
vanhemman rakkaus lapseen, josta huolehditaan viimeiseen asti.
Politiikassa Mikko on SDPn kaupunginvaltuutettu. Hänet
valittiin vuoden 2012 vaaleissa yli 800 äänellä, mikä on erinomainen tulos.
Äänimäärä ja kansalaisten kannustus on saanut Mikon pyrkimään ensi kevään
vaaleissa eduskuntaan. Hänet on jo nimetty SDPn kansanedustajaehdokkaaksi.
Papit monesti mielletään Kokoomuksen kannattajiksi ja Mikko
myöntää kotinsa olleen melko oikeistolainen. Hänet itsensä vei
sosiaalidemokraatteihin heidän ajatuksensa yhteiskunnan heikoimmista
huolehtimisesta. Mikko Salmi sanoo SDPn olevan tasa-arvoinen ja osaavan asettua
toisten asemaan. Luokkayhteiskunta on
tekemässä paluuta ja sitä Mikko sekä SDP vastustavat. Papin voisi kuvitella hakeutuvan
kristillisdemokraatteihin, mutta Mikko vierastaa ajatusta erillisestä
kristillisestä puolueesta. ”Jokaisessa puolueessa on kristillistä arvopohjaa”,
kertoo Mikko.
Politiikassa hän ei aio salata kristillisiä arvojaan. Hän jatkaa
sanomalla, ettei Raamattua saa käyttää lyömäaseena eikä papin pidä olla
tuomari, kuten usein mielletään.
Mikko Salmen mukaan jokaisen poliitikon pitäisi lukea
Raamattua, mutta Raamattuun ei pidä takertua. Hän ei myöskään suosi joka
sunnuntaista kirkossa käyntiä, silloin on riski että uskonto määrää elämää eikä
ohjaa sitä. ”Kohtuu kaikessa” on hyvä periaate. Esimerkiksi kauhuelokuvat ja
wiccalaisuus ynnä muut vastakulttuurit, joista monet papit varoittavat,
peilaavat Mikko Salmen mukaan elämää johon kuuluu uteliaisuus ja niihin voi
tutustua mutta kohtuudella. Niiden, kuten ei uskonnonkaan, ei pidä antaa olla
elämän tärkein asia.
Mikko Salmi sanoo olevansa ”pappi, joka ei puhu hepreaa”. Se
ei täysin pidä paikkaansa, Mikko on opiskellut hepreaa ja osaa heprean kieltä
jonkin verran. Kuvauksellaan itsestään Mikko tarkoittaa, että hän pyrkii
puhumaan selvää kieltä jota ihmiset ymmärtävät.
Lähitulevaisuudessa Mikko Salmi keskittyy tuleviin
eduskuntavaaleihin. Jossain vaiheessa matka suuntautunee enon talolle
Teneriffalle lepäämään tai ehkä kävelemään Lapin luontoon, mitä Mikko pitää
eräänä parhaista keinoista huolehtia mielenterveydestään. Hänellä ei kuitenkaan
ole tapana miettiä tarkkoja suunnitelmia tai varasuunnitelmia. Ensin
selvitetään vaalit, jatkoa ajatellaan sitten ja sillat ylitetään sitä mukaa
kuin niitä tulee.
Yhdistyksen lehteen kirjoittamani oululaisprofiilin haastattelu.
tiistai 16. joulukuuta 2014
BIG MAC COMPANY
Ollessani viime viikolla Metalliliiton Murikka-opistossa
puhetaidon kurssilla, silmäilin tapani mukaan koulussa olevia metallityöläisten
tekemiä taideteoksia. Eräs seinällä oleva taulu oli nimeltään Nuoruusmuisto.
Siinä oli nuori mies vanhanaikaisessa työpuvussa; erillisessä takissa ja
housuissa eikä siis nykyaikaisissa haalareissa,
lippalakki päässään ja työsti jotakin alasimen äärellä. Taustalla näkyi
verstaan ikkunasta harjakattoisia asuintaloja. Tekijän nimeä en enää muista.
Taulu sai minut miettimään omia nuoruusmuistojani, joista yksi on alla oleva.
Kesällä 1996 olin asunut Ruotsin Smoolannissa vajaan vuoden,
tarkemmin sanottuna Gislavedissa lähellä Värnamon kaupunkia. Olin työtön, mutta
auto minulla oli. Hollannissa valmistettu sininen Volvo 345. Ei mikään kaunis
auto, mutta varmakäyntinen.
Olin eräänä päivänä ajelemassa Värnamon lähellä satuin
kulkemaan kaupungin ulkopuolella olevan McDonaldsin kohdalle. Noihin aikoihin
Mäkkäreitä syntyi kuin sieniä sateella, joku tuttavani oli kertonut
McDonaldsilla olevan suunnitelmana saada McDonalds jokaiseen maailman yli
10.000 asukkaan kaupunkiin. Voi olla tottakin, Värnamossa oli nelisenkymmentä
tuhatta asukasta. Alkoi olla nälkä, joten päätin kokeilla ruotsalaista
Mäkkäriä.
Sisällä katselin ympärilleni; siisti sisustus,
metallikalusteet ja joitakin lapsiperheitä lounaallaan. En usko olleeni aiemmin
MacDonaldsissa asiakkaana vaikka ensimmäisen hampurilaiseni olin syönyt 13-
vuotiaana Oulun Järvigrillillä. Mietin mitä tilaisin; listalla oli
englanninkielisiä annoksia joista yhden tunnistin. Edellisenä talvena olin
Gislavedissä nähnyt serkuntapaiseni Karin kanssa tuolloin uuden elokuvan Pulp
Fiction, jonka alussa John Travolta ja Samuel L. Jackson keskustelevat
hampurilaisista. Yksi heidän Pulp Fictionissa mainitsemansa ateria oli
nimeltään quarterpounder, jonka näin olevan tarjolla myös Värnamon
McDonaldsissa kuten myös kaikissa maailman Mäkkäreissä. Kun en muitakaan ollut
maistanut, päätin tilata quarterpounderin.
-En quarterpounder
tack, sanoin myyjänä toimivalle parikymppiselle vaalealle nuorukaiselle.
-Ursäkta,vad? ihmetteli myyjä. Olin omasta mielestäni
lausunut aterian nimen selvästi ja hyvin artikuloiden, joten Mäkkärin myyjän
olisi pitänyt työpaikkansa tuote tunnistaa. Mutta ei.
-Quarterpounder, tokaisin lyhyesti ilman blondeja
hämmentäviä ylimääräisiä sanoja. Poika katsoi minua silmät ymmyrkäisinä eikä
ymmärtänyt tilaustani.
-Kvaatöpaunder! Yritin lausua sanan kuten oletin
amerikkalaisten sen lausuvan, leveästi ja kovaa. Myyjä vain katsoi minua
ihmeissään. Kolmas kerta toden sanoi;
eikä toimi, päätin muuttaa tilaustani.
-Big Mac Company, sanoin selkeästi ja lausuin sanan kuten
suomalainen; joka sanan kuten se kirjoitetaan. Vaalea myyjäpoika tajusi heti,
ja riensi täyttämään tilaustani. Sain Big Mac Companyn ilman minkäänlaisia
ihmettelyjä tai mutinoita ja nopeasti.
Syödessäni pohdin mikä oli mennyt vikaan. Luulisi
quarterpounderin olevan tuttu ruotsalaiselle mäkkärin työntekijälle kaikilla
mahdollisilla tavoilla lausuttuna, miljoona maahanmuuttajaa Ruotsissa ja
Värnamon alueellakin tuhansia ja kymmeniä ellei satoja kansallisuuksia.
Uskon tapahtuneen seuraavaa: myyjänä ollut ilmeisesti
etninen ruotsalainen oli aiemmin elämässään törmännyt vain maassa koko ikänsä
olleisiin maahanmuuttajiin, jotka puhuivat sujuvaa ruotsia ja vasta maahan
tulleisiin maahanmuuttajiin, jotka olivat enimmäkseen etelämaalaisia ja joista
päällepäinkin osasi aavistaa kyseessä olevan uuden tulijan, ja ruotsin taidon
saattavan olla murteellista. Tämä siis oli 90-luvun puolivälissä; Ruotsiin oli
tullut muutamana aiempana vuotena kymmeniä tuhansia pakolaisia Balkanilta,
Irakista ja muista etelän kriisipesäkkeistä.
Ja sitten minä tulin hämmentämään vaalean ruotsalaispojan
päätä; valkoinen mies, selvästi suomalainen tai ehkä ruotsalainen, joka mursi
ruotsia pahasti vaikka kieliopissa ei vikaa ollutkaan. Myyjä yllättyi ja hänen
pasmansa menivät sekaisin kun hänen näkemänsä asiakkaan ulkonäkö ja kuulemansa
asiakkaan puhe eivät täsmänneet myyjän odotuksia sujuvasti sujuvasta ruotsin
kielestä. Puskasta tuli yllätys, joka sekoitti nuoren miehen pään. Näin
järkeilin pöydässä tapahtunutta, ikäiseni ruotsinsuomalaiset olivat käyneet
koulunsa ruotsiksi ja myyjä ei ymmärtänyt valkonaamaa, joka puhui kuin
mutiainen.
Söin ateriani ja poistuin ravintolasta jatkaakseni matkaani
volvollani. Enkä palannut kyseiseen
McDonaldsiin kolmeen vuoteen. Paikka ei ollut mustalla listallani, ajoin autoni
romuksi joitakin aikoja myöhemmin ja Värnamon McDonalds ei vain sattunut enää
matkan varrelle junalla kaupunkiin tullessani.
Joskus vuonna 1999 olin työkaverini Kimmon kanssa
ryyppäämässä. Kimmolle tuli viinanjuonnin jälkeisenä aamuna monesti hinku
päästä Mäkkärille syömään, niin myös tällä kertaa. Kimmon autolla ajoimme
samalle McDonaldsille, jossa olin vuosia aiemmin yrittänyt tilata
quarterpounderin. Kimmo oli maltillinen juoja, joten rattijuopumuksen rajaa
tuskin tuli rikottua.
Uskaltauduin yrittämään uudestaan quarterpounderin
tilaamista. Myyjänä oli tällä kertaa parinkymmenen ikäinen ruskeaverikkö,
hänkin luultavasti etninen ruotsalainen, ainakin viehättävästä ulkonäöstä
päätellen.
-En quarterpounder tack, sanoin kirkkaalla äänellä sanat
selkeästi lausuen. Toivoin parasta, mutta olin varautunut Big Mac Companyyn.
-Ett ögönblick, sanoi ruskeatukkainen ja kääntyi hoitamaan
tilaustani. Hetken päästä mutustelin hampurilaistani Kimmon seurana pöydässä.
Kolme vuotta siihen meni, mutta sain quarterpouderin maistettavakseni. Nälkä
sillä ainakin lähti.
Näin siis 1950- luvulla Suomessa maalatun taulun aasinsillan
kautta päädyin kertomaan omaa nuoruudenmuistoani 1990- luvun Ruotsista.
torstai 11. joulukuuta 2014
IHMISTEN EDESSÄ
Olen viimeisen viikon opiskellut julkista esiintymistä ja puhumista Työväen Kansanopisto Murikassa. Kaikki tehtävät olen tehnyt tunnollisesti eli pitänyt puheita luokan edessä ja muutenkin pyrkinyt olemaan aktiivinen oppilas antamaan myönteistä palautetta muille oppilaille. Julkisia esiintymisiä on harjoitusmielessä ollut useita ja olen havainnut olevani enemmän kirjoittaja kuin puhuja. En silti kadu kurssille tuloani, esiintymiskammoni on esiintymiskokemuksen myötä vähentynyt ja tiedän nyt pystyväni pitämään puheen ihmisten edessä, vaikka en siitä juurikaan nauti. Harjoitusta julkisiin esiintymisiin tulin Murikasta hakemaankin.
Tänään oli eräänlainen loppukoe, jokainen piti puheen taikka esitelmän parinkymmenen hengen luokan edessä, ja puhe nauhoitettiin. Itse pidin esitelmän egyptinitalialaisesta laulajasta Dalidasta, josta olen myös tänne kirjoittanut tekstin nimeltä "Miss Egypti". Onnistuin puhumaan seitsemisen minuuttia, mikä on minulta pitkä saavutus, vaikka puheen laatu onkin tärkeämpi kuin pituus. Peruskoulussa minulle kyllä opetettiin toista, mistä syystä julkinen esiintyminen on minulle kauhistus. Nauhoitetusta loppukoepuheesta vielä sen verran, että itse puheen pitäminen ei tuottanut vaikeuksia mutta sitä oli tuskallista katsella videolta vaikkei siinä vikoja juuri ollutkaan.
Puheeni herätti keskustelua ja sain kiitosta. Äänei sanottiin sopivan hyvin vaikkapa satujen kertomiseen lapsille, radioon tai äänikirjojen lukemiseen. On kyllä myönnettävä, että puheen kirjoittaminen ei riitä; sitä on myös etukäteen harjoiteltava. Harjoitus tekee mestarin, kuten tavataan sanoa. Pistän siis korvan taakse: Harjoittele ja harjoittele paljon etukäteen. Jos menee kylmiltään puhumaan, sen yleisö huomaa ja harjoiteltua puhetta on kuulijoittenkin mukavampi seurata.
Tämä on neljäs Murikan kurssini reilun vuoden sisällä ja olen viihtynyt loistavasti kuten aiemminkin. Porukka on ystävällistä, ruoka erinomaista ja harvaan kouluun olen tullut yhtä mielelläni. Uusia kursseja olen jo alkanut etsiä. Muutama käymätön on sellainen ettei tarvitse olla Metalliliiton virkailija vaan muutkin voivat hakea. Ja kuten aiemmillakin kursseilla, intoni aktivoitua metalliliittolaisena on kasvanut.
Baarimestari Muusi jäi kesällä eläkkeelle, mikä on sinällään sääli mutta onpa hänellä pitkä työura takanaan. Toivotan Muusille hyviä eläkepäiviä.
Olen viimeisen viikon opiskellut julkista esiintymistä ja puhumista Työväen Kansanopisto Murikassa. Kaikki tehtävät olen tehnyt tunnollisesti eli pitänyt puheita luokan edessä ja muutenkin pyrkinyt olemaan aktiivinen oppilas antamaan myönteistä palautetta muille oppilaille. Julkisia esiintymisiä on harjoitusmielessä ollut useita ja olen havainnut olevani enemmän kirjoittaja kuin puhuja. En silti kadu kurssille tuloani, esiintymiskammoni on esiintymiskokemuksen myötä vähentynyt ja tiedän nyt pystyväni pitämään puheen ihmisten edessä, vaikka en siitä juurikaan nauti. Harjoitusta julkisiin esiintymisiin tulin Murikasta hakemaankin.
Tänään oli eräänlainen loppukoe, jokainen piti puheen taikka esitelmän parinkymmenen hengen luokan edessä, ja puhe nauhoitettiin. Itse pidin esitelmän egyptinitalialaisesta laulajasta Dalidasta, josta olen myös tänne kirjoittanut tekstin nimeltä "Miss Egypti". Onnistuin puhumaan seitsemisen minuuttia, mikä on minulta pitkä saavutus, vaikka puheen laatu onkin tärkeämpi kuin pituus. Peruskoulussa minulle kyllä opetettiin toista, mistä syystä julkinen esiintyminen on minulle kauhistus. Nauhoitetusta loppukoepuheesta vielä sen verran, että itse puheen pitäminen ei tuottanut vaikeuksia mutta sitä oli tuskallista katsella videolta vaikkei siinä vikoja juuri ollutkaan.
Puheeni herätti keskustelua ja sain kiitosta. Äänei sanottiin sopivan hyvin vaikkapa satujen kertomiseen lapsille, radioon tai äänikirjojen lukemiseen. On kyllä myönnettävä, että puheen kirjoittaminen ei riitä; sitä on myös etukäteen harjoiteltava. Harjoitus tekee mestarin, kuten tavataan sanoa. Pistän siis korvan taakse: Harjoittele ja harjoittele paljon etukäteen. Jos menee kylmiltään puhumaan, sen yleisö huomaa ja harjoiteltua puhetta on kuulijoittenkin mukavampi seurata.
Tämä on neljäs Murikan kurssini reilun vuoden sisällä ja olen viihtynyt loistavasti kuten aiemminkin. Porukka on ystävällistä, ruoka erinomaista ja harvaan kouluun olen tullut yhtä mielelläni. Uusia kursseja olen jo alkanut etsiä. Muutama käymätön on sellainen ettei tarvitse olla Metalliliiton virkailija vaan muutkin voivat hakea. Ja kuten aiemmillakin kursseilla, intoni aktivoitua metalliliittolaisena on kasvanut.
Baarimestari Muusi jäi kesällä eläkkeelle, mikä on sinällään sääli mutta onpa hänellä pitkä työura takanaan. Toivotan Muusille hyviä eläkepäiviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)