TEOLOGIA EI KUULU YLIOPISTOON

Helsingin yliopisto aloittaa syksyllä 2018 islamilaisen teologian ja sharialain opetuksen. Suomalaisen veronmaksajan kustantamalla koulutuksella on ilmeisesti tarkoitus torjua suomalaisten lähtöä ulkomaille islamia opiskelemaan ja saamasta radikaalia islamin opetusta. Suomessa järjestettävä islamin opetus kuitenkin vesittää tarkoituksensa sillä, että koraanin kriittinen tutkiminen on suljettu pois ja koraania opiskellaan sen omista lähtökohdista.

Uutinen islamilaisen teologian opiskelusta sai minut pohtimaan teologiaa tarkemmin. Uskontoa tutkiva teologia eli jumaluusoppi on se opinala, josta nykyinen yliopistojärjestelmä on saanut alkunsa keskiajalla ja vielä 2000-luvulla teologiaa opetetaan yliopistoissa.

Näin ei pitäisi olla. Jumaluusopin opettaminen julkisin verovaroin ei ole paikallaan enää kolmannella vuosituhannella. Pappeja, ja ehkäpä imaamejakin tarvitsee kouluttaa mutta se kuuluisi kirkoille ja moskeijoille itselleen niitten omissa oppilaitoksissa ja omilla varoillaan. Suomen luterilaisella kirkolla on kolmen miljardin euron omaisuus, josta käteisenä pankkitileillä ja arvopapereina miljardin verran. Näin ainakin parin vuoden takaisen uutisen mukaan. Siitä rahasta tulisi riittää myös pappien koulutukseen.

En väitä teologian olevan huuhaata, mutta teologian opiskeluja käytetään myös väärin. Mediassa on ollut opiskellijoita, jotka eivät ole kiinnostuneet jumaluusopista tai urasta kirkossa, vaan hakevat teologiseen tiedekuntaan, koska sinne on helpoin päästä ja yliopistossa valeteologit opiskelevat sitten kauppa- tai oikeustieteitä akateemisen vapauden turvin. 

Teologian opiskelu ja pappien sekä imaamien ynnä vastaavien koulutus olisi paras järjestää kirkon ja moskeijan omasta toimesta vanhan pappisseminaarin tyylisissä opinahjoissa. 

Jumaluusoppi ei enää kuulu yliopistoon huolimatta paikastaan yliopistojen historiassa.

ME PÄÄTALOT 2

Olin vuonna 2017 Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksessa Taivalkoskella. Koulutukseen kuului neljä viikonlopun mittaista lähiopiskelujaksoa, joissa käsiteltiin viikonloppujen välissä kirjoitettuja tekstejä.

Itselleni opiskelu avautui viiveellä; oletin ensin, että joka jaksolle kirjoitettaisiin uusi teksti käsiteltäväksi eli esimerkiksi neljä lähijaksoa olisi neljä eri novellia. Näinhän se ei kuitenkaan ollut, vaan Taija Tuomisen opastuksella ja kurssitovereitten kannustuksella ensin kirjoitettaisiin tarina tai tarinan alku ja sitä vuoden mittaan kotona sekä Taivalkosken lähijaksoilla jalostettaisiin pitemmälle; novelliksi/ novellikokoelmaksi, romaaniksi tai vaikkapa runokokoelmaksi.

Lyhyitten kirjoitusten kirjoittamisen osasin jo. Pystyn kirjoittamaan A4-pituisen  kelvollisen tekstin lähes helposti ja muutaman A4-sivun mittaisen novellinkin pystyn saamaan aikaan ilman suurempaa luomisen tuskaa.Kirjoitin kurssille neljän sivun mittaisen novellin Vaalivalvojaiset, joka on fiktiivinen kuvaus Oulun Perussuomalaisten vaalivalvojaisista kuntavaalipäivänä 9.4.2017. Tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta pohjautuvat todellisuuteen, joko Perussuomalaisissa tai puolen vuosisadan mittaisen elämäni aikana tapahtuneeseen tai tapaamiini ihmisiin. Tosielämän Robert Keinänen on ollut mukana Big Brotherissa, Jenna Timosen hahmo rakennutti hirsitaloa miehensä kanssa ja ohitseni kulkenut itkevä israelilainen tyttö todella kulki ohitseni Jaffassa vuonna 1995.

Kun Taija Tuominen selitti, että kirjoitettua tekstiä tulee lihottaa ja jalostaa, niin olin uuden opin edessä. Minulla oli ollut siihen asti tapana kirjoittaa, julkaista ja unohtaa mutta nyt opettelin keskeyttämään kirjoittamisen ja jatkamaan sitä myöhemmin; seuraavana päivänä tai viikon kuluttua.

Oppi meni kurssin aikana päähäni ja nyt kykenen jatkamaan siitä, mihin aiemmin olin lopettanut.Vaalivalvojaiset turposi vuodessa neljästä sivusta viiteenkymmeneen A4-sivuun, ja julkaisin sadan A5-sivuisen pienoisromaanini vuoden 2018 alussa.

Tänä vuonna menin jatkokurssille. Viikonlopun aikana tapasin tuttuja ja sain evästyksiä uuteen kirjaani, joka kertoo vanhan tarinan katoavasta liftarista käärittynä maahanmuuttokriittiseen huopaan. Itseasiassa kertomukseni alkua ei varsinaisesti haukuttu, mutta siinä sanottiin olevan "kaikki turvapaikanhakijoihin liitetyt ennakkoluulot". Toisaalta ideaani sanottiin myös "huikeaksi". Kun saa sekä kritiikkiä että kehuja, ollaan oikeilla jäljillä.

Vielä olisi marraskuussa uusi jatkokurssi ja mikä ettei vuoden mittaista kurssia voisi käydä uudelleenkin. Ideoita minulla on, mutta kannustus ja neuvot ovat aina hyväksi. Viime kurssilla sain kirjan aikaiseksi, joten ehkä uudellakin mutta toisaalta pitäisi oppia kirjoittamaan omilta jaloilta. Kirjoittaminen on lapsuuden haaveeni, joka on ollut mielessä nelisenkymmentä vuotta, mutta koska asioita sattui ja toisia ei sattunut, aloin kirjoittamaan vasta aikuisiässä.

En ole ikinä ollut hyvä koulussa; en peruskoulussa, en kauppakoulussa tai edes autokoulussa mutta käymilläni kirjoituskursseilla Taivalkoskella ja Murikka-opistossa olen kokenut oppimisen iloa ja saanut jotain aikaiseksikin. Onnistumisen kokemus on aina hyvä kokemus.

KIBBUTSEJA SUOMEEN

Suomen maatalous on pulassa. Maatilojen määrä vähenee ja koot kasvavat mikä merkitsee, että Suomen maatalous tulevaisuudessa suurten, mahdollisesti ulkomaisten suuryritysten bisnestä. Tämä on ongelma, koska meistä jokainen tarvitsee ruokaa elääkseen ja kuten sanonta kuuluu: "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" eli ruokkijamme hallitsee meitä. Tämä pätee niin perheissä kuin valtioitten tasolla.

Median mukaan Suomessa maatalus kannattaa vain, jos tilan koko on tarpeeksi suuri. Sotien jälkeen veteraaneille ja evakoille jaetut muutaman hehtaarin pientilat eivät kyenneet elättämään viljelijöitä enää 1960-luvun jälkeen ja nykyään maatilan keskikoko huitelee noin 50 hehtaarissa.

Ratkaisu Suomen ruokaomavaraisuuteen ja maatalouden pulmiin on osuustoimintatilat. Tarkoitan israelilaista kibbutsi- ja moshav- tyyppistä usean maatalouden harjoittajan yhteistoimintatilaa. Kibbutsissa maa on yhteisomistuksessa ja kibbutsilaiset yhdessä pyörittävät maataloutta, matkailutoimintaa ja Israelissa myös tehtaita.

Moshavissa maa on yksittäisten viljelijöitten omaa maata, mutta isommat hankinnat ja tuotteitten myynti toimii osuuskunnan jäsenten yhteistyöllä. 

Suomi on perinteikäs osuustoimintamaa, ja kibbutsit sekä moshavit sopisivat hyvin Suomeen. Osuuskunnilla olisi paremmat menestymisen mahdollisuudet ja pienemmät henkilökohtaiset riskit kuin yksittäisillä tiloilla ja osuustilojen jäsenet voivat erikoistua eri aloille eikä kenenkään tarvitse olla joka paikan höylä.

Kibbutsit ja moshavit voisivat saada Suomen valtiolta esimerkiksi maata ja koneita toimintansa alkuun saamiseen tai valtion halpakorkoista tai takaamaa lainaa, kuten esimerkiksi opintolainoissa tehdään.

Kibbutsit ja moshavit myös työllistäisivät ihmisiä ja houkuttelisivat Suomeen talkootyöntekijöitä kuten nyt Israeliin.Osuustiloilla voisi mahdollisesti suorittaa siviilipalveluksen tai kansalaispalveluksen, kunhan sellainen kansalaisille tulevaisuudessa määrätään.

Suomalaiset elävät ruuasta ja Suomen ruuantuotantoa ei saa jättää kasvottomille, monikansallisille suuryhtymille vaan Suomen on tuotettava mahdollisimman paljon ruokaa omin voimin. Jokainen ulkomaille menevä euro on tuhlausta.