lauantai 27. toukokuuta 2017

POLIISIT POIS POLITIIKASTA

Suomessa on jo pitkään ollut voimassa laki, joka kieltää sotilaita toimimasta sotilasvirkansa ohella politiikkona. Tämä on hyvä laki; maailmassa on useampikin maa joissa sotilaat puuttuvat armeijan voimalla politiikkaan mikäli vaaleissa äänestetään väärin.

Mielestäni lakia pitäisi laajentaa koskemaan myös poliiseja. Samoin kuin sotilaat, poliitikkoina toimivat poliisit politisoituvat, eivätkä osaa olla sotkematta politiikkaa poliisin työhönsä. Tästä seuraa, että kansalaisten luottamus poliisiin rapautuu, koska väärinajatteleva kansalainen saattaa joutua mielipiteittensä vuoksi tutkittavaksi tai todisteita tulkitaan oikeinajattelevan kiistan osapuolen eduksi. Nytkin poliisiin luottavat eniten ne, jotka eivät ole juurikaan tekemisissä poliisin kanssa. 

Huoleni on aiheellinen; Suomeen on jo perustettu poliittisia mielipiteitä tarkkaileva 50 poliisin yksikkö, jonka toimintaa tiettävästi priorisoidaan rikollisuuden torjunnan kustannuksella. Vuosi 1984 on myöhässä, mutta lähenee joka vuosi.

Mielipiteeni lyhyesti tämä: yhdelläkään julkisessa virassa oleva ihminen, joka virkansa puolesta kantaa asetta, ei ole asiaa politiikkaan. Aseet ja politiikka eivät sovi yhteen, ei sotilailla eikä poliiseilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti