MURIKKA KOURASSANI
Kouluaikoina opiskelu oli minulle pakkopullaa, ja vasta
vanhempana olen taas kiinnostunut istumaan tunneilla. Erityisesti
kirjoittaminen kiinnostaa minua ja katselin pitkän aikaa kirjoittajakursseja
kansanopistoissa. Yksi oppitunti kerran viikossa kansalaisopistossa ei tuntunut
riittävältä, oli parempi käydä viikon verran tiiviisti koulua ja oppia uutta
joka päivä.
Metallin jäsenenä liiton oma kansanopisto Murikka oli
luonteva vaihtoehto. Murikassa on kaikki koulun hyvät puolet: pätevät
opettajat, helppo kulkea, yhden hengen huoneet ja erinomainen ruoka. Ja kaikki on
ilmaista. Koulutus, asuminen ja ruoka ovat jäsenelle ilmaiset ja jopa matkat
korvataan halvimman lipun mukaan. Tällaista tilaisuutta ei pitänyt jättää
käyttämättä. Kurssille hakeminen ei vahingoittaisi, pahimmassa tapauksessa
minua ei vain valittaisi ja joutuisin etsimään kurssin muualta.
Tutkin netissä Murikan laajaa kurssitarjontaa ja huomasin,
että marraskuussa olisi kurssi nimeltä Kirjoitan – siis ajattelen. Kurssilla
opeteltaisiin kirjoittamaan erilaisia tekstejä, fiktiota sekä asiaa, se sopisi
minulle. Soitin kurssisihteeri Sirpa Lähteenmäelle, tein muutaman kysymyksen ja
Sirpa lähetti minulle hakulomakkeen ja kurssiesitteen. Tämä oli elokuussa ja
kurssi järjestettäisiin marraskuussa. Soitin muutama päivä myöhemmin ja
varmistin, että hakemukseni on tullut perille. Se oli ja asiaan palattaisiin
lähempänä marraskuuta. Parisen viikkoa ennen kurssin alkua toivomani valkea
kirjekuori saapui. ”Tervetuloa Murikka-opistoon kurssille Kirjoitan – siis
ajattelen”, siinä luki ja tyytyväisenä aloin järjestellä matkaa Murikkaan
lähelle Tamperetta.
Junamatka Oulusta Tampereelle sujui häiriöttä. Istuin
paikallani junanvaunussa kärsivällisesti ja harmittelin ainoastaan sitä, että
syyspimeällä ei voinut katsella maisemia. Kurssikutsussa oli kerrottu kyydin
Murikkaan lähtevän Tampereen rautatieasemalta ”noin kello 9.05” ja olin hyvissä
ajoin passissa rautatieaseman oven edessä. Paikalle tuli muutama muukin,
joitten puheesta kuulin sanan ”Murikka”. Menin juttusille ja samaan paikkaan
olimme kaikki menossa. Liityin joukkoon ja pian Murikan pikkubussi tulikin
opiskelijoita noutamaan. Reilun 40 kilometrin matka Teiskoon kesti puolisen
tuntia. Saavuimme maaseudulla sijaitsevalle tummanpuhuvalle kuparilla katetulle
koululle sopivasti kymmeneksi. Perillä
ehdin juuri ilmoittautua saapuneeksi ja saada huoneeni avaimet, kun oli jo aika
aloittaa koulunkäynti. Sain suuntiman oikeaan luokkaan ja tulin reppuineni
tunnille muutaman minuutin myöhässä.
– Olihan tämä kirjoituskurssi? kysyin opettajaksi
arvelemaltani punertavatukkaiselta naiselta. Olin oikeassa paikassa ja otin
lähimmän vapaan paikan tietokoneluokassa.
Opettaja Marjo Nurmi esitteli itsensä ja kertoi kurssista.
Sitten aloitettiinkin tositoimet kirjoittajina.
Kirjoitusharjoituksia toisensa perään, tämä oli sitä mitä olin tullut
hakemaan. Jo ensimmäisenä päivänä oli selvää, ettei tämä koulu menisi mukana
roikkuen vaan saisin jotain aikaiseksikin. Murikka tuntui omalta paikalta ja
harvassa koulussa olen tuntenut viihtyväni yhtä hyvin kuin ammattiliiton
opinahjossa.
Lounastunnilla kävin viemässä tavarani huoneeseen. Sekin oli
seikkailu, arkkitehti on suunnitellut asuntola siiven sokkeloiseksi ja huonetta
joutui etsimään. Kesti muutaman päivän ennen kuin aloin löytämään huoneeni
rinteeseen rakennetuista kolmesta kerroksesta ilman miettimistä. Poteroni oli
asiallinen ja viihtyisä, siinä oli sänky ja kirjoituspöytä laajahkossa
huoneessa, jonka arvelin alun perin 1970-luvulla olleen kahden metallilaisen
koti Murikassa. Oma vessa ja suihkukin löytyi. Televisiota piti katsoa
telkkarihuoneissa käytävillä, mutta oppilailla oli sentään huoneissaan pieni
radio. Joskus olen maksanut rahaa huonommista asumuksista. Tässä huoneessa
viihtyisin hyvin.
Luokkaan palattuani jatkoin Marjon antamien harjoitusten
tekoa. Tässä koulussa opin joka päivä jotain uutta, enkä pelkästään
kirjoittajana. Myös tietokoneen käyttö ja tekstinkäsittelyohjelma tuli
tutummaksi. Ensi päivästä lähtien olin iloinen Murikkaan tulostani.
Päivät Murikassa lensivät siivillä. Murikka on syrjässä
kaikesta mutta se ei häirinnyt. Siellä oli kaikki mitä tarvitsin ja enemmänkin.
Koulun oma tarjoiluravintola Mutteri oli auki muutaman tunnin iltaisin ja väkeä
siellä tuntui käyvän. Silti oppilaat eri kursseilta näyttivät olevan
iskukunnossa koulun alkaessa kello 8.30 aamiaisen jälkeen. Päivät kestivät
kello 17 asti, välissä oli tunnin ruokatauko ja kahvitauko. Marjo Nurmi ei
isommin paimentanut oppilaitaan, taukoja sai pitää oman tunnon mukaan kunhan
tekstiä syntyi. Viidessä päivässä sain kirjoitettua muutaman novellin ja
lisäksi lyhyempiä tekstejä. Tuotoksia arvostellessa sain kehujakin, mikä sai
kirjoittamaan entistä suuremmalla innolla. Kaikki kymmenkunta
kirjoittajakokelasta saivat kirjoitettua
sen verran, että kurssin lehti Turinat saatiin julkaistua. Monilta
julkaistiin useampi teksti. Kurssilaiset olivat hajanaista porukkaa. Jotkut
olivat ensimmäistä kertaa kirjoittamassa julkaistavaa tekstiä, yhdellä peräti
ammattiyhdistyksen apuraha romaanin kirjoittamista varten. Kotoisin olimme eri
puolilta Suomea, enimmäkseen kuitenkin etelästä.
Sen pistin merkille, että olin ainoa ensimmäistä kertaa
Murikassa opiskeleva kurssillamme. Muut olivat käyneet montakin kurssia.
Murikka oli selvästikin suosittu koulu Metalliliiton jäsenten joukossa.
Suosioon saattaa vaikuttaa myös ruoka. Sitä on paljon ja se
on hyvää eikä siinä ole paljoa terveyttä ajateltu. Pizzaa, hampurilaisia,
lasagnea ja muuta miesten ruokaa oli yllin kyllin. Murikassa on helppo lihoa,
jos ei ole varovainen ruuan suhteen. Eräs kurssitoveri kertoi pitemmillä
kursseilla olevan laihdutusryhmiä pitämässä kilot aisoissa. Murikassa on
kuntosali, uimahalli ja hyvät ulkoilumaastot, joten liikuntaakin voi harrastaa
mikäli vain intoa riittää.
Päällepäin Murikan rakennus on aikansa lapsi. Metallipinnoitetuilta
ulkoseiniltä huokuu 1970-luku ja arkkitehtuuri ei ole yhtä tylsän
käytännöllistä kuin nykyään. Taloon on selvästi upotettu rahaa viihtyisän
opiskeluilmapiirin luomiseksi. Sisätilat ovat 2000-luvulta, pois lukien
Mutteri- klubi, joka tuskin on kylmän sodan päivistä muuttunut. Laaja huone
alakerrassa, joka on sisustettu
pyöreillä puisilla kalusteilla ja huoneen keskellä upotus, jota ympäröi nahkainen
sohva. Biljardipöytä ja darts- taulu löytyvät oppilaitten käyttöön. Itse en
Mutterissa aukioloaikaan käynyt, mutta ohi kulkiessani kuulosti koululaisilla
hauskaa olevan.
Murikassa on runsaasti metallityöläisten taidetta. Tauluja
sekä metallista tehtyjä veistoksia on joka käytävällä. Veistokset on huolella
tehty ilmeisesti luppoaikoina konepajoilla. Aitoa ITE-taidetta työväenluokasta,
joka vetää vertoja tunnetummille taiteilijoille.
Murikassa on ainakin tällä hetkellä hyvät edut
opiskelijoille. Opiskelijoitten ei tarvitse maksaa opetuksesta, asunnoista, ruuasta
tai edes matkoista. Jos tulee Murikkaan koulun ollessa suljettu, on mahdollista
saada korvaus taksimatkasta koululle. Työssä olevat saavat kouluajaltaan
päivärahaa. Harvassa koulussa on asiat näin hyvin. Murikassa on paljon eri
ammattiyhdistystyössä tarpeellisia kursseja, joita voi myös hyödyntää muissa
harrastuksissa.
Kouluun hakeminen on helppoa. Hakemuksen voi tilata, noutaa
liiton toimistolta tai tulostaa netistä, josta löytyvät myös ohjeet
täyttämiseen. Sitten vain postia Murikkaan ja odottamaan vastausta.
Olen ollut Metalliliiton passiivinen jäsen monta vuotta.
Opiskelu Murikassa on saanut minut haluamaan aktiivisempaa osaa liiton
jäsenenä. Ammattiyhdistykset ovat murrosvaiheessa ja haluaisin tehdä jotain
vastineeksi liitolta saamastani tuesta ja Murikan opeista.
Suosittelen opiskelua Murikan kansanopistossa liiton
jäsenille. Opiskelu on täysin toisenlaista kuin muinoin peruskoulussa tai
ammattikoulussa ja se on hyvä väylä liiton hyväksi työskentelyyn.
Esa Paloniemi
Metalliliiton Oulun osaston Metalliset-lehdessä julkaistu reportaasini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti